3. joulukuuta 2021

#jouluöverit osa 2

Seuraava jouluöveripostaus käsittelee joulukalentereita. Meillä on aika usein ollut kalenteritonttu, joka on tuonut pojille jouluisia puuhia ja jotain herkkuja. Kalenteritonttu saa viettää tämän joulukuun ihan vaan lepäillen ja meillä on ihan jokaisella oma joulukalenteri. Myös aikuisilla :)

Keskimmäisellä ja kuopuksella on suklaakalenterit. Joulukalentereissa on jotain kummaa taikaa. Ne saivat teinit taantumaan yli-innokkaisi pikkuvekaroiksi. Kuopus 3v ja keskimmäinen 4v sähelsivät kalentereittensa kanssa niin, että hupsista vaan, kuopuksen kalenterin ensimmäinen luukku aukesi jo marraskuussa :D Jouduin ottamaan kalenterin takavarikkoon. Aikuisia tämä sähellys nauratti kunnolla. Se toi myös mieleen kaikkien aikojen joulukalenterin ennakkoonavaamisrikoksen. Alla kuvakaappaus blogistani joulukuulta 2012.

 

Tosiaan vuonna 2012 kuopus päätti avata kaikki Legokalenterinsa luukkut ennakkoon ja kiristi veljensä tekemään sen, koska ei saanut itse luukkuja auki. Ikää kuopuksella oli silloin 4v. Yhdeksän vuotta myöhemmin kalenteri näytti tältä 29.11.

Bongaa ennakkoon avattu luukku

Esikoisella on Haribon karkkikalenteri ja Hra Kepponen sai isänpäivälahjaksi Lakrids by Bülovin kalenterin. Minä sain kalenterini ystävältäni Ilonalta. Vaihdoimme viime vuonnakin kalenterit ja kierrätyshengessä säilöimme pussit ja uudelleen käytimme ne. Hämmästyttävää kyllä onnistuin löytämäänkin ne pussit.

Ilonan karkkikalenteriin ostin herkkuja kanarialaisesta supermarketista, itä-helsinkiläisestä aasialaisesta ruokakaupasta ja loput Prismasta. Kalenterin paperipussien sisältö on siis pääosin makeaa, mukana on muutama terveellinen pähkinäpatukka ja välipalapatukka sekä yllärinä maustepaketti.

Herkkuja Ilonan kalenteriin

Itiksestä saa japanilaisia nameja ja keksejä

Kanarialainen mausteseoa ja oletettavasti kuorrutettuja manteleita
 
Välillä on terveellisempi kalenteripäivä

Kullanvärisissä kääreissä espanjalaista kookossuklaata ja oikealla mantelileivonnaisia

Kalenterin käyttöohjeet :)

Omasta kalenteristani olen avannut tätä kirjoittaessa kaksi luukkua. Ilona sanoikin, että iso osa sisällöstä on Haaparannasta, joten luvassa on ihan uusiakin makuja.


Luonnollisesti näihin kaverille tehtyihin kalentereihin liittyy kalenterien luovutustapahtuma. Se voisi olla glögin äärellä, mutta tänäkin vuonna se oli illallinen. Viime vuonna Ilona teki meille raglettea, tänä vuonna söimme ravintolassa. Ravintolaksi valikoitu paljon kehuja saanut Boon Nam. 
 
Boon Namin ruoka oli erittäin hyvää. Päädyimme Ilonan kanssa valitsemaan annoksia suoraan listalta ja ravintolassa voi myös ottaa annoksen maisteluun puolikkaana. Valitsimme kevätkääryleitä, satay-vartaita, taskurapua, vihreää curryä ja puolikkaan annoksen ribsejä. Söimme jälkkärit kahvin kanssa ja joimme lasilliset viiniä. Osuuteni laskusta oli 75€, mikä tuntuu tosi isolta summalta. En ole syönyt pitkään aikaan ulkona, joten on päässyt unohtumaan Helsingin keskustan ravintoloiden hinnat.

Alkupala/snacks kategoriasta satay-vartaat ja hyvin pienet kevätkääryleet

Rapuannos, tämä oli ehkä kaikkein paras

Edessä ribsit

Jälkiruokani tarjoiltuna limestä

Kiersin katsomassa Stockmannin jouluikkunan ja ihailemassa jouluvaloja. Aika hyiseltä tuntui pikkupakkanen ja napakka tuuli.



Samalla reissulla sain tehtyä #jouluöverit osa 3 valmisteluja. Viikonloppuna meillä katetaan pöytään joululeivonnaisten kimara ja glögiä. Silloin aion paistaa tämän vuoden ensimmäiset joulutortut, muut tarjottavat hankin Lidlistä. Ostin sieltä saksalaisia joulupullia eli stolleneita sekä hauskan näköisiä porokeksejä. Lisäksi pöytään tulee noita Ilonan kalenteriin päätyneitä mantelileivonnaisia sekä kaupan piparkakkuja. Itsenäisyyspäivän jälkkäriksi teen takavuosien puuhakalenterin suursuosikkia eli piparkakkujäätelöä.

#jouluöverit hengessä olen katsellut, että pitäisikö hankkia joulupussilakanat. Lähteekö tämä jouluhomma nyt ihan kokonaan lapasesta?

Mukavaa alkanutta joulukuuta!

