10. maaliskuuta 2021

Korona pyörii ajatuksissani

Ajattelin, että en enää juurikaan kirjoittaisi koronasta, mutta minkäs teet, kun korona pyörii mielessäni jatkuvasti.

Työkaverini viisihenkinen perhe sairastui. Se on ensimmäinen tietämäni tapaus, jossa koko perhe on positiivinen ja täysi-ikäiset oireisia. Tauti tuli perheen nuoren aikuisen lapsen kautta. Työkaverini perheineen selvisi onneksi kotihoidolla ja suht. vähäisillä oireilla. Sitten sairastui toinen työkaveri perheineen, tauti tuli perheen nuoren kautta. Kampaajani sairastui aikuisen parikymppisen lapsensa kautta, koko perhe sairaana. Siinä missä vuosi sitten tartunnat tulivat aikuisten kautta, niin oman tuttavapiirin otannan kautta, tartuntoja tulee nyt nuorten aikuisten välityksellä.

Olen käynyt omien teinieni kanssa keskustelua täydellisestä eristäytymisestä kotiin. Esikoinen on epäillyt menettävänsä järkensä, jos joutuu olemaan vain ja ainoastaan perheensä kanssa kotona. Minä epäilen menettäväni järkeni, jos esikoinen tapaa kavereitaan isompana porukkana tai notkuu yhtään missään. Hra Kepponen luultavasi miettii, että kumman sekoamisen hän kestää paremmin. Hra Kepposelta ei onneksi ole järki sumenemassa :)

Esikoinen suositteli minulle mökille muuttamista, jotta hänen ei tarvitsisi elää eristäytymispaineen alaisena. Olisin ehkä jo hipsinyt mökille eristymään, mutta esikoinen sai viestiä koulusta, joka sotki suunnitelmani. Uusien lakien mukaan oppilaitoksen johto voi ilmoittaa oppilaille mahdollisesta korona-altistumisesta koulussa. Saimme rehtorilta viestiä, että esikoinen on mahdollisesti altistunut koronalle koulussa sillä perusteella, että hän on ollut samalla oppitunnilla koululaisen kanssa, joka on saanut positiivisen koronatestituloksen. Helsingin kaupungin tartuntatautiyksikkö selvittää ja ottaa yhteyttä altistuneisiin oppilaisiin ja asettaa tarvittavat karanteenit. Koska jäljityksessä on ruuhkaa, rehtori katsoi parhaaksi tiedottaa asiasta, jotta oppilaat osaavat hakeutua matalalla kynnyksellä testeihin ja vähäisistäkin oireista olla omaehtoisessa karanteenissa.

Koulujen tartuntajäljitykset eivät ole jäljitystyön prioriteettilistan kärjessä, koska useimmat niistä päätyvät siten, että koulualtistuminen ei johda jatkosairastumisiin. Espoolainen kolleega kertoi, että hänen lapsensa sai karanteeni-ilmoituksen, kun karanteeni oli jäljellä enää reilu vuorokausi. Ilmeisesti karanteeni ei välttämättä napsahda kaikille samassa tilassa olleille oppilaille. Koska oppilaat käyttävät koulussa jatkuvasti maskia, niin tartuntatautiyksikkö arvioi altistumisen tilan koon, ilmastoinnin ja fyysisen etäisyyden perusteella positiivisen testituloksen saaneeseen oppilaaseen. Saapa nähdä, että tuleeko meille virallinen altistuskaranteeniin asetus nro 3. Mahdollisesta karanteenista on kulunut jo puolet tänään.

Meillähän tietenkin oli sellainen tilanne, että kun rehtorin viesti tavoitti meidät, niin samana iltana esikoinen yski. Esikoinen yritti vakuuttaa minut, että yskä johtui Mäkkäriateriasta ja on kuulemma tunnettu ominaisuus. Päätin, että heti seuraavana päivänä, kun koronaneuvontapuhelin aukeaa, varaan esikoiselle testiajan. Esikoisella ei ole pankkitunnuksia, joten hänelle ei saa aikaa varattua netin kautta. Hieman klo 9 jälkeen aamulla laitoin itseni koronaneuvonnan takaisinsoittojonoon. Yritin päivän aikana jonotella linjoilla tuloksetta. Reilusti klo 19 jälkeen sain soiton. Pitkää päivää painavat sielläkin ja jaksoivat olla hyvin ystävällisiä.

