25. elokuuta 2010

Tunnustus ja asiaa tv-yhtiölle

Kiitos Leonidalle, jolta sain tämän tunnustuksen. Piristi viikkoani! Meillä nimittäin sairastetaan, esikoinen on kuumeessa ja korvatulehduksessa.

Leonida tekee kauniita kortteja ja koruja. Minulla on yksi korukaunokainen, kuvagalleriasta voitte arvailla, että mikä. Yritän saada siitä kaulassani onnistuneen kuvan. Tämä dekoltee-aluekaan ei ole edustavimpia puoliani ;)


Tunnustus on ehtinyt jo moneen blogiin, mutta mielessäni on kaksia blogia, johon haluan tämän ehdottomasti lähettää:
  • Anetelle blogiin Kotikuusen juurella. Anette ompelee ihastuttavia juttuja.
  • Viffalalle ja Linnéalle blogiin Kolme virkkuukoukkua. Taitavat naiset kutovat ja virkkaavat. Ja ihan superhienoa on, että blogia pitävät äiti ja tytär.
Ja sitten ne seitsemän paljastusta minusta. Aikasemminhan jo latelin 100.

1. Olen surkea laulamaan. Ja se harmittaa minua paljon. Olisi nimittäin aivan ihanaa laulaa -yksin tai etenkin kuorossa. Soitin useamman vuoden pianoa, sen pystyy oppimaan, mutta tällä äänellä ei laulamaan :(

2. Minulla oli haaveena, että äitiyslomallani oppisin ompelemaan tai soittamaan selloa. Peruspaidan tekeminen alkaa jo sujua. Vaikka en enää äitiyslomalainen olekaan voisin ryhtyä syventämään ompelutaitojani tai sitten ostaa sellon. Kyllä himottaisi tuo sellon hankinta.

3. Pidän erilaisista seura/lautapeleistä. Viimeisin kestosuosikkini on Carcassone kaikkine lisäosineen. Toivottavasti pojat aikanaan innostuvat peleistä, että äiti pääsee kynimään heidät Monopolissa.

4. Pidän myös tietokonepeleistä. Niin paljon, että olen joutunut lopettamaan niiden pelaamisen kokonaan. Sitä on tullut liian monta kertaa pelattua vielä vähän ja vielä vähän ja sitten aamuviideltä olen kauhuissani katsonut kelloa, että kohtahan pitäisi lähteä töihin. Suosikit olivat Civilization ja Sims.

5. Minulla on oksennusfobia. Siis en kestä nähdä oksennusta enkä oksentaa. Mulle tekee tiukkaa matkustaa viikonloppuisin illan viimeisessä metrossa, kun minun pitää vahtia aina ettei potentiaalisia laatanheittäjiä tule liian lähelle. Kolmen lapsen äitinä pääsen tuosta matkustusongelmasta kärsimään ehkä joka toinen vuosi. Kahdessa raskaudessa olen voinut todella huonosti ja se oli ihan kamalaa.

6. Suosikkikirjani on Seitsemän veljestä.

7. Pelkään hammaslääkäriä. Ihan oikeasti. Surullisten sattumien summana sain sellaista hammashoitoa, joka piti välillä keskeyttää, että potilas pääsi käytävälle itkemään. Sen jälkeen on ottanut koville mennä hammaslääkärille. Viimeksi onneksi meni tosi hyvin.

Ja sitten asiaa lasten televisio-ohjelmista. Esikoinen ihmetteli, että Pokémoneihin on tullut uusi tunnuslaulu ja sitten hän laulaa luikautti sitä äidin iloksi. Siinä kuulemma laulettiin jotain perseestä, en onneksi saanut sanoista selvää. Kävimme rakentavan keskustelun siitä, että tuollainen kielenkäyttö ei ole kaunista eikä lastenohjelmissaakaan käytetä tuollaista kieltä. Poika oli edelleen sitä mieltä, että hän on kuullut ihan oikein. Kun seuraavan kerran telkasta tuli Pokémonit, poika juoksi tuohtuneena sanomaan: "Nyt äiti soitat heti sinne Juniorille. Pokémonit laulavat taas perseestä". Odotan erittäin jännittyneenä, että pääsisin kuulemaan kyseisen laulun ;) Vielä ei ole kännykässäni Juniorin asiakaspalautteen numeroa.

2 kommenttia:

  1. Oikeaa osoitteeseen kolahti tunnustus jälleen kerran! :D Onnea!

    Noista seitsemästä tunnustuksesta piti vielä sanomani, että Carcassonne on yksi (oikeastaan se yksi ja ainoa) minun ja Miehen lautapelisuosikki. Olemme pelanneet sitä kahdestaan satoja kertoja. Tosin sääntöjä on jouduttu hiukan muuttamaan, koska kahdestaan pelattuna taktikointi alkoi olla jo liian arvattavaa.

    Ja että sello olisi pitänyt hankkia... ;) Siihen verrattuna nuo askartelukamat ovat varsin vähäistä, joten meidän Miehet voivat olla ihan tyytyväisiä.

    VastaaPoista
  2. Hih, kivoja paljastuksia! Minustakin tuo Civilization ja Sims on parhaat Tetriksen ohella...

    Sello on kyllä jo tosiaan kovaa kamaa, kuten haaveilemani piano. : )

    VastaaPoista