23. elokuuta 2012

Keskellä yötä...

Olen monesti kuullut väitteen, että unet liittyvät siihen, että alitajunta työstää päivän asioita unessakin.

Koska isi on taas rapakon takana, nukun yhdessä pienempien poikien kanssa. Toissa yönä heräsin siihen, että kuopus istui sängyssä kuin rautakangen nielaisseena ja selitti kiihkeällä äänellä "Ihan varmasti en ole varastanut legoja, minä löysin ne"!

Nauroin yöllä katketakseni. Perheemme suurimman legovarkaan alitajunta yrittää öisinkin puolustella, että eihän kyse tietenkään ollut varkaudesta vaan aivan rehellisestä toiminnasta :D

Yritin saada pojan takaisin makuulle ja uneen. Loppuhuipennuksena pitää todeta, että pitkälleen meno onnistui vasta, kun muutaman kerran vakuutin "äiti uskoo kyllä, sinä löysit ne legot."


***
Muuten yksinhuoltajaviikko on sujunut yllätyksettömissä (jee!) mutta työteliäissä (kuten odotettua) merkeissä. Emme ole käyneet (vielä) yhdelläkään lääkärillä :)

Jopa yhtälö: esikoisen koulu alkaa klo 9, äidin pitää lähteä viimeistään 7:40 ajamaan töihin ja pienemmät pitää kuljettää päiväkotiin ennen sitä ratkesi mukavasti.

12 kommenttia:

  1. Voi liikkistä legovarasta! Minullakin on miehen työkiireiden ja -reissujen takia ollut pari viikkoa yh-painotteista toimintaa.
    Toisaalta ihan kivaa, toisaalta odotan miestä nytkin kotiin kuin kuuta nousevaa. :D
    Johannes sai luvan kanssa tulla mun viereen nukkumaan Veikon nukahdettua omaan sänkyyn. Oli mukava jutustella ja sydän rutistui, kun poika oli niin onnellinen "voi äiti ihanaa kun sain tulla nukkumaan sun viereen!". <3
    Tsempit sinne tehokkaaseen yh-meininkiin. Meidän tarttee sentäs vaan valua ulkoilemaan, eikä tartte ehtiä minnekään. :)

    VastaaPoista
  2. Zirk:
    Kyllä minäkin odotan miestä kotiin. Mulla on jäänyt töissä hommia rästiin ja sitten kun täällä on toinen käsipari, niin on pakko kuroa ne kiinni. Että toistaalta siinä miehen kotiinpaluussa on huonokin puoli, pitää nyt nauttia vielä laiskana Pikku Kakkosen tarjonnasta :)

    Voi tuota teidän Johannesta. Olipas niin suloisesti sanottu! Kyllä ne lapset (ainakin muiden kuin meidän ;) ) osaavat olla pienestä jutusta onnellisia.

    VastaaPoista
  3. Mä olen tainnut joskus kertoakin, että kun esikoinen ei aikoinaan meinannut iltaisin rauhoittua millään omaan sänkyynsä, uhkasin kerran laittaa hänet tuulikaappiin nukkumaan. No, uskoi sitten hyvällä, eikä tuulikaappiin jouduttu, mutta sen sijaan useampana yönä tapahtuneen jälkeen heräsi keskellä yötä kauhuissaan huutamaan: "Ei tuulikaappiin!!!" Jouduin sitten selittelemään asiaa päiväkodissakin vähän ennakoivasti...

    VastaaPoista
  4. Hihih, ihana poika!!! Meillà nàmà pojat huutelee vaan ei ei ei ja mammaa.....aika yksinkertasia heidàn unet...taitavat olla jotain riitoja..

    VastaaPoista
  5. Voi pientä pikku legovarasta! Osaan sieluni silmillä kuvitella kuinka pieni selitti unen keskellä...

    Aika hyvin olet taaplannut yh:na nuo arjen kuviot, huippuhomma!

    Minäkin tykkään nukkua lasten vieressä, etenkin, jos mies on poissa yön, että on tilaa enemmän. Lauantaina seuraava sellainen yö tiedossa. Tekisinköhän tytöille kivan yllärin, että saisivat nukahtaakin jo meidän sänkyyn ja minä kömpisin sinne sitten myöhemmin...

    VastaaPoista
  6. Mirka:
    Olin jo ehtinyt unohtamaan tuon teidän tuulikaappi-jutun. Näin sain hyvät naurut kahdesti :)
    Kieltämättä voi aiheuttaa tarpeetonta spekulaatiota päiväkodissa, jos lapsi unissaan huutaa "ei tuulikaappiin". Toisaalta ne ovat varmaan siellä tottuneet mitä ihmeellisempiin tarinoihin.

    Ciacy:
    Meilläkin on kuopus tapellut keskimmäisen kanssa unissaan :)

    Leonida:
    Meidän kuopus nukkuu miehen vieressä aina. Hän on sellainen kaveri, että ei pysy sängyssään yhtään. Nyt menen suosiolla kuopuksen kanssa parisänkyyn ja keskimmäinen tunkee mukaan.

    Itse nukun mieluiten yksin :) Minun untani yöllä häiritsee, jos toinen on aivan kiinni minussa. Nytkin olen herännyt joka yö ainakin kerran siirtämään sen liiskana selkääni vasten nukkuvan pojan kauemmas. Se on kyllä suloista, mutta katkaisee siltikin uneni. Aamuisin on kyllä ihana köllötellä lasten välissä.

    Ylläri tytöille kuulostaa kivalta :)

    VastaaPoista
  7. Voi pientä :) Sellaista se on pienemmillä sisaruksilla, että isompien lelut ovat aina ne parhaat ja himoituimmat.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi:
    Noinhan se usein menee: paras lelu on se, mikä on veljellä kädessä.

    VastaaPoista
  9. Mä olen nähnyt viime aikoina semmosia unia että oksat pois! Toivottavasti ne ei kuitenkaan kerro mun alitajunnasta yhtään mitään =D

    VastaaPoista
  10. Vera:
    Mulle tuli heti villejä spekulaatioita unistasi ;)

    VastaaPoista
  11. Hatunnosto sulle! Minäkin nimittäin vietän täällä yh elämää kahden viikon ajan ja nuo aamut ovat ihan tuskaa. Ja meillä vain se yksi lapsi :-) Meillä mies on yleensä ollut se kuka vie, kun mulla menee aina aamulla itseni laittamiseen aikaa. Nyt on tullut lähdettyä liikenteeseen vähän seinästä repäistyn näköisenä...

    Meilläkin neiti käy öisin läpi kaikki päivän asiat, vähän väliä höpöttää tai huutelee unissaan jotain.

    Viikonloppuja!

    VastaaPoista
  12. -Jassu-
    Yksinhuoltajaviikkona on pakko olla superjärjestelmällinen. Hiukseni pesen illalla ja silitän vaatteet valmiiksi. Poikien vaatteet ja kassit ovat pakattuna. Aamupalaksi vetäsen automatkalla proteiinipatukan ja pakollisen kahvin vasta töissä. Aika nopeaan menoon pääsee noin. Mikä kumma se on, että normipäivänä en ikinä kykene järjestämään kaikkea ennakkoon vaan kaikki pitää tehdä aina viime tingassa?

    Tsemppiä sinne yksinhuoltajaviikoille ja mukava viikonloppua :)

    VastaaPoista