18. kesäkuuta 2012

Kepposista ilkivaltaan

Kepposet vielä jotenkin ymmärrän, samoin leikin hurmassa syntyneet tollontyöt. Mutta ilkivalta ottaa päähän!

Joku pirulainen on käynyt piirtämässä allaskaapin valkoisiin oviin kuulakärkikynällä. Kolme töhryä ovessa ja yksi lavuaarissa. On syytä epäillä, että tihutyön on tehnyt lapsi, joka osaa kirjoittaa oman nimensä. Nyt olisi syytä hävetä.



Olin aikeissa järjestellä poikien kesävaatteita etätyöpäivän päätteeksi. Päädyinkin sitten puhdistamaan allaskaappia. Ovet ovat jo aika valkoiset, tuossa yläosassa väri on vahvempaa ja ei meinaa lähteä millään. Edelleenkin sapettaa.

Vandaalin lisäksi hyysään hoteissani karkkivarasta. Joku oli käynyt salaa lakupussillani ja jättänyt sinne tunnisteensa.


Mikäs se siellä pilkistää selvästi vähentyneen lakumäärän seassa?

Karkkivarkaalta oli jäänyt legoukon pää pussiin :D

You're busted.

27 kommenttia:

  1. Minä tuossa keväämmällä kuurasin seiniä, ovia, kalusteita 2 vee taiteilijan jäljiltä... Suosittelen Universal stone puhdistusainetta - sillä sain ovista ja kalusteista jäljet todella kevyesti irti, ja kaiken lisäksi on myrkytön ja biohajoava eikä vahingoita pintaa (monista myrkyistä jää himmeä mattajälki, vaikka itse sotku irtoaisikin).

    Hauska toi todistusaineisto lakupussissa :D

    VastaaPoista
  2. Miima:
    Kiitos puhdistusaine-vinkistä. Luulin, että meillä on jo kokeiltu jokainen Prismassa myytävä puhdistusaine, mutta vielä löytyy uusia.

    Harkitsen tässä, että lähden lapsen kanssa ostoksilla. Hän saa ostaa säästöillään puhdistusaineen ja hinkata itse loput töhryt irti. Olisikohan liian kova rangaistus?

    2v taiteilijan luomistyönjäljet on (hampaita kirskutellen) hyväksyttävissä, mutta meillä on syytä epäillä syntipukiksi 5v. Sitä demonin riivaamaa.

    VastaaPoista
  3. Oooo, taidan olla jälleen jäävi, mutta mun mielestä ei ole lainkaan huono rangaistus. Luulisi hillitsevän jatkossa seiniin ja kalusteisiin taiteilua, varsinkin jos sanoo että joka kerta joutuu sitten ostamaan uuden puhdistusainepullon...

    Ja ettei vaan ois herra Kepponen käynyt sun karkkipussilla, ja yrittänyt peitellä jälkiään hämäämällä tolla legolla! :D

    VastaaPoista
  4. mielestäni myös ihan hyvä rangaistus :)

    mitenhän tuohon kuulakärkikynään kaapissa tehoaa hiuslakka? se on marttojen ohje kuulakärkikynän poissaamiseen vaatteista. ja toimii!

    mä voisin kuvitella itseni karkkivarkaissa just noin, joten samaa mieltä edellisen kanssa, ettei olis Herra Kepponen :)

    VastaaPoista
  5. Äidin karkkeja ei syödä! Herranen aika, mikä rikos! Ainakin meillä;)

    VastaaPoista
  6. Haltiakummi, Kati ja Niinu:

    Syyllinen tunnusti - se olikin kuopus. Joka aivan viattomasti tiedusteli, että miksi pitää aina piirtää vain paperille, miksei voi piirtää seinään. Kun hän katsoi suoraan silmiini ja sanoi: "Anteeksi äiti, en enää tee niin" ja väpätti vähän alahuulta, unohdin mahdolliset rangaistukset saman tien.

    Sama jätkä oli myös se karkkivaras.

    Hra Kepposella on avio-oikeus kaikkeen mun karkkiin, ellei hänelle erikseen ilmoitetan toisenlaisesta osituksesta. Avio-oikeus on myös sellainen, että saa syödä enemmän kuin puolet, jos ehtii :) Hyvä puoli on se, että mies ostaa enemmän karkkia kuin minä, joten olen jatkuvalla saamapuolella :)

    VastaaPoista
  7. zirk:
    Hyvä etten vaan kolistanut loppuja pussista suoraan suuhun :)

    VastaaPoista
  8. Voi mikä poustaus siitä olisikaan tullut, kun olisit heittänyt sen legon kitusiin... :D

    VastaaPoista
  9. Heheh, hauskaa että varkaalta jäi pussiin todistusaineistoa, töhryt ovat kyllä rasittavia. Meillä on nyt "koristeltu" nukkejen ja barbien naamat tusseilla ja vaikka lelut eivät olekaan minun niin ärsyttää kun kaikille on kohta tehty "meikki" tai "kasvomaalaus". Viimeksi vastaus kuului: Tää on taidetta!

