27. elokuuta 2017

Loviisan Wanhat Talot 26-27.8

Vielä tänään 27.8 ehdit hurmaantumaan Loviisan Wanhat talot tapahtumasta! Kannattaa mennä.

Minun on pitänyt jo useampana vuotena mennä Loviisan Wanhat talot tapahtumaan, mutta elokuu on jotenkin aina niin kiireistä aikaa, että tapahtuma on jäänyt väliin. Blogeista olen sitten kuolannut niitä upeita ja persoonallisia koteja ja päättänyt, että kyllä vielä minäkin sinne menen. No, eilen menin Loviisaan lapsuuden ystäväni Kirsin kanssa ja tykkäsin ihan hurjasti.

Järjestelyt olivat sujuvat. Läpi kaupungin oli opastus parkkialueelle, josta nostalgisia muistoja herättänyt vuoden 75 bussin kuljetti non-stoppina ilmaiseksi puukeskustaan. Sisäänpääsyrannekkeen (15€) ostopisteet vetivät hyvin ja talot olivat selkeästi merkitty. Nälkäisenä taloja ei tarvinnut kierrellä. Hyvin monen talon edustalla oli jotain syötävää ja juotavaa myynnissä.

 Ihana bussi, tästä tuli niin mieleen Lahti ja 80-luvun mummolareissut

Tapahtumassa siis yksityishenkilöt avaavat kotinsa ja vieraat siis pääsevät katselemaan sekä kauniita pihoja että vanhoihin taloihin sisään. Voi jestas millaisia talot ovatkaan sisältä. Ne on selvästi korjattu ja sisustettu rakkaudella. Vanha talo ei ole vain paikka asua vaan hyvin monelle myös harrastus. Parempikin olla niin, koska niissä varmasti riittää jatkuvasti puuhaa.

Sisustuksissa moni on käyttänyt vanhahtavia voimakkaita tapetteja, vanhat lankkulattiat ovat esillä ja monessa talossa vilahtaa enemmän tai vähemmän hirsirakenteita. Lankkulattiat narisevat suloisesti, keittiön puuhellassa ratisee pilkkeet, pelargoniat kukkivat lasikuistilla ja jyrkät portaat vievät yläkertaan. Mielettömän tunnelmallisia koteja!

Suojaisat umpipihat ovat myös niin ihania. Käppyräisen vanhan omenapuun alla on pöytäryhmä ja vanhat perinnekukat loistavat rehevissä kukkapenkeissä. Yhden talon pihalla kanat kuopsuttelivat häkissään. Mikä idylli!

Vierailijoita oli sadekuuroista huolimatta aika paljon liikkeellä. Aika lailla jonossa kuljimme kaikki käymämme kohteet lävitse. Olin niin huumaantunut taloista, että minua se ei haitannut. En oikein tiedä, että miten tämän kokemuksen purkaisin. Haluaisin esitellä jokaisen kohteen ja jokainen ansaitsisi tulla näytetyksi monin kuvin. Tässä kuitenkin nyt tällainen "parhaat"-postaus.

Hulppein kokonaisuus
Hienoja kokonaisuuksia oli monta. Ehkä sen hulppein oli Pitkänpöydäntalo. Talo itsessään ja sen kalustus olivat upeat. Talon lisäksi oli vielä suuri piha, kasvihuone, emännän keramiikkapaja/myymälä, kanat ja isännän tilat toisessa ulkorakennuksessa.

Pitkänpöydäntalo, vuodelta 1865

 Kanat

Isännän ulkorakennukset

Yksi kauneimmista huonekaluistakin oli Pitkänpöydäntalossa

Upein kakluuni
Tässä kohdassa kilpailu oli todella kovaa. Melkein kaikissa taloissa oli kakluuni tai pönttöuuni. Ykkössijan annan Villa Josen voimakkaan siniselle Rakkolanjoen kakluunille. Talossa on toinen samanlainen, mutta erivärinen kaakeliuuni. Rakkolanjoen kakluuni löytyy ainakin yhdestä toisessakin kohteesta. Villa Josen vanhin osa rakennettu 1850.

