17. huhtikuuta 2017

Kurkkaa mun pääsiäiseen

Vapaapäivät ovat tuntuneet todella ihanilta. Olemme nauttineet hitaista ja laiskoista aamuista, pitkistä kävelyistä tosin toppavaatteet päällä ja pääsiäislounaasta sukulaisten kesken. Koti on siivottu ja ensimmäinen törkykasakin raivattu pois (hyvä minä!).

Isotädin tuoma upea pääsiäiskimppu

Pääsiäislounalla meitä oli 6 aikuista, 4 lasta ja kaksi koiraa. Meno oli sen mukaista :D Aikamoinen vilinä kävi. Meidän pienemmille pojille iski jälleen se tuttu esiintymiskuume, joten showta oli monenmoista ;)

Meitä on jo niin paljon, ettemme kohta enää mahdu mitenkään ruokapöydän ääreen, vaikka terassikalusteetkin on otettu lisäksi.


Alkuruuaksi valmistimme parsa-chevresalaatin. Salaattipohjassa oli salaattisekoituksen lisäksi viinisuolaheinää, cantaloupe-meloonia ja avokadoa. Chevre kyllä peittosi jonkin verran parsan hentoista makua, mutta salaatti oli minusta erinomainen. Uskon, että vieraatkin pitivät, koska kaksi salaattivatia tyhjenivät sutjakasti.



Ateria jatkui appiukon toiveesta kasvipainotteisella ruualla. Tein täytetttyjä kesäkurpitsoja sekä jauheliha- että tonnikalatäytteellä. 


Appivanhemmat toivat Hämennlinnan Laurellista kakun jälkiruuaksi.


Ruokalun ohella siis hulinoitiin ja pelattiin shakkia

Ukki, jota meillä kutsutaan Kukiksi pelaa keskimmäisen kanssa shakkia

Rapsuteltiin ja syliteltiin koiria

Kuopus ja mummin mäyräkoira

Isotäti ja hänen koiransa

Seurusteltiin ja viihdytettiin suloista taapero. Serkukset siis kuvassa

Ikinä ei ilmeisesti ole liian vanha sohvapainiin, kuvassa esikoinen ja keskimmäinen

Tänään toisena pääsiäispäivä olemme herkutelleet perinteisesti lampaalla. Pisin sisäfilettä yön ajan marinadissa, jossa oli oliiviöljyä, soijaa, valkosipulia, pippuria, reilusti rosmariini ja rakuunaa. Hra Kepponen onnistui paistamisessa täydellisesti. Juhlan kunniaksi avasimme pienen viinivarastomme punkkuhelmen Chateuaneuf du Papen vuodelta 1999. Ruokaa jäi ylitse sen verran, että huomenna lomapäivän kunniaksi voimme Hra Kepposen kanssa paistella loput lampaat ja ottaa lasilliset viiniä. Olihan tämä ehkä vähän ruokakeskeinen pääsiäinen, mutta ihana! 


Iloa viikkoon! 

18 kommenttia:

  1. Herkut ja leppoisa yndessäolo takaavat mukavan pääsiäisen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niin minustakin!
      Tämä onkin ollut tällainen hidas, rento ja ruuantäytteinen pääsiäinen :)

      Poista
  2. Kivalta pääsiäiseltä näyttää! Uijui, mikä kakku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli rentouttava ja "ravitseva" pääsiäinen :D
      Kakku vähän jakoi mielipiteitä. Osa tykkäsi jämäkästä kinuskikuoresta ja osa kaipaili sellaista Fazerin tyylistä kakkua, jossa on kermaa ja pehmeää kinuskia. Minun lapsuuden suurimpia herkkuja oli Fazerin omenahyve- ja kinuskileivokset, joten olen kerman ja pehmen kinuskin kannattaja :D :D

      Poista
  3. Ihana kukkakimppua ja tuo salaatti näyttää ihan superhyvältä! Täytettyjä kesäkurpitsoita en olekaan tehnyt pitkään aikaan, niitä voisi taas kokeilla. Ovat vallan unohtuneet.

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minäkin tykkään kimpusta, siinä on ihanan voimakkaasti väriä :)
      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  4. Oi miten ihana pääsiäinnen teillä takana ja mitä herkkuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oli riittävän ruokaisa ja leppoisa pääsiäinen :)

      Poista
  5. Ihanat herkut teillä, mulla on nousee vesi kielelle hernekeitto-kuurin jälkeen ;)

    Ja hei Hämeenlinnan Laurell on ihan paras. Kesäisin käyn siellä lähes viikottain!

    Muiskuja viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hernekeittokuuri ei kuulosta hyvältä :( Toivottavasti oli kuitenkin suklaamunia.

      Laurell on tosi hyvä, mutta se jää kakkoseksi appivanhempien ykkösleipomolle eli St. Honoreelle Lohjalla ;) Onneksi kumpikaan ei ole lähellä minua, olisi liian kova kiusaus vierailla siellä.

      Poista
  6. Ei haittaa yhtään ruokapainotteinen pääsiäinen. Meillä ei nimittäin herkuteltu pääsiäisruuilla yhtään. Mukavaa uutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä jokainen juhlapyhä kelpaa syyksi ruokajuhliin :D :D Joskus toivon, että en tykkäisi mistään ruuasta, olisi niin paljon helpompaa painon kanssa.

      Aurinkoa viikkoosi!

      Poista
  7. Herkullisen näköinen ja kuuloinen pääsiäinen! :)

    VastaaPoista
  8. Minuun vetosi erityisesti tuo shakkipelikuva. Mä haluun teille pääsiäisen viettoon ens vuonna! Sen verran kivalta näytti, sohvapaineineen Terv. Vakilukija teinien keskeltä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne vaan rohkeasti sohvapainimaan ja pelaamaan shakkia ensi vuonna :D :D

      Poista
  9. Ihana ihana pääsiäinen teillä! Älyttömän hyvät ruoat. Pakko testata etenkin tuo salaatti!
    Tykkään tuostakin että syötte isolla combolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Minä tykkäsin tuosta salaatista. Seuraavan kerran ehkä kuitenkin laittaisin isoja parmesanlastuja, jotka jättäisivät enemmän tilaa parsan hennolle maulle. Mutta hyvää oli noinkin. Minä tykkään, kun suku tai ystävät kerääntyvät saman pöydän ääreen syömään.
      Mukavaa uutta viikkoa!

      Poista