Kävin viime perjantaina ystäväni Tiinan kanssa katsomassa näytelmän Jenny Hill Helsingin Kaupunginteatterissa. Näytelmä perustuu Minna Rytisalon kirjaan. Rytisalo on yksi suosikkikirjailijoistani. Siitä huolimatta Jenny Hill on jäänyt minulta lukematta.
Näytelmän päähenkilö on 48-vuotias aikuisten lasten äiti Jenni Mäki. Jenni on juuri eronnut uskottomasta aviomiehestään ja muuttanut isosta kodistaan vuokrayksiöön. Jenni on kiltti suorittaja ja hänestä tuntuu, että hän on kadottanut itsensä. Jenni on aika voimaantua ja löytää itsensä. Hänesta on aika kuoria esille Jenny Hill. Prosessissa Jenny Hilliksi häntä tukee toisen ulottovuuden satuhahmot kuten Punahilkka, Lumikki, Tuhkimo ja Tähkäpää. Samalla nämä hahmot paljastavat heidän oikean tarinansa sadun takaa.
Näytelmä on ajatuksia herättävä, hauska, viihdyttävä, sisältää myös musiikkia ja tanssia. Varsin monipuolinen kattaus. Näyttelijät olivat kaikki erinomaisia ja henkilövalikoimaan kuului monta herkullista hahmoa. Me tykkäsimme molemmat!
Ihanat väliaikakahvit. Vadelmamousseleivos oli tosi hyvä.
Teatterin jälkeen saimme ajatuksen, että voisihan sitä syödäkin jotain. Menimme tsekkaamaan Hakaniemen Bistro O' Matin. Sinne mahtui hyvin sisään. Meillä juttu riitti niin paljon, että taisimme olla viimeiset asiakkaat. Valitsimme molemmat blinit. Pikkublineistä osa näytti vähän liian tummilta. Ehdimme jo pelästyä, että pitääkö tässä alkaa valittamaan blineistä. Onneksi kyseessä oli vain pieni ulkonäkövirhe.
Hissiselfie
Annokseen kuului kolme pientä bliniä, graavattua siikaa, sipulia, creme fraichea ja muikunmätiä. Annoksen hinta oli 25€.
Tykkäsin ravintolasalin sisustuksesta
Upeat violetit sohvat ja tuolit
Viikonloppuna pääsimme vihdoinkin juhlimaan Hra Kepposen veljenpoikaa. Sairastelut lykkäsivät juhlia hieman kauemmas oikeasta syntymäpäivästä. Minä olin selkäkivussa meidän keilaturnauksen aikana joulun jälkeen ja aloin laskeskelemaan, että olen viimeksi tainnut tavata lankomiestä ja hänen perhettään kesällä. Jotenkin tuntuu, että ajan kuluminen kiihtyy kiihtymistään ja ystäviä ja sukulaisia ehdin tapaamaan liian harvoin.
Juhlakuvien määrä jäi todella vähäiseksi. Sentään kuvasin synttärisankarin puhaltamassa kynttilöitä. Etualalla näkyy komea ja herkullinen suklaakuivakakku, jonka synttärisankari oli aivan itse leiponut!
Minulla on jotain outoja tapoja. Yksi sellainen on, että olen alkanut kuljettelemaan toisten juhlista ja kylävierailuistani jonkun herkun isälleni, jos olen menossa vaikka seuraavana päivänä kylään. Jotta tuliaiset vaarille onnistuisivat hyvin, minulla saattaa jopa olla oma pakasterasia mukana. Niin oli näilläkin synttäreillä :) Osa kavereista saattaa jopa kysyä, kun poistun tarjoilujen ääreltä, että laitetaanko jotain isällesi.
Veljenpojan kakkukahvien jatkot vaarilla
Kakuista puheenollen tein maanantaina mangojuustokakun. Minulla kolotti pahasti herkkuhammasta ja esikoinen meni vasta maanantaina takaisin armeijaan, joten hänkin pääsi herkuttelemaan kakulla.
Kakussa on digestivepohja, täytteessä 1 prk tuorejuustoa, 1 prk maitorahkaa, 1 prk kuohukermaa, n. 200g mangososetta ja 5 liivatelehtä. Ihanan raikas juustokakku, joka syötiin hetkessä loppuun.
Viime viikolla vielä vaivasi alkuviikosta flunssan jämät. Se onneksi hellitti, mutta meille kaikille jäi jonkinlainen jälkiyskä muistoksi taudista.
Tämä viikko vaikuttaa tosi tavalliselta viikolta. Toiveena olisi, että vihdoinkin pääsisin avantoon ja uimahalliin. Pitkän sairastelun jälkeen sitä osaa taas hetken aikaa arvostaa arkea ja vesijuoksua :) Viikonlopuksi toivoin täysin ohjelmatonta viikonloppua, mutta meidän pitää mennä katsastamaan mökkitonttia. Tulemme kuulemma järkyttymäään syvästi. Olemme apen kanssa puuhanneet puiden kaatoa. Sellainen maisemointifirman tekemä pikkuharvennus olisi maksanut tuhansia euroja. Aloimme sitten laskemaan, että saisimmeko kasaan minimäärän, mikä pitää olla puuta, jos sen aikoo myydä. Sillä pääsee nollatulokseen ellei jopa voiton puolelle. Nyt koko tontti on sitten rajusti parturoitu. Minua ei järvinäkymä eikä lisääntynyt päivänpaiste häiritse lainkaan :) Mutta se hurja kasvukausi, joka tuosta parturoinnista alkaa, ahdistaa jo valmiiksi. Mutta sitä ihmetellään sitten enemmän ensi viikonloppuna.
Mukavaa alkanutta viikkoa!