Testiajankohtaan mennessä yskäkin oli kadonnut, ehkä esikoinen todellakin saa Mäkkäriruuasta yskän. Outoa! Kävimme testeissä kuitenkin ja tulos oli negatiivinen.

Minulla on aivan mahtavia ystäviä. Laura soitteli minulle eilen, koska oli huomannut, että Helsinki avasi eilen illalla ajanvarauksen koronarokotukseen alle 70v 1-riskiryhmään kuuluville. Tänään olen saanut viestejä ystäviltäni, että olenhan huomannut, että Helsingin ajanvaraus on auki. Säntäsin heti eilen illalla varaamaan itselleni rokotusajan. Yllätyksekseni sain rokoteajan jo perjantaille. Minun on helppo todistaa riskiryhmään kuulumiseni, koska olen saanut uuden Kela-kortin, joka takaa näkyy lääkekorvauskoodit diabetekseni hoitoon. 

Olin eilen illalla onnellinen, rokotusaika ja yksi negatiivinen testitulos. Onni loppui lyhyeen, koska yöllä räkätautini päätti palata sellaisella voimalla, että en saanut aivastelultani nukuttua. Nyt toivon, että räkä laantuisi ja pääsisin perjantaina rokotukseen. Rokotuksen saaminen vähentäisi stressitasoani selvästi. Nythän tässä on koko ajan sellainen pelko, että nykyisellä terveydentilallani riski siihen, että koronatartunta veisi minut sairaalaan, on varsin huomattava. Lähes päivittäin mietin, että pitäisikö minun ottaa kuopus pois lähiopetuksesta. Vuosi sitten hänen etäkoulunsa oli suuri farssi ja siitä syystä poika on vielä koulussa.

Diabeteksestä sen verran, että pääsin vihdoin diabeteshoitajalle tammikuussa ja asiat ovat alkaneet sujumaan. Ensimmäinen kuukauden kokeilu uudella hoidolla ei osoittaunut toimivaksi. Verensokeriarvoni eivät laskeneet riittävästi. Jotain aivan mahtavaa tapahtui tuona kuukautena. Vatsaoireeni katosivat kuin taikaiskusta! Olen ollut siitä todella onnellinen. Vatsani kestää kahvia, jopa satunnaisia keinotekoisilla maketusaineilla makeutettuja tuotteita eli ylitsepääsemättömään herkkutuskaan voin juoda cocis zeron tai syödä vaikka skyrin. Aivan luksusta.

Olen aloittanut seuraavan hoitokokeilun, joka yhdistää vanhan ja uuden hoidon. Olen ollut hyvin huolissani, että kestääkö vatsani sitä lainkaan. Tilanne näyttää toistaiseksi aika hyvältä. Hoitotasapaino on siis hakusessa edelleenkin, mutta suhtaudun asiaan luottavaisin mielin. 

Esikoinen vaati illansuussa, että hänen on pakko päästä meistä muista eroon ja Hra Kepponen lähti viemään pojan mökille ruokakassien kanssa. Mökiltähän ei ilman autoa pääse minnekkään. Mutta ehkä teinille tekee ihan hyvää olla omassa rauhassaan ja huolehtia muutaman päivän omasta arjestaan. Pojalla on mukanaan tarvikkeet parmesaanikanaan ja butter chickeniin.

Haaveilen nyt siitä, että pääsisin perjantaina rokotukseen ja sitten pääsiäisenä voisin hengittää hieman kevyemmin, että todennäköisyydet sairaalakeikalle tai hengenlähdölle ovat dramaattisesti pienentyneet. Haaveilen hotelliyöstä huoneeseen tarjoilulla aamiaisella. Haaveilen Lapin keväthangista. Haaveilen keväästä ja helpommasta kesästä. Haaveilen kuntoilusta. Haaveilen hoitotasapainosta ja paremmasta vireydestä. Olisin niin valmis uuteen nousuun.

