11. lokakuuta 2015

Kohokohtia arjen keskellä

Viikot menevät aivan järkyttävän nopeasti. Tuntuu aivan siltä kuin viikossani olisi ma-ti-pe-su. Maanantai on jotenkin tuskaisen tahmea päivä, tiistaina olen arkivedossa ja yhtäkkiä huomaan, että onkin jo perjantai-iltapäivä. Huokaisen syvään ja onkin sunnuntai. Huh! Kelaako joku teidän muiden viikkoja pikavauhtia?

Ajan nopeasta kulumisesta huolimatta kaikenlaista ihanaa on mahtunut arjen sekaan.

Aloitetaanpa illallisesta. Ruoka itsessään oli sellaista perushyvää ravintolaruokaa, mutta tilanne oli ehdottomasti merkkipaalu. Kävimme Hra Kepposen kanssa kahdestaan lähialueen kortteliravintolassa syömässä ja pojat olivat sillä välin kotona keskenään ja jopa tekivät läksyjä. Kyllä on lapset kasvaneet ja itsenäistyneet!

Herttoniemenrannan italialaisen Trattoria Il Faron kelpo pihviannos.
Toivon kovasti pienten kortteliravintoloiden kestävän talouden laskusuhdanteen.
Kortteliravintolat ovat helmiä lapsiperheille. Paikalle pääsee nopeasti ja mahtuu yleensä aina, 
eikä ateriasta seuraa välitön konkurssi, vaikka koko perhe söisi siellä. 

Oloni oli kuin olisin käynyt jossain matkalla pidempäänkin nauttimassa :) Rauhallinen, jonkun toisen valmistama illallinen, on aina ihana juttu. Oikeastaan vielä paremmalta tuntui tilanteen spontaanius! Töistä tullessa päätimme, että ruokimme pojat ja katsomme illan kuviot kuntoon ja sitten lähdemme ulos syömään. Ihan tuosta noin vaan -spontaanisti.

***
Kävimme koko perhe Sirkus Finlandiassa. Olimme oikeastaan päättäneet jättää tänä vuonna väliin sirkuksen, koska kuopus menee sinne koulun kanssa. Uusi työkaverini kaupitteli hyviä alennuslippuja, joita oli jäänyt yleishyödylliseltä yhdistykseltä ylitse. Alehaukkana ostin sitten koko perheelle. Parin päivän päästä tuli koulusta viestiä, että keskimmäinenkin pääsee koulun kanssa sirkukseen. Homman hyvä puoli on se, että näytös on niin hyvä, että itsekin katsoisin sen mielelläni toiseen kertaan! Pojille lokakuu onkin sitten yhtä sirkusta :D Olen joka vuosi aina yhtä vaikuttunut siitä, kuinka hienon shown Sirkus Finlandia kasaan. Mielestäni tämä oli jopa viime vuotista parempi. Tosin sitä muutaman vuoden takaista kuolonpallomotoristi-loppunäytöstä on aika vaikea ylittää.


Sirkusherkut :)

 ***
Töissä on vähän uusia tuulia. Niihinkin liittyy pari tosi kivaa juttua: ikkunapaikka ja pullapiiri. Olen vuosikausia haaveillut ikkunapaikasta, josta näkyisi ihan oikeasti ulos eikä mihinkään sisäpihalle. Nyt se osui kohdalle ja voin tuijotella extrabonuksena pääoven edustan istutuksia.

Ihanaa hehkua! Tosin tuijottelen tätä hiukan korkeammalta

Uuteen istumapaikkaan kuului mahdollisuus liittyä pullapiiriin. My kind of people! Pullapiirissä juodaan kerran viikossa pullakahveet ja jokainen tuo pullat vuorollaan. Ensimmäiset pullakahvit olivat maltilliset, seuraavalla kerralla oli mopo lähtenyt käsistä :)

Mikä herkkukattaus!
Oli Hullumunkkeja, Hullutorttuja ja Hullubebejä.
Sitten Berliinin munkkeja, vadelmamuffinseja, bebejä ja suklaata.

Edessä on taas varsinainen hurlumhei-viikko. Pojilla on koko viikko lomaa. Ohjelmaksi olimme suunnitelleet, että Hra Kepponen pitää lomapäivän ensin, minä perässä ja sitten pojat ovat kaksi päivää Luontoliiton päiväleirillä ja yksi päivä sumplitaan etänä. Sitten tajusin, että minulla ei taida riittää lomapäivät edes siihen yhteen vapaapäivään. Selvittely jäi kesken, kun viikolle iski lyhyellä varoitusajalla kahden päivän työreissu. Tämäkin viikonloppu meni osittain pommiin, koska piti tehdä matkavaraukset ja seuraavaksi onkin pakko valmistella juttuja reissua varten. Aamukampa auttaa jaksamaan. Tuntuu aivan uskomattomalta, että unelmieni loman alkuun on karvan alta kuukausi :)

Mukavaa alkavaa viikkoa!

