14. tammikuuta 2021

Hidasta elämää

Muutama vuosi sitten elämän hidastaminen oli trendikästä. Piti hypätä pois oravanpyörästä ja pienentää elämänpiiriä. Olen  tahtomattani ryhtynyt, toki pahasti jälkijunassa, hidastamaan elämääni. Kesäisin elämän hidastaminen tuntuu hyvältä. Voisin tuijotella laineita tai perhosen lentoa lähes loputtomiin. Mutta näin talvella sekä syksyllä uusi hitaampi elämäni on lyhyesti ja suorasukaisesti sanottuna helvetin tylsää!  

Kotona hissuttelu, Netflixin tai kirjan äärellä pilkkiminen ei ainakaan tällä hetkellä ole lainkaan minun juttuni. Eihän sitä tiedä, vaikka siitä vielä tulisi minun juttuni. Mutta tällä hetkellä ajatuksenani on, että heti kun voimani palautuvat, niin haluan ehdottomasti tehdä jotakin tai mennä johonkin! Nyt vaan en jaksa.

Olen joskus naureskellut sitä, että ilman Hra Kepposta saattaisin mennä itseni uuvuksiin. On hyvä, että minulla edes tuollainen kevyt Hra Keppos-pallo jalassa. Hra Kepponen maadottaa minua kotiin ja minä puolestani vedän Hra Kepposta irti kodista. Voisi luulla, että aivan erilaiset menemishalut ovat parisuhteen kannalta ongelmallisia. Asiasta voisi tulla ongelma, jos emme olisi joustavia. Minä allokoin ison osan lomaani mökillä olemiseen ja viikonloppuja kotona olemiseen ja menen paikkoihin usein ystävieni kanssa. 

Tänä syksynä hoitamattomasta diabeteksestä johtuva väsymykseni on pitänyt minut siis hissuttelemassa kotona. Välillä tuntuu, että elämä lipuu täysin ohitseni, kun en jaksa oikein mitään. Harvoin on pitänyt miettiä, että mistä bloggaisin. Yleensä olen käynyt jossain tai päässäni on paljonkin ajatuksia, joita olisi mielenkiintoista jakaa. Nyt joudun bloggaamaan tylsyydestäni. Päässäni ei liiku mitään enkä ole tehnyt mitään.

Jotain olen sentään tehnyt. Olen katsellut pitkästä aikaa liian paljon suoratoistopalveluita - tosin ajoittain silmät kiinni.

Maininnan arvoiset katsotut sarjat:

-Bridgerton /Netflix
Ihanaa hömppää, hienoa pukudraamaa uudella twistillä, vetävä joskin tosin ennalta arvattava juoni. Miespääosan esittäjä on yksi kauneimmistä ihmisistä ikinä valkokankaalla.

 

-Little Big Lies /HBO
Toinen kausi. Tykkäsin ensimmäisestä kaudesta ja toinen kausi ei minusta pettänyt lainkaan. Edes Nicole Kidmanin kiristetty naama ei häirinnyt. Meryl Streep oli erinomainen lisä kakkoskauteen. Aivan puistattavia henkilöhahmoja.

 

-The Flight Attendant /HBO
Murhamysteeri on osittain kasvutarina ja välillä juoni lähtee aivan laukalle. Ihan viihdyttävä sarja. Sympaattiseksi heittäytyvä naispalkkamurhaaja oli sarjan paras hahmo.


 -Undoing /HBO
Murhamysteeri etenee varsin verkkaisesti, mutta Nicole Kidmanin ja Hugh Grantin suoritukset ovat sen verran hyvät, että äkkiähän tuokin oli katsottu


-Keisari Aarnio/Ruutu+
Minua on kiinnostanut Aarnion tapaus erittäin paljon. Se on koko ajan kuulostanut aivan uskomattomalta, että miten tuollainen pysyi niin pitkään salassa? Sarja etenee välillä hieman puisevasti, mutta se varmaan kuvaa hyvin, kuinka vaikeaa on ollut saada selvää tapahtumista.

Aina välillä olen väsymyksestä ja ruudun tuijottamisen helppoudesta pyristellyt muihin hommiin. Kodin suursiivous ja järjestely on edennyt, tosin isoin kiitos kuuluu hieroja-kosmetologilleni. Olohuoneesta päätellen prosessimme on jotenkin takaperoinen, koska olohuone tulee päivä päivältä sekaisemmaksi. Olohuone on muuttunut osittaiseksi kierrätyskeskukseksi, tavaroita menossa kierrätykseen tai kaatopaikalle ja aina välillä jotain uusia tulossa. Esimerkiksi kirjoituspäivän saldo oli kaksien laskettelumonojen ja yksien murtsikamonojen siirtyminen uuteen kotiin. 