Päivän herkku: vatsani kestää jälleen passionhedelmää. Jostain syystä se niiden kirpeä maku on suorastaan koukuttava.


Päivän piristys: Itiksen Thai Orchid myy jälleen monia annoksia noudettuna 10€ kpl. Take away buffet lunch maksaa 12,2€. Tarjoilija pakkaa kaiken, joten kukaan asiakas ei pääse rähmimään tai edes hönkimään ruokiin. Buffet lounaaseen sai kaksi kippoa ruokia ja yhden pienen sushisetin. Pojat suhtautuivat varsin innokkaasti siihen, että vähintään kerran viikolla lounas tulee Thai Orchidista.

Tarjoilukaukaloiden lähelle pääsee siis ainoastaan henkilökunta, sushin saa valita itse

Tässä buffet-lounaani, jos jäi huomiselle kevyt lounas

Pysykää terveinä!

18 kommenttia:

  1. Voi, toivottavasti saat nyt sen rokotteen kun tänään just uutisoitiin että alle 70-vuotiaiden rokotukset jäävät tauolle kun Asrätra Zenecaa aletaan pistää myös yli 70-vuotiaille. Pidän peukkuja!

    Myös sille ettei esikoisenne ole saanut tartuntaa. Aika läheltä teillä nyt liippaa, ei ihmekään että huolettaa. Jaksamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä uutisten mukaan jo varatut rokotusajat käytetään eli saanet rokotteen. Onnittelut!

      Poista
    2. Tänään näyttäisi nuhatilanne siltä, että voisin mennä rokotettavaksi. Toivottavasti ei tule muutosta.

      Tänään jo olen ehtinyt kauhistelemaan, että Tanska keskeytti Astra Zenecalla rokottamisen veritulppatapauksen vuoksi. Kyllähän tämä tietotilanne elää aivan koko ajan. Päättäjät saavat kaikenlaista haukkua niskaansa, välillä syystä ja välillä syyttä. Mutta onhan tämä tilanne hirveän monimutkainen ja koko ajan vaihtuva.

      Poista
  2. voi kun niitä rokotteita nyt tulisi, alan olla aika huolissani!

    Meillä on aivan mahdotonta rajoittaa nuoria mitenkään. Vaikka he tapaavat suhteellisen rajattua kaveripiiriä, niin tapailevat kumminkin, ja oman lisänsä tähän tuo se yksi kauas täältä muuttanut, joka nyt on hiihtolomallaan meidän nurkissa ja näkee joka päivä kavereitaan. Ei muuten mutta jos sitten joutuu siellä kaukana eristäytymään aivan yksin :(

    Mäkkärilimaisuus (täl pual jokke myös heselima) on mielestäni yleinen hampurilaislimaisuus. En tiedä liittyykö se jäillä silattuun juomaan vai rasvaisuuteen, mutta olen kyllä havainnut itselläni vastaavaa hampparilimaisuutta ja yskää. Mukavaa että on kohtalotovereita :)

    Huojentavaa kuulla, että diabeteshoidot ovat alkaneet ja ilmeisesti myös jollain tasolla toimivat, tai ainakin kohentavat oloasi! Ja erityisesti se, että pääset heti rokotukselle! (sitä odotellessa, toivottavasti eivät enää kovin paljoa muuta järjestystä, muuten joudun odottelemaan ikuisuuden)

    Toivottavasti flunssa menee ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin niin toivon, että rokotustahti kiihtyisi oikein reippaasti.

      Eihän tuo nuorison kotona pitäminen ole mitenkään helppoa. Meillä sellaisessa menevässä teini-iässä on vasta esikoinen ja hänen ikäisilleen menopaikkoja on aika vähäisesti. Nyt on kaikki pizzeriat ja kahvilat kiinni ja kuntosalille ei pääse, joten hallitus ja Avi helpottavat meidän rajoitustyötä. Meidän viereisillä postinumeroilla on Suomen korkeimmat tartuntaluvut, joten tässä on riskiryhmäläisen joko pakko rajoittaa nuorisoa tai paeta pois paikalta :D

      Tuo on muuten aika kurja juttu, jos joutuu karanteeniin aivan yksikseen ilman mitään turvaverkkoja. Toivotaan, että niin ei käy.

