15. lokakuuta 2013

Koululaisen talvivaatteet

Sunnuntaina teimme uuvuttavan, mutta tuloksellisen, ostosreissun esikoisen kanssa. Periaatteet olivat selvät: niin kauan etsitään, kunnes löytyy vaate, joka tuntuu hyvältä. Tuntemuksia pitää kuulostella tarkasti.

Viimevuotiset topat mahtuvat edelleen, mutta olivat suorastaan vihatut. Poika haluaisi mahdollisimman ohutta ja kevyttä. Viime talven topat jäävät odottamaan paukkupakkasia ja laskettelukautta. Burtonin housut ovat ainoat viime vuodelta mahtuvat housut, kiitos erinomaisten säätöjen vyötäröllä.

Viime talvelta: Ticketin takki ja Burtonin housut koossa 140

Toppavaatteita sovitimme neljässä eri kaupassa. Valikoimat koululaisille koossa 146cm ovat järkyttävän suppeat. Jopa Jesper&Junior tuotti pettymyksen, heillä oli yksi Jonathanin ja yksi Reiman (eikä ollut Reimatec) takkimalli koossa 146cm. Molempien valmistajien 140cm on liian nafti. Tickettiä heillä olisi ollut paremmin. Parhaimman takkivalikoiman tarjosi Stadium. Noin 10 sovitetun takin jälkeen poika tätä sovittaessaan heti totesi haluavansa sen. Everestin tekninen takki lupaa täyden vedenpidon, hyvän hengittävyyden ja lisäksi se on ohut ja kevyt.

Ihana väri!

Toppahousujen suhteen tilanne oli vielä heikompi. Siis koulussa toppahousut vetäistään välitunnille mennessä housujen päälle. Pojalla on yleensä ohuet resorifarkut. Kisko nyt sitten niiden päälle toppahousut, jossa on paksulla fleecellä vuorattu pyllyosuus. Yllättävän pelastuksen tarjosi Anttilan kevyttoppahousuvalikoima. Hiukan mietityttää, että kestääkö noin halpa tuote koko talven.

Kengät löytyivät helposti vakikaupastamme K-Kengästä, vaikka myyjämme ei ollutkaan paikalla. Melkein päädyimme jokavuotisiin Eccoihin, mutta viime hetkellä vaihdomme SuperFitin kenkiin, jotka ovat erittäin kevyet Eccoihin verrattuna. Kengät ovat K-plussakorttitarjouksessa lokakuun loppuun saakka ja tarkoituksenani on ostaa samat myös pienemmille pojille.


Viime talveksi ostin pojalle varakengiksi Sorelit. Ne olivat jalassa tasan 0 kertaa. Tänä talvena tarkoituksena on pärjätä vain yksillä kengillä. Mikäli pakkaset ovat kovat, niin sitten toivon löytäväni vielä Kuomat.

Sitten pitäisi käynnistää suuri toppavaraston tonkiminen kahta pienempää varten. Ja sitten kantaa hirveä rahasumma siihen paikalliseen kenkäkauppaan.

Melkein alkaa ahdistamaan se, että poikien talviurheiluvälineet ovat melkein kaikki pieniä. Tarvelista on pelottavan pitkä :(

19 kommenttia:

  1. Auts, talviurheiluvälineet totta tosiaan! Mä säästyin paljolta kun löysin kirpparilta monoja ja luistimia ja toivoin keskimmäiselle kunnon sukset joulupukilta.
    Hyvännäköinen esikoisesi toppasetti! Onpa ihme, ettei tuon kokoiselle ole enempää valikoimaa! Mutta löytyi sentään. :) ehkä kannattaisi jemmata Anttilasta toisetkin housut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää mun tyypit ei muuten ole enää puoleen vuoteen suostuneet pitämään resorillisia farkkuja kun pitäis olla itojen poikien työ-aakut jo kolmeveellekin...

      Poista
  2. Ä.Hupulainen:
    Kolmelle talviurheiluvälineiden hankkiminen on raskas ja kallis homma. Kuka lapsi haluaa sovittaa luistimia tai monoja? Sitten ne on vielä kalliita. Minunkin täytyy alkaa katsastelemaan, että mitä voisi mahdollisesti löytyä käytettynä. Yhtenä talvena kävi todella hyvä munkki: löysin erinomaiset juuri huolletut laskettelusukset ja priimamonot Huutiksen kautta ja ne menivät esikoisella kaksi kautta.

