3. heinäkuuta 2015

Viikolla tapahtunutta

Onpa taas ollut aikamoinen viikko. Kesä suorastaan kiitää ohitse, nyt on jo heinäkuu. Hyvät ilmatkin ovat vihdoin saapuneet. On sellainen olo, että elämän pitäisi olla juuri nyt jotain muuta kuin töissä, rastilistakiireessä ja hammassäryssä jumittamista. Kauneimpina kesäpäivinä ei saisi rypeä huonoissa fiiliksissä, mutta joskus vaan sattuu se kehno fiilis ihan väärään aikaan. Syytän siitä vihoittelevaa hammastani.

Think positive. Tässä viikon kivoja juttuja kuvina.

Aloitetaanpas pörröhännästä, jonka bongasin matkalla hammaslääkäristä kotiin.




Kävellessäni kotiin silmäkulmastani huomasin, että jotain ruskeaa livahti kerrostalon ikkunasta sisälle. Jäin kytikselle ;) Hetken kuluttua se ruskea tuli ikkunasta ulos. Siinä sitten tuijottelimme toisiamme. Orava totesi olevansa sen verran korkealla sekä että minusta ei ole vaaraa ja jatkoi asuntojen ratsausta kolmanteen kerrokseen. Orava kävi järjestelmällisesti tsekkaamassa, että onko avoimia ikkunoita ja kävi vielä yhdessä asunnossa.

Jäin miettimään, että mahtaakohan asuntojen omistajat tietää, että orava käy heillä sisällä? Söpöjähän oravat ovat, mutta en itse ilahtuisi siitä, että orava käy kodissani. Mitään suurempaa ei ollut oravalla kannossa seuraavastakaan ratsatusta asunnosta. Siinä sitä olisikin ihmettelemistä, jos orava alkaisi viemään kaukosäätimiä ja avaimia :D

***

Keskimmäisen kummit Savosta kävivät viettämässä 8v synttäreitä. Kyselin synttärisankarilta, että minkälaisen kakun hän haluaisi. Kannatti kysellä, koska vastaus on minun kannaltani helppo. Poikahan halusi ehdottomasti jäätelöä! Kyllä maistui hyvältä, kun oli lisäkkeenä marjoja, kermavaahtoa ja tummasuklaarouhetta.


***

Hyvältä maistui myös työkaverini vinkkaaman uudehkon pikaruokapaikan shish-vartaat. Kanavarras oli erinomainen, hyvin marinoitu, meheä ja sopivasti paistunut. Nautavarras ei pärjännyt lainkaan. 10€ hintaan kuuluu hyvää leipää, mautonta perussalaattia, vettä, teetä, riisiä ja muita vaihtelevia lisukkeita. Kyseisenä päivänä oli liha- ja linssikeittoa. Paikkaa on väitetty sekä kurdipaikaksi että turkkilaiseksi, tiskin takana selvää suomea puhunut mies sanoi ravintolan olevan turkkilainen. Minähän kävin turistimentaliteetilla kysymässä tiskiltä, että minkäs maalaista ruokaa te tarjoatte :D

Ravintola Newroz Puhoksen ostarilla

Olo oli tosiaan kuin ulkomailla, olimme ravintolan ainoat kalpeanaamat. Ruokakin maistui aivan autenttiselta turkkilaiselta :) Jos hintalaatusuhde ja maku säilyy tällaisena, ravintola on erinomainen takeaway-vaihtoehto, kun viikonloppuna haluamme oikaista tai olla syömättä makaroonilaatikkoa.

Vierailu paikan päällä tarjoaa mielenkiintoisen kokemuksen. Puhoksen ulko-ostoskeskus on 60/70-luvun ostarikulttuurin prototyyppi. Se on aikoinaan ollut Suomen suurin ostoskeskus ja sen mukaisesti vähän prameampi paikka kaksine kerroksineen ja ulkona olevine liukuportaineen. Nyt se tarjoaa aikamatkailua vuosikymmenten taakse sekä alati lisääntyvää rappioromantiikkaa. Paikka on ilmeisesti purkutuomion alainen.

***

Vesisotakausi on pyörähtänyt voimalla käyntiin. Meillä on yleensä ollut turvatoimena uimalasit vesisodassa :)

Ihan pikkaisen märkä poika

***

Sitten valitusosastolle:
Esikoinen ja keskimmäinen viettivät viikon Heurekassa päiväleirillä ja viihtyivät hyvin. Tiedeleiri on erityisesti esikoisen juttu. Toki oman lisämausteensa viikkoon toi se, että työmatka Helsingistä Espooseen kiersi Vantaan kautta.

Viikon pommi oli hammaslääkärikeikka. Minulla on jo pidempään ollut outoja tuntemuksia paikatussa hampaassa ja röntgenin perusteella hammaslääkäri alkoi epäilemään, että hermo saattaisi olla kuollut. Juurihoitohan siitä tuli. Hermo oli tosiaan kuollut, joten itse operaatio meni sujuvasti ja sukkelasti. Ongelmat alkoivat heti samana iltana. Hammassärky alkoi. Tuntuu uskomattomalta, että hermoton hammas aiheuttaa särkyä! Särky on ollut sen verran tujua, että juurikanavat on laajennettu jo toiseen kertaan. Jos ei vieläkään ala hellittämään, niin ensi viikolla sitten kolmas juurikanavien rassaus. Jatkuva hampaan jomottelu saa olon ärtyneeksi :(

Aion tankata panadolia ja nauttia viikonlopusta!

Ihanaa viikonloppua!

16 kommenttia:

  1. Tsemppiä hampaan kanssa! Kesällä pitäisi kaikki vaivat olla kiellettyjä... ja muulloinkin toki :D

    Luinkohan Iltalehdestä vai mistä oravasta, joka oli tullut asuntoon ja mm. pissinyt ikonin päälle. Aamupöpperöissäniköhän sitä tänään luin, ettei vain olisi sama kurre? Meillä oli täällä ihan hirveästi oravia viime kesänä, mutten tiedä, mitä niille on tapahtunut, kun ei ole nyt näkynyt. Instassa mulla on viimekesältä kuva, missä orava vetää meidän kerrostalon seinää jalat levellään ninjatyylillä täällä kolmannen kerroksen kohdalla. Ei onneksi ollut ikkuna auki :D

    Hihi! Jäätelöä täälläkin tekee mieli jatkuvasti ja koko ajan. Mitään kakkuja! Ne oli kevään juttu. Kesän juttu on jätski. Jätskikakku menettelee.

    Oi vitsi, pitäisköhän hommata kunnon vesitykit meillekin? Tänään olisi kyllä ollut oiva sää vesisodalle :P

    Oli muuten viittä vaille, ettei lähdetty tällä viikolla Heurekaan, kun Veturin kautta olisi saanut Junaliput edullisesti. Tuli helteet, niin jätettiin sitten se reissu tuonnemmaksi. Pojilla on ollut varmasti upea tiedeviikko.

    Mukavaa viikonloppua!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä hampaan suhteen.

      Orava saa varmasti aikamoista jälkeä sisällä aikaiseksi, jos pelästyy. Sitten kiipeillään, pompitaan ja hätäpissat tulee tietty :( vaikka sitten ikonin päälle :( Tuo kuvan pörröhäntä näytti kyllä varsin kokeneelta kotietsintöjen suorittajalta, niin nopeasti orava selvitti avoimet ikkunat. Tämäkin orava meni sukkelasti rapattua kerrostalon seinää pitkin, olisi mennyt korkeammallekin, mutta talossa oli vain kolme kerrosta.

      Meillä vesisota on yksi kesän odotetuimmista jutuista :) Nykyisin ei välttämättä enää tarvitse olla itse mukana, kun taloyhtiön lapset ovat keskenään. Me kävimme tänään koko perheen voimin Heurekassa ja oli kivaa. Kiertelimme näyttelyitä 3,5 tuntia ja vielä olisi ollut kokeiltavaa. Ihanan rauhallista oli, melkein enemmän ihmisiä oli Heurekan nurmikolla nauttimassa auringosta kuin sisällä Heurekassa :)

      Poista
  2. Voi apua. Luulin ensin tuon ekan kuvan nähdessäni, että se on jokin kuvamanipulaatio vai mitä ne nyt on. Että ei orava oikeasti voi tulla ikkunasta ulos. Mutta uskottavahan se on. :) Tykkään kovasti oravista, mutta kyllä ne mun mielestä saa kummiskin pysytellä ulkotiloissa eikä tulla meille kyläilemään. Tosin sittenpähän tietäisi, ketä syyttäisi kadoksissa olevista tavaroista...

    Voi kamala tuota sinun hammastasi. Toivottavasti kipu hellittää pian! Itse olen ollut onnekas, eikä hampaissa ole ollut muuta vaivaa kuin viisaudenhampaiden tulehdukset, ja nythän niitä viisaudenhampaita ei onneksi enää ole.

    Vesisodassa näyttää olevan ihan tosi kyseessä. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän jäin siihen kadulle kyttäämään, kun ajattelin, että näinkö tosiaan oikein, että orava meni ikkunasta sisään vai aiheuttaako puudutus jo näköharhojakin :D Todella vikkelästi kävi oravalta asunnon tsekkaus.

      Vähän on mietityttänyt, että pitäisikö sinne kerrostalon rappukäytävään käydä viemässä lappu ilmoitustaululle, että orava käy niissä asunnoissa, joissa on ikkuna auki. Saamattomuuttani puolustelin itselleni, että ei voi olla yllätys, koska homma kävi niin rutiinilla oravalta ;)

      Pojat jättävät meillä usein ulko-oven auki ja sieltä punki kerran orava sisään. Tuulikaapin väliovi oli kiinni, joten orava meni pitkin kodinhoitohuonetta ja istui ylimmällä hyllyllä. Pojat kävivät hätistelemässä sen sieltä pois. Hetken aikaa oli kodinhoitohuoneeseen vievä ulko-ovikin auki, joten tuli sellainen tee-se-itse Benny Hill show kun pojat ja orava juoksivat yhdestä ovesta ulos ja toisesta sisään :D :D

      Muutaman kerran olen miettinyt, että kannattiko antaa avata paikka, kun hammas ei ollut yhtään kipeä ennen operointia. Toivottavasti se tuosta nyt asettuu ilman lisärassailuja.

      Poista
  3. Ei oo kivaa! Mulla yhtä hammasta juurihoidettiin ensin puoli vuotta, sitten tehtiin joku kallis kirurginen operaatio ja vuoden päästä hammas poistettiin... Toisen tapauksen kohdalla ehdotin itse että poistakaa saman tien kun ei ollut mistään etuhampaasta kyse;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ikävää tuo, että ensin hammasta hoidetaan pitkään ja kallisti ja sitten se vuoden päästä poistetaan :(
      Minulta puuttuu luottohammaslääkäri, joten se lisää aina omaa epäluuloani sen suhteen, että mitä operaatioita oikeasti kannattaa tehdä. Minulla on aikaisemmin yksi juurihoidettu hammas ja ensimmäinen hammasta hoitanut lääkäri oli ehdottomasti sitä mieltä, että hampaaseen pitää teettää kallis uusi kruunu ja seuraavan mielestä kruunu ei ollut tarpeen. Näkemyserojahan toki on, mutta jotenkin tuosta jäi itämään epäluottamus...

      Poista
  4. Meillä pörrää tässä pihassa mun mielestä vähän turhan rohkee ja kesyn olonen orava...pelkään että tunkee ovesta sisälle kun se on näillä keleillä koko ajan auki. Kävi mokoma grillikatoksessa repimässä rapsiöljypullon korkin riekaileiks (korkkia ei siis löytyny, paloja vaan), kaato pullon tietenkin samalla ja parit yrttiruukut.Sais sisällä kyllä pahaa jälkee aikaan.

    Tsemppiä hammashommiin, ne on hanurista!

    Kivaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhemillani oli muutamia vuosia sitten pihapiirissä psyko-orava. Se istui ikkunalaudalla kyttäämässä asuntoon sisään ja yritti päästä luikahtamaan sisään. Välillä kävi aika kolina, kun orava juoksi metallisia ikkunalautoja pitkin. Kaikki kukkapurkit se kävi tarkastamassa, että olisiko siellä mitään hänelle ja sitten jemmaili omia ruoka-aarteitaan niihin.

      Omassa pihapiirissä ei ole mitenkään erityisen uteliaita tai kesyjä oravia. Sen sijaan talitiaiset ovat monesti tulleet pienestä tuuletusikkunan rakosesta sisään. Yllättävää kyllä, ne löytävät varsin näppärästi tiensä samaa reittiä myös ulospäin :)

      Kiitos hammastsempistä, tulee tarpeeseen.