    VastaaPoista
  10. Haltiakummi:
    Jos olisi ollut tosi kova karkkilohtutuska, niin mä en olisi välttämättä huomannut, että ruuansulatukseen päätyi myös legopää :) Olisin vaan tuskaillut, että miten niitä lakuja oli niin vähän.

    Roosa:
    Mua ärsyttää myös lelujen töhriminen. Mutta ne ovat sentään lasten omia tavaroita, joten saavat sitten itse nauttia/kärsiä tekosistaan eikä haittaa aikuista.

    Ihana tuo perustelu: Tää on taidetta. Vaikeahan se on taiteen poltetta äidin estellä :)

    VastaaPoista
  11. Siis mitä ihmettä!?! Mitä on tapahtunut, sillä yhtä äkkiä tajusin ettei sun blogi ole päivittynyt aikoihin mun blogilistalla! Ja tarkemmassa tutkimuksessa selvisi, että pikalinkki blogistakin oli hävinnyt, mystistä!

    No, nyt se on sinne palautettu ja pääsen taas seuraamaan teidän touhuja, kuten nyt esim. mysteeristä lakun syöjää ja toalettikalusteiden merkkaajaa :-)

    Saapa nähdä koska meillä hoksataan tuo töhriminen, täytyy sitten käydä täältä vaklaamassa hyviä vinkkejä tahran poistoon.

    VastaaPoista
  12. Jassu:
    Kiva kun löysit takaisin :)
    Toivottavasti teillä jää töhriminen kokonaan väliin. Homma vaikeuttaa se, jos jaksaa pistää kuulakärkikynät ja permanent tussit piiloon. Meillä ei vaan moiseen viitseliäisyyteen kyetä.

    VastaaPoista
  13. Olen valmistautunut tänään tulevia vuosia varten tutustumalla Isojen Pikkupoikien Maailmaan: katsoimme Johanneksen kanssa ensimmäistä kertaa ikinä Lego Ninjagon telkkarista (suurta rakkautta ensinäkemältä J:n puolesta, mutta liian pelottava vielä äidin mielestä, koska Johannes on oppinut jännittämään ohjelmien pelottavia paikkoja) ja katsoin sen lego-tehdas dokkarin.
    KAIKKI legot tehdään Tanskassa ja laaduntarkkailu on superia, eli kyllä teillä täytyy joku MAHDOTON maanantaikappale olla kyseessä (juu tosi neutraali dokkari, hih).
    Noni, näin se mun maailma taas avartui. :D
    Miinuksena legoihin käytettävän muovin hirvittävän määrän tiedostaminen.

    VastaaPoista
  14. Repesin aivan täysin tuolle irtopäälle! :D

    VastaaPoista
  15. Eppu piirsi joskus aikoinaan seiniin, lattiaan, sänkyyn, mattoon ja muutamaan leluun ihanat taideteokset punaisella markerilla. Kun aloin sille rähjäämään niin kysyi vaan että mistä tiedän että se oli just HÄN? Tässä tilanteessa oli erittäin helppoa kohottaa syyttävää sormeaan, perheen silloin ainoa lapsi oli meinaan myös signeerannut ihan jokaisen teoksen =)

    Myöhemmin sovittiin että saa ihan luvalla piirtää oman huoneen valkoisiin (maalattuihin) kaapinoviin, jos tekee hienoja teoksia eikä mitään töhryä. Ne oli helppo peittää maalilla kun muutettiin, eikä sen jälkeen tullut töhryä enää minnekkään.

    Noppa piirtää heti seiniin jos löytää jostain mustekynän. Todella rasittavaa.

    VastaaPoista
  16. Jos teillä oli joku lemmikki, niin sehän on tietty syypää...mun pikkuveli on joskus sata vuotta sitten kivenkovaan syyttäny, että Liitu piirsi...Liitu oli ajokoira :P :D

    VastaaPoista
  17. Zirk, "kaikki legot tehdään Tanskassa". Hmm, ehkä osittain, mutta ainakin meidän paketeissa (lego cityä, carsia jne.) lukee mm. made in Denmark, Hungary, Mexico and the Czech Republic (siis tosiaan yhden laatikon kyljessä koko litania).

    VastaaPoista
  18. zirk:
    Minusta on kunnioitettavaa, että jollain firmalla on vielä tuotantoa Euroopassa, vaikka sitten Itä-Euroopassa :) Varmaan tanskalaiset toivovat, että tuotannosta edes osa pysyisi Tanskassa.

    Sinänsä kyllä uskon Legon laaduntarkkailuun, koska vielä toistaiseksi paketista ei ole ikinä puuttunut palan palaa eikä niissä ole mitään valuvikoja tai muuta epäsäännöllisyyttä.

    äm: :)

    Vera:
    Ainoan lapsen on paha kieltää tekosiaan :) Kai se on jokaisen lapsen (ainakin pojan) kehitysvaihe tuo rakenteisiin tai kalusteisiin piirtely. Meidän esikoinen aikoinaan merkkasi muovisia tavaroita sellaisella kirkkovenettä muistuttavalla signeerauksella.

    Sanna-Mari:
    Piirtävä ajokoira on aika uskomaton harvinaisuus :)

    Meillä ei ole lemmikkejä syyteltäväksi, jollei lemmikiksi lasketa sitä esikoiselta karkuunpäässyttä ällöttävää hyönteistä joka tietenkin livahti lattialistan alle. Mä kauhuissani odotan, että milloin se hyökkää jälkikasvun kanssa...

    Anonyymi:
    Ihan sama litania, ja lisäksi China, lukee tuossa huonosti kasassa pysyvässä kopterissa. Mua alkoi heti epäilyttämään, että siellä on tanskalaisen laatutuotteen sijasti sisällä kiinalaista kamaa. Olisipa kiva tietää, mikä on oikeasti Euroopassa valmistettujen osien osuus.

    VastaaPoista
  19. Tosiaankin alkoi naurattaa tuossa lakupussin kohdalla; ei voi olla totta! Just kun puhuttiin niistä kepposista... :)

    Mä olen muuten ottanut vastaavia jälkiä seinästä ihmesienellä, mutta joistakin pinnoista se saattaa tehdä mattaa. Universal Stonea meilläkin on, mutten ole vielä koskaan kokeillut. Olen kyllä kuullut, että se on todella hyvä tahranpoistaja.

    Olisi ollut kyllä huipennus, jos olisit kahmaissut tuon legopään kitusiisi karkkihuuman keskellä... :D

    VastaaPoista
  20. Leonida: tätä tuo meno meillä tuppaa olemaan. Välillä se jaksaa jopa naurattaa kyseisessä hetkessä, yleensä vasta myöhemmin :) Mä voin sitten täältä lueskella ja naureskella, kun verenpaine on laskenut.

    VastaaPoista
  21. No mä vähän sainkin sen kuvan, että se oli "dokumentti", varsin "puolueeton" tekele siis. :D
    Köykäästä kusetusta sen väitteet!
    Muutenkin oon ihan noviisi lego-konkareihin verrattuna.

    VastaaPoista
  22. zirk:
    Muutaman vuoden päästä säkin tiedät aika paljon legoista :)

    VastaaPoista
  23. Voi, noita kauniita kutreja! Isompi on meillä leikellyt hiuksiaan hieman, mutta pienempi on vasta nyt kehittänyt kiinnostuksen asiaan. Odotamme kauhulla. Taikasieni on meilläkin pelastanut monta pintaa. Se toimii kuin kumi.
    Meillä mies toimii karkkisäännöstelijänä, joka piilottaa kaikki karkkipäivää odottamaan.

    VastaaPoista
  24. Kiala:
    Sinne meni kiharat :(
    Meillä mies olisi karkkien vartijana aivan toivoton, kaikki syötäisiin heti.

    VastaaPoista
  25. Meinasin tikahtua tuon karkkipussitodisteen kohdalla, kiitos päivän, ellei viikon parhaista nauruista, sulla on mahtava taito kaivaa arjen komiikka esiin lapsosten tempuista. Uskon kyllä ettei sua varmaankaan naurattanut, mutta näin ulkopuolisena on helppo hymyillä :) Ihanat ja niiiin kekseliäät muksut :)

    VastaaPoista
  26. Hande: Kiitos :) Kyllä mua itseänikin usein naurattaa hetken päästä poikien touhut. Sen olen oppinut, että tämän jengin kanssa en kykene siihen, että kaikki olisi aina just jetsulleen ja mitään yllättävää ei tapahtuisi. Parempi yrittää ottaa huumorilla aina kun on mahdollista :)

    VastaaPoista