21. lokakuuta 2015

Joskus matkailu vaan v*ttaa

Kävin viime viikolla piipahtamassa Lontoossa. Ei mennyt kuin Strömsössä :(

Heippa Lontoo. Ei nähdä pian!

Minulla on määrällisesti eniten huonoja reissukokemuksia UK:sta. Neljän tähden hotellin huoneessa juoksenteli hiiri, viktorianaikainen kokolattiamatto sai yöllä silmät turpoamaan melkein umpeen ja äänen katoamaan, juna jäi kesken matkan raiteille ja lentokentälle pääsyyn tarvittiin kaksi taksia ja yksi bussi, kerran olen juossut verenmaku suussa läpi Heathrown lähtöportille ja karjunut (=pihissyt) 30m päästä, että pliis älkää sulkeko porttia vielä. Puhumattakaan niistä unohtuneista wake up soitoista ja saapumattomista takseista.

Edes söpö pubi ja hyvä siideri eivät muuta mielipidettäni maasta

Pitkään välttelinkin koko maata ja hoidin työjutut siten, että yhtään ylimääräistä aikaa ei tarvitsisi maassa viettää. Reilu kaksi vuotta sitten pidin vapaapäivän Lontoossa ja ihastuin niin, että vuotta myöhemmin palasimme Hra Kepposen kanssa viikonloppulomalle. Se oli niin hyvä reissu, että olen ollut rahoitusta ja lomapäiviä vaille valmis viemään esikoisen Lontooseen. Esikoinen saa jatkaa haaveiluaan Lontoosta ainakin muutaman vuoden lisää. Tällä hetkellä Lontoon ohitse kiilaavat jopa Bucharest ja Varsova ;)

Noh, siirrytäänpäs vanhoista narinoista uusiin. Lähdin Lontooseen varsin nopealla aikataululla eikä firman varaustyökalusta löytynyt enää yhtään hotellia. Päätin näppäränä tyttönä varata hotellin netistä hyväksi havaitsemieni Booking.comin tai Hotels.comin kautta. Aina kun löysin sopivan hotellin ja klikkasin confirm-nappulaa hotelli olikin jo myyty. Minulle ehti käydä noin ainakin 7 hotellin osalta. Sitten lopulta sain hotellin Expedian kautta.

Saavuin illalla hotellille ja respa kertoi, että varaukseni on peruttu ja siitä on lähetetty minulle sähköpostia. Sitä piti toistella pariin kertaan ennenkuin meni jakeluun, koska kourassani oli vahvistettu varaus. Sähköpostin peruutuksesta olin saanut kaksi tuntia ennen saapumistani. Syynä oli se, että veloitus luottokortilleni oli epäonnistunut. Syy tuntui uskomattomalta, koska korttini oli toiminut aivan moitteettomasti. Miksi veloitusta tehtiin vasta kolme vuorokautta varauksesta, vaikka varauksella ei ollut peruutusoikeutta?

Hotellilla oli sattumoisin yksi huone vapaana, mutta hinta olikin sitten yli kaksinkertainen varaushintaani verrattuna. Ihan helpolla en antanut periksi, mutta ei siinä auttanut muu kuin Kepposkan taipua maksamaan tuplahinta. Ikinä missään olosuhteissa en ole maksanut niin paljoa hotellista yöltä. En edes Tokiossa neljän tähden bisneshotellissa tai edes alan suurimpien messujen aikaan. Jestas että v*tti! Epäilen aivan röyhkeää huijausta. Etenkin kun se sama luottokortti toimi tuplahintaa veloitettaessa aivan moitteettomasti. Mikäli pankki ei ole dokumentoinut kyseistä epäonnistunutta veloitusta kortiltani, asia ei jää osaltani tähän. Vähintään huijauksen tulee havaitsemaan palautteessaan sekä Expedia että hotelli.

Hotellikatu

Sen verran aika tuhraantui hotelliepisodissa, että suunnitelmani käydä Harrodsin tai Selfridgesin ruokaosastolla romuttuivat. Söin kevyen kahvilaillallisen ja tein pienen kävelylenkin ennen teatteriin menoa. Vielä teatterissakin v*tti armottomasti. Sitten muistin brittien rennon teatterietiketin ja ostin itselleni katsomoon siiderin ja vähän naposteltavaa.

V*tutuksen poistosarja: musikaali ja siideri

Kävin katsomassa Bend it like Beckham, joka perustuu takavuosien samannimiseen menestyselokuvaan. Musikaali oli hauska, varsinainen feel good esitys ja erinomaisesti toteutettu! Poistuin teatterista aivan uutena ihmisenä ja päätin unohtaa katkeruuteni koko maata kohtaan. Lippuostosten teko sentään toimii helposti ja luotettavasti. Vähän huonompia, mutta kelvollisia paikkoja saa ajoittain alennuksella http://www.lontoonmusikaalit.fi/ ja http://www.ticketmaster.co.uk/ on suurempi paikka valikoima. 



Katkeruuteni alkoi jälleen hiipiä pintaan, kun palasin sikakalliiseen, mutta niin vaatimattomaan hotelliini. Suihkusta ei yllätyksekseni tullut lainkaan lämmintä vettä. Sitä tosin tuli lavuaarista. Illan piristykseksi yritin peseytyä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti lavuaarissa. Pötkähdin melkein puhtaana nukkumaan.

Yöllä kolmen jälkeen kuului kovaääninen piippaus ja heräsin säpsähtäen. Kävin takaisin nukkumaan ja ehdin torkahtaa, kun palohälyytin alkoi soimaan tauotta. Ei siinä auttanut muu kuin pukeutua, nappasta käsilaukku olalle ja lähteä portaisiin. Siellä respa tiedottikin, että ei ole vaaraa ja asukkaat voivat palata takaisin huoneisiinsa. Palohälytyksen loppuminen voi viedä vielä aikaa. Eihän siinä helvetin metelissä tietenkään pystynyt nukkumaan.

Palohälytyksen laukaisi erittäin päihtynyt asiakas, joka tupakoi savuttomassa hotellissa huoneensa kylpyhuoneessa. Respa oli huomauttanut hänelle jo useasti, että tupakointi pitää lopettaa ennenkin tulee palohälytys ja paikalle pitää kutsua poliisi. Tilanne laukesi sillä lailla, että respan mies sai jostain apua ja he kantoivat asiakkaan hotellin ulkoportaille. Siinä kun unettomana kiepuin sängyssäni kyljeltä toiselle, aloin jälleen inhoamaan hotellia ja seuraavaksi koko maata.

Kehnon aamiaisen ja vielä kehnompien yöunien jälkeen raahauduin aamulla aikaisin asiakkaalle. Siellä sentään meni hommat hyvin. Asiakkaalla on über-cool toimisto keskeisellä paikalla Lontoossa ja oli kiva päästä bongaamaan se. Palaverin jälkeen minulle jäi aikaa pyöriä lentolaukkuni kanssa Piccadillyn ympäristössä. Katselin vähän näyteikkunoita, söin välipalaa ja kävelin St. Jamesin puistoon kahville. Olo oli varsin koomainen.



Puisto oli vielä ihanassa kunnossa ja ilmassa vasta alkusyksyn tuntu

Ilkeän näköinen brittiorava olisi halunnut jakaa ruokani ;)

Olin todella väsynyt ja turhautunut kotiin tullessani. Sinänsähän reissu meni kuitenkin putkeen, että homma, jota lähdin hoitamaan onnistui eikä nuo vastoinkäymisetkään olleet mitään vakavaa. Omasta pussista ei mene riistohotellin maksukaan, mutta v*tutus ja jälkiselvittelyt ovat itseltäni pois vapaa-ajasta ja henkisestä kapasiteetista. Nyt ei vähään aikaan jaksa kiinnostaa Lontoo tai edes koko saarivaltio tai edes työmatkustus. Helmikuinen passivarkaus ei ole vieläkään haihtunut mielestä eikä ole muuttunut huvittavaksi anekdootiksi, joten fiilikset työmatkailun suhteen ovat pakkasella. 

Jossain vaiheessa tämäkin muisto muuttuu huvittavaksi. Eihän sitä ihan joka reissulla pääse todistamaan asiakkaiden poistoa voimalla hotellista :)

26 kommenttia:

  1. Että sellainen Lontoon matka. Minun piti ihan lukea tämä tarinasi miehelleni. Siis vähän kaikki tökki, mikä voi tökkiä hotellin osalta. Minua niin nauratti tuo, kun yritit peseytyä kokonaisvaltaisesti lavuaarissa. Naivistinen maalaus piirtyi mieleeni.
    Ymmärrän seuraavan päivän koomaisuutesi. Onneksi asiakascase meni hyvin.
    Hyvää viikkoa kotimaassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli ehkä enemmän sellainen Picasson tyylinen kubistinen maalaus se peseytymiseni :D Raajojen mittasuhteita koelteltiin kunnolla :D :D Tavoitteena oli taivutella niskani outoon asentoon lavuaarin hanan alle niin, että kolmasosan hiuksista saa pestyä kerrallaan :D

      Onneksi tosiaan asiakkaan kanssa sujui hyvin. Olisin varmaan ollut todella kypsä, jos olisi mennyt huonosti tai ollut ihan turha reissu.

      Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  2. LOL !! Ei tee munkaan mieli Lontooseen vähään aikaan :D

    Tsemppiä!

    Ps. Valveilla tänään klo 3:sta, työjuttuja miettien....että jee....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla menee varmaan reilusti ensi vuoden puolelle ennenkuin alkaa tämä reissu naurattamaan. Mutta onhan tässä sellaista mieleenpainuvan kokemuksen makua - siis kategoriassa paska reissu, mutta tulihan tehtyä :)

      Oih, yövalvominen on kurjaa. Jos se johtuu työstressistä, niin se on superkurjaa. Tsemppiä ja parempia unia sinulle!

      Poista
  3. No eipä tosiaankaan kuullosta siltä, että heti kohta tekisin mieli Lontooseen, sympatiat puolellasi! Onneksi matkan tarkoitus kuitenkin oli onnistunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei kyllä tee mieli vähään aikaa Lontooseen. Pitäkööt koko saarensa :) Kuten jo edelliseen kommenttiin vastasin, että työasioiden sujuminen oli onni. Jos nekin olisivat menneet pieleen, niin sitten vasta olisikin harmittanut.

      Poista
  4. Voi ei. Meillä on vähän pyöritelty, josko mentäisiin Lontoseen ensi kesänä perhelomalle, mutta voi olla, että mietimme vakavasti myös muita vaihtoehtoja.

    Mukavaa loppuviikkoa kotimaassa, jossa pystyy peseytymään myös suihkussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lontoossa on toki paljon nähtävää ja koettavaa ja huikean hienoja museoita. Jos päädytte Lontooseen, niin suosittelen varaamaan majoituksen hyvissä ajoin.

      Kyllä koti on hyvä paikka :)

      Poista
  5. Saako edes pikkuisen hihittää?

    Oon itseasiassa yrittänyt viimeaikoina kerätä rohkeutta ihka ensimmäiseen lentokonelentooni, koska Lontoo on houkuttanut... Kiitos tästä, ei houkuta enää. Ei tarvitsekaan rohkaistua lentokoneeseen :D Toivon todella, että reklamaatiot ja selvittelyt tuottavat tulosta, että oikeus voittaa. Kyllähän vain pistää v*tuttamaan pienempikin asioiden sujumattomuus ja huijauksen maku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihitä salaa ;) Varmaan jossakin vaiheessa itsekin pystyn näkemään reissun vaikeuksien humoristiset puolet. Ihan vielä ei ole aika kypsä sille.

      Tsemppaan sua kyllä siinä, että suosittelen rohkaistumaan lentokoneeseen. Tämän kokemuksen jälkeen voisin vaikka suositella Lontoon reissua pakettimatkana joltain matkatoimistolta. Niitähän saa ainakin eBookersilta, Tjäreborgilta ja ehkä Aurinkomatkoilta. Olisi ainakin yhdeltä vastuulliselta taholta sekä lennot että majoitus.

      Poista
  6. Ai kauhee! Mun pitäis järkätä ens kesälle esikoiselle sotahistoriallista reissua tuohon suuntaan. Voi apua, alkoi kyllä kauhistuttaa koko homma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sotahistoriallinen reissu kuulostaa mielenkiintoiselta. Sellaisesta näkövinkkelistä en ole ikinä UK:n tutustunutkaan.
      Suosittelen hoitamaan varaukset hyvissä ajoin. Hotellien heikkoon tasoon kannattaa valmistautua henkisesti. Hotellihuoneet ovat yleensä siistejä, mutta todella, todella pieniä, vetoisia, rumia ja näkymä ikkunasta on viereisen talon seinään.
      Itse ehkä suosittelisin melkein jonkun matkatoimiston kasaamaa pakettia lento+hotelli.

      Poista
  7. Harmittavasti osunut kohdallesi monta huonoa kokemusta samasta maasta. Onneksi matkaan mahtui myös hyviä asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väitän, että brittien palvelut ovat Euroopan huonoiten organisoitua luokkaa. Jopa Ranska ja Espanja kiilaavat usealla alueella ohitse. Matkailijaa ei paljoa lohduta, että ihmiset ovat ystävällisiä, jos juna ei liiku tai taksi ei saavu. Erityisesti Englantia vaivaa hotellien huono taso. Tilat ovat erittäin ahtaita, rakennukset ja niiden tekniikka vanhaa. Kysyntää kuitenkin riittää, joten huonokin menee kaupaksi.

      Onneksi tosiaan meni työjutut hyvin ja musikaali oli ihana.

      Poista
  8. Jumankekka mikä ilme tolla oravalla :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin häijyn näköinen orava?? :D
      Ihan hirveää sakkia kaikki siellä. Hotellit huijaavat, asiakkaat saavat palohälyttimet ulvomaan ja oravatkin ovat niin ilkeän näköisiä, että melkein pelottaa :D :D

      Poista
  9. No johan oli persiilleen mennyt matka. :-( Ei varmaan ihan heti naurata. Minuakin alkoi nyt suututtaa, enkä halua ikinä mennä Lontooseen. Tosin en ole koskaan ennenkään sinne halunnut - Lontoo ei ole ikinä kuulunut mun toivematkakohteisiin, melkein päinvastoin. Jo Heathrow on saanut aikaan melkoisia antipatioita, ja lentokentän perusteella voi toki yleistää, että Lontoo ja koko Brittilä itse asiassa on ihan syvältä. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ensi vuonna jo pystyn hymähtelemään tälle Lontoon-reissulle. Nyt tympii koko saarivaltio.

      Lontoon museot ja musikaalit ovat kyllä upeat. Vuosi sitten ajattelin, että UK matkailuhan on muuttunut sujuvaksi ja mukavaksi ja tosiaan aloin jo suunnitella sinne matkaa koko perheen voimin tai esikoisen kanssa. Nyt on just sellainen olo, että ihan vähään aikaan en halua kantaa yhtään puntaa koko maahan ja seuraavan reissun asiakkaalle saa tehdä joku muu. Henkilökohtaisella black listallani on Istanbulin lentokenttä, Lontoo ja Silja Linen risteilyt Ruotsiin.

      Heathrown sujuvuus riippuu aika paljon terminaalista ja siitä, että pitääkö niitä vaihtaa. Minusta T3 on aika näpsäkkä kokonaisuus, mutta ne siirtymät ovat hanurista. Ja se, että välillä lähtöportti ilmoitetaan tosi myöhään, eli on pakko notkua siellä keskusaukiolla tungoksessa. Oikeastaan pääsen tästä melkein samaan johtopäätökseen kanssasi: useinmiten koko Brittilä on syvältä :D Jos se joskus tuntuukin ihan kivalta niin kyseessä on poikkeus joka vahvistaa säännön. Eli syvältä on :D :D :D

      Poista
  10. Kyllä sua nyt koeteltiin. Mä olen käynyt kaksi kertaa Lontossa ja haluaisin käydä kolmannenkin kerran. Jokin siinä paikassa mua kiehtoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei mene putkeen :(
      Kyllä mäkin varmaan vielä joskus taas menen Lontooseen, kunhan aika muuttaa viimeisimmän muiston huvittavaksi tarinaksi.
      Olen aikoinaan reissannut aika paljon ympäri UK:ta, joten mahdollisuuksia pettymysten tuottamiseen on ollut. Mutta en usko, että Euroopan maat yhteensä on päässyt UK:n tasolle.

      Poista
  11. No voi että... Olen itse käynyt kaksi kertaa Lontoossa. Kummallakin kertaa vain pari yötä. Kaupunki on ihan mielenkiintoinen, mutta hotellien kanssa on kyllä aina jotain ongelmaa. Orava :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli sellainen kausi, että noita UK:n työmatkoja kertyi reilusti, joten oli mahdollisuuksia pettyä majoitukseen ja kuljetuksiin ;) Samanlaista meininkiä on myös hotelleissa Lontoon ulkopuolella, tosin muissa kaupungeissa työnantajan käyttämällä matkatoimistolla on usein ne pari huippuhotellia saatavilla sopimushinnoilla tavalliselle työmatkaajallekin, joten ihan joka kerralla ei ottanut päähän. Pari vuotta sitten olin pitkästä aikaa Heathrowlla lentokenttähotellissa yötä ja se oli varsin positiivinen kokemus. Todella siisti, hiljainen ja hyvä ruoka.

      Poista
  12. Tuo ilkeän näköinen orava naurattaa, mutta aikamoisia hankaluuksia sinulla oli matkassa. Onneksi asiakkaan kanssa kaikki meni hyvin. En ole itse ollut työmatkalla Lontoossa hyvin pitkään aikaan ja ei taida edes mieli tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minuakaan houkuttele koko saarivaltio, ajatukset lomailusta siellä on toistaiseksi haudattu. Ehkä joskus vielä vien pojat Lontooseen, mutta muuten kannan rahani muualle.

      Poista