14 kommenttia:

  1. Sä osaat tehdä kaikesta juhlaa ja sopivan spektaakkelin. Mä alan opetella Rouva Kepposeksi!
    Pitääkö munkin vielä rynnätä ostamaan itselleni kalenteri ja sit avaan sen kynttilänvalossa ja ehkä villisti tanssahdellen? JA ehdottomasti pitäis panostaa kaikkiin kivoihin herkkuihin ja pistää pöytä koreaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee mukavasti vaihtelua ja kohokohtia vuoteen, kun "juhlii" kaikki juhlat. Tammikuu on blinikuukausi, helmikuu laskiaispulla- ja Runebergintorttukuukausi, maalis/huhtikuussa on pääsiäinen, huhti-toukokuu on parsakuukausi, sitten vappu, yhdet synttärit ja äitienpäivä ja kesän uutuusjätskit, sitten juhannus kakkuineen, sitten uudet perunat ja marjat ja kesäloma, elokuussa mustikat ja ravut, syys-lokakuussa sienet ja Halloween, marraskuussa kahdet synttärit ja sitten joulu. Tällä systeemillä on aina jotakin mitä odottaa :)

      Oon onnistunut siirtämään tätä perinnettä jo lapsiin. Yhtenä päivänä keskimmäinen sanoi ruokapöydässä odottavansa niin uusia perunoita. Johon kaikki huokailtiin, että niin minäkin :D

      Poista
  2. Ehdottomasti ne lakanat ja punaiset pyyheliinat ja -saippuat kylppäreihin🙄. Äläkä unohda pellavaista pellinnarua,tai on joulu pilalla.✨🎄🕯️😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä yllytä :D :D :D
      Ihan on näillä näppäimillä sellaiset kauniit talviset pussilakanat, joita voisi käyttää joulun jälkeenkin :D

      Mulla on pari punaista käsipyyhettä kaapissa, ne kaivankin sieltä jouluksi esiin.

      Poista
  3. Hyvä, että teillä kaikilla on omat joulukalenterit niin ei tule riitaa avaamisen suhteen :D Ihana idea myös tehdä tällainen "pussijoulukalenteri". Olen vuosia sitten tehnyt vastaavanlaisen kummitytölleni ja minusta myös itse kalenterin kokoaminen oli hauska ohjelmanumero. Kalenterissa oli namien lisäksi myös pieniä hahmoja silloin, joita hän keräsi niihin aikoihin.

    Mukavaa joululeivonnaisten ja glögin nauttimista tänään. Ja ehdottomasti joulupussilakanoiden ostoon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tehnyt monia vuosia pojille erilaisia joulukalentereita, mutta tämä on toinen vuosi, kun teimme ystäväni Ilonan kanssa toisillemme joulukalenterit. Minusta on ollut tosi kiva kasata kalenteria ja avata luukkuja. Nytkin tässä vastaillessani maistelen ruotsalaisia vegaanikarkkeja :)

      Kivaa viikonloppua ja itsenäisyyspäivää!

      Poista
  4. Hankipa joululaulua soittava pumppukäsisaippua. Se kruunaa joulun ja juhannuksenkin. Alkoi nimittäin juhannusaattona soida itsekseen kaapissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas jotakin! En ollut kuullutkaan joululaulua soittavasta pumppukäsisaippuasta. Pakko tunnustaa, että alkoi hieman polttelemaan. Olisi kuitenkin tarpeellinen, sopivan pöhkö ja vie vähän säilytystilaa. Ja mahdollisesti ilahduttaa myös juhannuksena :D Mistä niitä saa?

      Poista
    2. Tokmannilla oli viime vuonna, en tiedä onko nyt.

      Poista
    3. Kiitos vinkistä. Suuntaanpas sinne katselemaan, että vieläkö on valikoimassa.

      Poista
  5. Joulupussilakanat olisi ehdottomasti kova juttu! Komppaan tuota!
    Teillä menee överit hyvässä hengessä, ei tule taukoja. Kalenterit jokaiselle on ihan hyvä juttu. Minä taidan olla ainoa, jolla on tässä talossa kalenteri. Merrillä ei ole, eikä isännälläkään tietääkseni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulupussilakanat olisi oikeastaan jo valittu, ainoastaan tilaus uupuu :) Ajattelin, että voisihan sitä jotain säästää ensi vuoteenkin

      Minusta on vääryys, että Merrillä ei ole joulukalenteria. Mistä Merri nyt sitten tietää, että kuinka monta yötä on jouluun, kun raukalla ei ole kännykkää, jonka kalenterista laskea :D :D :D Meinasin kirjoittaa, että aina nelijalkaisia sorretaan, mutta mielestäni Merri on kuitenkin ihan hyvin saanut henkilökuntansa koulutettua ;)

      Poista
  6. Mahtavat täytteet kalentereille ja kyllä tässä itse kukin taantuu, kun saa joulukalenterin hyppysiin. Vielä pystyy muistamaan miltä lapsuuden kimallekuvakalenteri näytti ja miten jännää oli luukkuja avata. Muistan kun suklaakalenterit tuli ja miten mullistavaa se oli.

    Aijai mitkä sapuskat. Eilen tilattiin nepalilaista woltilla ja nyt alkoi tekemään mieli thaikkua.

    Mukavaa sunnuntaita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle on jäänyt niistä ihan ensimmäisistä suklaakalentereista mieleen, että suklaa oli aika kehnoa. Silti se oli jotain vallankumouksellista, että pala suklaata joka päivä! Vaikkakin vähän kehnoa suklaata :D :D :D

      Me asumme 12km päässä Helsingin keskustasta, eikä siis mitään linnuntietä vaan ihan oikeaa tietä, ja Wolt ei kuljeta meille juuri mitään. Ainoastaan lähimmästä kauppakeskuksesta saa kotiinkuljetettuna, mutta valikoimat eivät ole meidän makuun. Vähän tylsää, mutta meidän ruokaorientoituneessa perheessä myöskin todellakin silkkaa säästöä :)

      Poista