10. lokakuuta 2010

Kätevät emännät vol 2

Eilinen oli niin odotettu päivä. Meillä oli Kätevien Emäntien kokoontuminen numero 2. Osa kätevistä emännistä (Leonida, Lehtokotilo) eivät päässeet paikalle, mutta me muut olimme täpinöissämme heidänkin edestään. Ja seuraavalla kerralla toivottavasti saamme nauttia heidänkin seurastaan. Kaksi kätevää emäntää (Mirka, Anna) kiersivät vielä Sinellin Askartelukirpparin kautta tapaamiseemme. Haltiakummi saapui paikalle ensimmäisenä. Meidän pojat halusivat heti auttaa Haltiakummia kassien purkamisessa ja ennen kaikkea koemaistaa Haltiakummin mukaan tuomat herkulliset leivonnaiset. Raati yksimielisesti hyväksyi tuotokset :)


Mirka jaksoi ihanasti tuoda paikalle noin kaksi lätkäkassillista tavaroita. Ja hyvin kyllä hyödynsimmekin Mirkan upeaa leimavarastoa. Tämän kerran teemaksi taisi tulla embossaus. Ainakin päätellen kuumailmapuhaltimen jatkuvasti hurinasta. Testasimme Mirkan hologrammi embossausjauhetta ja minä ainakin ihastuin siihen. Ahkerassa käytössä olivat myös Versa Colorin musteet. Ehkä melkein ahkerammassa kuin Distressit.

Haltiakummin ja Annan testaukseen pääsivät myös Mirkan alkoholimusteet ja molemmat vaikuttivat varsin ihastuneilta niihin. Jotta homma ei olisi mennyt ihan pelkäksi leimailuksi, Haltiakummi heitti ilmaan haasteen. Kortissa pitää olla rattoruunu, siis kattokruunu. Kätevä emäntähän tarttuu aina haasteeseen -vai tarttuuko? Jäämme odottamaan Mirkan ja Annan vastinetta haasteeseen, minä ja Haltiakummi olemme omamme jo tehneet :)


Yllä vasemmalla minun haastekorttini. Taustapaperi tehty itse, kohokuvioitu ja väritelty Distresseillä. Kristallikuuru embossatu hologrammijauheella, tanssiva tyttönen väritelty Promarkereilla ja lisäilty kimalleliimaa, teksti embossatu hopealla.

Yllä oikealla Mirkalta leimaamani kuva. Siihen olen käyttänyt kaikkia muita Promarkereitani paitsi paria ruskeaa. Värikarttani kuitenkin päätyi kortiksi :)

Sitten vähän kuvamateriaalia Emäntien puuhista

 Musteita ja embossausjauheita

 Alkoholimustetta yhdistettynä embossaukseen. Ehkä.

 Jotain päätyi kortiksi asti. Upea tuo Mirkan joulukortti

Annan alkoholimustetöitä yhdistettynä embossaukseen.



Haltiakummi kasaa haastekorttia.  
Kuvassa myös alkoholimustetyö, jonka leimakuva väritetty peiteväreillä.

Viikko on ollut älyttömän kiireinen ja olen vieläkin nuutunut. Työreissu meni hyvin, kiirettä piti, mutta ehdin käydä täällä: Münchenin Oktoberfesteillä.



Lisäksi käväisin kääntymässä parissa tavaratalossa, lähinnä hakemassa pojille tuliaisia. Ja löysin itselleni sen puuttuvan valkoisen paitapuseron (ja valikoimaa riitti myös koossani) ja kivan citytoppatakin talveksi. Postissa odottelee esikoisen toppatakki noutoaan. Ehkä ensi viikolla esittelen äidin ja poikien talvikamppeita. Jos ensi viikolla oikeasti tulee lunta, niin meille tulee kiire kenkäkauppaan. Sen verran on talvivaatetta kasassa, että muuten pääsemme alkuun tarvittaessa.

3 kommenttia:

  1. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa, lallatilaa!!!

    Tosi hieno on rouvan värikartta, wau! Ihan jännityksellä odottelen kaikenlaisiin haasteisiin vastaamista, varsinkin eräiden nimeltämainitsemattomien Mirkan ja Annan rattoruunu-kortteja ;)))

    Iso kiitos kaikesta :)
    -mä-

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia vielä todellakin!!!!

    Olen ollut tänään vielä aivan pilvissä ja samalla ihan pohjattoman väsynyt. Ja perhe tykkää... ;)

    Saamanne pitää, "rattoruunu" tulossa, kunhan kerkiän.

    VastaaPoista
  3. kivaa oli mullakin ja kiva oli nähdä kaikkia. kai munkin on sitten vastattava rattokruunu-haasteeseen, hieman myöhässä.. jokunen tuparikorttikun olisi väsättävänä... :D

    VastaaPoista