8. helmikuuta 2020

Tammikuun synttärit

Meillä on lähi- ja ystäväpiirissä peräkkäisiä synttäreitä. Meidän esikoinen ja kuopus ovat syntyneet peräkkäisinä päivinä, samoin minä ja ystäväni Jonna sekä Hra Kepponen ja hänen veljenpoikansa ja työkaverini Sirpa on syntynyt päivää ennen isääni ja ystäväni Leena samana päivänä. Minä olen tosi huono muistamaan synttäreitä, niin tämä peräkkäisyys kieltämättä helpottaa. Tammikuussa juhlimme Hra Kepposta sekä hänen pientä veljenpoikaansa.

Tyypillinen syntymäpäivälahja minulta miehelleni on ravintolaillallinen. Olen monesti jo aikaisemmin kertonut, että minä olen vähän heikko näissä lahjahommissa ja muistamisissa. Tänä vuonna jätin tietenkin varauksen viime tinkaan, mikä rajasi pois monta Helsingin keskustan suosittua illallispaikkaa. Esikoinen kuunteli ravintolakeskusteluamme kiinnostuneena. Jos söisimme jotain hyvää aasialaista ruokaa, niin esikoinen saattaisi haluta mukaan. Vaihtoehtona synttärijuhlintaan oli siis myös romanttinen pariskuntadinneri teinin kanssa :D Who could resist that?

Koska teini ei nykyisin aina välttämättä halua edes lähteä mukaamme, päätimme mennä kolmistaan. Pienemmät pojat eivät syö juuri mitään aasialaista ruokaa butter chickeniä lukuunottamatta. Onnistuimme saamaan pöydän suositusta Vantaan Tikkurilassa sijaitsevasta The One Thai Kitcheninstä.

Ei ihme, että pienehkö ravintola on hyvin varattu. Ruoka oli hyvin valmistettua, maukasta ja esillepano kaunista. Söin tuolla elämäni parhaat kevätkääryleet. En yleensä viitsi tilata kevätkääryleitä, kun ne ovat niin kovakuorisia, rasvaisia ja einesmäisiä monessa ravintolassa. Esikoinen tykkää friteeratuista jutuista, joten tilasin ne häntä miellyttääkseni. The One Thai Kitchenin kevätkääryleet olivat aivan eri luokkaa! Myöskin satay-vartaat olivat keskivertoa paremmat.

Erinomaiset alkupalat: kevätkääryleet ja iso annos satay-vartaita

Pääruuaksi tilasimme jaettavaksi kolme annosta. Teini valitsi nuudelit naudanlihalla ja aikuiset valitsivat perinteisen vihreän curryn ja uuden tuttavuuden thaikeittiössä eli ankanrinnan kolmella eri kastikkeella. Vihreä curry oli perinteinen maukas thairavintolan annos. Nuudelit olivat ehkäpä paras pääruoka ja siinä oli runsaasti rapeita kasviksiä. Ankanrinta oli maukaus, mutta kastikkeet eivät olleet ihan meidän makuumme. Paras kastike ankalle oli meistä vihreän curryannoksen liemi.

Erinomaiset nuudelit

Ankkaa varsin kauniisti tarjoiltuna

Takana näkyy vihreä curry kulho

Olimme menossa aikaisen illallisen jälkeen vielä vaarille kahville ja meillä oli autossa kahvipullatkin valmiina. Ravintolan juustokakkupalat näyttivät niin herkullisilta, että emme voineet vastustaa niitä.


Loppulasku oli maltillinen: hieman alta satasen kolmelta, tosin juomina oli vain cocista. Tämän syömisen jälkeen vyöryimme vaarille ja vaari oli leiponut mustikkapiirakan. Pakkohan sitäkin oli maistella :)

Seuraavana viikonloppuna olikin vuorossa Hra Kepposen veljenpojan 4v synttärit heidän kotonaan. Me olemme kaikki kovin ihastuneita poikien pieneen serkkuun. Meidän keskimmäinen tykkää leikittää pieniä lapsia ja ainoa serkku on tietenkin ihan paras leikitettävä. Tosin keskimmäinen on sellainen leikittäjä, että niissä leikeissä yleensä kierrokset nousevat ehkäpä vähän liiankin korkeiksi.

Synttärisankari ja komea Lego Ninjago kakku. Paitakin oli teeman mukaisesti


Päivänsankari oli itse tehnyt momman avustamana pikkuleipiä juhliin

Serkusten musiikkinumero

Meillä ihanat perhejuhlat jatkuvat vielä helmikuussa. Olemme saaneet kutsun Hra Kepposen serkun esikoislapsen kastejuhlaan.

