13. syyskuuta 2017

Englannin maaseutuidylliä

Cotswolds oli minulle se sysäys lähteä Lontooseen. Olen pitkään haaveillut, että haluaisin nähdä Englannin maaseutua. Cotswoldsin tietoisuuteeni toi Downton Abbey tv-sarja. Sen kyläkohtaukset on kuvattu Cotswoldsin reunaman pikkukylässä ja minä rakastin niitä pätkiä. Muutenhan minulla on viha-rakkaussuhde Lontooseen ja oikeastaan koko saarivaltakuntaan huonojen hotellien ja palveluiden takia. Edellisen epäonnisen reissun jäljiltä suhteemme oli vielä vihan puolella, mutta minua poltteli Cotswolds ja poikia Harry Potter studiot ja British Museumin muumiot. Heikkouteni vanhoihin taloihin siis ajoi meidät matkaan ;)

Vietimme reissun alkuosan esikoisen kanssa kahdestaan Cotswoldsissa. Mitään sen kummempaa tekemistä suloisissa pikkukylissä ei ole kuin kävellä ja istua välillä toinen toistaan houkuttelevampaan kahvilaan tai teehuoneeseen, tai pistäytyä pubiin yhdelle tai lounaalle. Kylien välillä kulkee patikkareittejä ja niillä voi ihailla alueen vehreyttä ja kumpuilevaa maastoa ja katsella laiduntavia lehmiä ja lampaita.

Cotswoldsiin ajaa Lontoosta reilun kaksi tuntia liikenteestä riippuen. Junalla perille pääsee hiukan nopeammin. Perillä kylien välillä voi liikkua harvakseltaan kulkevilla paikallisbusseilla, kävellen tai taksilla, jos ei ole sitä vuokra-autoa. Alueella on paljon majoitusvaihtoehtoja alkaen bed&breakfasteista. Lontoosta tehdään myös valmiita päivän bussiretkiä alueelle.

Meille sattui tyypillinen brittisää, eli vierailun aikana saimme useammankin kevyen sadekuuron niskaamme ja sitten huipentuma tuli vielä pienen hetken ajan rakeita. Eli vähintään sateenvarjo kannattaa olla mukana.

Minä ihastuin Cotswoldsiin pahasti. Kauniita vanhoja miljöitä ja herkullisia kahviloita -kuka niitä voi vastustaa. Sen verran oli alueen lumo voimakasta, että jopa kohta 13v teinikin piti alueesta.

Bibury

Ihana Hotel Swan Biburyssä, hinnan puolesta suosittelen Dial Housea Bourton-on-the-Waterissa

Hotel Swan

Biburyn läpi virtaa pieni ja matala joki, vettä oli ehkä 20cm mutta silti näimme pikkukaloja

patikointireitin alkupäätä Biburyssä

Arlington Row Biburyssä

Arlington Row

Arlington Row

Bibury

Burford

 Biburyä vilkkaampi Burfordin kylä on rakennettu kukkulalle

Burfordissa on paljon pikkukauppoja, ruokapaikkoja, teehuoneita ja majataloja

Kauppoja oli kaikenlaisia, kuten myös harjakauppa :)
Oxford Brush Company

Burfordissa söimme perinteisen pubilounaan eli fish and chips. Jälkkäriksi apple crumblea.
Minua nauratti, että nykyisin perinteisen pubin ruokalistalle kuuluu myös chicken Tikka Masala.

The Cotswolds Arms pubi

Bourton-on-the-Water

Bourtonia halkoo myös matala joki ja sen ylitse menee useita siltoja

Bourtonissa on jopa kaksi nähtävyyttä, toinen niistä on moottorimuseo


Talojen edustat notkuivat kukkia, tässä yksi kauneimmista


Pihoihin oli todellakin panostettu, kukin oman makunsa mukaan

Löysimme ihanan kahvilan, joka tarjoili myös lounasta.
Takapihan pöydän olivat solisevan pienen joen rannalla

Bakery-on-the-Water

Bakery-on-the-Water takapihan terassi

Heti kylän muurien ulkopuolella maisemat olivat tällaisia

Cotswoldsissa näkyi paljon lampaita ja suurin osa oli tällaisia mustanaamaisia lampaita. Minulle jäi epäselväksi että oli rotu samaa kuin Scotland black face vai jotain muuta. Nämä veijarit ovat rodultaan Suffolk sheep, kuva lainattu: theselfsufficientliving.com
 

18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ei muuta kuin ensi kesänä Lontooseen ja sieltä junalippu eteenpäin :)

      Poista
  2. En kestä, niin ihanat kuvat ja varmasti idylliset kohteet. Kiinnostaisi kovasti kiertää Englantia laajemminkin, sillä olen käynyt vain muutamaan otteeseen Lontoossa! Jokin tuossa Viktoriaanisessa maassa vaan niin kovasti kiehtoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on hyvin ristiriitainen suhtautuminen UK:hon, mutta sitä ei käy kieltäminen että näkemisen ja kokemisen osalta maalla on todella paljon tarjottavaa. Niin paljon historiaa, kauniita miljöitä, maailman hienoimmat ilmaiset museot ja kaikki se viihdetarjonta.

      Lontoosta on helppo nähdä muutakin Englantia. Junalla pääsee alle kahdessa tunnissa suloiseen ja historialliseen Bathin pikkukaupunkiin tai johonkin kivaan rannikkokaupunkiin kuten Whitstableen, Hastingsiin, Bournemouthiin tai Brightoniin.

