20. marraskuuta 2009

Kunkkupaita ja "kotiarestia"






















Kuvassa on ompelukurssilla keskimmäiselle pojallani valmistunut paita. Näyttää hippasen isolta, mutta meillä noita paksumpia paitoja pidetään trikoopaidan päällä, joten eiköhän koko passaa hyvin. Keskimmäisen piti ensin kursailla, ettei paita kelpaa, kunnes tajusi, että rinnassahan on Kunkku. Sen jälkeen meillä on päristelty Kunkkupaidassa kiharat hulmuten.

Monessa blogissa jo aiemmin nähty pallojoustofrotee on Eurokankaan palalaarista, samaisessa paikassa oli lähes kaikki resorit loppu, joten tuli tuota turkoosia. Turkoosihan on täsmälleen kunkun väri, niinpä sitten päädyin tekemään vähän leveämmän kanttauksen kaula-aukkoon. Eka kanttaukseni onnistui kohtalaisesti, ainoa kohta, jossa tikkaus ei mene samalla kohtaa kuin muualla sattui onneksi niskaan. Kunkku silitysmerkki H&M:ltä.

Kaikki pojat ovat saaneet sikainfluenssarokotuksen. Kuopus sai lieviä oireita, isommilla pojilla on pistoskohta ollut tosi kipeä, vähällä siis pääsimme rokotuksen suhteen. Meillä on ollut niin rankkoja sairasteluputkia, että päädyin sellaiseen ratkaisuun, että pojat viettävät seuraavat 2 viikkoa kotosalla. Ei päiväkotia, ei sisäpuistoja, ei uimahallia, ei kaverivierailuja. Alku menee varmaan kivuttomasti, koska emme ole vieläkään ehtineet leikkiä kaikilla uusilla lahjaleluilla. Pari retkeä ajattelin tehdä poikien kanssa, johonkin kohteeseen, jossa ei olla ihan naamat vastakkain pärskimässä. Voi olla hätävarjelun liioittelua ja voi olla, että viikon päästä olemme niin kypsää kauraa, että tartuntoja uhmaten on pakko päästä kavereiden kanssa leikkimään. Nyt kyllä kelpaisi lumi, niin aika kuluisi pihalla loistavasti. Takaisin normaalielämään siis 3.12.

2 kommenttia:

  1. Paita on hieno. Varsin poikamainenhan siitä tulee, kun laittaa turkoosia kanttia!

    Pirteä tekele, kiva.

    VastaaPoista
  2. Ihanan pirteä paita, kuten muutkin sun ompelukset, joita säännöllisesti käyn kurkkimassa:)

    VastaaPoista