1. syyskuuta 2017

Arkea ja hiilareita

On ollut taas sellainen viikko, että ensin oli maanantai ja sitten suoraan perjantai. Päivät vain katosivat käsistä. Tekemistä olisi joka puolella enemmän kuin ehdin ja jaksan. Päällimmäisenä listalla on se, että olemme kotona kohta vailla ruokailuryhmää. Tuolien pitäisi oikeastaan lähteä pois jo viikonloppuna, mutta joudumme vähän lykkäämään sitä, koska pöydän ääressä on hankala syödä seisten. Uusi sohvakin pitäisi valita.

Kodin laittamisen pitäisi olla kivaa puuhaa, mutta minä olen hirveän huono päättämään. Pidän selvästi aivan liian monenlaisista tyyleistä. Enkä ole kovin hyvä visioimaan, että mikä sopisi vanhojen huonekalujen kanssa yhteen. Uusista puhumattakaan. Saas nähdä milloin tulee valmista, vai jääkö puolitiehen ;)

Jos kalenteri täyttyi yli äyräiden elokuussa, niin samaa ongelmaa on havaittavissa syyskuulle. Onneksi ei sentään pelkkää työtä ja hoidettavia asioita, vaan myös kaikenlaista hupia. Huomenna pääsen ystäväni kanssa balettiin. Harmikseni en ehtinyt Taiteiden yöhön, mutta sain sentään ostettua silloin tarjousliput uutuusbalettiin Kamelianaiseen.

Kesällä tuli repsahdettua aivan urakalla pullaan, jäätelöön ja jopa karkkiin ja suklaaseen. Töiden alkaessa housut kiristävät ikävästi. On toki mahdollista, että Hra Kepponen on pessyt ne väärin ja ne ovat kaikki vain kutistuneet. Joka tapauksessa päätin, että aloitan kevyemmän elämän ja ennen kaikkea syön vähemmän viljatuotteita ja muita hiilareita. Jos ei ole muutenkaan mennyt ihan putkeen kaikki tässä kiireessä, niin hyvin heikon kohtalon koki vähähiilarinen ruokavalioni. Syytän siitä esikoistani.

Viime sunnuntaista alkoi putki. Silloin esikoinen leipoi mustikkamuffinsseja. Oli pakko syödä oma osuus, koska ne olivat aivan älyttömän hyviä. Resepti oli Kodin Kuvalehdestä ja siinä vain sekoitetaan ainekset: Helpot mustikkamuffinit.

Maanantaina esikoinen teki ruuan: spagettia ja jauhelihakastiketta. Ei kai yksikään perheenäiti voi kieltäytyä lapsen valmistamasta ateriasta? Ei kyllä kastikkeen mausta erottanut, että kuka sen perheestä oli valmistanut.

Esikoisen tekemää ruokaa

Tiistaina esikoisella olikin sitten vuorossa sämpylät. En mitenkään pysty vastustamaan tuoreiden sämpylöiden tuoksua. Sinne meni oma osuus.

Esikoisen tekemät sämpylät

Keskiviikkona esikoinen teki korvapuusteja. Minun ei ole mitenkään mahdollista vastustaa uunituoretta pullaa. Hyvää oli!


Täytyy tunnustaa, että viikolla ystäväni Lauran luona kahvilla söin croissantin sekä mutakakkua ja jäätelöä. Hupsista! Olin suunnitellut viikon siis salaattivoittoiseksi senkin takia, että torstaille oli sovittu työkaverin kanssa sushibuffet. Jouduin siis syömään senkin :) 


Koko viikonloppu on täyteen ohjelmoitu, mutta silti ihanaa, kun on perjantai! 

23 kommenttia:

  1. Kyllä on tullut kesällä syötyä liikaa kaikenlaista...ihme kun paino ei noussut. MUTTA silti pitää aloittaa jonkinlainen kevyempi elämä, kun töihin menee. Helpompi silloin, kun ei voi olla kokoajan syömässä =). Jauhelihakastike ja spagetti on hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että kaikki menee vyötärölle, jopa nekin herkut, jotka olen jättänyt syömättä :( Olen kyllä samaa mieltä, että töissä on helpompi pitää selkärankaa ainakin sen työpäivän ajan, kun ei ole jääkaappia, jolla käydä :D Meillä on töissä yksi vaihtoehto salaatti+kasvikeitto, tykkään syödä sitä ja ajatella, että elänpä nyt terveellisesti :D

      Poista
  2. Ollapa meilläkin joku (muu), joka tekis ruokaa ja leipois, hiilareista viis.

    Ja kyllä, Hra Kepponen on varmasti pessyt pyykit väärin 😂 Meillä ei voi syyttää kuin itseään, kun ukkokulta harvoin pyykkää.

    Kaikesta huolimatta oikein mukavaa viikonloppua, hiilarell tai ilman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi on ihan luksusta tuo, että lapsi leipoo. Tosin hänen jäljiltään keittiö on aika räjähtäneessä kunnossa, vaikka jäljet pitäisi siivota. Sen siivoamisen jälkeenkään siisteys ei tyydytä minua, vaikka siisteysseulani vuotaa isosti :) On se erinomaista, että poika on kiinnostunut keittiöhommista.

      Minäkin olen meillä se joka pääasiallsesti hoitelee pyykit, mutta kyllä Hra Kepponenkin välillä pyöräyttelee parit koneelliset. Joten on täysin mahdollista, että hän on kutistanut housuni :)

      Kiitos samoin - mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Herkkuihin on repsahdettu täälläkin oikein urakalla. Tänään hesarissa olikin sopivasti juttu sokerittomasta syyskuusta, pitäisikö alkaa? No, mukavaa syyskuunalkua sinne kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja piti vielä laittaa, että ihailtavaa tuo esikoisesi kokkausinnostus!

