29. syyskuuta 2023

Lomaterveisiä Kreikasta

Terveisiä Santorinilta! Lomailemme kokonaisen viikon Hra Kepponen kanssa kahdestaan. Tätä ei ole tapahtunut sitten kesän 2004. Pojat ovat pärjänneet keskenään toistaiseksi hyvin ja ovat ehtineet kouluun ajoissa. Esikoinen on valmistanut neljä ruokaa ja tänään onkin pojilla pizzapäivä. Esikoinen on myös siivonnut. Tietenkin pyykkikoneen poistovesipumppu meni tukkoon heti poistuttuamme, mutta onneksi ystävämme kävi korjaamassa sen. 

Startup-yrittäjän arki on ollut aika karua, tämä on Hra Kepposen ainoa kokonainen lomaviikko toistaiseksi tänä vuonna. Hän on pitänyt muutaman irtolomapäivän perhereissujen yhteydessä. Siksi tästä lomasta puolet on pyhitetty oleilulle. Toinen puoli pienelle retkeilylle.

Santorini on tarjoillut meille huikeita maisemia ja kauniita auringonlaskuja ja aurinkoa ja lämpöä. Lämmön osalta vähempikin olisi riittänyt. Jälleen ☀️

Kivaa viikonloppua! 

Näkymä Firan vanhasta kaupungista

Firan näkymiä edelleen 

Viininmaistelussa 




22 kommenttia:

  1. Oi kiitos! Nautinnollista lomaa! Itse en ole käynyt Santorinilla, mutta veikkaan puitteiden olevan taattua Kreikka-laatua. Lämpö kelpaisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🌸🙏🌸
      Puitteet ovat taattua Kreikkaa ja lämpöä on ollut +30 paikkeilla. Yritin osuttaa meitä +25 "syyskeliin" mutta ei osunut. Mukavampi kuitenkin hiki otsalla kuin takki päällä 😆

      Poista
  2. Upean näköistä ! Hyvää rentouttavaa viikkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🌸 Täällä on maisemat kohdillaan. Silmä ja sielu lepäävät, kun vielä voisi taikoa matkailijamäärät pienemmiksi 😉

      Poista
  3. Ihanaa lomailua teille! <3 Tulee varmasti tarpeeseen, varsinkin herra Kepposelle. Meno näyttää oikein rennolta. :-)

    VastaaPoista
  4. Leppoisaa lomaa! Muistan kun vielä muutama vuosi sitten murehdit, ettette takuulla ikinä pääse mihinkään kaksin...vaan niin se on nuoriso kypsynyt ja kykenevä pitämään itsensä järjestyksessä! Eikös ole kertakaikkisen hienoa!
    Varsinkin se, kun nuoriso on osaavaa ja riittävän luotettavaa. Siinä kohden kelpaa hiukan kippistää, taputtaa itseään olalle ja kehaista kaveria, että hyvin ollaan vedetty ja ollaan tämä lomamme niin monella tavalla ansaittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas hyvin kirjoitettu 👍 Todellakin nyt pitää hieman kippistellä sille, että olemme päässeet kahdestaan lomalle. Viime vuonna saimme esimakua tästä pitkän viikonlopun merkeissä ja nyt kokonainen viikko 👍👍👍 Pitkä matka on tultu tähän pisteeseen. Kohtahan tässä iskee haikeus, että onko enää koko perheen yhteisiä lomia? En ne kuin suren sitä nautiskelen tästä hetkestä ☀️💙🇬🇷

      Poista
  5. Ihanat arjesta ja perheestä irtiottaneet lomailijat ihanalla saarella! Junnu Vainion sävelin ja muokatuin sanoin: "Nyt on tultu siihen ikään, ettei niitä estä mikään...
    Joku työkaveri tuon murjaisi aikanaan, kun ensimmäistä kertaa kaksin piiiiiiitkästä aikaa jonnekin "karkasimme". Komppaan täysin Marikan polkujen sanoja - että taputukset niin omalle kuin kasvatuskumppanin olkapäille on enemmän kuin ansaittu - hyvin vedetty ja ei se ole yhteisiltä perhelomilta pois... nivoo teitä enemmän yhteen ja te olette jo hallinneet kauan tuon kullekin laatuajan antamisen myös lomailun merkeissä... itsellä aina joku kumma pistos, kun "vaan osa" matkassa... ihan kuin olisi toisilta pois... tässä pikkuhiljaa asennekasvattanut itseäni!! Piti kurkkia omaa blogia=päiväkirjaa ja aika tasan 2-vuotta sitten samoilla poluilla.... muistona varsin hiljaiset kadut - jopa Oiassa - covidin vaikutukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskasti muokatut Junnun sanat :)