      Poista
  5. Oho, melkoinen kotietsintä-orava :O :D Meillä päin ei oravat ole sisälle yrittäneet, mutta joissain osoitteissa kissat, ja niitä olen allergisena ja kissanpissa-inhoajana jahdannut ärjyen, niin että jälkikasvukin oppinut että kissojahan ei muuten silitellä, vaan niitä ajetaan pois :D

    Mätä homma hampaan kanssa, jatkuva kipu ei todellakaan ole mikään iloinen asia - toivottavasti saavat sen kuntoon asap!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän naapurostossa yksi vanha rouva pitää kissaansa vapaana. Esikoinen sitä yhdessä välissä silitteli niin, että kissa alkoi viihtymään meidän kohdalla liian hyvin. Kerran meinasin saada pahan sätkyhepulin. Pidin terassin ovea auki etätöitä tehdessäni ja eikös se kissa hiippaillut sisään ja istui jaloilleni. Yhtään en huomannut sen tuloa ja pelästyin pahasti.

      Kissanomistaja mummo on jo kauan aikaa sitten aloittanut kissalleen laihdutuskuurin ja katti sen kuin vaan lihoo silmissä. Ollaan tässä mietitty, että missäköhän kaikissa osoitteissa se käy syömässä :D Ihan yksi paikka tuskin riittää :D

      Minäkin tosiaan toivon, että hammas tästä asettuisi. Jos jotain positiivista pitää sanoa, niin sitä on särkenyt tänään vähemmän kuin eilen.

      Poista
  6. Tsemppiä sinne, toivon todella että hammassärky helpottaa pian, se on säryistä yksi kurjimpia!

    Täällä on jotenkin lomafiilis välillä ihan kateissa. En edes tiedä miksi? Pojat vaativat ektiviteetteja kun taas itse haluisi vain lukea laiturin nokassa kirjaa....Elämä on ristiriitoja täynnä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen löytänyt itsestäni ihan uuden optimistivaihteen. Koska tänään ei enää särje koko postionteloa, niin aloin jo ajattelemaan, että tämähän paranee hyvin ;)

      Tiedän kyllä tuon tunteen, kun lapset alkavat pitkästyä ja vuorossa on pelkkää marinaa ja keskinäistä tappelua. Meillä hyvällä säällä toimii silloin, että ajetaan kaupalle jätskille tai jollekin yleiselle rannalle. Hienot mökki-ilmat teille kuitenkin tuli. Koittakaa nauttia niistä koko porukalla!

      Poista
  7. Voi toista kurrea, meille ei ole onneksi eksyneet sisälle, kisut voisivat nappaista... Ihania herkkuja, miten nyt tuli nälkä ja vesisota kelpaisi jetsulleen nyt, on niin hikikin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan on samanlainen olo juuri nyt, että kelpaisi kunnon vesisota ja ISO annos jäätelöä :D Tosin olo viilenee ihan justiinsa, kun lähdemme käymään mummolassa. Kun Helsingissä paistaa, niin siellä yleensä on pilvessä ja useamman asteen viileämpää.

      Poista
  8. Toivottavasti hammas on jo parempi! Minulle kävi samoin ainoan juurihoidetun hampaani kanssa: se mokoma oli irtisanonut yhteistyösopimuksen mutta minä en huomannut mitään. Juurihoidon tarve huomattiin rutiinitarkastuksessa pari päivää ennen kuin olin muuttamassa kolmeksi kuukaudeksi ulkomaille :/ Hoitoa jatkettiin sitten toisessa maassa pariin otteeseen, kun kipu jatkui vain.
    Meillä on ollut oravia omakotitalon välikatossa. Suloiset veijarit oli syöneet lasivillat :/
    Ihanaa jäätelökesän jatkoa - nauttikaa! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on ollut hamaapn suhteen särkylääkkeetön päivä ja heti elättelen toivetta, että hammas asettuisi lopullisesti. Minulla on yksi aikaisemmin juurihoidettu hammas ja se vasta episodi olikin. Sain japanilaista hammashoitoa, joka meni viimeisellä kerralla ihan pieleen. Hoidossa piti pitää taukoa, jotta pääsin käytävälle itkemään ja huuhtelemaan naamaani. Nykyisinhän tuo juttu alkaa jo naurattamaan, mutta silloin ei naurattanut. Kummasti muuten tuollaisissa tilanteissa kielitaito äkisti kohenee ;)

      Harmi, että oravat söivät talonne lasivillan. Olisi niiden elimistölle parempi pitäytyä metsän antimissa.

      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista