27. heinäkuuta 2016

Latvia makes you fly

Balttian reissun kohokohdiksi muodostui lentäminen ja Kuurinkynnäs. Lentopaikka Aerodium sijaitsee myös Siguldassa, jossa oli paljon muutakin action-viihdykettä koko perheelle.

Viestittelin etukäteen Aerodiumin kanssa varatakseni ajan ja kysyäkseni lentämisestä. Päädyin ottamaan jokaiselle perheenjäsenelle 2+2min lentoa. Homma alkaa lyhyellä turvallisuuskoulutuksella ja lentoneuvoilla, sitten vaihdetaan kamppeet päälle.

Lentoputkessa mennään lentämään yksi kerrallaan opettajan kanssa, joka auttaa pitämään lentoasentoa. Samaan aikaan pitää pitää lihaksissa riittävä jännitys, koska tuuli puhaltaa kovaa, mutta ihan tikkuna ei kuitenkaan saa olla. Rennosti jäntevä. Sitten vaan kaadutaan tuuleen, joka nostaa ilmaan.

Ensimmäinen 2minuuttia meni hakiessa tuntumaa lentämiseen ja se tuntui yllättävän rankalta. Seuraavat 2min meni paljon helpommin ja pääsin jo lentelemään yhdessä ohjaajan kanssa, joka pyöritti minua. Ihan huikea kokemus.

Ensin kuvakimara huimapää keskimmäisestä, joka rakastui lentämiseen palavasti

Keskimmäinen hakee lentoasentoa opettajan avustuksella

Toisella lentokerralla asento löytyy heti

 Ja sitten sitä ollaankin jo ilmassa opettajan kanssa




Sitten Hra Kepposen ensimmäinen lento

Jotkut on kuin syntyneitä lentohommiin, asento löytyi heti


Heti ensimmäisella lennolla Hra Kepponen lenteli korkealle itsekseen

Sitten tulee lentovuoroon esikoinen

Esikoinen saa ohjeistusta käsimerkillä "jalat suoremmaksi"

Asento on löytynyt

Mikä ensilento

Sitten pitää vielä saada yksi pallomahainen yksilökin ilmaan


Nousee, nousee

Hih, miltä naama näyttää :D :D Ollaan jo tosi korkealla

Kuopus päättikin viime hetkellä jänistää ja pakeni paikalta. Hra Kepponen ja keskimmäinen lensivät hänenkin minuuttinsa. Paikassa oli ihan älyttömän ystävällinen ja mukava palvelu. Lentäminen oli kallista, mutta meistä kustannuksen arvoinen kokemus.


Lentämään pääsee myös Suomessa Pyhtäällä, n. tunnin matkan päässä Helsingistä. Käytössä on Aerodiumin tekniikkaa. Harmillisesti hinnat ovat melkein kaksinkertaiset Latviaan nähden. Meillähän keskimmäinen himoitsee lentokertaa Suomessakin.



10 kommenttia:

  1. Vitsi miten hieno kokemus!!! WAU!

    VastaaPoista
  2. Wau, wau, wau ja hei ihan huikea asento on niin Rouvalla kuin Herrallakin, tuollapa olisi ollut kiva käydä, mutta ensi kerralla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan! Oli ihan sikahauskaa :) samalla reissulla on helppo käydä katsastamassa Siguldan muutakin tarjontaa.

      Poista
  3. Näyttää superkivalta! On varmasti teille kaikille huikea kokemus. Mutta täytyy sanoa, että hinta on niin kallis, että meidän perheen kipukynnys olisi ehkä ylittynyt ja tämä olisi ollut jätettävä välistä. Tänään kauhistelin Linnanmäenkin hintoja. Ei olla käyty siellä varmaan pariin vuoteen ja tänään oltiin enkä ollut muistanut, että sekin on niin kallis. Isommalle perheelle aikamoinen hinta tulee näistä kivoista kesäjutuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aerodium oli kyllä tyyristä lystiä, mutta laskeskelin että ei se ollut kuin pikkasen kalliimpi kuin meidän perheen rannekkeet Linnanmäelle.

      Lintsireissu tulee kyllä todella kalliiksi. Meillä vuosittainen huvipuistoreissu on kuulunut kesälomaan, tänä vuonna tarkoituksenani on jättää se väliin, koska kävimme sekä vesipuistossa että lentämässä. Pojat eivät vielä tiedä siitä, mutta kukaan ei ole edes kysynyt Linnanmäki-reissun perään. Saas nähdä kuinka hyvin suunnitelmani onnistuu.

      Maksulliset kesäkohteet tuntuvat viisihenkisen perheen lomabudjetissa kunnolla :( Vilkaisin tänään Ähtärin eläinpuiston aukioloaikoja ja samalla tsekkasin lippuhinnat, 77€ eläinpuistoon ja yli satasen jos haluaa vierailla kotieläinpihallakin. Huh, sanon minä.

      Poista
  4. Varmasti ihan mieletön kokemus! Ilmeet ovat kyllä aika jäätävät. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lentäminen oli todella huikeaa! Tuuli puhaltaa sellaisella voimalla, että posket lähestyvät takaraivoa ja nenä lyhenee pieneksi töpseliksi :D

      Poista
  5. Kerran kokeilleena, tuo on kyllä ihan huippua! Melkoinen tuulenvire siinä vaan iskee naamalle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tykkäsimme aivan hurjasti :) paitsi metsään paennut kuopus :D
      Siinä tuulessa alkoi meikäläisen kaksoisleuka hakeutua kohti korvia :D

      Poista