29. toukokuuta 2012

Kehitystakapakkiako?

Pojat ovat olleet jo yli 2kk yhteen putkeen terveitä ja kesä koittaa, voisi kuvitella, että Kepposten perheessä eletään idyllisiä aikoja. Todellisuus on taas kaikkea ihan muuta. En ymmärrä, mikä minun lapsiani oikein vaivaa? Joku ärsyttävä kehitysvaihe tai -takapakki vaiko paha väsy?

Vaarilla kestää hermo kuunnella jurputusta siitä, kun kalaa ei tule

Vajaat 2 viikkoa olen harva se päivä ollut jonkinasteisessa sylipainissa keskimmäisen kanssa. Poika joutuu jatkuvasti riitoihin veljiensä kanssa ja hän alkanut purkamaan kiukkuaan lyömällä. Kun menen väliin katkaisemaan tilanteen, pikkunisäkäs yrittää lyödä ja purra minua. Siinä sitä sitten päädytään erilaisiin sylilukkoaentoihin. Samalla toki kuulen olevani maailman suurin idiootti. Tämä kaikki lapselta, joka vielä kuukausi sitten rakasti minua avaruuteen laitaan ja takaisin saakka. Ärsyttävin takaisku tapahtui tänään. Poika on toistaiseksi käyttäytynyt hyvin kavereitaan kohtaan, mutta pihalla hän oli tänään rikkonut kiellosta huolimatta kaverinsa lelun tahallaan.

Koululaisen kanssa ei sentään tarvitse enää painia. Jos olisin kuuro, niin suhteemme toimisi paremmin. En enää vaan ymmärrä, että miten lapsi jaksaa valittaa, marmattaa tai ulista niin monesta asiasta. Lisäksi 7-vuotiaskin välillä erehtyy kuvittelemaan, että vallitseva maailmantilanne muuttuu, kunhan hän vaan karjuu riittävästi. Kuten kouluun unohtunut takki lennähtää kotiin, kun vaan eteisessä huutaa tai lämpötila nousee t-paitalukemiin.  Yleisesti 7-vuotiaan elämä on niin raskasta, kun koulun lisäksi joutuu jopa itse pureskelemaan ruokansa puhumattakaan siitä, että keksisi itse leikkinsä.

Äidin painikaveri Maailma kylässä tapahtumassa

Ainoa alkeellisia käytöstapoja osoittava on 3v kuopus. Kaverissa on selvästi strategikon vikaa. Meillä on sellainen periaate, että esille jätetyt lelut ovat vapaita. Sillä välin kun äiti pui isompien kanssa näitä episodeja, kuopus käy keräämässä kaikki hetkellisesti hylätyt isompien lelut ja leikkii niillä tyytyväisenä. Siinä vaiheessa, kun isommat kaipaavat tavaroitaan ne ovatkin yhden omistushaluisen nappulan käsissä. Josta yleensä seuraa jonkinlainen riita.

Hermo on pikkasen kireällä poikien kanssa. Tilannetta ei yhtään helpota nämä pahat allergiaoireeet, jotka eivät ota laantuakseen lainkaan. Salaista tyydytystä tunsin, kun yksi aamu heräsin siihen, kun erittäin rauhallinen mieheni karjui pojille. Tilanteeseen sopivaa arjen komiikkaa tarjosi tänään kotiovellamme Jehovan todistajat. He antoivat miehelle lehtisen otsikolla "Haluaisitko, että mielesi täyttäisivät joka aamu iloiset, myönteiset ajatukset?" Johon mieheni joutui toteamaan, että kyllä kiitos, mutta valitettavasti minun pitää aamuisin viedä lapseni päiväkotiin.

Liikkuuko ne äkäampiaiset kesäisinkin?

Omakuva

17 kommenttia:

  1. Täältä saa kyllä parasta (nauru)terapiaa arkeen, mitenkään teidän tilannetta väheksymättä;) Käyn välillä lukemassa uudelleen viime syksyn postauksesi, jossa esiintyvät Riesa, Vaiva ja Pikku-Harmi. Kovasti tekisi välillä mieli harkita lasten nimenmuutoksia meilläkin (viimeksi eilen, kun eräs nimeltä mainitsematon pikkumies käsitteli aftersun voiteella just pestyn ikkunan;)

    Saa nähdä, miten meillä käy kun syksyllä alkaa päiväkotiarki ja yksi lähestyy murrosikää , toinen uhmaikää. 5-v tytöt ovat kuulemma kaikista kilteimpiä ja tottelevaisempia, joten sitä odotellaan vielä pari kuukautta.

