25. huhtikuuta 2011

Erikoiset pääsiäismunat

Tästä tulikin mukava pääsiäinen. Ehdimme miehen kanssa katsomaan Havukka-ahon ajattelijan. Kiitos Elma Ilonalle! Eilen ajelimme auringonpaisteessa anoppilaan pääsiäislounaalle. Pojat tykkäävät mummolasta todella paljon, eivätkä malttaisi millään lähteä kotiin. Mummolareissun kepponen oli se, että pojat avasivat rantapulikointikauden. Sen verran olivat jäät sulaneet järvestä, että rannassa ja laiturin vieressä oli sulaa. Eihän sitä tietenkään voi kokeilematta uskoa, että vesi on kylmää. Eikä kokeeksi voida laskea pelkkää varpaan kastelua, vaan veteen piti mennä melkein vyötäröä myöden. Kylmää oli!

Tänään maalasimme varsin erikoisia pääsiäismunia. Mitäs nämä ovat??

 Esikoisen taidonnäyte

Jokainen poika sai maalata yhden munan

Teimme retken Linnanmäen Sealifeen ja siellä sai maalata kuivattuja hainmunia. Jännittävää! Oli mukava retkipäivä. Näimme trooppisten kalojen ruokinnan, mikä on minusta paras Sealifen "näytös". Emme olleet nähneet rapujakaan aikaisemmin ja ne olivatkin hurjan suuria. Retki sujui rauhallisesti vaikka meitä oli kolme aikuista ja 5 poikaa (6v, 6v, 4v, 3v ja 2v). Sealifen jälkeen menimme pizzalle Weeruskaan. Pojat jaksoivat mukavasti vielä ravintolareissunkin. Olipas hyvää!

Niin on nälkä, että näköä haittaa

4 kommenttia:

  1. Voi hyvänen aika! Reippaita poikia, kunuskalsivat kastautumaan asti. Minä odottelen veien lämpenemistä sinne heinäkuun puoleen väliin :D

    Ja komeat on munat. En olisi kyllä heti arvannut muniksi.

    PS. Tahtoo nähdä Syfilis-kortin!

    VastaaPoista
  2. Niin on nàlkà ettà nàkòàkin haittaa....nyt ymmàrràmme tuonkin sananlaskun idean, hihih!
    Olipas tosiaan erikoisia munia ja ihanaa kun pojat olivat kiltteinà ja antoivat teidàn aikuistenkin nauttia pàivàstà :D

    VastaaPoista
  3. Olkaa hyvät vaan, kiva kun kerkisitte viettää elokuvaillan.

    Teillähän oli oikein sopivan puuhakas pääsiäinen! Hauskaa pitäessä tuleekin sudennälkä. Sealifessä olisi kiva joskus käydä jos siellä päin liikkuu.

    VastaaPoista
  4. Vähäks hienoja nuo teitin munat!
    Minkähänlaisia vappupalloja teillä on;)

    VastaaPoista