Vihdoinkin Ikean erittäin huonolaatuinen lipasto on purettu paikaltaan ja se odottaa lajittelukeskuksessani pois kuljetusta. Uusi odottaa huonekaulukaupassa noutoa

Valitettavan vähäiseksi minulla on jäänyt ulkoilu ja muukin liikunta. Siihen on pakko saada muutos. Tässä hitaan elämäni aikana olen monesti ehtinyt suunnittelemaan, kuinka panostan liikuntaan. Kunpa nyt vaan saisin suunnitelmani käytäntöön. Minä olen ehdottomasti talvi- ja lumi-ihminen ja olenkin ollut niin tyytyväinen lumesta. Toki jos olisi saanut toivoa, niin vähemmän lunta kerrallaan olisi ollut mieluisampi vaihtoehto.


Laiskuuteni ja sohvaperunuuteni on kohonnut jopa sille tasolle, että poreammeeseen meneminenkin on raskasta. Pitäähän siinä peseytyä ennen ja jälkeen. Energiaboosti olisi erittäin tervetullut.

Tämän postauksen kirjoituksen ja julkaisun välillä olen ehtinyt siirtyä pieneen irtiottoon mökille. Pakkasta ja lunta riittää, mutta torstaina paistoi aurinko. Tulimme ystäväni Ilonan kanssa mökille päivänvalossa läpi lumisen satumaailman. Hitaalla käyvät aivoni väläyttivät lähtötohinoissa ajatusta ottaa lumilapio omalta pihalta mukaan. Se osoittautui hyvin tarpeelliseksi.  

Laskeudun täällä mökin rauhassa viikonloppuun. Viikonlopun ohjelmana olisi kahvit kaverin kanssa, sohvan paikallaan pitämistä, sängyn paikallaan pitämistä ja Areenasta ajattelin alkaa seuraamaan Traces - Jäljet sarjaa. Jos saan vielä tehtyä pari pientä kävelylenkkiä ja sortteerattua yhden laatikollisen tavararoita, niin olen saavuttanut kunnianhimoisen tavoitteeni. Aika hidasta vai mitä?

Kivaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!

13 kommenttia:

  1. Olipa mukava postaus - otti nimittäin niin osumaa täälläkin 😂 Ennen oli menoa monenmoista. Nyt himmaillaan, koska korona. Kaikkeen tottuu. Niin tähänkin. Opitaan hidastamaan oikein kantapään kautta ja ei ole huono juttu sekään. Toivon, että väsyneeseen oloon väistyy pikapuoliin. Auringonpaiste auttaa minulla nuhjuiseen oloon. Nyt on talven kovimmat pakkaset ja niiden hellitettyä aloitetaan ulkoilu! Pakkasten jälkeen sataa lunta ja pihakolajumppailu 😅 Kiitos noista HBO vinkeistä 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmaan suurimman osan ihmisistä kalenterit ovat aika tyhjiä. Kunhan vaan onnistuu näinä aikoina pitämään itsensä kuitenkin aktiivisena, niin mikäs tässä. Pystyvimmät kotijumppaa, ulkoilee, kokkaa, neuloo ja tekee ties mitä. Itse keskityn sohvaperunoimaan ;) Toivottavasti tästä on pian suunta aktiivisempaan elämään.

      Auringonpaiste kyllä lisää energioita. Toivottavasti sitä olisi luvassa viikonlopuksi - vaikkaa saattaahan se haitata ikävästi television tuijottamista :D

      Poista
  2. Viikonloppusuunnitelmasi kuulostaa ihanteelliselta; minulla on vähän samantapaista luvassa!
    Muistan omasta kroonisen sairauden menneisyydestä tuon patologisen väsymyksen; se on kertakaikkiaan lamaannuttavaa. Lohdullista on se, että se todennäköisesti menee ohi kunhan sairaus on jonkinlaisessa hoitotasapainossa.

    Kai olet katsonut myös minisarjan Queen's gambit? Lämmin suositus sille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä jotenkin hurjaa, kun aina vaan väsyttää ja paras ja läheisin asia on tyyny :)

      Olen onnistunut ponnistamaan itseni kunnalliseen terveydenhuoltoon ja reilun viikon päästä pääsen ihan oikealle vastaanotolle diabeteshoitajan luokse. Uskon, että siitä alkaa asiat rullaamaan eteenpäin ja toivottavasti vatsa tottuisi tuohon lääkkeeseen.

      Queen's gambit on vielä katsomatta. Suunnitelmana on ollut katsoa sitä tuon meidän shakkiharrastajan kanssa. Meidän keskimmäinen harrastaa shakkikilpakerhossa. Mehän ollaan ihan shakkiperhe, paitsi minä. Keskimmäisen lisäksi shakkia pelaa hyvin Hra Kepponen, appi, esikoinen. Kuopus ja vaari pelaavat välttävästi. Itse en ole ikinä pelannut.

      Poista
    2. Sanoisin että kuningatargambiittia pystyy katsomaan ilman shakkitaustaa, eikä shakkiharrastaja (lähinnä Lehtori tässä tapauksessa) kokenut sarjan mitenkään erityisesti kuvaavan nimenomaan shakkia.
      Toki peliasetelmia kuvattiin ja pohdittiin, mutta eivät ne mielestäni nousseet erityiseen keskiöön.