      Meidän pojat ovat niin eläväisiä, erilaisista asioista kiinnostuneita ja jopa eri rytmillä syöviä, että välillä on ihanaa olla reissussa pienemmällä porukalla. Vähemmän logistiikkaa. Minulla ei meinaa kunto kestää perhematkoja, kun pojat ovat niin innokkaita kävelijöitä ja aina pitäisi olla jalkapatikassa jonnekkin :D Kävelen muuhun perheeseen verrattuna etanavauhtia. Minut pitäisi kuulemma ensi tilassa opettaa edes käyttämään sähköpotkulautaa :D Yhdellä pojista ei riitä kärsivällisyys edes yhteen ranta/uima-allaspäivään, minä viettäisin mielelläni pari rentoa uimapäivää.

      Aikuisten lomaviikko tuntui luksukselta. 2025 yritetään seuraavaa kahdenkeskistä pidempää lomaa hopeahäiden kunniaksi.

      Poista
  6. Ihan supermahtavaa että olette kerrankin päässeet kahden matkaan. Olen iloinen herrankin puolesta. Upeaa se että teilläkin on luotettava nuoriso, jonka voi jättää keskenään kotiin. Hyvää työtä :)
    Täällä mietin että kumpaa kadehdin enemmän, sitä että sulla tuntuu olevan lomaa vähän väliä, vai sitä että sulla on rahaa matkustaa noin usein. EN ole pahantahtoisen sisintä korventavan kateellinen, sillai iloisesti vain.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli suorastaan luksusta päästä viikon matkalle kahdestaan. Vähän jännitti, että miten kotona menee, mutta hyvin meni.

      Minulla on se perus viisi viikkoa vuosilomaa vuodessa. Olen sen lisäksi jos firma on sen sallinut, niin vaihtanut lomarahat vapaaseen. Sillä saa kaksi viikkoa lisää lomaa. Minun on myös mahdollista pitää osa ylitunneista pois vapaana, mitään rahaahan niistä ei saa.

      Olen ollut onnekkaassa asemassa, kun olen pystynyt toteuttamaan tätä intohimoani nähdä maailmaa reilusti. Tunnen ajoittain tästä kaikesta huonoa omaatuntoa ilmastokatastrofin ja henkilökohtaisen talouden vuoksi. Etenkin toi jälkimmäinen on sellainen juttu, että aina välillä mietin, että millaiset säästöt mulla olisikaan, jos olisin matkaillut huomattavasti vähemmän. Matkojen osalta musta on kehittynyt varsinainen tarjoushaukka :D Esimerkiksi helmikuinen Kairon matka toteutui, koska sinne löytyi halvemmat lennot kuin Keski/Etelä-Eurooppaan.

      Poista
  7. Ihanaa lomailua! Jaksamista, elämyksiä ja palautumista teille!

    VastaaPoista
  8. Levollista lomailua, tutustumista ja hyvää ruokaa.

    VastaaPoista
  9. Voi luoja, että on kaunista! Ja ihanaa, että pääsitte kaksin reissuun! Syysiloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Santorinin maisemat ovat todella upeat, kyllä kelpaa tuijotella niitä :)
      Kivaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  10. Varmasti hieno matka! Tuonne meidän piti mennä, ennen kuin korona perui matkan. Ehkä vielä joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta korona peruutti kaksi matkaa ja neljän hengen lennoista Kittilään jäi rahatkin saamatta. En vaan jaksanut sitä vääntöä :( Olin ostanut liput nettimatkatoimiston kautta ja lentoyhtiön kanssa molemmat väittivät toista osapuolta korvausvelvolliseksi. Afrikan lennoista sentään saatiin rahat takaisin. Viimeiseen saakka piti lentofirma meitä jännityksessä, kun vasta kolme viikkoa ennen lentoa peruuttivat sen.

      Santorinilla on kyllä upeat maisemat. Suosittelen vierailemaan sesongin alussa tai lopussa, koska väkimäärä on melkoinen. Syys-lokakuun vaihteesssa oli jo rauhallisempaa. Jos majoittuu rantakyliin Kamariin ja Perissaan, niin ilmeisesti siellä on vähemmän täyttä.

      Poista
  11. Kylläpä on lähelle rinteen reunaa rakennettu talot. Näyttää vähän hurjalta. Se on heti menoa, jos tulee jokin pienikin sortuma. :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rinteet on monessa kylässä rakennettu täyteen. Osittain veden alla on tulivuoren kraateri. Tiedä sitten, että jos alkaa syöksemään laavaa, niin järiseköö maa ja siirtyykö muutama uima-allashotelli mereen? Toivottavasti ei. Haluan uskoa, että joku asiallinen riskianalyysi on noista rakennuspaikoista tehty :)

      Poista