Vaari muistelee: Juhlajuttuja

  

 

Vaari ennen 

Ja 

 

Jälkeen 

Ei kantsi paljon juhlia nykyään.  

Ennen muuten juhlittiin allakan mukaiset pyhät, syntymä- ja nimipäivätkin, kastetilaisuudet, häät ja hautajaiset. Yhteisöön liittyvät tilaisuudetkin saatettiin rinnastaa juhlimiseen, sellaiset kuten järjestöjen järjestämät tilaisuudet ja talkootkin, joissa naapurit ja tuttavat tapasivat toisiaan. 

Nykyään juhlintaotsikon alle sijoitetaan kaikenlaista: on festareita, pippaloita jne. Mitä muuten mielestänne tarkoittavat mainosten ilmoittamat “juhlahinnat”?   

Mielestäni allakan mukaiset juhlat kuuluvat kaikille. Joulu on erityisesti lasten juhla, johon sisältyy jännitystä iloa ja antamisen riemua.  

 

Helmikuussa vietettiin laskiaista. Riehuimme pulkkamäessä ja erityisen hauskaa oli, kun isä ja äitikin osallistuivat mäenlaskuun. Välillä tarjottiin kuumaa kaakaota ja laskiaispullia. Hauskaa oli ja ihan juhlavaakin. 

  

Vappu on työläisten ja ylioppilaiden oma juhla, siihen liittyy ilmapallojen, vappuviuhkojen hankkiminen ja kulkueiden marssit juhlapaikoille. Riehakas ilonpito on Vappuna pakollista. Sahtialueen ylioppilaana oma paikkani oli Hämäläisosakunta, jonka juhlamenot olivat varsin riehakkaita. Kaikilla oli hauskaa. Joskus kuitenkin saattoi tulla mieleen osakunnan laulunjohtajien tukala homma. Heiltä raakuttiin alin omaan virkavelvollisuutensa toteuttamista. Laulu raikui ja fuksitkin oppivat löytämään polun toisesta kerroksesta Ravintola Ilveksen tiloihin. En ole vuosikymmeniin käynyt Hämäläisten talossa. Mutta ohi kulkiessa on jäänyt kaihoisa olo. 

Tyttäreni oli kai 4 tai 5- vuotias, kun seurasimme vappukulkueen tuloa juhlapaikalle.  Nautimme koko ohjelman puheineen ja kaikkineen. Riehumisesta uupuneina lepäsimme pitkään, kunnes tyttö ilmoitti, että halusi laulaa papalle juhlissa oppimansa laulun. 

                   Hei täällä marssivat myöläiset 

                   Sinä myös olet myöläinen 

Pappa ja mummi olivat innostuneet laulusta, mutta pappa yritti korjata sanamuotoa turhaan. “Sinä et ollut siellä, mutta minä kuulin laulun ja sillä siisti”. 

Sillä siisti 

Tyttäreni on syntynyt pahaan aikaan kaverisynttäreiden pitämisen kannalta. yhdeksäs päivä heinäkuuta kaikki olivat jo lomalla joko mummolassa, ulkomaanreissussa tai mökillä. Mökillä tyttären syntymäpäivät järjestettiin kuitenkin aina oikeaan aikaan. Tehtiin komea kakku ja tarjoilut olivat muutenkin viimeisen päälle. Vieraitakin oli aina, vaikka lähimmät kaverit viipottivat ties missä. 

 

Yksvuotisynttäreillä mökillä Senja-mummon ja Aaro-vaarin kanssa 

 

Yksi kynttilä - ensimmäinen, toivon mukaan pitkässä sarjassa. 

 

Vähän myöhemmin synttärit mökillä metsän siimeksessä. 

Nimipäiviä vietettiin useimmiten vain perhepiirissä. Meillä oli kuitenkin Senjan päivät. jotka olivat laajentuneet perhepiirin ulkopuolelle. Äidillä oli varsin huomattavan suuri tuttavapiiri, jonka jäseniä kävi nimipäivätervehdyksellä. Pikkuhiljaa vieraiden määräkin alkoi kasvaa ja nimipäivät laajenivat kaksipäiväisiksi. Äidillä ja isällä oli kuoroharrastus lähellä sydäntä. Isän huomautus: “Et sunkaa sä tänne mitään laulujuhlia rakenna.” Minusta Senjanpäivät olivat mukavia ja juhlallisiakin. Toimin kirjurina, että äiti saisi tietoja tulijoiden määrästä. Minut oli myös ylennetty tambuurimajuriksi, Huolehdimme isän kanssa vieraiden ohjaamiseksi. Joku saattoi tuoda kukkien kera viinipullonkin, joka sujautettiin pikaisesti kaappiin. Senjanpäivät olivat absoluuttisesti alkoholittomat ja pysyivät sellaisina.  

100-vuotisjuhlat 

Huomattiin jossain vaiheessa, että äidin eno oli syntynyt samana vuoden päivänä kuin minä. Kun eno Kalle täytti 70 vuotta ja minä samana päivänä 30.  Kun oikein laskettiin, niin tulihan siitä pyöreät sata. Suunnittelimme juhlat ja kutsut lähtivät, sahdin tekijä alkoi pikaisiin toimiin ja Kalle-eno kävi vielä salaa Tampereella varmistamassa tarjoilun onnistumista. Juhlintaa kesti suunnitellut kaksi päivää ja hauskaa oli. Osa vieraista yöpyi Kallen luona Pitkälässä ja osa meidän mökillä. Kun aamulla kolmen aikaan lähdin hortoilemaan kohti mökkiä, Kustaa Ruusunen piti vielä esitelmää metsänhoidon menetelmistä hartaina kuulijoina Vesa, pitäjän kuulu lintukoira ja Mikki-kissa sekä maakellarin katolla Kallen tarhakäärme Carl Gustaf. Kustaa Ruusunen oli muuten alun alkaen sukunimeltään Rein. Hän muutti sukunimensä Ruususeksi yleisen suomalaistumisaallon mukana. Kun tyttäret kyselivät, että miksi Ruususeksi. Kustaa, joka oli laulumies, selitti, että hänen suuri idolinsa oli oopperalaulaja Kalle Ruusunen ja kun kuhmoislaisten kanttorikin, loistava tenori, oli nimeltään Kalle Ruusunen, niin tuli Kustaankin olla Ruusunen. 

Selvittiin kunnialla niistäkin kemuista. 

 

Kuva on otettu äitini 90-vuotispäivänä. Vain osa kukista on päässyt sohvapöydälle. 

Äitini istuu pyörätuolissa. “Voi kun saisit olla erossa tällaisista rakkineista” Toive ei toteutunut. Olen joutunut harjoittelemaan pyörätuolissa ajelua. Äiti oli muuten varsin sisukas tyyppi. Hän leipoi viikonloppupullat pyörätuolissa, taikina vastattiin kulhossa polvien päällä. Laitan oheen vielä kuvan äidistäni ja toisesta sisukkaasta tädistä Rauha Ruususesta. Tytöt ovat markkinoilla joskus1930-luvulla. 

 

Oikealla istuvan Rauhan satavuotisjuhlia suunniteltiin hartaasti. Kaksi kuukautta ennen suurta juhlaansa Rauha siirtyi kuitenkin ajasta ikuisuuteen. Meille jäi ikävä.  

Iloisia ja viihtyisempiä tilaisuuksia olivat häät ja ristiäiset. Minun jännittävimpiä häätilaisuuksiani oli Isonmatin ja Anjan häät. Kaikki ihmettelivät, että miten minut oli saatu kantamaan kirkossa Anjan huntua ja roikottelemaan sitä hääparin jäljessä aina alttarille saakka. Nyt voi jo tunnustaa, että Anja oli ylivoimainen manipuloija ja kaiken imartelunkin vuoksi lankesin ansaan. Niitin kunniaa naisväen keskuudessa, mutta minua keljutti koko homma suunnattomasti. En kyllä enää ikinä kannattelisi kenenkään huntua.  

On tunnustettava, että lapsenlapseni käyttäytyivät kastetilaisuuksissaan säällisesti ja parkumatta, vaikka joku loiski vettä päähän varoittamatta. Uskon, että kastetilaisuus mielestäni on yhteisön jäseneksi ottamisen tunnustamista. 

 

Hautajaiset sen sijaan ovat aina ja merkitsevät aina jonkin ajanjaksonkin loppumista. Olen osallistunut, jos mahdollista, kaikkien sukulaisteni hautajaisiin. Olen saatellut äitini ja anoppini viimeiselle matkalleen heidän kuolinvuoteensa äärellä. Olen kiitollinen, että minulla on ollut mahdollisuus saatella heidät. Ensimmäisestä hautajaistisuudesta en muista kuin kolmet kunnialaukaukset, jotka ammuttiin kummisetäni haudalla Talvisodan aikana. 

Eräs meidän perheen juhlatilaisuuksista oli vaalit. Nykyisin mennä tohistaan marketin tiloissa olevaan pömpeliin suorittamaan pikaisesti äänestäminen suuremmin ajattelematta homman merkitystä. Meillä kotona äiti ja isä pukeutuivat parhaimpiinsa ja pojatkin otettiin mukaan äänestystilaisuuteen. Yhtäläinen äänioikeus ja perustuslain kunnioitus oli vanhempieni mielestä demokratian perusta, jota meillä kunnioitettiin. Kun vaalit olivat meidän perheeltä ohi, söimme vaalilounaan ja lopun päivää oli perheellä vapaata. 

Kauhistuin luettuani, että suomalaisen kykypuolueen nuorisojärjestö oli tehnyt esityksen, että yli kahdeksankymmen vuotiailta poistettaisiin äänioikeus. Tällaiset esitykset kuuluvat 1930- ja 1940 luvuille. Kannattaa muistaa mitä kyseiset ajatukset tarkoittivat saksalaisen “sivistysvaltion” vanhuksille ja vammaisille. 

Sen vuoksi haluan ojentaa Teille kaikille äänestäjille ruusun. 

KÄYKÄÄ ÄÄNESTÄMÄSSÄ