12. maaliskuuta 2019

Tullin Saunan brunssi

Tampereen minihiihtolomasella tapasin ystävääni Leenaa brunssilla. Leena valitsi brunssikohteeksi Tullin Saunan. Leena varmasti arvasi, että viehätyn kovasti Tullin Saunan konseptista. Tullin Sauna on aivan Tampereen keskustassa ja samassa tilassa toimii sekä yleinen sauna että ravintola. Ravintola tarjoilee aamulla aamiaista, arkisin myös lounasta ja à la carte listalta ruokaa iltaan saakka. Viikonloppuisin on tarjolla teemabrunsseja. Ravintolan kanssa samoissa tiloissa on myös kabinetteja yritysten tai vaikka kaveriporukoiden käyttöön. Konseptiin kuuluu myös ravintolan läheisyydessä sijaitseva hotelli. Tokihan tällainen paikka piti käydä tsekkaamassa!

Sisään astuessa huomio kiinnittyy ensimmäiseksi hirsiseinän pätkään ja sen edessä olevaan rakennelmaan, joka on kuin suuri laituri. Tilassa on siis todellakin kaksi kelohongista käsin veistettyä hirsisaunaa. Sitten katse osuu sinkkiämpäreiden riviin. Saunoja saa mukaansa ämpärin, joka sisältää kaiken tarvittavan saunakamppeen pyyhkeen, pefletin, peseytymistuotteet ja uikkarinkin saa lainaan. Saunakonseptiin kuuluu myös vilvoittelupiha. Harmillisesti emme tällä kertaa ehtineet koestamaan lainkaan saunaa.

Hirsiseinää ja saunojien sinkkiämpärit

Tullin Saunan ravintolasali


Brunssin teemana oli All American. Tarjolla oli useampia salaatteja, perunanachoja dippeineen, gumbokanaa, macncheese, kananmunapekonibriosseja, juustokakkua, lettuja ja suklaapirtelöä. Brunssi oli minusta maukas. Parhaimmat olivat kananmunapekonibriossit, jälkkärit ja maustettu jäätee.

Me vakavat keski-ikäiset osaamme ainakin poseerata :D :D :D

Kanamunapekonibriossit olivat taivaallisia, ruokaisimmassa salaatissa hiukan häiritsi se, että siinä oli niin paljon erilaisia aineksia. Ainakin homejuuston olisi voinut jättää pois.

Kulhossa juustokakkua ja vadelmakastiketta - todella hyvää

Leenan kanssa naurettiin, että näytämme aina hyvän ruuan jälkeen tyytyväisiltä ellei jopa suorastaan onnellisilta valokuvissa

Tullin Sauna oli kiva konsepti! Pisteet nuorille yrittäjille. Vastaavia paikkoja, joissa on aivan oma tunnelmansa ja jotain valtavirrasta poikkeavaa olisi kiva löytää lisää. Olisiko sinulla vinkata minulle jokin kiva paikka?

PS. Kävimme vielä katsomassa Leenan ja minun koko perheeni kanssa Vapriikin Draculanäyttelyn.  Se kokemus jäi aika pliisuksi, mutta Suomen parhaat luontokuvat 2018 näyttely oli aivan mahtava. Pojat viihtyvät Vapriikissa mainiosti pelimuseon vuoksi.

8 kommenttia:

  1. Kuullostaa varsin mainiolta brunssipaikalta, harmi että on vähän kaukana.
    Varsin onnellisilta näytätte kuvassa :D Hyvä ruoka parempi mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka on tosi kiva, mutta eihän tuo pääkaupunkilaisia oikein palvele välimatkan takia. Jos olisi lähempänä saattaisin olla pian kanta-asiakas :)

      Poista
  2. Minä en ole vielä oikein lämmennyt tuollaisille sauna-ravintola -yhdistelmille, vaikka tuokin näyttää periaatteessa ihan kivalta. Mulla on naama saunan jälkeen aina niin pitkän aikaa punainen, että ei tee mieli mennä muualle kuin kaappiin piiloon. :-D

    Kauniita naisia olette. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä kunnon saunomisen jälkeen ja vielä joku saunajuoma tai kaksi nautittuna monen naama punottaa pitkään :) Minun myös. Mutta jos päivä jatkuu hyvässä porukassa niin ei kai sillä niin ole väliä, vaikka ruokaileekin vähän punakampana? Jos haluaa olla huoliteltu ja normaalin värinen ravintolassa, niin saunominen ei sitä tue.

      Samaa ongelmaa on muuten Altaalla. Siellä on niin tukkoiset ja höyryiset pukutilat, että useinmiten olen joutunut poistumaan naturellina ja vähän punakkana. Työkavereiden kanssa olemme menneet aina syömään Altaan jälkeen, olen päässyt sisään eikä kukaan ole tuijottanut ryytyneempää ulkomuotoani :D

      Poista
  3. Kiva vinkkaus vähän erikoisemmasta brunssi paikasta. Tähän voisi yhdistää kiireettömän saunomisen ja sen päälle, ah niin herkullista vatsan täytettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveilen juurikin tuollaisesta uudesta vierailusta Tullin Saunaan. Vielä kun löytyisi joku vastaava paikka pääkaupunkiseudulta.

      Poista
  4. Ihanan näköinen brunssipaikka! Tästä olen kuullut pelkkää positiivista toiseltakin ystävältä joten täytyy laittaa "mietintämyssyyn" josko itsekin piipahtaisi.
    Dracula näyttely on jakanut paljon mielipiteitä. Sekin kiinnostaa ja luontokuvat on aina ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tullin Sauna on kiva brunssipaikka. Kannattaa käydä, jos satut sillä suunnalla liikkumaan.

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista