30. tammikuuta 2015

Terkkuja koeverstaalta

Meidän reipas ekaluokkalainen on sitä mieltä, että iltapäiväkerho on hänelle aivan tarpeeton. Kavereiden luona on kivempaa. Kotonakin on kivempaa. Kotonahan riittää kaikenlaista mielenkiintoista puuhaa.

Esikoisella on joskus koulun jälkeen käynnissä koekeittiö. Sen vakiotestiaiheita on se, kuinka paljon voita ja päällysteitä voi laittaa yhden leivän päälle tai mikä sopii yhteen jäätelön kanssa. Nuivana ihmisenä vastustan koekeittiötä.

Kekseliäs keskimmäinen vetäisi vielä paremmaksi. Hänellä oli viikolla koeverstas. Teitä kaikkia tietenkin kiinnostaa ihan hirveästi koeverstaan tulokset. Täten julistan tieteen huippuyksikön tulokset: Mikäli perheessänne ei ole sahaa, sen voi korvata pienissä viiltelytehtävissä Fiskarsin sahalaitaisella leipäveitsellä. Jälkeä syntyy nopeasti ja vähäisellä voimalla. Varsinainen laatutuote!

Puutöitä harrastamattomalla perheellämme oli vähäisesti materiaaleja saatavilla. Onneksi oli ovi!



Että sellaista. Joskus on hermo hiukan kireällä.
Millään en malttaisi enää odottaa järjen ilmestymistä poikien päihin ;)

PS. Me todellakin tarvitsemme sen ip-kerhopaikan myös ensi lukuvuodeksi!

14 kommenttia:

  1. Voi jestas, voin vain kuvitella, mitä mielessä liikkuu, kun kohtaa nuo pikkuaskartelujen tulokset! Sulla on kyllä takuulla ainakin kolme kertaa pidempi pinna kuin mulla :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinnaa on venytetty ja vanutettu ihan urakalla ;) Mutta ihan takuuvarmasti pojilla on vielä tuhansittain keinoja takataskussa siihen, kuinka sen pinnan saa katkeamaan. Onneksi en suurinta osaa edes pysty kuvittelemaan ennakkoon :D

      Poista
  2. Kuullostaa tutulta :), I feel your pain. Tällä viikolla olen raaputtanut hammastahnaa saunan ovesta (miten sitä voi lentää sinne iso kannikka??) ja menettänyt hermoni poikien riidoista. Ai niin ja ne meidän tiskit tiskikoneeseen harjoittelut jatkuvat edelleen...tuottavat tulosta n 50% ajasta....

    Ihanaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä pojilla on sen verran pitkään järjellisen käyttäytymisen jaksoja, joten ehdin jo unohtaa, että se järki siellä päässä saattaa himmentyä hetkellisesti aivan kokonaan ja sitten voi tapahtua melkein mitä vaan. Meillä ei ole ikinä tarvinnut piilottaa veitsiä ja nyt sitten 7v saa kuningasidea sahailla. Huoh ja huoh.

      Nyt sahauskuninkas apureineen lähtee laskettelurinteeseen :)

      Samat toivotukset takaisinpäin: ihanaa viikonloppua!

      Poista
  3. Koeverstas on meillä tuttu ilmiö. Poikani sahasi veitsellä pöydän reunaan monta viiltoa. Harmitti valtavasti :( Onneksi pöydän kääntämällä viillot eivät osu heti silmään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi teidän pöytää :(
      Meillä ei ole 10 vuoteen juuri sisustettu ja ajattelin, että nyt voisi olla aika. Tämän episodin jälkeen alkoi usko horjumaan :(

      Poista
  4. Hih oi noita, viime vuonna ekaluokkalaine valitti ip-kerhosta ja tänä vuonna tokaluokkalaisena valittaa kun ei pääse sinne. :)

    Hyviä unia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää siltä, että alakoululaiset kärsivät vanhan sanonnan mukaisesta ongelmasta: ruoho näyttää vihreämmältä aidan toisella puolella :D

      Poista
  5. Muistan kun meidän tyttö hajotti häälahjaksi samamme kellon, kun halusi tutkia ratasjärjestelmää, jep.Meillä on myös kokeiltu puun kestävyyttä saksilla vuollen. Makuuhuoneen listat saivat uudet sahakuviot myös Fiskarsien saksilla, mies meni viereen ja tytär vaan jatkoi vuolemista eikä ilmekään värähtänyt. IP- kerhot ovat hyvä vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi häälahjakelloa :(

      Jotenkin olin kuvitellut, että tyttöjen saksikokeilut kohdistuisivat uuteen kampaukseen tai vaatteiden muodistamiseen, mutta näköjään lapsen sisällä asuva pieni nikkaroija ei ole sukupuolisidonnainen. Toisaalta onhan tuo meidän sahausexpertti ehtinyt parturoimaan itsensä. Kyllä tuo meidän keskimmäinen vielä tarvitsee jonkun katsomaan peräänsä, vilkkaalla ja uteliaalla lapsella voi muuten tapahtua yksin ollessa vieläkin isompia vahinkoja.

      Poista
    2. Kyllä meillä on hiuksetkin saaneet parturointia. Ensin Barbin hiukset ja sitten omat :)

      Poista
  6. Olisko poikien tyyppivika tuo, että kaikkien tavaroiden sisään pitää katsoa? Meidän neljävuotias purkaa ruuvimeisselillä kaiken, minkä käteensä saa. Onneksi kahvinkeittimeni on vielä säilynyt. Ilmeisesti meillä on odotettavissa vielä ainakin 10 vuotta 'hauskoja' tempauksia.

    Tarmotar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla kyseessä poikien tyyppivika :) Näppärimmät tosin kuulemma onnistuvat kokoamaan purkamansa tavarat. Meillä ei ole toistaiseksi pojilla ollut kiinnostusta elektroniikkainsinöörin hommiin vaan meillä on enemmänkin vedetty kunnon maalari/kirvesmieslinjaa :)

      Poista