10. elokuuta 2017

Albanian Riviera

Reppureissumme kulki reittiä Korfu-Igoumenitsa-Meteora-Igoumenitsa-Albania/Saranda-Korfu.

Ensimmäiseksi pitää sanoa, että Albania oli positiivinen kokemus. Turistipalvelut hakevat muotoaan, mutta yritys on kova ja palvelu on ystävällistä. En tiedä, että mistä aloittaisin Albanian kokemusten purkamisen. Niistä pienistä mieleeni painuneista jutuista, kuten siitä, että ajaa päräytimme taksilla Kreikasta Albaniaan tai siitä, että erinäisten maksuvälinevaikeuksien takia majoittautumisemme hotelliin alkoi ja päättyi hotellin huoltomiehen kyytiin. Tai siitä, että kun juuri meinasimme turhautua huonoon kielitaitoon, niin meitä yllättäen palveltiin suomeksi. Vai pitäisikö ensin kirjoittaa näkemistämme paikoista?

Tulkoon nyt ensin tällainen yleiskatsaus Sarandaan.

Saranda on Albanian rantaelämän keskuspiste. Paikallisen turismin lisäksi se on myös kansainvälinen kohde. Se tuntui lähes eksoottiselta, että ravintolan puheensorinasta en juuri erottanut tuttuja kieliä. Saksalaiset ja britit loistavat poissaolollaan ja heidän sijastaan todennäköisesti törmäät joko puolalaisiin, serbeihin tai macedonialaisiin, tai sitten kotoisasti muutamiin ruotsalaisiin tai norjalaisiin.

Sarandan keskustassa on viehättävä ja siisti rantabulevardi ravintoloineen, hotelleineen ja matkamuistokojuineen. Yksi kaupungin uimarannoistakin on rantabulevardilla.

Sarandan rantabulevardi

Todellinen keskustaranta

Sarandan alueen rannat ovat kivirantoja lukuunottamatta Ksamilin pikkukaupungin rantoja. Siksi moni matkailija suuntaakin Ksamiliin ainakin päiväksi Sarandasta. Netissä oli varsin houkuttelevia kuvia, jossa Ksamilia verrattiin mm. Bora Boraan. En ole Bora Boralla käynyt, mutta varmasti Ksamil jää siitä valovuoden päähän vaikka paikoittain onkin hyvin kaunis paikka. Ksamiliin pääsee joko bussilla tai helpoiten taksilla. Me menimme Ksamiliin veneellä. Vuokrasimme moottoriveneen ja kuljettajan 6 tunniksi ja pääsimme katselemaan Sarandan aluetta ja muitakin rantoja mereltä käsin. Ksamilissa kävimme snorklaamassakin. Veneilypäivä oli todella ihana!

 Yksi Ksamilin pikkusaarista

Rannalla oli tiivis tunnelma ja albanialainen poppi räyhäsi. 
Lähimmälle saarelle pääsi uiden.

Pienet veneet kuljettivat rannalta auringottajia saarille

Kauneimmillaan meri oli minusta rannalla, johon pysähdyimme uimaan ennen Ksamilia. Siellä ei tosin ollut Ksamilin kaltaista hiekkarantaa.

Ehdin jo unohtaa suosikkirantani nimen

Rantojen lisäksi Sarandan valttina on UNESCOn maailmanperintökohde Butrint. Butrintissa on ollut asutusta jo esihistoriallisella ajalla ja vanhimmat rauniot ovat ajalta. 700 eKr: Butrintia on hallinnut kreikkalaiset, venetsialaiset, bysanttilaiset sekä roomalaiset. Pääasiallisesti rauniot ovatkin Rooman valtakunnan aikaisia. Butrint oli siitä mukava kohde, että suurimman osan ajasta siellä pystyi kävelemään puiden varjossa. Butrintiin kulkeminen vaikutti hiukan työläältä, joten päädyimme taksiin joka odotti meitä alueen ulkopuolella vierailumme ajan. 




Matka-aikatauluun en saanut enää mahdutettua Gjirokasteria. Se jäi vähän harmittamaan. Suomesta aloitettiin tänä kesänä ryhmämatkat Sarandaan, niitä järjestää Apollomatkat. Saas nähdä, että saavuttiko Saranda niin paljon suosiota, että on listoilla vielä ensi kesänäkin. Voisin hyvin lähteä Sarandaan uudestaan, mutta ei minulle jäänyt poltetta, että tänne uudestaan. Toisaalta eipä sellaista jäänyt Korfustakaan. Albania sinänsä kyllä kiinnostaa edelleen. 

Palaan vielä niihin muistoihin, jotka Albanian erottumaan muista aivojeni sopukoissa muista rantakohteista.

6 kommenttia:

  1. Suosikkirantasi näyttää näistä kuvista minunkin suosikilta. Usein etsiydytään juuri sellaiselle rannalla, jossa on vähän muita ihmisiä. Mutta hei oli mielenkiintoinen, etenkin tuo alustus, josta jään innolla odottamaan lisää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aina kompromissi palvelujen ja väkimäärän suhteen, mutta kyllä minullakin useinmiten voiton vie se ranta, jolla vähiten ihmisiä. Vaikka vessa ja kylmät juomat vetävät toiseen suuntaan :D :D

      Poista
  2. Näitä sun matkarapoja on niin kiva lukea, Albania kiinnostelee muakin kovasti ja uskon, että se voi olla "turistirysä" vielä jossain vaiheessa.
    Keep up the good "work"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Minä uskon myöskin, että ajan myötä Albanian rantakaupungeista tulee suosittuja turistikohteita. Siinä missä nyt kielitaito on aika puutteellinen, niin kymmenen vuoden päästä sisäänheittäjät solkkaavat suomea ja ensimmäinen Suomi-ravintola avaa ovensa.

      Poista