      Minähän olen tavattoman huono katsomaan sarjoja tai elokuvia, mutta tämä vei mennessään. Kirja varauksessa kirjastosta, tietenkin :)

      Poista
  3. Mä ajattelin just tänään, kun näin taivaalla lentokoneen, että perkele kun pääsis jonnekin matkalle. Ja päätin, että heti kun on mahdollista, niin lähden kyllä jonnekin. Luulen, että ukkeliakaan ei tartte paljon suostutella. :-D Nyt on vaan pakko sietää tätä elämänvaihetta, jossa päivän suurin seikkailu on käydä Lidlissä maski naamalla.

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen somesta seurannut, että ihmiset ovat uskaltautuneet matkailemaan Dubaihin. Etäisempi tuttavani selosti, että maahan tuloa varten pitää olla negatiivinen koronatesti ja kentällä otetaan testi. Jokapaikassa maski pakko ja esim. kauppakeskuksissa kävijöitä mitataan ruumiinlämpö. Jos pystyy kotiintullesaaan ottamaan omaehtoisen karanteenin, niin reissun voisi hyvinkin tehdä. Minulle tuossa on liikaa säädettävää, ehkä vähän liikaa riskiäkin ja karanteeni olisi ihan hirveän hankala toteuttaa. Ei auta muu kuin odotella parempia aikoja. Olen kovasti toiveikas, että voisikohan taas päästä kesällä Lapin kautta Norjaan.

      Nyt kun lunta on kunnolla, niin suosittelen jotain kotimaan lomakohdetta :)

      Poista
  4. Bridgerton katsottu, tykkäsin vaikka olikin höttöä ja vaahtokarkkeja. Nillekinon oma paikkansa.

    Täällä toivottavasti uuden äärellä. Niin kovin toivon, että voisin jättää taakseni 100 vuoden uran pörssiyhtiöissä ja tehdä jotain itselleni merkityksellistä.

    Valoa viikkikseen! Hidastaminen voi olla ihan jees, jos se poikii jotain uutta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä höttöinen pukudraama tekee ihmiselle hyvää :D

      Toivottavasti löydät uuden ja merkityksellisemmän uratien. Itsehän puurran edelleen pörssiyhtiössä ja kvartaalitalouden kurimuksessa. Parhaimmillaan näen tilanteen niin, että olen saanut olla osana muuttamassa maailmaa perusteellisesti ja samalla yhtiö on luonut paljon hyvinvointia Suomeen.

      Välillä joutuu hidastamaan ja sekin on osa elämää. Tylsyyden jälkeen osaa arvostaa niitä pienempiäkin juttuja paljon enemmän.

      Kivaa alkavaa uutta viikkoa!

      Poista
  5. Hyviä vinkkejä, kiitos niistä! Välillä hidas elämä on paikallaan, yritän kovasti itse opetella sen, ettei koko ajan tarvitse olla suorittamassa jotain. Ja samalla kun vähän hidastaa, saattakin syntyä uusia ajatuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tekee hyvää hidastaa ja pakon edessä on viimeistään taivuttava hidastamiseen :) Minulla on kyllä luontaista lahjakkuutta oleiluun ja tarvitsen välillä sellaista aikaa, jolloin tuijottelen vain kattoon.

      Kivaa uutta viikkoa Maiju!

      Poista
  6. Toivottavasti arvot saadaan kuntoon ja pääset touhuamaan kaikkea mukavaa. Fakta on, että sarjoja on kiva katsoa, mutta olo kyllä puuroutuu jossain kohden ja ei sekään enää maistu.

    Hyviä sarjavinkkejä kaikki, joista vain Aarnio on katsomatta eli hyvin on täälläkin sarjoja tuijoteltu etenkin koko joululoma. Ja ihan totta, Bridgertonin miestähti on kyllä suorastaan kaunis.

    Big Little Lies sarjassa ei Nicolen naama niin haitannut, mutta Undoing sarjassa jo aikalailla, silkkaa tuijottelua ja huulet töröllä ja kontrasti käsittelemättömään Hughiin oli valtava. Valitettavasti kun ei nassu taivu ilmeisiin, näytteleminen jää torsoksi. Harmi.

    Mukavaa uutta viikkoa Rva Kepponen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni happihyppely tai fyysinen aktiviteetti Netflixin maratonin keskellä autta jaksamaan :D :D :D Jos liikaa jumittaa sisällä ja ruudun äärellä, niin siitä tosiaankin tulee sellainen höntti olo.

      Minua harmittaa, että Nicole Kidman on kiristänyt naamansa niin tiukalle. Undoingissa naureskeltiin miehen kanssa, kun juristi neuvoi, että Kidmanin roolihenkilön naamalta ei saa näkyä mitään oikeudenkäynnissä, että se kyllä Kidmanilta onnistuu :D

      Kivaa viikkoa!

      Poista