26. kesäkuuta 2018

Meditaatio Pyhän Miehen kanssa auttaa harmeihin?

Olipas kuulkaas taas hermoja kiristävä viikko töissä ennen juhannusta. Nimittäin Windows 10 asennus.

Tammikuun kaikkien aikojen riesaputkessahan kävi niin, että työläppärini omin lupineen imaisi hiukan Latte-kahvitetrastani ja päätyi rakeiseen ja rouheaan kuntoon. Sitkeästi olen käyttänyt läppäriä puoli vuotta, kunnes esimies painosti tilaamaan uuden ja työkaveri vielä konsultoi tilauksen teossa. Arvasin, että uuden koneen käyttöönotto vie hermoni.

Olin aivan oikeassa. Heti ensimmäiseksi asennus tökkäsi siihen, että asennuspaketti ei edes lataudu. Pyörin siinä selvittelyloopissa 4 viikkoa. Oikeasti! Kolmen ensimmäisen viikon aikana syötiin vieruskaverini kanssa suklaalevy puoliksi konetta ihmetellessä. Viimeisellä eli neljännellä viikolla alkoi hermo kiristymään todella pahasti. Työkaverit kannustivat koko ajan, että soita taas sinne help deskiin. Heitä olisi kiinnostanut kuunnella lisää keskustelujani. Help deskhän ehdotti viikon kolme päätteeksi, että poistan vanhan läppärini tuotannosta ja sen jälkeen tilaan uudestaan asennuspaketin. Minä jäätävällä äänellä kysyin, että milläköhän tilaisin sitten sen asennuspaketin, kun minulla ei ole enää tuotantoverkkoon konetta. Tässä yhteydessä kerroin myös, että kärvällisyyteni on käytetty aivan loppuun ja aion toimittaa reklamaation täydellä tapahtumakuvauksella ja jatkossa kanssani voi asioida vain yksi henkilö tai suomainen (ilmeisen kallis) help desk.


Tässä kohtaa olinkin jo aivan valmis uudenlaisiin keinoihin tyynenä pysymiseen. Työnantajallani oli tarjota ainutlaatuinen mahdollisuus muuttua todella zeniksi. Euroopan parlamentin kutsumana Intian pyhä mies Sri Sri Ravi Shankar kiertää Eurooppaa ja vieraili myös Suomessa eduskunnassa. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin verenpainettani nosti hiukan tämäkin, että EU maksaa jonkun meditaatiohemmon ja hänen valtuuskuntansa lentelyä pitkin Eurooppaa. Pientä kansalaista kiinnostaa, että miksi ihmeessä? Normitilanteessa olisin boikotoinut tilaisuutta, mutta nyt lähdin kuulemaan meditaation ilosanomaa.

Toki kunnioitan Sri Sri Ravi Shankarin vakaumusta aseettomuuteen, konfliktien ratkomiseen rauhanomaisesti ja työtä jota hänen organisaationsa tekee mm. koulutuksen järjestämiseen vähävaraisille lapsille.

Pyhä Mies Sri Sri Ravi Shankar

Pientä taukojumppaa

Ilosanoma oli aika lyhyt. Esitettyihin kysymyksiin Pyhä Mies lähinnä vastasi joko että meditaatio auttaa tai katso meidän webbisivuilta. Tämä "katso webistä vastaus" oli minusta jotenkin pyhyyttä vastaan, pitäisihän tuollaisen tyypin ammentaa myös sanoillaan voimaa kuulijoihin. Tilaisuus sisälsi energisoiva liikkeitä ja 25min meditaation. En onnistunut meditaatioharjoituksessa, koska nukahdin kevyeen uneen. Mutta 20min power nappien jälkeen olo oli pirteä ja hermo niin löysällä, että jaksoin taas vitsaillakin läppäristäni. Että ehkä se meditaatio kuitenkin toimi :) En kuitenkaan tämän kokemuksen perusteella vielä osta lentolippuja Intiaan meditoimaan.

Minun meditoidessani ulkoistetun it-tuen alihankkijan alihankkijan alihankittu Win10-experttiimi Malesian sademetsissä oli arponut keskuudestaan raukan, joka joutuu hoitamaan asennukseni. Alihankittu expert-raukka soittaa minulle tietenkin työajan päätyttyä 4 tuntia sovittua myöhemmin. Sovimme, että hän soittaa minulle seuraavana aamuna tasan klo 9.

Seuraavana aamuna ei kuulu soittoa. Päivitän vikatikettiäni, että odotan yhteydenottoa välittömästi, lähettelen chattiviestejä ja sähköpostia. Experttini on kadonnut. Lähdemme työporukalla juhannuksen kunniaksi talon ulkopuolelle lounaalle. Koko lounasseura on sitä mieltä, että minun pitää ottaa jälkiruoka. Olin kuulemma hyvin onnellisen näköinen siemaillessani jälkiruokaani raikkaassa merituulessa :)

 Mitkä maisemat!