      Poista
  3. Kaunista. Vähän kuin Emmerdalessa =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin alue on tosi kaunista. En ole katsonut Emmerdalea sitten 90-luvun jolloin se alkoi pyörimään televisiossa, mutta muistaakseni siinäkin oli söpö vanha englantilaiskylä ja keskiössä pyöri paikallinen pubi :)

      Poista
  4. Ihanan vehreän runsaat maisemat <3 En ihmettele, että ihastuit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kaunista aluetta ja nuo vanhat talot vetoavat minuun niin kovasti :)

      Poista
  5. Olipa idyllisiä kuvia! Mulla ei ole koskaan ollut minkäänlaista intoa lähteä Englantiin tai Irlantiin, mutta näiden kuvien perusteella voisin harkita muuttavani mieleni. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on viha-rakkaussuhde Lontooseen ja oikeastaan koko saarivaltioon. Noina vihankanaa hetkinä ei ole käynyt kiistäminen, ettikö UKlla ole aivan älyttömästihän erilaista nähtävää - on kaupunkeja, suloista maaseutua, upeita museoita ja vaikka mitä huvituksia. Minusta tuo maaseutu suloisine ympäristöineen ja patikkareitteineen on todella kutsuva. Sinua voisi ehkä kiinnostaa se, että Lontoosta saa Euroopan parasta intialaista ruokaa ;)

      Nyt kun Cotswaolds on nähty ja olen 13 vuotta sitten käynyt Skotlannissa ja Loch Lomondilla, niin seuraava haave voisi olla Lake Districtin kansallispuisto ja Caernarfon. Mutta ensin pitää jatkaa Itä-Eurooppaan tutustumista :)

      Poista
  6. Voi miten upeita kuvia�� On ollut kyllä niin paljon nähtävää/kuvattavaa tuolla:) Ihanan vehreää ja tuota kukka paljoutta pihoilla..niin kaunista!! Mukavaa viikonjatkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minä olisin vain voinut kuljeskella ja räpsiä lisää ja lisää valokuvia. Ja tietysti välistä istahtaa kakkukahveille :)
      Kiitos samoin - mukavaa viikonjatkoa! Ihanaa kun viikonloppu on kohta ovella :)

      Poista
  7. Sanonko, että minäkin ihastuin täällä ruudun takaa pahasti. Tämä on se oma brittiläinen unelmani ja vahva fiilis, että olen asunut jossain tuolla entisessä elämässäni. Derbyssä olen majaillut entisen avopuolison siskon luona ja heidän luota makkarista sai katsella nummia ja lampaita, ihan paras näky! Ashbournessa kävin pariin otteeseen ja oli aika samanlainen pieni kylä, mutta ei aivan noin viehättävä kuitenkaan.

    Miehelle näytän nyt nämä kuvat, pakko olisi päästä.

    Kivaa viikkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cotswoldsin aluetta mainostetaan UK:n kauneimpana maaseutuna. Se on ollut historiallisesti erittäin merkittävä ja myös vauras alue runsaan villantuotantonsa takia. Nykyisin se on suosittu asuinpaikka eläkeläisille, downshiftaajille ja niille joiden työ ei ole toimistoon sidottua.

      Jos tiesi vie Costwoldsiin, niin kannattaa mennä viikolla ja mielellään paikallisten koulujen loma-aikojen ulkopuolella. Auto olisi todella näppärä, silloin voi mennä ihan mihin vaan. Mutta tiettyjä kyliä pääsee näkemään kävellen, bussilla tai taksilla.

      Tältä sitelta aloitin suunnittelun https://www.londontoolkit.com/whattodo/cotswolds.htm

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  8. Minä nyt täällä henkisesti kuolaan. Ihanat kuvat ja varmaan upea matka! Olen halunnut matkata Downton Abbeyn maisemiin iät ja ajat. Joskus vielä. Juuri tuossa joku päivä sitten tuumailin, että olisi aika aloittaa sarja alusta Netflixiltä.

    Ihanaa, rentoa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ensin mietin, että olisiko pitänyt matkustaa juuri siihen Bamptonin kylään, jossa Downton Abbeyn kyläkohtaukset on kuvattu, mutta sitten noihin muihin kohteisiin. Kieltämättä myös se linna, jota on käytetty Downton Abbeyna kiinnostaisi kovasti. Minäkin olen miettinyt, että pitäisikö katsoa sarja uudestaan, mutta olen ajatellut antaa ajan vielä kulua. En nimittäin katsonut sitä silloin kun se tuli televisiosta, vaan vasta myöhemmin Netflixistä. Mitä todennäköisemmin katson sen kyllä vielä toiseenkin kertaan.

      Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  9. Ihastuttava Cotswolds 💚 Ja nämä kuvat! Ovat kuin matkailumainoksesta ja kutsuvasta sellaisesta. Ei ihme, että poikakin ihastui. Lumoavaa tunnelmaa. Muistini sopukoista tulee väkisinkin mieleen Irlannin muistot :)
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula :) Cotswolds oli kyllä suloinen. Varmasti muistuttaa paljon Irlannin maaseutua. Toivottavasti mieleesi nousi mukavia muistoja!
      Kivaa viikon jatkoa!

      Poista