Synttäreistä vielä sen verran, että pojat saivat vaarilta synttärilahjaksi loppuvuodesta liput Pieni merenneito-musikaaliin. Tällä viikolla sitten vihdoin koitti teatteri-ilta. Musikaalin visuaalinen toteutus oli hienoin, mitä olen Helsingin Kaupunginteatterissa nähnyt! Etenkin Ursulan toteutus oli mahtava ja Sanna Saarijärvi roolissaan onnistunut, samoin kuin Sebastianin roolin esittäjä. Arielin roolitus ei minusta ollut aivan nappivalinta ja kun ensimmäinen soolokin kuulosti jotenkin kireältä, vaivasi minua se, että Ariel oli esityksen heikoimpia lenkkejä koko ensimmäisen puoliajan. Toisella puoliajalla aloin tykkäämään Arielistakin ja juonikin kulki nopeammin. Mutta kaikkiaan todella näyttävä ja elämyksellinen toteutus!


Kivaa viikonloppua!

14 kommenttia:

  1. Thaikkuruoka on kyllä ihanaa, pitääkin tsekata tuo kehumasi paikka. Me käytiin kokeilemassa tänään viatnamilaista paikkaa ja se oli myös super hyvä. Iloa viikkikseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitähän taitaa kohta olla melkein vuosi, kun olen viimeksi käynyt Lie Messä. Voisi taas käydä herkuttelemassa Shanghai tacoilla. Nam!

      Tuo Tikkurilalainen thaikkupaikka oli kiva kokemus, ravintola on kiva pelkistetty sisutukseltaan ja annokset niin kauniita.

      Poista
  2. Kaikki herkut olivat enemmän kuin houkuttelevan näköisiä, ja tunnelma oli taas kohdallaan. <3 Thairavintoloissa tulee käytyä ihan liian harvoin (lue: ei koskaan :-D), joten kiitos että muistutit ja vinkkasit hyvältä kuulostavan ravintolankin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thai ruoka on maukasta, mutta valitettavan usein sellaista vähän mössömäistä, josta ei oikein tiedä, että mitä siinä on. Sama vika kuin monessa kiinalaisessa, että ruoka on sinänsä hyvää, mutta kaikki ainekset ovat aina samanlaisessa kastikkeessa ja vähän sen oloisia, että ne ovat jostain purkista peräisin. One Thai Kitchen oli tuosta kiva poikkeus.

      Poista
  3. Pieni merenneito - musikaali oli kyllä ihana, kävin sen syksyllä katsomassa, mutta vielä enemmän olen tykännyt Pepistä ja Maija poppasesta, joista kyllä molemmista on jo aikaa useampia vuosia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija Poppanen on lempielokuviani ja oli todella harmillista, että en päässyt katsomaan sitä. Peppiin minulla oli 5 lippua, mutta olin juuri silloin sairaalassa katsomassa läheistäni ja Pepin liput jäivät käyttämättä. Harmittaa vieläkin, mutta valintani oli silti se oikea. Toivon, että Maija Poppanen tulisi uudestaan teatteriin.

      Poista
  4. Oih miten herkullisia ruokakuvia, kiitos vinkistä sillä tuo Tiksin rafla täytyy testata. Ihanaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka oli siellä hyvää ja ilmapiiri kiva, sisustus oli sellainen rento ja moderni.

      Kivaa sunnuntaita ja alkavaa uutta viikkoa!

      Poista
  5. Hienot ja maukkaat on ollut ruokailu ja kakku - eihän sitä tohdi leikatakaan. Ihana!

    Tuota Pientä merenneitoa olen minäkin kaavaillut perheen ohjelmaksi, mutta vielä ollaan suunnittelun tasolla. Liput on pitkälle jo myyty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku oli tosi komea. Minä en noista sokerimassapäällysteistä maullisesti tykkää, mutta varsinainen kakku siellä alla oli herkullinen.

      Minä varasin joulukuussa liput ja ainoastaan arki-iltoihin oli lippuja jäljellä.

      Poista
    2. Kyllä se taitaa olla varsin supersuosittu -luokkaa tuo Merenneito. Saapa nähdä kerkkeenkö ollenkaan mukaan, kun pitäisi olla hotellihuonetta yms. samaan saumaan...

      Poista
  6. Oi ku söpöä. Kolmisin treffeillä.
    Ruokakuvaus oli niin loistava,että pakkohan tuo on testata tuo paikka. Lähellä ollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuka voisi vastustaa mahdollisuutta ottaa aina iloinen ja positiivinen teini mukaan treffeille :D :D :D Täytyy nyt yrittää nauttia hänen seurastaan vielä, kun meidän seura edes joskus kelpaa.

      Me tykkäsimme ravintolasta.

      Poista
  7. Näyttää ihanalta tuo ruoka. Meillä on ravintola Esplanadilta hakusessa. Pitäisi päästä juhlistamaan sisareni syntymäpäiväjuhlia. Semmoinen pieni porukka jos mahtuisi, niin olisi oikein hyvä. Toivottavasti mekin osumme ravintolaan, jossa ruoka on yhtä maukasta.

    VastaaPoista