      Poista
    2. Sokeriton kuukausi tekisi minullekin niin hyvää, mutta minun pitäisi aloitta pienemmillä askelilla. Jos vaikka ensin sokeriton kaksiviikkoa. Ennen en selvinnyt sokerittomasta lainkaan, mutta nykyisin sen banaanijäätelön ja muiden marjaherkkujen avulla voisin pärjätäkin :)

      Poista
  4. Mieletöntä!! Milloin ne lapset alkaa kokata??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä alkoi about 10-vuotiaana keittiöinnostus pannukakulla, joka on riittävän helppo. Sitten lettuja ja pannacottaa. Silloin leivottiin välillä yhdssä. 12v alkoi kiinnostaa helpot ruuat ja hiivan käyttö. Välillä pitää neuvoa, mutta perusjutut alkavat sujua itsenäisesti.

      Poista
  5. :D
    minkäs sille mahtaa että pitää toimia laadunvarmistajana ja hoitaa oma osuutensa leipomuksista.
    Ihana lapsi kun touhuaa keittiössä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äidillä on hirveästi kaikkia vastuita ja yksi niistä on jälkikasvun keitoksien maistelu. Joku ns. tolkun ihminen voisi kommentoida, että eikö yksi pulla riittäisi, mutta silloin menee tarkkaan laskettu annosmäärä pieleen ja aiheuttaa eri puraa, joten pakko pysytellä kokin määräämässä annoksessakin ;) ;)

      Tykkään, kun esikoinen opettelee keittiöhommia!

      Poista
  6. Ihanaa kun sunkin esikoinen on tuollainen keittiöihme. Upeeta!!!!
    JA tosiaan pakkohan niitä on syödä, mitä lapsi laittaa.
    Mulle on sama syönkö hiilareita vai en kun en vaan laihdu. Vaan lihon. Karkittomuus on yhdentekeväää myös. MUR!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on hyvä, että esikoinen opettelee keittiöhommia. Keskimmäistäkin kiinnostaa ja hänkin haluaisi. Pitäisi ehtiä hänenkin kanssaan keittiöhommiin ja se varmaan takaisin sen, että pöytään ilmestyisi välillä mokkapalojakin ellei peräti sacherkakku. Esikoinen on allerginen suklaalle, joten nuo eivät kuulu hänen valikoimaansa.

      Äidin velvollisuuksiin kuuluu ehdottomasti syödä jälkikasvun tarjoamat eväät :) Ihan hirveä ponnistushan se on uunituoretta pullaa mussuttaa ;) ;)

      Minä lihon jatkuvasti, olen kerännyt tuota keskivartaloa niin, että se on jo kunnon terveysriski ja pitäisi laihduttaa, mutta en vaan kykene. Selkärankani on täysin murtunut :(

      Poista
  7. Kehotan vain suosiolla unohtamaan ne vähähiilariset alkuunsa, niin voit syödä hyvällä mielellä kaikkia noita herkkuja. Nipistät ennemmin sitten jostain muusta. ;-)

    Kohtahan alkaa muuten vissiin taas se Masterchef Junior. Kuuluuko ohjelma teidän jälkikasvunne suosikkeihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen hirveän huono nipistämään mistään ateriasta :D mutta ei se nipistäminen tosiaan onnistui noista esikoisen leivonnaisistakaan.

      Ensimmäistä Masterchef Junioria katsoimme kyllä. Siitä sain kyllä kuulla, että lapset osaavat telkussa fileoida kalaa, mutta meidän äiti ostaa kalatiskiltä vain fileitä, kun se on niin huono fileraamaan :D Perhanan nokkavaa nuorisoa ;)

      Poista
  8. No ei todella voi lapsen tekemää pastaa vastustaa vaikka ois mikä meininki päällä. Kesä meni hyvin ja farkkujen koko pieneni ja kappas, koteloitumisvaihe hiljakseen alkamassa ja hiilareita tekee mieli. Mutta näillä mennään.

    Kivaa viikonloppua Rva Kepponen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsen valmistamien hiilareiden vastustaminen on minulle lähes mahdotonta ;)

      Onnea farkkujen koon pienentymisestä! Hieno saavutus. Meikäläinen on jatkuvassa noususuhdanteessa :(

      Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  9. Kokkaava esikoinen on joka äidin unelma. Pitääkin ottaa ryhtiliike kasvatusmetodeissa 😉. Tahdon lapsen laittamia hiilareita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin houkuttelemaan poikia keittiöön ja pääset sinäkin nauttimaan hiilareista! Meillä esikoinen aloitti pannukakusta, helppoa ja nopeaa :)
      Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  10. Noita herkkuja ei pysty kukaan äiti vastustamaan.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä ainakaan pystynyt :) Tosin minulle on aika heikko herkkujen vastustuskyky muutenkin ;)

      Kiitos samoin - mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  11. Oli vähän sama fiilis viime viikosta, että mihin se meni. Vaikka hyvä olikin siihen viikonloppuun asti. :P Meillä kanssa 4vee tykkää pyörittää sämpylöitä, mutta äiti joutuu tekemään taikinan. Iloista uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy ja arki on kyllä taas vyörynyt päälle ja päivät ja viikot kuluvat älyttömän nopeasti.
      Lapset ovat yleensä innokkaita leipojia ja kun niiden kansa leipoo, niin voi käydä niin, että muutaman vuoden päästä ei tarvitsekaan osallistua kuin syömiseen :)

      Kiitos samoin - mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista