15. kesäkuuta 2012

Joko ne alet alkoi?

Hyvänen aika - mullahan lipuu elämä aivan ohitse: en kykene lomamatkailuun ja jo pelästyin, että missaan kaikki aletkin ;)

En ole kerinnyt vilkuilemaan nettikauppojen tarjontaa enkä tsekkailemaan, että missä vaiheessa alet alkavat. Olin  hämmästynyt, kun kampaajareissulla huomasin alen alkaneen Jesper Juniorissa. Minusta viime vuonna alet alkoi juhannusviikolla, mikä oli aikaisemmin kuin sitä edellisenä vuotena. Ja nyt taas viikkoa aikaisemmin. Kai tässä vielä ehtii alettamaan?

Pitäisi kyetä aleostoksille.  Koko perheen kengät ovat aika rähjäiset ja pojille ne tuskin enää elokuussa edes mahtuvat jalkaan. Välikausihanskojakin voisi hamstrata. Esikoinen tarvitsisi lisää perusvaatetta sekä kesään että syksyä varten kouluun.

Esikoisen kohdalla alkaa olla ongelma, mistä löytää kivoja, värikkäitä mutta ei liian lapsellisia vaatteita pojalle koossa 134 tai 140. Ja vielä järkevän hintaisia.  MISTÄ? MISTÄ?

Nämä sujahtivat hetkessä kassista päälle. Legon vaatteet -30% Jesper Juniorissa.
Perheen jokaiselle Ninajago-fanille omansa.

Sitten niksiosuus.
Miten saada oma arki tuntumaan hiljaisemmalta ja rauhallisemmalta? Kutsu yksi lapsen kaveri kylään, ota päiväkodista vielä yksi lisää.  Anna pojille lupa ottaa vesipyssyt. Katsele kuinka kaksi pienempää jää huonompien aseiden takia aivan alakynteen. Katso kuinka nerokkaasti he ratkaisevat ongelman hakemalla naapurista isompia lapsia apuun hyvien varusteiden kera. Lopulta pihalla juoksee yhdeksän lasta, joista osa ei ole vesisodassa mukana. Vaikea sanoa ketkä. Muista sulkea parvekelasit. 

Syötä jengi spagetilla ja jauhelikastikkeella. Potkaise vieraat kotiin. Äkkiä koti tuntuu tyhjemmältä ja hiljaisemmalta. Anna lasten pelata Legon pelejä netissä. Vesisota on imenyt niin pojista mehut, että eivät edes saa riitaa aikaiseksi.


Melkein tapahtui vesisotakatastrofi. Pienen mankumisen jälkeen suostuin antamaan pojille kannullisen mehua pihalle. Esikoinen keksi täyttää vesipyssynsä mehulla!! Onneksi kuuloni on aivan erinomainen näiden salassa suoritettavien toimenpiteiden (sekä salassa avattavien karkkipussien) kohdalla ja ehdin nappaamaan mehuaseen pois.

6 kommenttia:

  1. Pitääkin muistaa tuo loistovinkki arjen hiljentämiseen :)
    Vedellä räppääminen on aina yhtä kivaa!
    Alet tosiaan alkavat aikaisemmin joka vuosi.

    VastaaPoista
  2. Mun aleshoppailut rajoittuu tasan ruokakauppakäynteihin; ei niissä eikä ketjuliikkeissä siin vieressäkään ollut vielä mitään alee:(
    Maanantaina alkaa kuulemma kirjakaupassa ale - sinne suuntaan kuitenkin...

    VastaaPoista
  3. zirk: vesisota on ihan kesän kakkoslaji - heti uimisen jälkeen. Toisaalta siinä mielessä ykköslaji, että lapset voivat harrastaa sitä keskenään. Silloin kun meidän pojat olivat pienempi suunnittelin ostavani sellaisen kanavalelun, jossa voi uittaa laivoja. Ei vaan ollut kaupoissa silloin, nykyisin näyttää taas olevan myynnissä. Siinä läträtessä voisi kulua mukavasti tunti jos toinenkin.

    Niinu: Mä tein tänään ruokakaupassa aleostoksia itselleni :) Istunkin juuri nyt vilpoisessa kesämekossani.

    Mun ei tarvitse mennä kirja-aleeseen. Olen lopettanut kirjojen ostamisen. Ainoastaan äärimmäisessä hätätapauksessa. Hyllyt on täynnä, kaikki tasot notkuu kirjoja, sängynaluslaatikot täynnä... plääh. Tarvitsisin kirjastohuoneen sen yhden lisämakuuhuoneen, askarteluhuoneen ja tuplakokoisen kodinhoitohuoneen lisäksi.

    VastaaPoista
  4. Kanava voisikin olla kiva! turvallisempi kuin aina vahdittava allas. Kiitti vinkistä! :)

    VastaaPoista
  5. Ei vitsi, mehua! Hyvä että ehdit estämään katastrofin =)
    Isompien poikein vaatettaminen on suht hankalaa, ja vaatii enemmän kärppänä oloa. Esim Nova Starilta oon löytänyt kivoja ja kestäviä vaatteita, ne on vaan ihan hirmu kalliita joten aleista niitä ostellut. Me&I on myös semmosta perusvaatetta mikä on pojalle kelvannut, yogahousuja, canvashousuja, teeppareita, swetaritakkeja ja velourhousuja. Lindex ja H&M päästää markkinoille aina välillä jonkun kivan yksittäisen vaatteen, mikä pitää tajuta sitten heti ostaa. Popilla on kanssa jotain kivoja värikkäitä perusvaatteita, niitä ostanut silloin kun alea on ollut se -50%.

    VastaaPoista
  6. Vera:
    Kiitos vinkeistä. Meillä on myös jonkun verran Me&I:ta, sitähän voisinkin ostaa lisää. Kelpaa esikoisella ja laatu on ollut varsin hyvää.

    Nova Staria olen joskus kytännyt alesta (niitä huppareita), mutta ei ole ikinä ollut enää sopivaa kokoa. Mua houkuttelisi se heidän kaunis turkoosi sävy.

    VastaaPoista