25. kesäkuuta 2024

Perhejuhannus

Vietimme juhannusta ja 24. hääpäiväämme perinteisin menoin mökillä hyvän ruuan, saunomisen ja uimisen parissa. Uutena ohjelmanumerona oli järvimaiseman ihailu ja vesiliikenteen tarkkailu viime kesänä tehdyltä pikkurannalta. 

Kotona ensimmäisen pionit aukenivat tietenkin, kun lähdin mökille. Ne osaavat aina kukkia, kun en ole paikalla.

Skool juhannukselle


Hyvä sää mahdollisti juhannusaaton ruokailun taivasalla



Palvelu oli hyvää ;)


Lautasella uusia perunoita, kermaviilitillikastiketta, savulohta, savusiikaa ja sitruunainen katkarapumousse

Nuorisolle oli myös pihvejä ja makkaraa

Jälkkärit olivat lohjalaisesta St. Honore konditoriasta


Nykyisin saunan lämmittäminen on useinmiten ulkoistettu nuorisolle

Meille jäi Hra Kepposen kanssa viimeinen sauna vuoro klo 23

Juhannuspäivän ohjelmanumeroni oli syömisen lisäksi uiminen ja istuminen sillä pienellä rannan pätkälläni. Nuoriso on pilkannut rantaani ja appi hieman ihmetteli, että kannattaako tuohon mitään tehdä. Molemmat ovat myöntyneet, että kyllä kannatti. Appi ihmetteli, että miksei tajuttu aikaisemmin, kuinka kiva maisema meillä oli piilossa.

Pikkurannalle mahtuu pieni pöytäryhmä ja pari siirreltävää kevyttä lepolassea

Kyllä kelpaa kahvitella pikkurannalla


Maisemien ihailemisen lisäksi pikkurannalta on kiva tehdä liikennetarkkailua. Juhannuspäivänä järvellä liikuttiin surffilaudalla, suplaudoilla, uimapatjalla, kajakilla, kanootilla, lautalla ja erinäisillä veneillä soutaen tai moottorilla.


Nuoriso ilahtui hodareista ja maistuihan ne aikuisillekin


Olisipa ollut kiva jäädä jo nyt lomalle, mutta vielä kolmisen viikkoa töitä jäljellä. Joko sinä lomailet?



8 kommenttia:

  1. Oi miten suuret kukat pioneissa on. Sain muutaman pioninkukan naapurilta ja kyllä tuoksuivat ihanalle. Harmi kun kestivät maljakossa vain hetken.
    Pikkuranta näyttää somalta paikalta. Hyvä kun kelpaa muillekin :) Ihana auringon välke veden pinnalla, kaunis juhannussää ja niin mukavan näköinen tunnelma teillä.
    Meillä jäi juhannuskuohuva korkkaamatta, säästetäänpä ensi viikon lauantaille, runon ja suven päivälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoin pionini tekee 1-2 todella suurta kukkaa, ovat sellaisia lapsen pään kokoisia. Muut kukat jäävät sitten selvästi pienemmäksi. Toinen pioni teki tänä vuonna vain yhden kukan :( Johtunee varmaan siitä, että en ole tehnyt yli vuoteen mitään hoitotoimenpiteitä perennapenkilleni. Aion tsempata asian suhteen.

      Kyllä kannatti rantaryteikön raivaaminen, kun saatiin kiva istuskelupaikka. Ehkä tämä kannustaa suunnittelemaan lisää raivausta. Mökkitontti on osittain aivan umpeen kasvanut.

      Poista
  2. Olet itsekin kuin pioni, kauneimmassa kukassa... pinkin sävyt sopii upeasti sinulle!!
    Kuvissa/kerronnassa niin paljon kaikkea ihanaa - ennenkaikkea yhdessäoloa ja tekemistä, osallistumista nuorisolta, teillä on todella ihana samaan hiileen puhaltava perhe ja läheiset!! Keltaista unikkoliinaa ihailen, kuinka monta metriä sitä kangasta onkaan... liina tekee aina kyllä juhlan....
    Vilkas on ollut Jussin meno/paluuliikenne vesillänne, tuo lipuva laiturilautta toi mieleen isän aikanaan rakentaman saunalautan... ja komppaan kyllä, että todellakin kannatti maisema ottaa esille!! Nautinnollisia kesäpäivien jatkoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Pinkki on lempivärejäni nykyisin. Löysin sen vasta keski-ikäisenä.

      Se on minusta kivaa, että pojat haluavat edelleen tehdä ja olla kanssamme. Paljonhan heillä on nykyisin omiakin menoja, mutta niinhän se kuuluukin olla. Meillähän on monena juhlapäivänä tai kokkausviikonloppuna nuppiluku pöydässä noussut yhdellä yhden pidempiaikaisen tyttöystävän myötä. Tarvitaan nykyisin kaksi autoa, kun meidän porukka lähtee liikkeelle.

      Saunalautta olisi aivan mahtava! Talviuimapaikkaa pyörittää venekerhon aktiivipariskunta ja heillä on saunalautta. Harmi, ettei ole omaa venettä. He aina välillä ajavat sen hyvään parkkiin ja sitten kutsuvat muita venekerholaisia saunomaan.

      Mukavaa kesäkuun loppua!

      Poista
  3. Siinä 3 upeaa pionia heti ensimmäisessä kuvassa kukoistamassa! :)
    Teillä oli aurinkoinen ja värikäs juhannus. Onnittelut myös hääpäivänne johdosta!
    Aikamoisen monipuolista vesiliikennettä teillä olikin.
    Minä sairaslomailen maanantaille asti (toivottavasti vain sinne asti) ja viikon päästä lomailen ihan oikeasti. Jaksaa, jaksaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Yllättävän vilkasta oli juhannuksena vesillä. Tekisi mieli sanoa, että olen ikinä ennen nähnyt noin vilkasta vesiliikennettä, mutta toisaalta sen rantapusikon lävitse ei aikaisemmin nähnyt mitään :D Ties mitä kulkupelejä olenkaan missannut.

      Toivottavasti kuntosi on parempi ja siellä se loma jo siintää horisontissa. Minulla on vielä kaksi viikkoa. Melkein kaikki työkaverit jäivät nyt lomille ja jokainen yritti lähtiessään tunkea viimeisiä jämiä minun hoidettavakseni. Onnistuin olemaan aika tiukkana.

      Poista