5. lokakuuta 2013

Onnellinen talon omistaja


Keskimmäiselle on jäänyt maitopurkkiaskarteluistamme vahva, positiivinen muistikuva. Hän on taas pyytänyt monta, monta, monta kertaa, että äiti askarrellaan maitopurkista jotain.

Tällä kertaa teimme talon. Sen nimeksi tuli Sauronin Suun mahti :) Olemme siis siirtyneet Star Wars ajasta Sormusten Herra ja Hobitti aikaan.


Kellarissa on luonnollisesti vankila. Siellä on nytkin kaksi vankia.

Toisessa kerroksessa on tv-huone. Siellä on divaani, nojatuoli ja telkka. Maisemaikkunasta voi tarvittaessa ampua ja miekkailla.

Kolmannessa kerroksessa on rauhallinen tila, jossa on kirjahylly, viherkasvi ja lemmikkisammakko. Siellä myös syödään. Ruokana on tietysti pizzaa. Seinällä olevasta taulusta tuijottaa Sauronin silmä.

Ullakolla on varastotilaa. Siellä säilytetään aseita ja sieltä voi salaa (miten ihmeessä?) ampua tykilläkin.

Minulla oli hiukan erilainen visio talosta. Ehdin jo leikata taloon sopivat tapetit :)


Yhdessä tekeminen on aina kivaa. Keskimmäinen on niin onnellinen talostaan, että omaa mieltäni lämmittää toisen into. Itseni pitää nyt löytää into seuraavan talon rakentamiseen - kärsimätön kuopus odottaa, että pääsemme aloittamaan hänen talonsa tekemisen.

Mukavaa viikonloppua!

14 kommenttia:

  1. Siisti! Täytyypä tehdä perässä, kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
  2. Hehe! Nauratti tuo vankila kellarissa, mutta niinhän se on ihan loogista tietysti. Vankityrmä.

    Meillä kans askarteluhullu yrittää jallittaa mua jatkuvasti säästämään maitotölkit askarteluja varten. Mä en vaan kestä katsella, kun ne kuivuvat keittiössä :D

    VastaaPoista
  3. Päivi:
    Toivotan askartelun iloa sinne päin :)


    Kati:
    Ei käynyt kukkatapetit kaupaksi, sopivat huonosti yhteen vankityrmän kanssa :) Jos meidän pojat rakentavat jotain niin aina on mukana joko aseet tai vankila. Parhaassa jutussa molemmat.

    Minä pesen heti tyhjentyneen maitopurkin astianpesuaineella. Eipähän ainakaan haise kuivuessaan. Mutta onhan se näky hiukan rujo, kun ajaa astiankuivauskaapin oven ja se onkin täynnä maitopurkkeja :)

    VastaaPoista
  4. Upea! Meillä pojat on tosi "huonoja" askartelijoita; ite värkkään askartelut yms öisin, että saa rauhassa tehdä:/ Jotenkin meillä vaan kaikki tekeminen keskittyy ulos ja tärkeät kädentaidot jää valitettavasti tekemättä:(

    VastaaPoista
  5. Annu:
    Kiitos :)
    Kehittyyhän ne käden taidotkin siellä ulkohommissa. Ja kun joulu lähestyy onkin hyvä väli laittaa pojat leikkaamaan ja liimaamaan.

    VastaaPoista
  6. Pikkasen pähee vankityrmä!! Ja hieno on tuo Sauronin silmäkin, mainiota tiimityöskentelyä teidän joukkueelta :) Innolla jään odottelemaan juniorin taloa!

    VastaaPoista
  7. Haltiakummi:
    Kiitos :)
    Kuopuksen talosta tuli samanlainen kuin keskimmäisen. Erilaisen talon tekeminen ei ollut vaihtoehto :)

    VastaaPoista
  8. Siis tää on mahtava :D :D Näytin miehellekin; katso nyt, upea, eikö!!??? Ja oli upea hänenkin mielestään. Yhdessä naureskelimme myös kolmannen kerroksen "rauhalliselle tilalle", jossa viherkasvin lisäksi rauhallisuuden takaa se tuijottava Sauronin silmä :) Hihhhihihih :D Jos mulla olis poikia (tai tyttöjäkään) niin tämä olis kyllä ykkösjuttu.

    VastaaPoista
  9. Heh, miksei noi tapetit nyt sopisi ihan hyvin vankilaankin :) Ihan mahtava!! Ihanan kekseliästä!

    VastaaPoista
  10. Terhi:
    Kiitos :)
    Talot ovat vähän kuin miniversioita dioramoista, joita olemme joskus tehneet poikien kanssa. Niistä hienoin minusta oli Ewokien planeetta. Dioramat ovat vaan aika työläitä tehdä ja vaativat reilusti säilytystilaa. Meillä oli pitkään kolme isoa dioramalaatikkoa, jotka muodostivat yhteensä kaksi eri planeettaa.


    Nonna:
    Kiitos :)
    Vankityrmässä ei kuulu olla viihtyisää tai kaunista. Siellä pitää olla ankeaa ja mieluiten paljon rottia ;)

    VastaaPoista
  11. Aivan mahtava! Tämä täytyy näyttää meidän esikoiselle, joka tulee rakastumaan ideaan. Muutama vuosi sitten askartelinkin jo duploukkeleille nukkekodin yöpöytäni sisään. Tapetti on takaseinässä vieläkin paikallaan :)

    VastaaPoista
  12. Bellis:
    Kiitos :)
    Jos minulla olisi tyttöjä, niin meillä olisi aivan varmasti massiiviset nukkekotihankkeet käynnissä. Olen haaveillut sellaisen hankkimisesta ihan vaan itseäni varten. Mutta toistaiseksi toteutan rakenteluhaaveita legoukkeleille sopivilla rakennuksilla :) Niiden Star Wars dioramalaatikoiden tekeminen oli erittäin kiva projekti.

    VastaaPoista
  13. Ihana maitotalo. Olen joskus tehnyt "linnunpönttöjä" maitopurkeista. Siis ei oikeita, mutta sellaisia koristeltuja. Kuviopaperia pintaan ja paljon kukkia koristeeksi. Vinokatto talon päälle yms..

    VastaaPoista
  14. maiju:
    Kiitos :)
    Muistelen, että olisin joskus nähnytkin kauniita "linnunpönttöjäsi". Esikoinen teki koulussa maitopurkista linnunruokintapöntön. En tiedä olisiko se oikeasti kestänyt käyttöä, mutta pidimme sitä koristeena.

    VastaaPoista