6. heinäkuuta 2018

Espoon taivaalliset lounaat

Meillä on tapana työporukan kanssa käydä vähintään kerran kuussa toimiston ulkopuolella syömässä. Työpaikkaruokala tarjoaa ihan hyvää ruokaa, mutta eihän se pärjää lainkaan Espoon parhaimpien lounaspaikkojen kanssa. Työpaikkalounas maksaa halvimmillaan 7€ ja salaattipöytä on niin nähty, joten kynnys lähteä talon ulkopuolelle ei ole niin suuri. Kesällä olemme syöneet tavallista enemmän ulkona varmaan isoksi osaksi hyvien säiden takia sekä siksi, että löysimme uuden mahtavan lounaspaikan.

Ykköspaikalla on Leppävaaran uusi tulokas nimeltä Mezza (Alberganesplanadi 5), joka tarjoilee välimerellistä lounasbuffeeta sekä viikonloppuisin brunssia. Ravintola ei ole auki iltaisin. Mezza sijaitsee pienen kävelymatkan päässä Sellon kauppakeskuksesta, hyvällä tuurilla parkkipaikan voi löytää aivan vierestäkin. Mezza tarjoilee lounas ja viikonloppuisin brunssia. Paikasta tuli hetkessä suosittu, joten kannattaa varautua siihen, että tila on hieman tukkoinen ja buffetpöytään on pieni jono.

Mezza tarjoilee mahtavaa salaattipöytää, johon kuuluu myös keitto. Punajuurisalaatti oli taivaallista, samoin hummus. Salaatteja on vähintään 10 ja ne ovat vegaanisia. Salaattibuffet maksaa 10€ ja lämminruokabuffet (sisältäen salaatin ja keiton) maksaa 12€. Hintaan kuuluu mehua, kahvia ja jälkkärikin.

Salaattivalikoimaa. Kesäkurpitsa- ja bataattisalaatitkin olivat tosi hyviä

Lämpimiä ruokia. Varsin maukkaita


Tulipas tässä nyt saman tien mieleen, että voisin lomallakin ponnistaa kotoani Itä-Helsingistä Espooseen lounastamaan ja sitten kotiin päikkäreille.

Pääkaupunkiseudun lounasnäkymien kärkikastiin kuuluu Nokkalan majakka. Alakerta toimii ympäri vuoden ja kesäisin avoinna on myös kattoterassi. Majakka on auki iltaisinkin ja myy myös kahvilatuotteita. Varmasti kiva paikka nauttia lasillinen viiniäkin. Nokkalan majakka tarjoaa arkisin lounasta. Vaihtoehtoina on keittolounas+leipä+kahvi (8,5€), salaattilounas 12 ja päivän annos (liha tai kala) 14,5€. Salaattilounas ja päivän annos sisältävät myös keiton, leivät ja kahvin. Kattoterassilla voi myös tilata burgerin, ne ovat kuulemma erinomaisia. Ruoka on hyvää ja maisemat ovat aivan mahtavat!

Upea kattoterassi

 Nokkalan muikit

Erittäin maukasta ruokaa buffetpöydästä tarjoaa Matinkylässä Villa Pentry. Erityismaininnan ansaitsevat heidän kalaruokansa. Lounas maksaa 10,4€ ja sillä saa salaatit, keiton, leivät, lämpimän ruuan, kahvin ja jälkkärin. Jostain kumman syystä Villa Pentry on jäänyt kuvaamatta. Villa Pentry on avoinna iltaisin ja heillä on laaja valikoima itsetehtyjä kahvilaherkkuja myynnissä. Tämä on paikka, jossa tulee usein syötyä liian raskaasti, koska heidän ruokansa nyt on vaan niin hyvää.

Maukas ja sympaattinen uusi tuttavuus on Rioni. Rioni tarjoilee georgialaista ruokaa. Silloin kun minä opettelin koulumaantietoa Georgia oli osa Neuvostoliittoa ja nimeltään Gruusia. Yritän opetella sanomaan että georgialaista gruusialaisen sijaan. Joka päivä lounaalla tarjotaan a la carte listalta kahta annosta, joista toinen on kasviruoka. Minä söin mausteista lihapullakeittoa Guptaa, hinta 10€. Annoksen kanssa tarjoillaan palanen ihanaa georgialaista leipää hatchapuria. Kannattaa käydä tukemassa nuorten miesten businesta Haukilahden vanhassa ostoskeskuksessa ja tutustua vielä vähemmän tunnettuun, mutta maukkaaseen georgialaiseen ruokaan. Ravintola on auki myös iltaisin.

Meillä on jo uusi maistelukerta aikataulutettuna Rioniin juuri ennenkuin lähdemme työkaverini Sirpan kanssa lomareissulle Georgiaan. Täytynee kokeilla lähettää ennakkoon toivomus ravintolaan, että voisiko silloin olla lounaalla naudanlihapataa, joka on suosituin liha-annos.

Maukas gupta

Oli pakko tilata yksi kokonainen hatchapuri. Tosin oma suosikkini on se versio jossa on juusto päällä.

Työkavereideni mukaan ykköspaikasta Mezzan kanssa kisaa Otaniemessä sijaitseva Fat Lizard. Heidän mukaan siellä on myös erinomainen brunssi, johon kannattaa tulla kauempaakin. Minä en ole käynyt Fat Lizardissa vielä.

Nämä ravintolat olisivat kaikki olleet auki tälläkin viikolla, joten se lupaa hyvää heinäkuuksi. Miten olisi lomaohjelmaksi hyvä lounas Espoossa?

16 kommenttia:

  1. Ihania ruokapaikkoja! Buffasta syödessä ei voi välttyä ahmimasta liikaa. Kiva kokeilla uusia ruokapaikkoja, niin läheltä kuin vähän kauempaakin. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espooseen on tullut paljon uusia kivoja ravintoloita, vähänhän tässä alkaa iskeä kateus, kun kotinurkilla ei ole vastaavia paikkoja. Mutta onhan se varsinainen työpäivän piristys käydä jossain kivassa lounaspaikassa :)

      Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  2. Oijoi mitä herkkuja, kivoja paikkoja! Töissä nuo buffet-pöydät on tulleet tutuiksi, niistä kun sen ruuan saa heti eikä tarvitse kovin odotella:) Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään noita buffet-pöydistä, etenkin jos niissä on hyvä salaatti- ja kasvisvalikoima. Tulee päivän vihreäkiintiö kerralla täyteen. Omassa työpaikkaruokalassa lisäkesalaatti on vähän ankea ja sitä tulee jo korvista.

      Poista
  3. En tiedä, mikä tuli, mutta päässäni alkoi soida: "herkkua on siinä monenlaista, mooonenlaista..." :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän noista ruokaa notkuvista vadeista tulee jotenkin mieleen joulu :D Vaikka yhtään ei pitäisi ajatella ei joulua eikä etenkään pimeyttä ja loskaa. Muutenhan tässä iskee kaamosmasennus jo heinäkuussa ;)

      Poista
  4. Kiitos mainioista vinkeistä, pitäisikö repäistä ja lähteä Espooseen :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainio lomapäivän ohjelma on lounas Espoossa ja sen jälkeen päikkärit kirjan kanssa kotona :) Minä ajattelin ajella Messaan lounaalle kesälomalla :D

      Poista
  5. Isot suosittelut Mezzalle

    VastaaPoista
  6. Oi mitä herkkuja. Päivällä söimme taivaallista pastaa Tampereella ja nyt toivon että olisimme pian kotona monen, puuduttavan istumistunnin jälkeen jotta pääsisi hörppimään teetä ennen unille menoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espoon lounastarjonta on kasvanut monipuolikseksi ja herkulliseksi.

      Toivottavasti teillä oli kivaa Tampereella ja pääsitte turvallisesti kotiin.

      Poista
  7. Mezzaa on niin moni kehunut, että lienee ottaa asiaksi mennä sinne tässä hiljalleen lounaalle. Toisaalta nythän tätä aikaa on kun Neidin kanssa on kotona ja lounaalla voi olla pidempäänkin... jos toinen on sitä mieltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannaattaa kokeilla Mezzaa. Eiköhän sieltä löydy neidillekin jotain pientä mutusteltavaa, jotta hän pysyy tyytyväisenä ;)

      Ihanaa kesäviikonloppua!

      Poista
  8. Kylläpä näyttää hyvältä! Itse olen Espooseen menossa parin viikon päästä siskoani katsomaan, ja oli puhetta että ensimmäisenä päivänä etsimme jonkin hyvän paikan missä olisi laadukas lounas tarjolla. Joitain suosituksia olen lukenutkin muutamista paikoista. Innolla odotan jo reissua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa Espoon reissua!

      Espoossa on hyvin lounaspaikkoja. Tästä listauksesta puuttuu kokonaan kaikki Iso Omena kauppakeskuksen lukuisat lounaspaikat sekä erittäin suosittu Nokkalan majakka ja minusta pääkaupunkiseudun paras sushibuffet Fuku.

      Poista