Muikkuja lounaaksi - NAM!

Jälkiruoka

Henkilökohtainen sademetsän Win10-asiantuntijani soittaa minulle 7 tuntia myöhässä. Tuli jälkiruoka tarpeeseen :) Vihdoin sitten torstaina alkaa hommat toimimaan. Oli se vekkulia katsella, kun Malesian sademetsistä asiantuntija käytti läppäriäni etänä ja teki uudet softatilaukset. Klo 15 mennessä paketti on ladattu ja asennusskripti onnistuneesti käynnistetty. Koska asennusaika on vaihdellut 4 ja 24 tunnin välillä jätin koneen sitten asentumaan yksikseen juhannukseksi.

Maanantaiaamuna kaikkia kukonlaulun aikaan toimistolle kömpineitä tietenkin kuumotti kysymys siitä, että asentuiko kone jussina. En ehtinyt edes vessassa käymään, kun piti kirjautua sisään. Ja kyllä! Ihmeiden aika ei ole ohitse. Asennus oli valmis.Vain 4 vkoa :)

Läppärihän ei tietenkään ole vielä käyttövalmis. Pitää siirtää datat vanhasta koneesta ja asennella sitä sun tätä. Tiedä, että mitä koukeroita tässä joutuu vielä tekemään ja kokemaan, ennen kuin kaikki on kunnossa.

En ole tyytyväinen alihankittuihin palveluihin ainakaan odottamattomissa vikatilanteissa. Odottamattomissa vikatilanteissa näiden ketjutetusti alihankittujen tuhansien kilometrien ja eri aikavyöhykkeillä toimivien palvelujen kanssa on asiakas heikoilla. Jotkuthan visioivat, että terveydenhuoltoakin voisi ulkoistaa halvempiin maihin ja sieltä joku intialainen tai malesialainen lääkäri hoitaisi nettiyhteydellä ja käännössoftalla oirekartoituksen ja analyysin, ehkä labrat jossain sairaanhoitajapisteessä. Sanon kuulkaas, että shamaanipalvelut Afrikasta ovat varmaan ihan yhtä toimivia. Tai ehkäpä voitte ottaa luottamuksella etäyhteyden Rva Kepposen Manaus ja Voodoohoon eksoottisessa Itä-Helsingissä ;) Sieltä saa henkistä apua vaivaan kuin vaivaan :)

Elämä IT-tuki on suuri seikkailu!

16 kommenttia:

  1. Hah hah kuinka tuo tekniikka on niin moninaista!Välillä itsekin raavin päätäni,kun ennen läppärillä pienen homman tekoon meni tovi ja nyt on niin monimutkainen juttu tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vikatilanteet ovat minulle nykyisin pirullisia, kun en tiedä yhtään, että mitä tehdä ja sitten ei auta muu kuin soitella pitkin sademetsiä :D

      Poista
  2. No huhheijaa, mikä homma, ilmankos isäntä ei mitenkään riemusta repeillyt kun sille tilattiin uusi kone :) Meillä on sentään suomalainen tuki, ei kyllä muuten onnistuisi....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun painajainen on uusi kone :D :D Meillä pitäisi aina 5v sinnitellä samalla ja aika moni on käärmeissään siitä. Minusta sekin on liian usein :D

      Meillä on keskitetty it-tuki kansainvälisessä firmassa ja sitten vielä suomalainen it-tuki. Yllättäen kaikki paitsi ne kaksi jamppaa sijaitsevat aina vaihtelevissa lokaatioissa pitkin Aasiaa. Viimeksi kun olin ongelmissa, soitot tulivat Filippiineiltä.

      Poista
  3. No voi pyhä jysäys tätä nykyaikaa... :( Tiedän, että tosi moni kaipaa niitä aikoja, kun firman lähituki istui naapurihuoneessa ja it-tyyppiä saattoi käydä nykäisemässä hihasta. Nykyään kaikki on jossain huitsin nevadassa, tai vaikka olisi kotimaassakin, niin sitten byrokratian koukeroissa, eikä kukaan oikein tiedä mistään mitään. Siinä sitten pieni ihminen yrittää vain saada omaa konettaan tai ohjelmistoaan toimimaan :(

    Manaus ja Voodoo voisi olla vastaus mun pariin työongelmaan tällä hetkellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä todellakin on ikävä niitä aikoja, kun it-tuki oli samassa talossa ja sinne saattoi mennä jonottelemaan. Nyt kun ongelmat alkavat, niin siinä sitä onkin käyttäjä ongelmissa.

      Jos laitat vähän lisäkuvausta ongelmistasi, niin osaisin valita sopivat manaukset. Valikoimiini kuuluu laaja setti manauksia: voin manata laitteita, ihmisiä, prosesseja hyvin laajalla skaalalla ;)

      Poista
  4. Apua mikä keissi ja hyvinkin tuttua, mutta hei onneksi otit sen jälkkärin!

    VastaaPoista
  5. En halua nyt mitenkään veistä haavassa kääntää (tai ehkä ihan vähän vaan....anteeksi....) Sulla on oikeasti lehmän hermot, mä jos olisin ollut töissä ja olisin joutunut tohon samaan rumbaan, niin siinä ei olisi mitkään sankarit Intiassa eikä Malesiassa juhannusta viettäneet...

    Siis meillähän kävi niin, että AM osti mulle uuden läppärin torstaina, ja koska suostuin ottamaan kaupan vihon viimeisen ("näitä ei enää meille tule, tämä on yhtä kivikautinen kuin rouvakin...), kone jäi liikkeeseen. Siitä poistettiin esittelyohjelma ja siihen asennettiin Windows10 - eilen tuli tekstiviesti, että koneen voi noutaa kassalta.
    Ja tänään kun koneen kanssa tulin kotiin, avasin tämän uuden HooPeeni, tämä nätisti tervehti "Hei Pöllö" ja kaikki (koputtaa puuta) muu on sujunut tähän asti kuin leikki, paitsi tulostimen asennus. Mutta se, ettei HooPee löydä meidän huushollista tulostinta, ei ole mitenkään ihmeellistä, en minäkään täältä aina kaikkea löydä.

    Mutta olet sä ollut kyllä uskomattoman kärsivällinen - ei olisi onnistunut multa työelämässä, ja sen olisi kyllä kuulleet kaikki. Ihan varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullahan ei ollut asian kanssa varsinaisesti kiire, joten en heti alkanut hoputtamaan it-tukea hulluna. Hermo alkoi kiristymään siinä vaiheessa, kun jakavat ohjeita, joilla voisi sulkea itsensä firman verkon ulkopuolelle kokonaan. Siinä vaiheessa otsasuoni jo tykyttää, kun ihan muina malesialaisina soitellaan tunteja sovitun jälkeen. Toivon koneelleni hyvin pitkää ikää :)

      Toivottavasti koneesi löytää tulostimen.

      Poista
  6. :D
    anteeksi että naurattaa!

    Meillähän ei ole IT-tukea laisinkaan, tai se olen ensisijaisesti minä, ja jos en kykene, niin paikalle kurvaa ehta setämies Heviheikki. Hänen taktiikkansa perustuu jonkin verran tietoon ja osaamiseen ja melkein yhtä paljon kulahtaneeseen lippalakkiin, jolla kuuluu peittää kompuutterin näyttö kaikenlaisten asennustoimenpiteiden ajaksi, ettei kone häiriinny. Tai ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaisikohan sinun ulkoistaa it-tukesi johonkin halvempaan maahan. Siis sillä lailla, että kun apua tarvitaan, niin sinä singahdat johonkin halvempaan maahan. Eikös Portugali ole aika edullinen? :D

      Toivottavasti Heviheikki ja lippis tuovat avun. Voin tarvittaessa tarjota sinullekin etämanausta.

      Poista
  7. No johan oli! Tässä yksi syy, miksi viivyttelen uusien aparaattein hankkimista viimeiseen saakka. Loppu kuitenkin hyvin :) Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tämä ole vielä loppu :) Jännittäviä koukeroita on vielä tulossa uuden koneen konfiguroinnissa. Ehkä elokuussa sitten :)

      Kiva viikkoa!

      Poista
  8. No olipas... huh. Meillä on onneksi oma IT ja ero on jonkin verran selkeä kyllä tähän verratutna. Vaikka muuten aina se yleisin kysymys on "Have you tried restarting your computer?" :D Sinne pitää mennä silleen "I have tried starting my computer again and..." Muuten ne on ihania ja onneksi pisimmilläänkin tossa länsinaapurin puolella.

    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hiukan pitkä ja työläs projekti, vaikka luulisi, että noita virhetapauksiakin sattuu ihan jatkuvasti suuressa firmassa. Sillä joka hoiti homman oli kyllä ihan selvä taju siitä, mitä pitää tehdä, mutta aikataulun hallinta oli kehnoa. Noh, seikkailut jatkuu, kun itse yritän ymmärtää, että mitkä kaikki lisäsoftat ja sertifikaatit tarvitsen koneeseen.

      Kivaa viikkoa!

      Poista