8. maaliskuuta 2017

Lomafiiliksissä

Meillä on vihdoin talviloma!
Ajomatka Helsingistä Vuokattiin ylitti perheemme sietokynnyksen, mutta pääsimme onnellisesti perille. Viimeiset vajaa parisataa kilometriä ovat kehnompaa ja jäistä tietä ja hämäräkin yllätti ja matka tuntui loputtomalta. Vaiva unohtui heti seuraavana aamuna, kun heräsimme ihanan auringonpaisteiseen säähän. Kun pistin nenäni ulos, siellä odotti upean sininen taivas ja valkoiset puut. Pojatkin huokailivat luonnon kauneutta.


Olemme nauttineet aurinkoisista laskettelurinteistä...

Keskimmäinen, kuopus, Hra Kepponen ja Vuokatin upeat maisemat

Vauhtihirmumme kuopus rinteessä

...ja rinteiden puiden kätkössä olevan punaisen tuvan eli Ripan kahvilan herkuista.

Kaakao kermavaahdolla kruunaa rinnepäivän. Munkit olivat superhyviä.

Keskimmäinen virnuilee kahvilassa

Jäälläkin olemme liikkuneet sekä suksin että jalkaisin, huumaavassa paisteessa sekä pilvisessä säässä.

Hiihtämässä, kainalossani keskimmäinen

Auringonlaskua ihailemassa, esikoinen ja lumiukko

Viime yönä nukuimme kaikki 11 tuntia, niin on happi ja liikunta tehnyt tehtävänsä :D

Olemme majoittuneena samaan huoneistohotelliin kuin viime pääsiäisenä. Ihan samat kehut ja ne pari pientä miinusta voisin antaa tänä vuonna kuin viime vuonna. Viime vuoden Vuokatti-postauksiin pääset tästä. Loman ainoa varsinainen vika on se, että se kuluu aivan liian nopeasti.

30 kommenttia:

  1. Nämä kuvat käyvät vaikka matkailumainoksesta ! En ole kovin tuon hiihtämisen perään, mutta sopii varmasti hyvin hiihtoloma viikolle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sää on suosinut puolet reissusta ja täällä on aurinkoisina talvipäivinä huikean kaunista. Minä tykkään hiihdelläkin, se on todella tehokasta treeniä ja parhaimmillaan kun suksi luistaa voin saada hetkittäisen flow-fiiliksen :)

      Poista
  2. Ihanaa lomaa teille, kyllä kelpaa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija :)
      Aurinko mokoma taisi karata meiltä, mutta pitää olla onnellinen että saimme kuitenkin useamman aurinkoisen päivän.

      Poista
  3. Oi, vaikuttaa ihan täydelliseltä! Kyllä meidänkin on ensi talvena lähdettävä pohjoiseen, kunnon talven perään😊. Nauttikaahan nyt lomasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etelä-Suomen talvet ovat olleet niin surkeita, että pitää lähteä lumen perässä pohjoisemmaksi. Minä haluaisin Lappiin saakka, mutta Vuokatti on ollut toistaiseksi meille sopiva kompromissi.

      Poista
  4. Ihania maisemia! Mukavaa lopppulomaa! Toivotaan, että tunnit kuluvat oikein hitaasti! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat ja luonto ovat täällä niin upeat kun aurinko paistaa. Harmillisesti harmaus tavoitti Vuokatin, mutta otetaan sitten enemmän liikunnan kuin puhtaan nautiskelun kautta :)

      Poista
  5. Voi kuinka kauniit ovat nuo talviset maisemat, heaven on earth! Lomasta nauttimista loppuun asti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonpaisteessa Kainuun luonto on kuin satukirjasta. Pojatkin sanovat, että muutetaan Sotkamoon:)

      Poista
  6. Aah, kuulostaa ja näyttää niin rentouttavalta talvilomaviikolta! Mukavaa loppulomaa ja tsemppiä pitkälle paluumatkalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto on tarjonnut niin ihanat puitteet lomailuun täällä. Mieli lepää näissä maisemissa. Paluumatka on onneksi pätkäisty kahtia, niin se sujuu leppoisammin :)

      Poista
  7. Ihanan näköistä ja kuuloista! Kyllä nuo lumiset ja kunnon talvimaisemat ovat upeita ♥ Hyvää loppuviikkoa! Nauttikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kainuun luonto on niin kaunis! Helsingin talvi oli taas niin kehno, että jo lumen näkeminen riemastuttaa. Tosi tämän loman jälkeen olen valmis siirtymään suoraan kevääseen ;)

      Poista
  8. Ihanaa lomaa! Me just palattiin Rukalta, nyt lomailen lapsettomana muutaman päivän varmaan ihan kotosalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Toivottavasti teillä oli onnistunut Rukan loma!

      Poista
  9. Käytännön kysymys: jaksavatko teillä pojat tehdä hyvin koulutehtävänsä, jos lomaviikko ei satu koulujen loma-aikaan? Kuinka olette hoitaneet homman, onko teillä aina tietty "läksyjentekoaika" reissussakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulutehtävien jaksaminen on vaihtelevaa :) Keskimmäinen teki läksyt melkein valmiiksi jo ennen lähtöä ja reissuun jäi päiväkirjan tekoa ja englanti. Esikoinen on joutunut tekemään joka päivä kouluhommia, koska seuraavalla viikolla 2 koetta. Häntä pitää joka päivä patistella hommiin. Kuopus tekee urakkana kahdessa osassa ja kyllä siinä joutuu aikuinen tsemppaamaan vieressä. Etenkin kun keskimmäisellä on jo läksyt tehtynä.

      Poista
  10. Autossa nöpöttäminen on niin niin niin..... tiedäthän sie.
    Mutta noin upeat valkoiset rinteet taas on niin niin niin.... no tiedät sie senkin <3

    VastaaPoista
  11. Mahtavia kuvia ja maisemia! Mukavaa loman jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Loma alkaa harmillisesti kallistuminen kohti loppua. Mutta nyt on saatu raitista ilmaa ja liikuntaa roppakaupalla.

      Poista
  12. Ihan mielettömän upeita maisemia. Mahtava kuva tuo luminen puu sinistä taivasta vasten.
    Mukavaa loppulomaa!

    VastaaPoista
  13. Ihana hymy ja katse pojallasi! Ja ootte kyllä sitkeitä reissaajia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Vielä pitäisi jaksaa ajella kotiin saakka täältä. Onneksi paluumatka on jaettu kahteen osaan, niin voimme ajella päivävalossa ja löysällä aikataululla.

      Poista
  14. Kyllä on upeita kuvia, varsinkin tuo viimeinen!

    VastaaPoista