      Mielenkiintoista kuulla, että sinullakin on hampparilimaisuutta ja -yskää. Meidän esikoinen sanoi myös, että tulee limaisuutta. En ole ikinä aikaisemmin kenenkään kuullut tuosta sanovan.

      Tällä hetkellä nuha on sellainen, että voisin mennä rokotettavaksi. Toivottavasti on sama tilanne myös huomenna.

      Poista
  3. Vaikeahan se on olla koronaa ajattelematta, varsinkin teidän tilanteessa. Meillä kahden aikuisen taloudessa on helpompi blokata korona ajatuksista muualle, kun ei tule altistumisia koulun kautta tms.

    Hih, enpä ole ennen kuullut Mäkkäriyskästä. Tämä johtuu ehkä siitä, että jos syön hampurilaisen, se tapahtuu pääasiallisesti Burger Kingissä. ;-)

    Toivottavasti nyt pääset siihen rokotukseen perjantaina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tässä ympärillä Suomen suurimmat koronatartuntaluvut, niin kyllähän se huolestuttaa, etenkin kun nyt näyttää siltä, että nuorison mukana kulkee virusta :( Toivottavasti rajoitustoimet auttavat ja rokotukset pääsevät kunnolla vauhtiin.

      En ole mikään ennen kuullut hampurilaisyskästä :) Marika tuossa yllä kertoi, että kyllä sen saa Hesburgerinkin tuotteista.

      Poista
  4. Heippa, Lapsille saa varattua nykyään omilla( siis aikuisen) pankkitunnuksilla aikaa testaukseen, jos tulevaisuudessa tarvetta. Niin saa ajan nopeammin, kun ei tarvitse odottaa takaisinsoittoa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Niina :)
      Mekin olemme varanneet nuoremmille pojille aikuisen pankkitunnuksilla testiajan. Siinä varauksessa lukee, että ajan voi varata alle 15v lapselle. En ole kokeillut, että toimisiko järjestelmä kuitenkin vaikka muuta sanotaan. Meillä esikoinen on 16v, mutta mitään tarvetta pankkitunnuksille ei ole hänellä vielä ollut.

      Kiitos samoin - mukavaa viikonloppua!

      Poista
    2. Hei, No mä en ollut huomannut tota 15-vuoden ikärajaa, kun lapsi täyttää vasta kesällä 16:), niin ajanvaraaminen on onnistustunut. Onpa siis hassu systeemi, tuskin kovin monella 16-vuotiaalla on pankkitunnuksia?

      Poista
  5. Toivottavasti sait rokotuksen ja säilytätte järkenne molemmat, esikoinen ja sinä! Meidän perheessä kipuillaan saman asian kanssa, perheen aikuisista toinen on riskiryhmäläinen eikä vielä ole saanut rokotusta, teini menettää järkensä, jos ei yhtään saa kavereita nähdä. Lisämausteen asiaan tuo teinin masennustausta, eli siihen "järjen menettämiseen" voi olla ihan oikea riski. En tiedä, kenen pitäisi muuttaa ja mihin... Ja tietysti täällä pahimmassa tautipesäkkeessä asutaan. Voi kun tää jo loppuis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kuinka ikävä tilanne teillä teinin kanssa. Tuossa tilanteessa on paljon vaikeampi rajoittaa teinin sosiaalisia kontakteja. Toivottavasti keksitte jonkin ratkaisun. Meidän teini pakeni muutamaksi päiväksi yksin mökille ja minä menen mökille seuraavaksi. Tosiaan toivon, että rokotteita tulisi nopealla tahdilla ja ne toimisivat myös noita muunnosvariantteja vastaan!

      Tsemppiä ja voimia!