    Olisin ehdottomasti ottanut toiset housut Anttilasta ihan kaiken varalta, mutta nuo olivat ainoat kappaleet. Taidan hakea ne tyttöjen mallit, joissa oli joku vaaleanpunainen koristelätkä ja näyttää sille saksia. Hurjalta tuntuisi ostaa koko 160cm jemmaan (nuo ovat kokoa 150).

    Ihana hupulaiset - työ-aakut :)

    Meillä pojat tykkäävät notkeasta farkusta syksyisin ja keväisin, jos päälle ei tarvitse laittaa ulkohousuja. Nyt ulkohousukaudella pitää olla mieluiten velourit. Esikoinenkin käyttäisi veloureita, mutta eihän niitä saa mistään koossa 146cm. Suurimmassa osassa collegehousuja vyötärökaistale on niin paksu, että sen päälle ei mahdu kuorihousut. Olen jälleen suunnitellut, että alan ompeluhommiin, mutta tuon kokoisia kaavojakaan ei ole helppo löytää.

    VastaaPoista
  3. Nuo Stadiumin Everest- vaatteet ovat Ruotsin lahja poikien äideille ( ja tyttöjen) :D Meillä myös kolme poikaa, joten toppaa kuluu rikki useampia kappaleita talvisin. Ne tosiaan pitää vettä ja hinta on edullinen. Ostin viime tammikuun alen loppurysäyksestä Stadiumista Everstin toppaa meidän pojille jemmaan tätä talvea varten. Toppahousut oli 20 e/kpl ja takit 30 eur/kpl. Kiitos ja kumarrus Stadiumille :D

    Eikö teillä kierrä luistimet, murtsikat ja laskettuleuvälineet pojalta toiselle? Meillä onneksi tarvitsee ostaa vain vanhimmalle uudet, kaksi nuorinta kulkee sitten esioisen/keskimmäisen vanhoissa. Ei ole niin kallista lystiä, kun tosiaan esikoiselle hankitaan vaan aina uudet. Ja sitte kun kuopukselta jää pieneksi niin myyn netissä pois.

    VastaaPoista
  4. Huh, hyvä että löytyi! :) Jaa talviurheiluvälineitä... hmm, mulla ei ole mitään käsitystä niistä... (säilytys lasten isän luona, ehkäpä hän sit hoitaa)

    VastaaPoista
  5. Onko noi Superfitin huskyt? Tilasin Brandoksen alesta sellaiset Epulle (-50%) ja vaikuttavat hyviltä, ja ovat tosiaan kevyet! Mä olen myös huomannut että varsinkin koululainen käyttää tasan yhtä kenkäparia, mielellään myös vaan yhtä takkia. Superfitien lisäksi se saa kakkoskengiksi mun viimevuotiset Sorelit, mitä ei luultavasti edes käytä.

    Toppahousuissa oon huomannut että koululaisella menee kaikki rikki, noin kahden viikon käytön jälkeen. En enää satsaa laatuun, vaan ostan parit esim henkkamaukan housut mitkä ovat riekaleina jouluun mennessä. Cittarissa on myös niitä omia merkkejä, mitkä ovat kestäneet yhtä huonosti kuin kaikki muutkin ;)

    VastaaPoista
  6. Hei,

    Meillä ostosreissut teintyttären kanssa päätyvät yleensä riitaan :( Parhaimmillaan riita alkaa ennen ostosreissua ja kotiin palaa kaksi äkäistä naista. Mutta välillä menee paremmin, kunhan äiti ei puhu liian suureen ääneen ja teini ei kuiskaile... Sitten kysymys: mistä olet ostanut upeissa joulukorteissa käyttämäsi leimasimen (kranssi)? Siis oletan sen olevan leimasimen, oma korttiharrastus kun on vasta alussa ja termit hukassa. Kiitos vastauksesta. Minna

    VastaaPoista
  7. Anonyymi:
    Pitääpäs ensi alennusmyynneissä muistaa myös käydä Stadium läpi. Esikoinen on käyttänyt muutaman vuoden vain Everestin kuorihousuja välikautena ja ne ovat olleet kestäviä ja edullisia. Minulla on itselläni Stadiumista laskettelutakki ja olen ollut siihen tyytyväinen.