12 kommenttia:

  1. Kyllä minullakin on olo, että viikot kiitävät vauhdilla. Me kävimme eilen katsomassa Sirkus Finlandian näytöksen ja olihan se parempi kuin viime vuonna. Taikuutta jäin itse kaipaamaan. Muuten esitys oli hyvä, mutta mun takapuolta paleli ja takana oleva mummo selosti koko ajan lapsenlapselleen esitystä: "Nyt se hyppää hevosen selkään ja seisoo siellä ja jonglööraa. Katso, ei yhtään keilaa tipu maahan" jne jne. Ihan hatkuva selostus oli päällä ja se vähän häiritsi omaa keskittymistä.

    Ravintolareissu arjen keskellä kuulostaa hyvältä. Meilläkin se olisi mahdollista sen puolesta, että lapset voivat olla jo kaksinkin kotona. Pitää laittaa harkintaan, josko joku ilta innostuttaisiin lähtemään.

    Meillä on pojilla lomaa vain ke-pe ja keskiviikon ovat pääasiassa kaksin, torstaina lähdemme sitten mun kotiseudulle Mikkeliin pariksi päiväksi ja minäkin pidän loppuviikon vapaata.

    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me olimme sirkuksessa viikko sitten, jolloin sää oli vielä mukava ja lämmin, eikä tullut vilu. Eikä onneksi sattunut ketään, joka olisi selostanut ohjelmaa. Olisin varmasti ärsyyntynyt jatkuvasta pölinästä. Meistä ne kumirenkailla pomppivat akrobaatit olivat ihan huiput!

      Kotonamme ruokailut ovat vielä nykyisinkin valitettavan meluisia. Pojilla on aina samaan aikaan asiaa ja hirvittävä pölötys. Siksi onkin ihanaa saada syödä ihan rauhassa :) Aion ehdottomasti mennä uudestaan.

      Helsingissä on tänä vuonna syyslomaa koko viikko. Itselläni kun on vuosilomaa 5 vkoa, niin hermo kiristyy koulun pitkien lomien kanssa. Kohta on taas parin viikon joululoma ja meillä on miehen kanssa lomapäivät aika lailla lopussa :( Mielestäni lyhyempikin loma olisi riittänyt nyt.

      Toivottelen sinulle jo ennakkoon mukavaa syyslomaa!

      Poista
  2. Kyllä, allekirjoitan tuon viikkojen kelaamisen pikana! Juuri kun on päässyt yli maanantaista niin onkin jo perjantai, ihan järkkyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin aika hurjaa, miten viikot vaan hujahtavat. Tällä vauhdilla joulu on ihan hetkessä *kääks*

      Poista
  3. Tuosta pikakelauksesta jo marisinkin jossain vaiheessa. Että kyllä se joku kelaa viikot meidän edestä!
    Sirkukseen meidän sakki ei tänä vuonna päässyt, ja nyt vähän harmittaa. Viime vuoden kokemus oli niin hieno.
    Oma sirkus toki pyörii senkin edestä. Meilläkin on nyt syyslomaviikko. Kuumeisesti mietin mitä kivaa tekemistä keksin huomiseksi. En todellakaan aio olla koko päivää kolmen pojan kanssa kotioloissa. Joku metsäretki pelastaisi taas paljon.
    Onnittelut näköalapaikasta töissä. Sillä on iso merkitys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta syksy on yleensä sellainen, että se hujahtaa hetkessä sinne marraskuuhun. Meillä marraskuu on perinteinen bilekuu (paitsi jos äiti lähtee lomailemaan, kuten tänä vuonna), joten äkkkiä ollaankin joulussa ja yleensä vielä voipuneena Halloweenista ja kahden lapsen synttäreistä.

      Metsäretki kuulostaa hyvältä lomasuunnitelmalta. Toivottavasti lomalaisille tulee hyvää säätä. Viime vuonna minun oli tarkoitus viedä pojat Nuuksion kansallispuistoon opastetulle retkelle. Kaupunkilaispojat totesivat, että eivät suostu lähtemään, koska sääkin oli niin huono. Menimme sitten Kansallismuseoon :D

      Poista
  4. Minun sirkusreissustani alkaa olla jo kymmenen vuotta. Silloin käytiin koko perheen kanssa. Meillä on myös syysloma. Ollaan ihan kotosalla ja nautitaan rauhallisesta elosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me olemme käyneet miehen kanssa ainakin kerran Sirkus Finlandiassa ilman lapsiakin ja pidimme molemmat kovasti reissusta. Kyllä sinne sirkukseen voi mennä ihan aikuistenkin kesken :D :D
      Rauhallinen elo kuulostaa minusta suorastaan luksukselta. Meillä on toistaiseksi rauhalliset hetket edelleen kovin lyhyitä. Mukavaa lomaa sinulle!

      Poista
  5. Ihan mahtavia vinkkejä sulla/teillä taas kerran!! Ja toi sun reissu, en malta odottaa matkaraporttiasi ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Alan olla ihan lähtötäpinöissäni, pitäisi vaan saada muutamat käytännön asiat hoidettua, kuten se puuttuva rokotus *kääks*:(

      Poista
  6. Monenlaista mukavaahan teidän syksyyn on mahtunut - kiva lukea kuulumisiasi <3 Olen niin iloinen tulevasta matkastasi...!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on ainakin tähän saakka sujunut pääosin mainiosti. Oma osansa on varmaan sillä, että aurinko on muistanut näyttäytyä säännöllisesti :) Minä täällä nipistelen itseäni, että onko totta, että reissuni alkaa pian.

      Poista