    VastaaPoista
  2. Kuuluukohan noilla 5v pojilla tollanen käytös tohon ikään? Tai siis -07 syntyneillä??? Ei meillä Epun kanssa ongelmia ollut...
    Kuulosti osittain niin tutulta toi sun kertomus:.. Pitäisköhän meijän jakaa virtuaalihaleja toisillemme;D

    Toivotaan, että viikonlopuksi luvatut sateet huuhtois pois noi pahimmat/jäljellä olevat siitepölyt!

    VastaaPoista
  3. Todettakoon että tarhamatka sujuu nykyään helposti, ja lapset jäävät tarhaan tyytyväisinä kunhan ensin on vaihdettu lähtöhalit. Vaikeus on ovesta ulos saamisessa.

    - Herra Kepponen

    VastaaPoista
  4. Voi ihana: Jehovat sai mut repeämään!
    :D
    Kas ehkä tuo kiukku ja marmatus painilla höystettynä onkin virus!
    Meillä on samaa liikkeellä: Veikosta löytyy mystisiä hampaanjälkiä paikoista, joihin nappula ei voi itse yltää...Ja ilmassa on sellaista raivostuttavaa marinaa ja vinkumista. Huoh.
    Olen kuvitellut sen johtuvan siitä, etten ole nyt just ihan parhaimmillani jaksamisen suhteen.
    Ja olisko sitäkin, että kesän myötä tyypit tuntuvat olevan ihan kierroksilla kaikesta valosta ja lämmöstä ja yliväsyneitä ulkoilusta? Ja aistitkin on ihan ylirasittuneina kun kaikki tuoksuu ja on värejä ja kaikkee. En tiiä.
    Tsempit sinne! jatkamaamme rämpimistä kunnes seuraava VAIHE pätkähtää päälle!
    Ajattelin sua muuten tänään kun tein haparoivan reissun kirjastoon etsimään jotain luettavaa jos ne ens viikolla käynnistelee synnytystä. Ainoa mikä tuli mileleen, oli Tove Janssonin kesäkirja, olisko sen lisäksi jotain suosituksia? EI romantiikkaa kiitos. :)

    VastaaPoista
  5. Meilläkin asuu äkäampiainen! 5-vuotias esikoistyttö on aina ollut temperamenttinen tapaus, mutta äidin pureskelua ja lyömistä alkaa olla minun makuuni turhan paljon... No toivotaan että purentavika paranee ajan myötä. Onneksi ei sentään pure muita kuin minua. Lohtu se on sekin. Tsemppiä ja vertaistukea sinne!

    VastaaPoista
  6. Riitta Uusitalon ihanat Armi-kirjat kiteyttävät loistavasti:

    "Viisi vuotta on uhmakas ikä.
    Armi on hieman uhmainen.
    Armin äiti on punainen"

    Tällä sitaatilla suoriuduttiin aikoinaan melkoisesta määrästä kurahousuja ja vastaavaa riesaa.

    Jaksamista!

    VastaaPoista
  7. Kirjoitat niin hersyvästi!
    Voisko pojillakin olla oireilua siitepölyille?

    VastaaPoista
  8. Ihanaa, mahtavaa, meidän Poika (kesällä 9v.) ei ookkaan ainut valittajanurisija :P :D

    VastaaPoista
  9. Miksi nää jutut luettuna naurattaa, mutta täällä kotona elettynä EI NAURATA!
    Mulla on 9v valittajamarisija, joka on aina "masentunut". Kaikki on vialla, aina.
    07 syntynyt on "helppo", mutta vaativa ja kovaääninen. Ja juu, helposti yrittää muakin lyödä, jos kriisiä pukkaa. Viime syksystä helpottanut. Silloin istuin sen päällä monta kertaa päivässä :)
    Kauan tätä kaikkea vielä kestää, kysyn vaan. Miksi olen kotona töissä ja näen noita kesälomalla joka sekuntti?

    Tsemppiä ihana kepponen!

    pinkki

    VastaaPoista
  10. Mä olen miettinyt, että voiko tosiaan olla, etteivät aiemmat sukupolvet lapsena ole käyttäytyneet niin kuin nykymukelot? Meinaan, että aukoneet päätään koko ajan kaikesta mahdollisesta, kitisseet ja vinkuneet. Vai onko niin, että se sama turhautuneisuus on purettu lasten kesken jossain katutappelunujakoissa niin etteivät vanhemmat ole olleet siitä ensinkään tietoisia? Jos onkin niin, että nykyajana lapsilla on enimmäkseen niin lämpimät ja rakkaat välit vanhempiinsa, että tunteet uskalletaan tuoda esille avoimesti.

    Ainakin, jos anoppiani on uskominen, eivät HÄNEN poikansa (mies ja miehen veli) KOSKAAN käyttäytyneet niinkuin meidän poikamme nykyään. Heillä ei kuulemma KOSKAAN ollut yhtään itkupotkuraivaria tai kiukuttelua ruokapöydässä tai edes minkäänlaista uhmaikää. EI IKINÄ! Mä vähän epäilen, mutta anoppi uskoo itse kertomukseensa ihan täysin.