    Yritän kierrättää kaikki urheiluvälineet. Toistaiseksi kierrätettävää ei ole juuri kertynyt :( (toisin kuin ulkovaatteita). Kuopuksella ja keskimmäisellä on jalan kokoero noin numero ja pituuserokaan ei ole kovin suuri. Esikoisella on taas niin iso jalka, että häneltä jääneet luistimet ja monot ovat vielä auttamattomasti liian suuret. Esikoisella kohta 9v on kengänkoko 39/40 ja pienemmillä 32/33. Esikoisen pienet luistimet ovat liian isot pikkuveljille ja keskimmäisen viimetalviset luistimet liian pienet kummallekaan. Sama homma monojen kanssa. Kierrätettäväksi ei taida tulla kuin yhdet murtomaasukset. Ajattelin etsiä ainakin kuopukselle käytettyjä varusteita sellaisten osalta, jotka vaikuttavat yhden kauden kamalta.

    VastaaPoista
  8. Miima:
    Suosittelen ehdottomasti talviurheiluvälineiden varastoinnin ja hankinnan ulkoistamista lasten isälle :)


    Vera:
    Eipä selviä ainakaan K-Kengän webistä mallin nimi, on vaan koodi 085. Painoero on melkoinen SuperFitin ja Eccon välillä - ainakin siinä koossa 39. Onhan tuossa myös selvä hintaero, nuo ovat tarjouksessa 75€ ja eccot olivat esikoisen koossa 109€. Ilmeisesti kenkähankintalistalla (jos ei nyt jollain onnenkantamoisella kotoa löydy pienemmille varakenkäparia) on 5 paria talvikenkiä.

    Olen huomannut saman, että koululainen ei halua vaihdella kenkiä tai ulkovaatteita. Meillä toppatakit säilyvät hyvänä, mutta housuissa on tosiaan kulumaa, mutta kyllä nekin saattavat kestää kaksi kautta. Täytyy varmaan vielä tsekata Cittarin valikoima, josko sieltä löytyisi toiset ohuet toppahousut.

    VastaaPoista
  9. Minna:
    Ei se varmaan ole helppoa shoppailla teini-ikäisen tytönkaan kanssa :( Tosin voisin kuvitella, että tilannetta helpottaisi sentään se, että suurinta osaa tytöistä kiinnostaa vaatteet.

    Kranssileimasin on Penny Blackin. Olen ostanut sen ainakin pari vuotta sitten, enkä enää yhtään muista, että mistä. Leiman nimi on Adornment. Pikaisen webbigooglauksen perusteella sitä myy edelleen moni ulkomainen askartelukauppa, kotimaisista on Klemmarikellarin webbikaupassa (tosin näyttäisi olevan loppu) ja Kirjokkaalla

    http://kirjokas.com/product_info.php?cPath=353_307_498&products_id=22115&osCsid=90dc9d36303c6b396b90f4ad54d34f2a

    VastaaPoista
  10. meillä mennään vielä haalaril, ainakin pojan (-03) mukaan. varaudun kuitenkin varovaisesti siihen, että toppahousuja saattaa kuitenkin tarvita... laskettelumerkkien housut ovat kyllä kivoja, kun monen alle on suunniteltu kerrastoa, eivätkä siks ole paksuja. urheileva nuori mies ei onneksi koulussa farkuissa viihdy :)

    VastaaPoista
  11. Oletko käynyt sporttidivarissa katsomassa käytettyjä välineitä? Vantaalla on kai Tikkurilassa yksi, itse olen käynyt Hämeenkadun liikkeessä kun on työmatkan varrella. Nettisivuilla on hintahaarukoita eri välineistä nähtävillä.

    Ainakin koossa 31 löytyi vielä viime syksynä lähes uudenveroisena monoja. Poikien luistimet oli käytetympiä, mutta ihan kohtuulliset saatiin ostettua. Tarjontakin luonnollisesti vaihtelee jatkuvasti.

