Itsenäisyyspäivä- ja pikkujouluillallinen ja mustikkakukko

Olen päässyt lähimenneisyydessä kahdesti nauttimaan muiden valmistamaa parempaa kotiruokaa. Viimeksi lauantaina, kun esikoisemme valmisti koko perheelle itsenäisyyspäivän illallisen. Pääruokana oli yksi parhaimmista resepteistämme, netistä löytynyt Blankon lammaspasta. Olen esitellyt sitä jo monesti aikaisemminkin blogissani. Jälkiruuaksi oli tiramisua. Molemmat onnistuivat hyvin. Minä joskus oikaisen lammaspastassa ja käytän valmista punaista pestoa. Esikoinen teki itse pestonkin. Itsenäisyyspäivän viettomme oli muuten rauhallista, katselimme päivän televisio-ohjelmia ja presidentin juhlavastaanottoa.

Annoskoko oli sellainen, että ruokakooma iski pahasti :)

Tiramisun esikoinen teki päivää ennen vetäytymään jääkaappiin

Jättivuuallinen tiramisua kesti melkein 24t

Sunnuntaina aloin jo heti aamusta sanomaan, että kukaan ei saa ottaa tiramisua ennenkuin olen leikannut siitä palan vaarille. Vaarilla oli ollut vähän huono olo eikä ollut ruokakaan maistunut, mutta sehän korjaantui tiramisulla.

Uzbekistanin reissulla kävimme viininmaistelussa. Ystäväni Sirpa, joka oli samassa yksikössä kanssani töissä ennen eläköitymistään, totesi netissä että olisipa mielenkiintoista maistaa uzbekistanilaista Rieslingiä. Vastasin Sirpalle, että jos sinua tosiaan kiinnostaa, niin minulla on pullo matkalaukussa ja voidaan maistella se yhdessä. 

Sirpa sanoi tekevänsä jotain kevyttää ruokaa kuten vaikka suolaisen piirakan. Minä sanoin tuovani viinin ja joulutorttuja. Perillä minua odotti yllätys. Sirpa oli tehnyt pilahvia, jota söin reissusakin. Pilahvi on riisipohjainen ruoka, jossa on seassa kasviksia, kuivattuja hedelmiä ja lammasta tai kanaa. Sirpan pilahvi oli todella herkullista. Ihana ylläri!

Lammaspilahvia ja tomaatti-sipulisalaattia, joka on maustettu korianterilla

Uzbekistanilaista rieslingiä

Tein Halloweenkuulista kokeeksi kolme joulutorttua, toiset kolme tein perinteisellä luumumarmeladilla. Olin ajatellut, että voisin kokeilla joulutorttuja glögikuulista, mutta minusta täytettä tulee puolikkaasta marmeladista liian vähän ja se on liian kiinteääkin. Ei jatkoon meillä.

Sirpalla oli tälläinen söpöläisyys viikonloppuhoidossa

Minä hoitaisin mielelläni tätä koiraa myöskin, mutta se on niin yhden ihmisen koira, ettei kelpuuta hoitajia. Sirpa ulkoiluttaa koiraa säännöllisesti, joten hänet koira kelpuuttaa.

Meillä on työpaikalla pullapiiri. En ole pitkään aikaan kirjoittanutkaan pullapiirista. Siinä jokainen vuorollaan leipoo tai ostaa töihin pullaa. Toissa kerralla oli meidän korkeakouluopiskelijan Danielin pullavuoro ja Danielia ei näkynyt koko päivänä toimistolla. Hiukan jo huolestuimme, että tuleeko pullaton torstai vai kuka lähtee kauppaan pitkon hakuun. Sitten Daniel pyyhältää paikalle muutama työkaveri vanavedessä. Heillä oli workshop menossa, mutta tokihan sieltä tultiin kahvittelemaan.

Daniel kaivoi kassistaan ison keraamisen padan ja laittoi sen pöydälle sanoen "leivoin teille eilen illalla mustikkakukon". Totta tosiaan! Nuorella miehellä oli meille omatekoinen ja niin maukas mustikkakukko. Kyllä pullapiiri avartaa. Pomonihan on leiponut sinne ranskalaisia canelee-leivonnaisia, joita varten hänellä on metalliset muotit. Hän on 60v mies. Ainoa, joka ei ole vielä leiponut itse on meidän keski-ikäinen naisassistenttimme. Että sellaisia epästerotypioita meillä pullapiirissä. Minä onnistun kerran vuodessa leipomaan, ne muut 2-3 kertaa menee kaupan pullalla. 

Minulla on aivan loistava kuva Danielista, mutta en muistanut kysyä, että saako sitä julkaista. Joten näette säteilevät hymyn sijasta vain peukalon :)

Adventtipaastosta ei siis minulla tietoakaan. Kohti uutta viikkoa ja uusia ruokia :)

Riian joulutorilla

Joulun odottaminen on potkaistu vauhdikkaasti käyntiin joulutorilla Riiassa viime viikonloppuna. Ystäväni Ilona alkoi syksyllä puhumaan, että mitä jos lähtisimme kolmistaan Sirpan kanssa joulutorille Tallinnaan. Minä tein vastaehdotuksen Riiasta, johon oli saatavilla AirBalticin alekampanjan aikana hyvin edullisia lentoja. Niinpä päädyimme Riikaan.

Sää ei ollut kovin hääppöinen, oli kylmä tuuli ja ajoittain liukasta ja yksi kunnon sadekin ostui kahden päivän reissullemme. Sää olisi voinut olla paljon pahempikin ja pääsimme mukavasti kiertelemään kaupungilla. Sadetta pakenimme hotellimme kylpylään.

Joulutori sijaitsee vanhassa kaupungissa Doma squarella eli komean tuomikirkon vierestä. Kävimme tsekkaamassa markkinat sekä päiväsaikaan että illalla. Jo päivällä tunnelma oli mukava ja tori on kasattu kauniisti. Illalla joulutori oli parhaimmillaan hienojen valojen vuoksi. Paikalla oli DJ ja moni nuori aikuinen tanssi torilla. Se kyllä nostatti tunnelmaa entisestään. 

Ostettavaa minusta oli aika niukasti. Muutama ruokakoju, toki erilaisia glögejä oli monessa kojussa ja hinta oli 6€ + 2€ pantti mukista. Myytävänä oli jonkin verran käsitöitä. Ostin joulutuliaisiksi koristeltuja piparkakkuja kotiväelle. Olisin halunnut ostaa jonkin joulukoristeen matkamuistoksi, mutta torilla ei ollut joulukoristeita lainkaan myytävänä. En löytänyt parista matkamuistokaupastakaan mieluista joulukoristetta.

Upea joulukuusi ja sen takana komea kirkko

Tämä oli niin viehättävä myyntikoju

Georgialainen hatchapuri-leipä houkutteli, mutta sille ei löytynyt koloa mahastani

Tuosta katoksen alta olisi saanut ostaa tuhdimpaakin evästä, kuten joulumakkaroita

Tämä karuselli taisi pyöriä lihasvoimalla

Hieno kaariportti

Tarjolla oli poniratsastusta lapsille

Lampaitakin oli torin kulmauksessa

Punaisen katoksen alla soittelee DJ

Joskus olen odottanut joulua #jouluöverit merkeissä tai #jouluhepsankeikkana jouluttaen siellä, täällä, tuolla ja melkein jokapaikassa. Tänä vuonna taitaa olla vuorossa rauhallisempi joulunodotus. Ohjelmassani on kukkakurssi ja aikaa perheen kanssa. Suurin syy hiljaisempaan joulunodotukseen on työkiireet. Rennosti kohti joulua. Mutta allaolevan videon myötä vielä hetki diskotunnelmissa!

Mukavaa alkanutta joulukuuta!

Synttärijuhlaa ja japanilainen illallinen kotona

Joka vuosi tuumaan, että nyt kyllä järjestin viimeiset synttärijuhlat nuorisolle ja kuinkas sitten käykään? Tänä vuonna taas sorruin ajatukseen, että jos kuitenkin järjestäisin edes pienet kakkukahvien oman perheen ja isoisien kesken. Kuopuksen kummitätiä, edesmenneen anoppini siskoa, näämme aivan liian harvoin, joten päätimme kysellä pääsisikö hänkin paikalle. Jos ajat sattuvat sopimaan, niin olisihan se kiva nähdä Hra Kepposen veljen perhettä. Heitäkin olimme viimeksi nähneet kesälomalla. Niin meillä oli juhlat kasassa. Sitten vielä kaksi kappaletta tyttöystäviäkin ilmoitti tulostaan. 