Villa Josen kaakeliuuni

Koska kakkostilan täpärästi jäänyt kaakeliuuni on niin upea, niin pakkohan sekin on näyttää. Tämä on Villa Lilla Gulassa ja alunperin peräisin Loviisan vanhasta apteekista. Vuodelta 1890 olevaa taloa on jatkettu uudisosilla vastaamaan perheen tarpeisiin.

Villa Lilla Gulan kakluuni

Lempitaloni
Kisa oli tiukka. Kahden kärki oli upea sininen jugend talo Villa Engel vuodelta 1912 ja Kuninkaanlampi, jonka vanhimmat osat väliltä 1750-1800. Molemmat sijaitsevat hienolla paikalla. Villa Engel omassa rauhassaa rinteessä. Sieltä on kaunis näkymä merelle saakka, piha on pengerretty ja suoraan keittiöstä voi astua terassille omenapuiden katveeseen aamukahville. Luonto on läsnä tontilla, pihlajat roikkuvat raskaana marjoista ja tontin nurkalla kasvoi kantterellejä. Kuninkaanlammen tontti rajoittuu aikoinaan linnoitustöiden yhteyssä muodostuneeseen lampeen ja sitä ympäröivään rauhoitettuun lehtomaisemaan. Todella uniikkipaikka. Viereisessä ulkorakennuksessa toimii viikonloppuisin kahvila. Tässä kohtaa olin hetkellisesti tikahtua kateudesta. Haluaisin hoitaa tuollaista taloa arkiviikot ja viikonloput pyörittää omaa kahvilaa. Aivan unelma! 

Koska upeimman puutarhan titteli menee Kuninkaanlammelle, menköön sitten lempitalo Villa Engelille. 

Villa Engelin olohuone, jossa on myös hieno kaakeliuuni

Mielettömän hieno ja värikäs keittiö

ruokailutilan astiakaappi

Hienoin puutarha
Titteli menee Kuninkaanlammelle. Kuten yllä totesin: kaunis lampinäkymä, lehtometsä ja aivan älyttömän rehevä piha monine kukkineen. Puutarha toki on osa kahvitoimintaa, koska omenapuiden alla kukkien keskellä on pöytiä kahvilavieraille. 

Kuninkaanlammen kahvilan pöytiä



Erikoisimmat ratkaisut
Vackerbacka jäi mieleen erikoisimmilla ratkaisuillaan. Myös sisustus oli hyvin persoonallinen. 

Ymmärtääkseni puolapuita pitkin kiivetään ylös makuusoppeen

 Puumaja on rakennettu katkaistun omenapuun varaan. Yläkerrassa voi kuulemma yöpyä
 
Noiden vanhojen talojen korjaaminen ja vaaliminen on minusta suorastaan kulttuuriteko! Hieno, että talojen omistajat päästävät meidät muutkin nauttimaan edes pikaisesti noiden vanhojen talojen hienosta tunnelmasta.

14 kommenttia:

  1. Voi ei taas tämä tapahtuma jää minulta väliin! Tuonne olisi kyllä niin ihanaa päästä. Kiitos postauksesta, se ehkä hieman lievitti tuskaa kun en itse päässyt paikalle. Kauniita rakkaudella hoidettuja ja sisustettuja taloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtuma on ihana. Merkkaa nyt jo ensi vuoden kalenteriin elokuun viimeinen viikonloppu. Jos tykkää vanhoista taloista, niin tuo on kyllä ihana.

      Poista
  2. Villa Engel kolahtaa täysillä, rakastan värejä ja niitä täydellisessä sopusoinnussa tuolta löytyy. Tuo bussi <3 Voi lapsuuden muistoja.

    Kivaa sunnuntaita sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villa Engel on upea. Siellä ei ole värejä eikä voimakkaita kuvioita pelätty. Silti se on valoisa ja levollinen.