    Juuri viikonloppuna kävin (murtsikka) monot ja luistimet läpi ja tilanne näytti hyvältä. Nuoremman lapsen monot on vähän siinä ja siinä meneekö koko talven, mutta luultavasti menee.

    Teija

    VastaaPoista
  12. anniina:
    Haalari on kyllä kätevä. Esikoinen ei ole suostunut muutamaan vuoteen käyttämään haalaria. Muutamalla tytöllä oli ekalla luokalla toppahaalari, mutta ei yhdelläkään pojalle. Osa eskareistakaan ei enää käytä haalaria, omani joutuu sitä käyttämään.

    Tämän vuoden lasketteluhousuissa oli useassa fleecetoppaus pyllyn kohdalla. Niitä oli erityisen hankala kiskoa sisähousujen päälle.

    VastaaPoista
  13. Kivan näköinen takki! Taisimme juuri ostaa esikoiselle samanlaiset talvikengät. Ensin kokeilin Citymarketin Viking-saappaita, mutta ne olivat aivan järkyttävän jäykät. Sinällään saavutus, että saimme hankittua kahdet talvikengät ja yhden haalarin ilman koko perheen hermoromahdusta. Olemme kehittyneet :) Kuopus saa tyytyä asuissa esikoisen vanhoihin, mutta jonkunlainen varatoppa-asu pitäisi kehittää esikoiselle. Mielellään edullinen, sillä haalari on pääkäyttövaate vielä 5-veelle.

    Ostin muuten viime viikolla esikoiselle varakengiksi Lidlistä kympillä karvavuoriset tennarit. Meillä viime talvena varakenkiä käytettiin myös ihan muutaman kerran, joten toi tuntui sopivalta kompromissilta.

    VastaaPoista
  14. Teija:
    En ole ikinä käynyt Sporttidivarissa. Kiitos vinkistä.

    Pitänee käydä kääntymässä siellä murtsikoiden toivossa. Ne ovat vähän ristiriitainen urheiluväline . Toistaiseksi on hiihtokertoja tullut lapsille vähän, joten kovin paljoa en viitsisi laittaa rahaa kiinni ainakaan kahden pienemmän välineisiin. Toisaalta hiihto huonoilla suksilla tappaa varmasti kaiken kiinnostuksen lajiin :(


    Bellis:
    Hyvä ostosreissu teillä :) Lapset eivät yleensä jaksa innostua tuosta talvikamppeen sovittelusta lainkaan.

    Meillä ainakin on pakko olla 5- ja 6-vuotiailla kaikkea ulkovaatetta kaksi settiä. Harvoin on mikään hajonnut, mutta kaikkea muuta yllättävää on käynyt.

    Lidlin karvavuorikumpparit kuulostavat hyvältä ratkaisulta. Meillä on ollut välillä kakkosparina Vikingin karvavuorikumpparit. Niille yleensä tulee viimeistään keväällä käyttökertojakin.

    VastaaPoista
  15. Stadium on ollut joskus ihan pelastus meillä, kun on etsitty tytöille ulkovaatteita lasketteluun ja muuhun ulkoiluun.

    VastaaPoista
  16. Nonna:
    Näyttää siltä, että esikoisen kokoluokassa meistä tulee ulkovaatteiden suhteen Stadiumin kanta-asiakkaita. Mutta olisi se silti kiva, jos olisi toinenkin livekauppa, jossa sovittaa vaatteita. Minulle on viime aikoina ollut postista hakeminen ja palauttaminen kovin vaikeaa :(

    VastaaPoista
  17. Suurkiitos neuvoistasi leimasimen suhteen. Tilaus tehty ja vasta lopuksi katsoin, missä Kirjokas sijaitseekaan. No, 20 km:n päässä eli olisi voinut käydä ihan paikan päällä...

    Minna

    VastaaPoista
  18. Minna:
    Eipä kestä. Leimalun ja kortteilun iloa sinulle!

    PS. Kannattaa tsekata leimamusteen levittyminen leimaan. Omani on ainakin sellainen, että helposti voi tulla leiman reunan ääriviiva, jos ei ole tarkkana.

    VastaaPoista