    VastaaPoista
  11. Oliviah:
    Kyllähän se jälkikäteen itseänikin naurattaa :) Kumma juttu, että silloin kun tilanne on päällä, on huumorikin yleensä hukassa. Se Riesa, Vaiva ja Harmi episodi säilynee itselläkin pitkään muistissa ja nimetkin voisi ihan hyvin muuttaa.

    Aftersunilla voideltu ikkuna lienee myös niitä muistiinpainuvia elämyksiä. Pahinta, mitä kai voisi tapahtuma olisi murkku, 2/4v uhma ja vaihdevuodet samassa taloudessa. Voi olla, että meillä kokeillaan kaksi kolmesta. Leppoisaa kesää :)

    Annu:
    Virtuaalihali sinne. 07syntyneet ottaa voimille. Viime kesänä poika poti 4v uhmaa ja ilmeisesti tänä kesänä 5v uhma. Sen lisäksi on ollut ainakin 1v ja 2v uhmat :(

    Zirk:
    Meillä pojat ovat usein pienempinä suuttuessaan purreet toisiaan. Muutaman kerran on lapsi tullut päiväkodista hampaan jäljet ihossa, kun joku toinen lapsi on purrut. Omat pojat ovat sentään tyytyneet oman perheen "terroriin". Joten kyllähän tuo pureminen tuntuu olevan valitettavan yleinen ilmiö. Olin jo vaan toivunut, että se olisi meillä historiaa.

    Jos tykkäät dekkareista, niin lainaa vaikka joku Holtin dekkari mukaan sairaalaan. Tai Anna-Leena Härkösen Onnen tunti. Snellmannin Lemmikaupan tytöt.

    Meillä mielenkiintoisia vastaanottoja ovat saaneet Jehovan todistajat ja Kala-auto (jonka myyjän pojat kutsuivat sisään kun vessassa ja koitin huutaa, että ketään ei päästetä sisään ennekuin äiti on ehtinyt pyyhkiä :) ) siitä huolimatta molemmat tulevat aina uudestaan :)


    Jaahas pihalle teurastetaan jotakuta. Palaan!

    VastaaPoista
  12. Ei vitsi toi sun miehen kommentti =D Oisin niiin tahtonut nähdä Jehovien ilmeen.
    Meillä mennään vaihteeksi takapakkia ton yleensä hyvinkäyttäytyvän 9v:n kanssa (esiteini?). Sillä on nyt joku superherkkiskausi menossa, ja itkee ja tömistelee jalkojaan jos joutuu tekemään jotain KAMALAA, kuten vaikka viemään roskispussin tohon piharoskikseen. Ja se kanssa karjuu ja vinkuu, useimmiten pikkuveljelleen joka tekee kaiken väärin ja siitä on vaan harmia.

    Mä oon jo haikaillut sellaisten entisaikojen kesäsiirtoloiden perään, aaah jos semmosia olis, meillä olis heti yks joka vois viettää sellaisessa muutaman viikon.

    VastaaPoista
  13. Oo lovely, ihana keskustelu! Meidän perheessä 13-v teini joka makailee iltapäivät sohvalla tai omalla s
    Ngyllä ja näplää puhelinta, vastailee yksitavuisesti - parantelee jalkavammaa eikä pääse futistreeneihin. Hallelujaa sille päivälle kun taas pääsee!

    Lisänä 9-v neiti jonka mielestä myös kaikki on EPÄREILUA ja pikkuveli maailman kamalin asia. Ja siitä seuraa ovien paiskkontaa, huutamista ja itkemistä. Varsinkin iltaisin, vaikka YHTÄÄN ei nukuta ei varsinkaan haluta mennä nukkumaan. 6-vuotiaasta asti olikin helppo neiti kun uhma meni ohi, mutta nyt taas - mikälie vaivaa.

    Pikkuveli on 5-v ja kaikki on 'kiinnostaako' 'A-HA' ja itkuporkuraivarit joka poikkipuolisesta sanasta.

    Toiveissa on, että ensi viikkolla vähän helpottaa, teini päässee jalkapalloleirille (ja jos ei niin johan hypin seinille), sisko saa nukkua tarpeeksi mutta saas nähdä miten tuon kuopuksen kera.

    -LeenaK

    VastaaPoista
  14. Elma Ilona:
    Purentavika -hih mikä termi :)
    Toisaalta tilanteeseen voisi auttaa, joku suuhun sujautettava kisko, joka estää tuhmaikään joutunutta puremaan.
    Virtuaalihali ja tsempit sinne.

    Marikan polut:
    En ole tutustunut lainkaan Armi-kirjoihin. Lainaamasi sitaatti antaa ymmärtää, että syytä olisi. Armin kirjailija on onnistunut hyvin kiteyttämään elämää ;)

    Nitta: Kiitos.
    Keskimmäisellä vuotaa nenä, joko allergiaa tai flunssaa. Oma lisänsä on varmaan ollut kevätjuhlajännityksellä.

    Sanna-Mari: Kummastihan se aina lohduttaa, kun muillakin on samanlaista menoa :)

    VastaaPoista
  15. Pinkki: Kiitos vertaistuesta.
    Kysymyksesi, että kauanko tätä kestää on pelottava. Olen itse odotellut, että koska helpottaa. Vähän on helpottanut jossain asioissa, mutta sitten on tullut saman verran uutta kuormaa. Kai se sitten helpottaa, kun lapset muuttaa omilleen. Toivottavasti. Arviolta siis vajaa 20v urakkaa jäljellä. Ja mitään mammanpoikia peräkammariin meille ei tule :)

    Mä odotan aamukamman kanssa kesälomaa. Mies muistutti kylmästä realiteetista, että lomaa tulee vain töistä ei lapsista. Saan nauttia perhe-elämästä 24/7/4. Ehkä Suomeen tulee ensi kesänä uudet kesätapahtumat: koulupoikien valituksen SM-kisat ja äiti-poika-paini. Tuotteista vihollesesi ;)

    Vera: Voi teidän poikaa. On se raskasta kun pitää kantaa elämäntuskaa jo nyt harteillaan. Toivottavasti se on väliaikaista. Mistä tulikin mieleen, että itse olin varmaan kanssa about 9v, kun koulussa näyttivät näitä ydinsotavalistuselokuvia ja vietin monet illat surren maailmanloppua ja ydinsotaa.

    Mä olin itse lapsena usein kesäleirillä ja tykkäsin todella paljon. Toiveikkaana odotan, että lomat lapset saisivat kokea saman ja köh köh köh äiti saisi vähän vapaata.

    LeenaK: On siellä teilläkin aikamoinen kehitysvaiheyhtälö. Tsemppiä sinne! Toivottavasti ensi viikko on parempi.

    Teinien kanssa ne ongelmat voivat välillä olla isojakin ja vaikeasti ratkaistavia, joten teillä siinä mielessä tilanne kuulostaa hyvältä, että tasaisempi meno alkaa kun jalka paranee. Mutta varmaan on teinille tylsää ja äidille hermoja kuluttavaa. Mä en vielä edes uskalla ajatella, että joskus mulla on kolme murrosikäistä poikaa... huh huh.

    Mirka:
    Mä veikkaan, että entisaikaan lapset saattoivat käyttäytyä himpun verran paremmin kuin nykyisin. Kuri oli kuitenkin monessa kodissa kovempaa. Mulla on kavereita, jotka kertovat että heitä on kasvatettu tukkapöllyllä ja luunapeilla. Silloin ei vanhempia vastaan viitsinyt koko ajan kokeilla rajoja. Sisarusten kanssa meno oli sitten sitäkin hurjempaa. Puhumattakaan pula-ajan eläneestä äidistäni, jolla ei todellakaan ollut mahdollisuutta ronklata ruuasta.

    Vahva veikkaus on, että suurin syy aikaisempien lasten parempaan käytökseen on valikoiva muisti. Ei mullakaan päälimmäisenä mielessä ole parin vuoden takaa ne itkupotkuraivarit vaan ihan muut jutut. Aika kultaa muistot. Saatikka sitten kun lapsuudesta on kulunut vuosikymmeniä. Toisaalta sehän on armahtavaa. Mun ei tarvitse kiikkustuolissa enää muistella, että kuinka piti yhden kanssa painia vaan voin muistella niitä kaikkia kauniita sanoja ja märkiä pusuja :)

    VastaaPoista
  16. Voi ei teità siellà. Miksei meidàn lapset halua antaa lomaa vàlillà meillekin olemalla kerrankin tyytyvàisià vaan :D Meidàn pojat kun leikkivàt kahdestaan on riita taattu. Làhinnà siksi, ettà Thomas haluaa ottaa isoveljen kaikki lelut jatkuvasti, jolloin isoveikka ei voi leikkià ollenkaan.....Tsemppià ja jaksuja sinne teille molemmille ja kaikille :D

    VastaaPoista
  17. Ciacy: Älä muuta sano, miksi lasten pitää niin usein tehdä asioista niin vaikeita. Tänään olimme mummolassa ja reissu oli pelkkää rähinää ja riehumista. Taas olemme käyneet keskustelun, että kesälomalla ei voida lähteä minnekkään, josa autossa ei voi istua tappelematta ja mummilaan ei pääse yökylään jos vaan riehuu. Voitais tehdä niin paljon enemmän kaikkea kivaa, jos pojat pystyisivät käyttäytymään paremmin. Mutta kun ei vaan onnistu :(

    VastaaPoista