      Poista
  6. Rokotusten eteneminen on aina plussaa kaikille, ja tietysti rokotteen saajalle. itse olen hoitoalan ihmisenä saanut jo 2, mutta se ei vaikuta mitenkään siihen, miten liikun töissä tai kaupoissa (jos nyt yleensä liikun muualla kuin töissä ja kotona). Maski on edelleen käytössä, koska voin olla välillisesti tartuttamassa muita. Tämä on niin rasittavaa ja jatkuu varmaan eläkeikääni asti, alan uskoa jo sellaiseenkin...
    Toivossa on kuitenkin hyvä elää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että rokotuksia tulisi nyt kovaa tahtia. En usko, että rokotus välttämättä muuttaa minunkaan elämistä, mutta vähenttää huomattavasti stressiä siitä, että lasten välityksellä sairastuisin itse koronaan. Samanlaista hissuttelua elämäni tulee varmaan olemaan vielä pidempään. Tokihan haaveilen ihan hirveästi siitä, että joskus olisi taas mahdollista matkustaa ulkomaille -edes sinne Pohjois-Norjan erämaahan.

      Olen joskus tänne blogiinkin kirjoitellut eläkkeestä. Yhden seurantajakson aikana eläkekertymäni laski. Että jos sitä eläkettä, joskus olisi tulossa, niin onko kuitenkaan varaa jäädä eläkkeelle.

      Poista
  7. Voi kun hienoa, että vatsa alkaa taas kestää ruokia ja juomia. Todella hyvä uutinen.

    Ymmärrän stressisi. Meillähän ei ole lasten kavereita käynyt enää samalla tavoin, kun vuosi takaperin. Silloin olivat useinkin kolmannessa kerroksessa omissa oloissaan ja viettivät aikaa. Nyt jos ovat tulleet kyläilemään, niin tekevät ulos tulen ja istuvat tulen ympärillä pitäen kunnon välimatkat.

    Toivottavasti siellä mökillä teidän nuoren hermot saavat lepoa ja perheen seura tuntuu sitten taas mieluisalta. Kyllähän nyt on enemmän tarvinnut tilaa ympärilleen kuin aikaisemmin.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teini oli pärjäillyt mökillä kivasti yksikseen ja kokannut itselleen kaikki ateriat. Seuraavaksi mökille lähden sitten minä, mielelläni olisin ottanut teinin sinne kokkaamaan ;)

      Se on kiva, että ulkona pystyy tapaamaan ystäviä. Toivottavasti saadaan hyvä kesä tänne Suomeen, niin onnistuisi sama meillä täällä.

      Kivaa uutta viikkoa Johanna!

      Poista
  8. Kyllä koron pyörii minun ajatuksissa näillä tartuntamäärillä ihan päivittäin. Tänään tehtiin ennätys tautitapausten määrässä. Tuntuu hurjalta koska yleensä viikonloppuna määrät on pienempiä koska testeihin ei mennä yhtä nopeasti kuin viikolla. Täytyy todellakin toivoa ettei alkavalla viikolla olla 1000 tapauksen päivävauhdissa. Nyt pitäisi vain muista kaikki annetut ohjeet ja ennen kaikkea karsia omat sosiaaliset kontaktit ihan minimiin. Itse tästä kirjoittelinkin jo omaan blogiin ajatuksia.

    Teidän teini on kyllä reipas kun uskalsi mennä yksin mökille. Itse taisin olla parikymppinen kun menin ystävän kanssa meidän kesämökille ja illalla kuuntelimme jokaista rapsahdusta, joka tuli ulkoa.

    Hyvää sunnuntaita Rva Kepponen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjat ovat luvut ja ennusteet jäätäviä, jollei saada kontakteja vähennettyä. Toivottavasti tilanne kääntyy parempaan ilman liikkumisrajoituksia.

      Teini vietti 4vrk yksikseen mökillä - todellakin eristyksessä. Alueella ei ole autottomalle mitään palveluita, eikä julkista liikennettäkään. Hyvin oli mennyt ja teini oli nauttinut olostaan. Pisteet pojalle siitä, että heräsi etätunneilleen ja kokkasi kaiken ruokansa itse.

      Kivaa alkanutta viikkoa Marjo!

      Poista