      Minun piti ottaa bussista kuvia sisältäkin, kun iski niin nostalginen fiilis. Mummojen kotikaupuangissa tuollaisilla ajeltiin vielä pitkälle 80-lukua.

      Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  3. Meillä on sama maku. Olisin voinut "palkita" samat kohteet identtisin perustein 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo olivat sellaisia kohteita, että ne tekivät varmaan aika moneen vaikutuksen :) Romanttisemmasta tyylistä pitävät sitten taisivat huokailla enemmän Villa Lilla Gulan kohdalla :)

      Poista
  4. Voi kuinka kivan kuulloinen tapahtuma! Ja kauniit kuvat olet ottanut. Paljon kiinnostavampaa kuin asuntomessut! :D Täytyypä koittaa joskus päästä myös.
    Iloisia syyspäiviä sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lovisaan Wanhat Talot on kyllä ihana tapahtuma ja nuo kodit ovat niin persoonallisia ja rakkaudella vaalittuja. Kuulin siellä, että vastaavia tapahtumia on muuallakin Suomessa. Yhden talon omistajilla on tavoitteena päästä käymään Uudessakaupungissa vastaavassa. Harmittaa kun kuulemma ei enää pääse ihailemaan muita vastaavia taloja, kun näyttää omaansa :)
      Mukavaa syksyä!

      Poista
  5. Siskoni on tätä tapahtumaa mainostanut. On kivan kuuloinen tapahtuma ja kauniita, tunnelmallisia kuvia olet ottanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos yhtään kiinnostaa vanhat talot ja sisustus, niin tuo on aivan unelmatapahtuma. Minä en harrasta sisustamista, mutta vetoaa minuunkin ihan täysillä. Pari tuntia meni kotiinpaluun jälkeen siinä moodissa, että silmät kiiluen yritin saada Hra Kepposen uskomaan, että meidän on syytä aloittaa välittömästi vanhan puutalon etsintä :) Olen jo nöyrtynyt elämän realiteettin edessä ;)

      Poista
  6. Aika yksiin meillä menee maut :) Villa Engel on kaunis ja kävin siellä viime vuonna. Tämä vuosi jäi ikävä kyllä välistä. Kultalammen arvasinkin olevan sinun listalla koska se vaan on niin käsittämättömän kaunis kokonaisuus. Ja historiallinen myös.

    Tuo Vackerbackan "makuusoppi" on itseasiassa tila, jonka kautta pystytään ryömimään taloja yhdistävän osan läpi (se tila siis sisääntulossa) toiselle puolelle taloon. Sellainen yhdistävä salakäytävä lapsille :) Houkuttaisi ryömiä :D

    Harmi kun ei treffattu :) Ihana LWT jälleen kerran ja sinun on puhuttava Hra Kepponen ympäri jotta teilläkin on jatkossa oma Huvikumpu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuninkaanlampi on kyllä ainutlaatuinen kokonaisuus! Minähän aloin heti ajattelemaan, kuinka ihanaa olisi olla sen emäntä. Arkiviikot hoitelisin taloa ja viikonlopun pyörittäisin kahvilaa. Pure love!

      Olisi tosiaan ollut kiva nähdä! Täytyy ilmeisesti alkaa viestittelemään kivoissa tapahtumissa, että missä olet Marjo.

      Hra Kepponen ei lämpene puutalolle. Tietenkin jo yritin :) Hänen haaveensa on moderni ja kompakti asuminen lähellä palveluja ja kulkuyhteyksien varrella. Kalasataman Redi on Kepposen unelma - aika kaukana vähintään 100 vuotiaasta puutalosta

      Poista
  7. Olipas kiva käydä katsomassa näitä taloja edes näin virtuaalisesti. Tuonne olen minäkin monena vuonna halajannut, mutta en ole koskaan sinne päässyt. Tänäkin vuonna olin aivan muissa maisemissa. Hieno tapahtuma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tapahtuma on vallan ihastuttava. Noissa taloissa on aivan omanlaisensa tunnelma, on hienoa päästä kurkistelemaan niihin sisään.

      Poista