Harmillisesti kuopuksen kummitäti sairastui ennen juhlia. Juhlapäivänä meitä oli sitten 9 henkeä lounaalla ja 13 henkeä kahvilla. Minun isäni sanoi jaksavansa vain kahvit tai lounaan ja valitsi kahvit. Hra Kepposen veljen perhe ehti harrastusmenoiltaan vasta kahville. 

Marraskuun synttärisankarit ovat peräkkäisinä päivinä syntyneet kuopus ja esikoinen. Blogini on ollut niin kauan olemassa, että kuopuksen jokaisesta syntymäpäivästä olen kirjoittanut tänne blogiini jotain. Vähintään, että mikä oli tarjoilu. Hänen 1v juhlansa on siis täällä tallessa. Nuoret miehet täyttivät nyt 17v ja 21v.

Lounaaksi oli lohikeittoa. Kahvin kanssa kahta eri kakkua vakio pienleipomosta. Viime vuonna, kun esikoinen oli armeijassa ja lomista sai tietää aika viime tingassa, soitin ja kyselin leipurilta, että olisiko mitenkään mahdollista tilata kakku inttipojan synttäreille. Leipuri pahoitteli, että nyt on tilaus niin viime tingassa, että ei onnistu. Sanoin ymmärtäväni ja kiitin. Meni 10min ja leipuri soitti minulle "Nyt vasta tajusin, että kenen kanssa puhuinkaan. Kyllähän minä nyt jonkun kakun saan tehtyä sinun pojallesi" Minulla on siis naamavippi leipurille. Ei ole ihme sillä, leipuri on kakuttanut poikien rippijuhlat, yhdet lakkiaiset, anopin muistojuhlat ja useat synttärit. Vielä olisi meiltä bisnestä tulossa toivottavasti kaksien lakkiaisten ja useampien synttärien verran lisää.

Synttärilounastajat lohikeitolla, kuvasta puuttuu apen ystävätär, joka otti kuvan

Meidän nuorin poika täytti 17v

Blogini toisena elinkuukautena vuonna 2009 juhlimme synttäreitä ja kuopus täytti silloin 1v

Samalla kertaa juhlimme vanhinta poikaamme, joka silloin vuonna 2009 täytti 5 vuotta.

Tänä vuonna vanhin poikamme täytti 21 vuotta

Kakkuina oli yleisin tilauksemme eli porkkanakakku ja takana näkyvä mansikkakermakakku. Tilaan kakkuja aina reilulla mitoituksella, koska on ihan parasta saada juhlien jälkeisenä päivänä kakkusiivu. Porkkanakakku oli 12 hengen kakku ja mansikkakakku 20 hengen kakku. Ne olivat kaikki tuhottu juhlien jälkeisen päivän iltaan mennessä

Mansikkakakku ei ollut muotopuoli leipomosta tullessaan, sepä ei mahtunut kunnolla kakkuvadille ja toinen reuna on vadin reunan päällä ja kakku vähän vinossa.
 

Keskimmäisemme uudehko tyttöystävä toi kukkia ja itseleipomiaan keksejä. Nuo keksit olivat erinomaisia ja niin kauniita. Onnittelukortin esikoiselle oli valinnut hänen 10-vuotias serkkunsa. Kymppivuotiaan näkökulmasta 21-vuotias on vanha :)

Saas nähdä, että onko vuosi 2026 se vuosi, joilloin en järjestä nuorisolle mitään synttärijuhlia. Tänä vuonna keskimmäinen jäi juhlimatta kokonaan, koska hän oli matkoilla synttäreittensä aikaan. Tekisi mieli juhlia hänen synttäreitään jotenkin, mutta toivottavasti keskimmäisellä on kuukauden päästä synttäreistä lakkiaiset.

Yhtenä päivänä aloin himoitsemaan japanilaisia gyoza-nyyttejä. Sitten aloin miettimään, että voisin ilahduttaa perhettäni kokonaisella japanilaisella aterialla. Tajusin, että meillä on japanilaisia astioita, joilta pojat eivät ole vielä koskaan syöneet. Suunnittelin aterian siten, että sain melkein kaikki astiat käyttöön.

Vesisateessa kiersimme Hra Kepposen kanssa kaksi aasialaista ruokakauppaa ennenkuin löysimme pakaste-gyozat ja japanilaisia snacksejä. Samasta kaupasta ostimme Asahi-olutta sekä valmispakkauksen merileväsalaattia. Muut tarvikkeet löytyivät Prismasta ja sushit ostin valmiina K-kaupasta.

Pöytäliinana on silkistä kudottu kimonon vyö eli obi. Minulla on jossain kaapin perukoilla myös kullanvärinen obi, joka on se kauniimpi.

Kävimme Hra Kepposen kanssa ostamassa sakeakin ja tarjoilimme sitä sakekarahvista ja pikkuruisista sakekipoista. Meidän pojat eivät erityisemmin välitä sushista, joten sitä oli 5-7 palaa per syöjä.

Kippis eli campai! Nuo pikkuiset sakekupit ovat mielestäni niin söpöt. Aika harvoin niille tulee käyttöä. Ruokajuomana oli muutaman oluen lisäksi vihreää teetä.

Varsinaiseksi ruuaksi tein ison kattilallisen raamenkeittoa. Nuo lakatut keittokulhot ovat vähän liian pienet raamenille, mutta voihan sitä aina hakea lisää. Perinteisesti ramen tarjoillaan isosta soppakulhosta. Ramenkulhoni takana on kaupan valmis merileväsalaatti. Kuiva-aineiden annetaan turvota kylmässä vedessä ja sekaan salaattikastiketta.

Ramenkeiton tein tällä ohjeella: https://www.soppa365.fi/reseptit/kana-arjen-nopeat-keitot/ramen-eli-japanilainen-nuudelikeitto

En laittanut keittoon noria eri merileväarkkeja, koska se ei ole erityisesti nuorison mieleen ja meillä oli pöydässä merileväsalaattia. Lisäksi pois jäi pinaatti, koskan unohdin sen ja retiisejä ei ollut nettikaupassa. En myöskään marinoinut kananmunia ennakkoon. Ihan riittävästi keitossa oli japanilaista makua oikaisuista huolimatta ja keitto maistui koko perheelle.

Ruokapöydässä minua vaivasi tunne, että unohdin jotain pöydästä. En saanut kiinni, että mitä unohdin ja mahat tulivat kaikilla täyteen. Vasta kahden päivän päästä muistin, että gyozat jäivät kokonaan paistamatta! Siis se mistä koko japanilainen illallinen sai alkunsa jäi syömättä :) Taidamme Hra Kepposen kanssa syödä gyozat joku päivä lounaaksi.

Jälkiruuaksi tarjoilin suoraan Prisman pakastealtaasta jäätelötäytteisiä mocheja. Mochit on tehty riisitaikinasta ja sen koostumus on sitkeän joustava. Perinteinen mochin täyte on punapapu ja se on sellainen jota en voi sietää. Siksi olenkin syönyt mocheja enemmän vasta, kun jäätelömochit tulivat markkinoille. Meidän keskimmäinen ei tykännyt yhtään mochitaikinan tekstuurista.

Kookos- ja mangomochi. Mango oli suosikkini.

Japanilainen illallinen oli onnistunut ja pojat arvostivat sitä, että hekin pääsivät syömään Tokiosta saakka hankituilta lautasilta. Kovin usein ei kuulemma tarvitse tälläistä illallista tehdä, koska neliskanttisia lautasia lukuunottamatta kaikki astiat ovat käsinpestäviä. Jokainen joutui tiskaamaan omat astiansa :)

Sehän alkaa olla marraskuu selätetty. On väsyttänyt, olen katsonut paljon suoratoistopalvelujen ohjelmia, olen kokenut työpäivät raskaiksi, mutta nopeasti meni marraskuu tänä vuonna! 

Mukavaa viikonloppua!

Door to hell eli Darvazan palava kaasukraateri

Turkmenistanin ehkäpä tunnetuin nähtävyys on Darvazan palava kaasukraateri Karakumin aavikolla. Se sai alkunsa vuonna 1971 Neuvostoliiton aikana. Oppaamme mukaan alueella oli ollut mystisiä eläinkuolemia ja sieltä etsittiin myös öljyä. Ajatuksena oli, että mahdollisen maakaasuesiintymän läheisyydestä löytyisi myös öljyä. Neuvostoliiton geologeja saapui paikalle välineineen ja he päättivät tehdä pienen koeporauksen. Geologit osuivat kaasukammion kohdalle, joka oli sisältä ontto ja täynnä maakaasua ja se romahti. Näin syntyi 80m leveä maakaasukraateri. Geologit päättivät polttaa vapautuneen kaasun turvallisuussyistä ja siellä se palaa edelleen 54 vuotta myöhemmin.

Darvazan kaasukraateri yön pimeydessä

On myös väitetty, että tämä syntytieto ei pidä paikkaansa, mutta Wikipedian mukaan Neuvostoliiton asiakirjat alueella tehdyistä operaatioista on salattu, joten varmistusta kraaterin synnylle ei ehkä saada pitkään aikaan. Turkmenistanin hallinto on jo useamman kerran ilmoittanut, että he tavoittelevat kaasukraaterin sammuttamista. Pari kuukautta ennen matkaamme asiasta oli suomalaisessa lehdistössäkin kirjoituksia, että nyt Darvaza sammuu ja ehdimme jo miettiä, että pääsemmekö katsomaan sammunutta ikuista tulta. Suhtauduimme varauksella operaation nopeaan toteutukseen, koska siitä, kuinka se tultaisiin tekemään, ei ole kerrottu teknisiä tietoja laikaan. 

Kaasukraateri palaa siis edelleen. Liekkien määrä vaihtelee kuulemma satunnaisesti sekä myös paikallisten toimista johtuen. Välillä yksityisyrittäjyys nostaa päätään ja paikalle nousee epävirallisia pajoja, jotka johtavat kaasua pois kraaterista ja pullottavat sitä. Kyseinen toiminta on toki kiellettyä.

Darvazan ympärille on noussut useampia jurttakyliä palvelemaan kaasukraaterituristeja. Aasialaiset turistit tulivat Darvazaan katselivat kraateria, söivät illallisen ja heidät ajettiin yön pimeydessä takaisin kaupunkiin. Meidän jurttakylässämme oli yöpyjiä vain muutama.

Tie Darvazaan on kehno. Turisteja sinne kuljetettiin ainoastaan nelivetoautoilla. Presidentti oli käynyt juuri edellisenä päivänä vierailulla Darvazassa ja hänet oli käyty noutamassa helikopterilla pois. Tiedä vaikka presidentti innostuisi tienkohennukseen. Tosin myöhemmin matkalla tutustuimme tiehen, joka vie Uzbekistaniin ja se oli aivan eri tasolla huono kuin tie Darvazaan.   

Hyvin nopeasti, kun Asgabat jäi taaksemme pääsimme näkemään, miltä Turkmenistan näyttää ilman keinokastelua. Siellä täällä kasvaa pieniä kuivia puskia ja maaperä on kuivaa hiekkaa. Oppaamme kanssa juttelimme vedestä. Hän on kotoisin vuoristosta ja siellä peräkkäiset huonot talvet ovat johtaneet kuivuuteen ja vesipulaan. Naapurimaassa Iranissa kärsitään myös kuivuudesta. Iran on padonnut yläjuoksulta jokea, joka aiheuttaa lisää vesipulaa Turkmenistaniin. Oppaamme sanoi surullisen näköisenä, että hän pitä yhä todennäköisempänä sitä, että maapallolla tullaan tulevaisuudessa sotimaan vedestä.

Sitten kuviin retkestä

Tässä kuvassa olemme kaupungin ja keinokastelun ulkopuolella ja maisema on muuttunut hiekaksi

Tämä on sivilisaation viimeinen etappi ennen jurttakylää. Harmillisesti vaatimattomasta kahvila-myymälästä leviää roskia ympäristöön.

Minä olin jo etukäteen tiedottanut, että haluan kuvata kameleita, joita näkyi tienvarressa moneen otteeseen. 

Omanissa vuonna 2020 tajusin, että kamelit voivat olla aika lupsakoita söpöläisiä. Olimme yötä Wahiba Sands hiekkadyyneillä ja aamulla jonkun kamelit olivat telttamökkimme ulkopuolella ja olivat kovin tuttavallisia ja onneksi kilttejä. Kamelit olivat aika varmoja siitä, että taskussani olisi jotain syötävää heille ja punkiva ihan iholle ja melkein pussailivat minua poskelle. Tätä ennen olin ollut kosketusetäisyydellä kamelin kanssa 80-luvulla. Vantaalle avattiin Veikon Kone liike ja pihalle tuotiin kameli. Minäkin lähdin katsomaan kamelia. Se oli ikävämpi tyyppi, syljeskeli ihmisiä kohti, vaikutti agressiiviseltä eikä kukaan lapsi uskaltanut syöttää kamelille omenaa, kun joku aikuinen sanoi, että pelotti että kameli syö sormetkin. 

Kokonainen lauma kameleita tiellä, vasemmalla emo ja poikanen (huomaa hyvät ajourat tiessä)

Tämä oli suloinen hetki, emo imetti poikastaan tiellä

Noin 270km ajomatkaan Asgabatista Darvazaan kuluu neljä ja puoli tuntia. Liikenne on lähinnä yksisuuntaista: turisteja viedään Darvazaan ja sitten sieltä takaisin. Mitä pidemmälle matka etenee, sitä huonommaksi tie käy.

Tie oli usein tälläistä tai pahempaakin

Ensimmäiseksi ajoimme katsomaan veden täyttämää kraateria ja sitten kaasukraaterille iltapäivän auringossa. Auringossa aavikolla oli vielä mukavat kesäkelit ja kraateri lämmitti lisää. Koko paikan päällä tuntui todella isolta.

Seuraavaksi manimme majoittumaan jurttakylään ja odottelimme illallista. Yöksi oli luvattu +5 astetta, päivä- ja yölämpötilojen ero oli siis joku 15-17 astetta. Jurttiin ei olut vielä tuotu lämmityslaitteita ja siksi matkaoppaamme kävi tinkimässä meille yhdet makuupussit. Lämpimänä pysymiseen en sitä tarvinnut, mutta laitoin sen kivikovaan sänkyyn pehmikkeeksi. Lämmikkeeksi minulle jäi peitto ja sen päälle vielä makuupussi. Niin ja tietenkin torilta ostetut turkmenistanilaiset villasukkatossukat.

Jurtat olivat kahden hengen jurttia, sähköä oli sen verran, että se riitti kattovalolle

Kaverini sonnustatuneen yöpuulle, päällä on kunnon pyjama, kaulahuivi, peitto ja makuupussi avattuna peitoksi

Tässä valmistuu osa illallisestamme, kaikki ruuat olivat grillattuja

Jauhelihagrillivarrasta, kaksi palaa grillattua kanaa, kaksi foliossa kypsennettyä perunaa, grillattu tomaatti ja grillattua kesäkurpitsaa. Ihan maistuva ateria. Pöytäseuraamme tullut amerikkalainen oli hieman pettynyt siihen, että cocikseen ei aavikolla ollut saatavilla jäitä.

Illallisen jälkeen lähdimme vielä katsomaan kaasukraateria pimeässä. Siinä se on minusta paremmin edukseen. Kauempaa katsottu se oli oranssina hohtava aukko. Minusta näky oli aivan epätodellinen.

Oranssina pimeydessä hohtava kaasukraateri

Tässä vielä yhdistelmä kraateri ja täysikuu

Auringon laskettua sää viileni hetkessä ja iltaretkellä olimmekin jo takit päällä. Kraaterin lämpö tuntui mukavalta. Kraaterin luokse oli noussut kaksi telttaa pystyyn yöksi ja iso venäläisten seurue oli aika alkoholipitoisella piknikillä kraaterin reunalla. Minua pelottaisi varmaan jo heti ensimmäisen juoman jälkeen, että kompastun ja putoan kraateriin. 

Yö jurtassa meni yllättävän mukavasti. Otin kivikovaa sänkyä ennakoiden yhden vähän vahvemman särkylääkkeen sekä lihasrelaksantin. Minulla kun särkee lonkkia aika usein. Aamulla oli aikainen herätys ja näin kuinka aurinko nousi aavikolla.

Aurinko nousee

Auringon nousun aikaan taivas lännessä hehkui väriä ja näytti kuin olisi maalattu raitoja pensselillä

Kävimme vielä paluumatkalla katsomassa kaasukraateria ja sitten olikin taas se 4,5t ajomatkaa takaisin Asgabatiin.

Minun oli tarkoitus tehdä tästä postauksesta pitempi ja paketoida tähän koko loppu Turkmenistanin reissu, mutta toisin kävi. Töissä on ollut erittäin kiireistä ja vapaallakin on ollut kaikenlaista hoidettavaa. Tänään kun olisin ehtinyt ja jaksanut töiden jälkeen tehdä tätä postausta, Blogger päätti olla lisäämättä kuvia. Joten vielä on tulossa yksi postaus Turkmenistanista ja sitten lisää Uzbekistanista.

Keski-Aasian kiertomatkan postaukset julkaisujärjestyksessä vanhimmasta alkaen:

Pikku Kepponen: Samarkand on kuin tuhannen ja yhden yön saduista
Pikku Kepponen: Turkmenistanin kulissipääkaupunki Asgabat