4. kesäkuuta 2017

Suloiset Siuntio ja Tammisaari

Toukokuussa osallistuin Länsi-Uudenmaan Lumo matkailun bloggariretkelle tutustumaan heidän markkinoimansa matkailualueen kohteisiin. Ihan uskomatonta on se, kuinka monta mielenkiintoista ja kaunista kohdetta löytyy niin läheltä Helsinkiä!

Aloitimme aamun aamupalalla viehättävässä Artallissa. Tilausravintolla Artalli sijaitsee ihanalla paikalla Siuntion Vikträsk-järven rannalla vain 40km päässä Helsingistä. Viihtyisät tilat mahdollistavat monen kokoisia juhlia, kokouksia ja työ hyvinvointi-päiviä. Rannassa on rantasauna. Ohjelmavalttina on veneily sekä kalastus. Veneilemään pääseen niin järvelle, joelle kuin merellekin.

Me pääsimme pienelle ex tempore veneretkelle, jolla minä huumannuin aivan täysin Siuntionjoen kauneudesta. Kyllä muutkin huokailivat veneessä, että ovatko nämä näkymät todellakin Siuntiosta. Hetken aikaa tuntui kuin olisimme olleet Louisianassa. Puusto kaareutuu Siuntionjoen ylle tehden siitä aika suljetun. Alkukesän vehreys oli huumavaa ja linnunlaulu ihanaa.

Kehuin Siuntionjoen kauneutta vuolaasti töissä kahvitauolla ja työkaverini yhtyi kehuihin. Hän on käynyt siellä melomassa. Hänen mukaansa Siuntionjoki on yksi Etelän-Suomen kauneimpia melontareittejä. Kanootteja voi vuokrata SE-actionin melontakeskuksesta. Minua kyllä polttelee aivan älyttömän paljon päästä melomaan Siuntionjoelle. Ei sillä, että osaisin edes meloa, mutta kai tuollaisella tyynellä joella pärjää noviisikin.

Artallin isäntä Henrik "Roope" Rehbinder vei meidät veneajelulle

Tervetuloa Lousianaan - ei kun Siuntionjoelle

Mieli olisi tehnyt täyttää koko postaus näillä ihanilla jokinäkymillä


Sitten vielä kurkkaus osaan Artallin tiloista:

Tiloja on kahdessa kerroksessa sekä katetulla terassilla 

Buffet-tarjoilu kaetaan tähän tilaan

Paikka ympäröi upea luonto! Rannassa on myös sauna ja palju.

Matkalla Artalliin ajoimme Sjundbyn linnan ohitse ja pysähdyimme valokuvaamaan sitä. 1560-luvulla rakennettu keskiaikainen kivilinna on yksityisomistuksessa, mutta sinne järjestetään muutamia opastettuja käyntejä kesäisin. Kesäisin viljamakasiinissa toimii kesäkahvila, josta saa ostaa kehuttua Sjundbyn jäätelöä.

Sjundbyn linna

Takana Sjundbyn linna, edessä kivinen viljamakasiini

Retkellämme kävimme tutustumassa myös Tammisaaren vanhaan kaupunkiin sekä hotelli SeaFrontiin. SeaFront on kyllä kivalla paikalla. Meren puoleisista huoneista on suloinen näkymä. Huoneet ovat hiukan pienet, mutta yleisilmeeltään suloiset. Aloin jo haaveilemaan siitä, kuinka yöpyisimme mieheni kanssa hotellissa yhden yön. Ensimmäisenä päivänä kävisimme Tammisaaressa torilla ja ihailemassa vanhaa kaupunkia ja söisimme hotellin ravintola Strandiksessa. Seuravana päivänä jatkaisimme matkaa Hankoon ja menisimme tutustumaan Bengtskärin majakkaan. SeaFrontin omistajan mukaan sesongin kallein huonehinta on 125€ sisältäen merinäköalan. Heinäkuun arkipäiville näyttää vielä saavan huoneita alkaen 77€.

SeaFrontin aulassa on ihanat puhelinkopit

Hotelli tiloihin on avattu vappuna uusi ravintola Strandis. Saimme maisteltavaksi miniversion Strandiksen nimikkoannoksesta Strandis Skagenista. Hyvä annos! Herkullista oli myös maistelemamme piimäjäätelöä ja punaherukkasorbet. Meidänkin nirppanokkaisimmalle lapselle kelpaisi ruokapaikaksi Strandis, koska listalla on myös burger.

Lisäpisteet siitä, että annos tarjoillaan erinomaisen fenkolinäkkärin kanssa

Ruuan söimme terassilla auringon paisteessa ihaillen tätä näkymää

Tammisaaren keskustassa on muuten hieno leikkipuisto sekä uimaranta. Kiva lapsiperheen kesäretki olisi vaikka seuraavanlainen: ensin vierailu vaikuttaville Raaseporin linnanraunioille eväskorin kanssa, sieltä Tammisaareen ihailemaan vanhaa kaupunkia ja sitten uimaan ja leikkipuistoon touhuamaan.

Lopuksi vielä pari kuvaa suloisesta vanhasta kaupungista:



Jopa kadunnimet ovat suloisia Tammisaaressa

PS. Kuten aina: mielipiteet ovat omiani.

19 kommenttia:

  1. No tuollaisella retkellä olisi ollut ilo olla mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hieno retki. Länsi-Uudellamaalla on paljon mielenkiintoisia kohteita!

      Poista
  2. Mahtava päivä teillä.
    Tämäkin todistaa jälleen oikeaksi toteamukseni "Suomi on mielettömän kaunis maa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä oli todella onnistunut :)
      Olen niin samaa mieltä, että Suomi on todella kaunis maa. Etenkin nyt pitkän talven jälkeen tuo hohtava vaaleanvihreä väri saa kaiken niin herkullisen näköiseksi.

      Poista
  3. Onpa Siuntionjoella tosiaan kaunista. Mun täytyy nolona tunnustaa, etten edes tiedä, missä Siuntio on. Öhöm.

    Mutta Tammisaari on tuttu! Niin vanhakaupunki, uimaranta kuin Raaseporin linnanrauniotkin. Tammisaaressa pitää käydä ainakin kerran kesässä! Milloinkohan tämän kesän Tammisaari-retken aika koittaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siuntio on Kirkkonummen vieruskaveri lännen puolella.

      Siuntio on varmasti monelle aika tuntematonta aluetta. Enpä ole itsekään tutustunut Siuntioon juurikaan, vaikka miehen koti, jossa olemme viettäneet kesälomiakin, on melkein Siuntiossa. Kerran kävimme keskustassa toteamassa, että Siuntiossa ei ole mitään. Emmepä tienneet, mihin mennä. Paikallista kylpylää olemme sentään tottuneet käyttämään uimahallina.

      Tammisaari on kyllä söpö paikka. Melkein voisin minäkin ottaa sellaiseksi säännölliseksi kesäohjelmaksi Tammisaaren. Onko sinulla joku suosikkipaikka missä käyt Tammisaaressa?

      Poista
  4. Voi miten hienoja kuvia!
    Siuntionjoki näyttää kauniilta!
    Tosi kiva päivä teillä ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Retkipäivä oli onnistunut ja Siuntionjoki upea :)
      Mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  5. Waude tuota jokinäkymää, vaikuttavat ja ihan näen sieltä jo krokojen putkahtelevan :) Ihana reissu teillä ollut ja kuten kerroin, harmittaa, kun kerrankin olisi ollut mahdollisuus suhun törmätä. Mutta toisella kertaa. <3

    Kivaa ja aurinkoista viikkoa Rva. Kepponen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokinäkymät olivat aivan mahtavat. Olisipa ollut aivan huippua tavata sinut livenä, mutta eiköhän sekin kerta vielä tule, että osumme samaan paikkaan samaan aikaan. Tai sitten mun pitää haastaa sinut sushin syöntikisaan kanssani ;) Toivottavasti nähdään!

      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  6. Kylläpä on kaunis joki. Ihan kuin suoraan joistain elokuvista.

    VastaaPoista
  7. Upeat nuo Siuntionjoen näkymät. Niinkuin Louisianassa, toistan sinua.
    Ja viehättäviä kuvia Tammisaaresta. Kiva reissu teillä on ollut.
    Aurinkoisia kesäpäiviä Rva Kepponen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli tosi kiva ja ehdimme jopa Hankoon saakka :)
      Siuntionjoki oli aivan mieletön yllätys, en osannut odottaa lainkaan tuollaista näkymää. Onneksi tuolla Siuntionjoessa ei ole Louisianan tyyliin alligaattoreita lainkaan :)
      Kiitos samoin - Ihania Kesäpäiviä!

      Poista
  8. Upeat nuo Siuntionjoen näkymät. Niinkuin Louisianassa, toistan sinua.
    Ja viehättäviä kuvia Tammisaaresta. Kiva reissu teillä on ollut.
    Aurinkoisia kesäpäiviä Rva Kepponen <3

    VastaaPoista
  9. Tervetuloa Siuntion joelle melomaan. Meillä on melontakeskus mistä saa opastusta ja sopiva melonta väline ja ei muuta kun nauttimaan Suomen Amazon joesta. Sopii hyvin aloittelijalle myös. Katso lisää www.seaction.com
    Yt.Susse Ekström

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susse :)
      Melominen Siuntionjoella ja Sundsbyn jäätelö ovat kesätekemislistani kärjessä!

      Poista
  10. Tämä meidän retki oli kyllä ihan huippu ihana! Artallissa kyllä silmä lepäsi maisemissa ;) ja aamiainen maistui. Se kotka taivaalla kruunasi veneretken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä oli minustakin todella onnistunut! Artallin maisemat tuntuvat jääneen kaikilla parhaiten mieleen ;)
      Meinasin jo unohtaa se kotkan. Oli se upea.

      Poista