2. kesäkuuta 2016

Tähän on tultu

Keski-ikäistyminen on vähintään yhtä erikoinen elämänvaihe kuin murrosikä. Murrosiässä kehossa tapahtuu muutoksia (karvat ja rinnat kasvaa) ja asiat, joita et ole mitenkään pitänyt kiinnostavina, alkavatkin yhtäkkiä olla todella kiinnostavia (pojat, discot, tiukat farkut). Kukaan ei puhu keski-iästä, jolloin tapahtuu aivan yhtä mullistavia muutoksia. Keho muuttuu (karvat harmaantuu, kaikki osat alkavat roikkua alkaen leuasta ja rinnoista) ja täysin kiinnostamattomat asiat muuttuvat todella kiinnostaviksi (muuttolinnut, puutarhanhoito ja vesijuoksu).

Olen jälleen saavuttanut keski-ikäistymisen virstanpylvään. Olen lähes ekstaasissa maauimalasta! Todellakin - yksi arkeni=elämäni kohokohdista on maauimala.

Minä, ikuinen aamutorkku, ponnistan naapurikaupunkiin Leppävaaraan aamu-uinnille ennen työpäivää. Välillä ulkona on ollut lämmintä hemaisevat +9, mutta tänään jo heti aamusta +19. Vesi on jokatapauksessa mukavan lämmintä ja usein aurinkokin on vähintään pilkahdellut. Polvivammani ei kestä rintauinnin potkua juurikaan, joten olen siirtynyt pääosin vesijuoksemaan.

Olen siis älyttömän onnellinen, että pääsen ulkoaltaaseen vesijuoksemaan ennen työpäivääni. Tähän on tultu. 

Pitää hehkuttaa Espoon investointia Leppävaaran uimahalliin ja etenkin maauimalaan. Vanha uimahalli on saanut valoisan lisäosan, suihku- ja pukeutumistilat on uusittu ja ne ovat ihanan lämpimät ja uimahallin kruunaa uudet ulkoaltaat. Lapsia ulkona hemmotellaan vesiliukumäellä. Vieressä on myös Angry Birds leikkipuisto, joten veikkaan paikasta espoolaislasten kesähittiä. Kävijöitä on kuulemma välillä ruuhkaksi asti, mutta aamuisin ja illalla mahtuu vielä ihan mukavasti sekaan.

Avajaisviikolla oli melkein tyhjä allas, noh lämpöäkin oli se +9

Vesijuoksun päälle aamukahvit auringossa - keski-ikäisen ekstaasi :D

Samaan hengenvetoon voin paljastaa, että Facebookissa olen varsin ihastunut yhden toimijan postauksiin ja linkkeihin. Yleensä minua ei jaksa kiinnostaa firmojen eikä edes järjestöjen linkit, mutta olen huomannut, että nykyisin avaan aina suosikkini linkit. Ja kuka on tämä kuumista kuumin suosikkini? Sehän on tietysti Martat! Suosittelen. 
Tähän on tultu.

Muuten arkeni on taas hyvin työpainotteista. Tsekkaan koko ajan kelloa ja kalenteria, että mikä palaveri, mikä deadline ja mihin aikaan pitää ehtiä Kehä I, jos meinaa päästä läpi alle tunnin. Ensi viikosta isketään vielä lisäkierroksia, kun kuljettelemme poikia päiväleireille pitkin pääkaupunkiseutua. Onneksi mennään lomaa kohti :)

Mukavaa päivää!

22 kommenttia:

  1. Ihana päivän aloitus, onneksi meillekin tänne Tampereelle on luvassa maauimala ja vieläpä ihan oikealle puolelle kaupunkia, eli saatanpa hyödyntää aika tiuhaankin. Minulle uiminen on ainoa laji, jota voin edes jotenkin säännöllisesti harrastaa, vaikka aikanaan sainkin kyllä siitä kaakeleiden tuijottamisesta tarpeekseni kilpauintiharrastuksen myötä... Vesijuoksua en osaa enkä taida edes pystyä, kun mun mielestä vedessä pitää aina mennä täysillä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maauimalat ovat kyllä niin arkipäivän luksusta :)
      Vesijuoksiakin voi tehdä täysillä. Me menemme yleensä joka toisen altaanmitan sellaista pikajuoksua. Kädet lepää ja jalat polkee niin vimmatusti. Sillä saa sykkeen nousemaan.

      Poista
  2. Huikea sinä, voin vain kuvitella miten mieletön fiilis aamu-uinnin jälkeen on!

    Joo ensi viikosta meilläkin kesäleiriroudaukset. Jee or not :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka menisi kuinka väsyneenä uimahallille, niin palaan sieltä pirteämpänä ulos. Ilmeisesti viimeistään altaassa herään kunnolla :)

      Kesäleirilogistiikka on kyllä karmea. Joudumme yhdeksi viikoksi lainaamaan anopilta auton, jotta pystymme suorittamaan kattavia pääkaupunkiseudun suhauksia.

      Poista
  3. Kyllä aikuisena naisena on kiva olla, kun osaa nauttia yksinkertaisista asioista. Keski-ikä rules 😊

    VastaaPoista
  4. Jes, tätä kohti! Mä en pysty taipumaan vielä aamuvirkkuilemaan mutta kehittelen tässä jo sellaista iltavirkun ihastusta maauimalaan. Meiltäkin yksi löytyy onneksi liki naapurista. Tykkään enempi siitä uimisen tuomasta raukeudesta ja se on ennen yöunia just passelia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulin monta vuotta, että en ikinä pysty aamuvirkkuilemaan. Pakon edessä olen joutunut taipumaan siihen. 4 päivänä viikossa kello 5:30 ja startti töihin on 6:45. Ei todellakaan ole minun juttuni, mutta olen sitten kuitenkin valinnut tuon tien asunnon ja paikkakunnan vaihtamisen sijasta. Yllättäen tuohon rytmiin tottuneena pieni aikaistus ja uimahallin kautta kiertäminen sopii ihan hyvin. Nykyisin myös ymmärrän niitä, jotka menevät lounaalle jo ennen klo 11 :D

      Poista
  5. Aamuvirkuksi ei ole minustakaan, ei sitten mitenkään päin. Enkä tykkää uimisestakaan, kun ala-asteikäisenä meinasin hukkua ja sen jälkeen meinaa paniikkia pukata heti kun veteen menee. En luota veden kantavuuteen ollenkaan, vaikka olen yrittänyt itseäni siedättää.

    Olen kylläkin kolmisen vuotta sitten onnistut hilaamaan itseni aamuisin lenkille. Aamu tässä kohtaa tarkoittaa about klo 9, jotain aivan muuta siis kuin klo 6 :). Vaan meikäläisen keski-ikäisen kroppa ei suostu enää edes lenkille, ei tekemään mitään muuta kuin olemaan sohvaperunana. Kolmisen viikkoa jaksoin ja sitten tuli sadesäitä jne. Huokaus.

    Summa summarun, oot ihan älyttömän reipas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin, ettet tykkää uimisesta tuollaisen kokemuksen jälkeen :(

      Minä yritän teeskennellä aamuvirkkua, mutta se ottaa todella koville. Ei tule luontaisesti. Elämä on vaan nyt siinä mallissa, että on pakko nousta toimistopäivinä aikaisin. Eipä niinä kahtena etäpäivänäkään kovin paljoa yli kuuden voi nukkua.

      Minun keski-ikäinen kroppa ei myöskään ole innostunut urheilusuorituksista. Se viihtyy paljon mieluummin löhöasennossa :)

      Poista
  6. Juu, tuohon on tultu jo hyvän aikaa sitten! Ihan parhautta.

    VastaaPoista
  7. Musta maauimala ei ole keski-ikäistä. Musta se on sellainen trendsetterien paikka. Ja kulttuuriväen. Saat vapautuksen keski-iästä. TAi no, onhan se ihan kiva. IKÄ.

    Leirit!!! Mullakin yksi lapsi osallistuu sellaiselle. Muuten fine, mut on vaikea lomalla saada lapsi ajoissa nukkumaan, vaikka tietää että herätys on kahdeksalta ja leiri 9-15. Korista hela dagen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uimakaverini yritti kanssa puolustella, että sekä maauimalat että vesijuoksu on trendikästä. Viime kesänä aamuisin Stadikalla oli jonottaneet eläkeläisten ohella nuoret, sutjakat opiskelijat ja iso osa niistä oli mennyt vesijuoksemaan :)

      Poista
  8. Mietin, kun luin maauimalan avajaisista, että pitäisi käydä kokeilemassa paikkka. Mutta vielä en ole saanut käydyksi, kun olen pelännyt, että siellä on ruuhkaa. Minusta on ihan kamalan ärsyttävää uida, jos ihmisiä on altaassa liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin aamuisin mahtuu sekaan mukavasti. Paikka on kyllä ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen. Jos oikein muistan, niin sinä olet aamuvirkku, niin ei muuta kuin joku kaunis aamu testaamaan paikkaa. "tavallisen" hallin puolella on kivemmat suihkutilat ja hieno höyrysauna ja sieltäkin pääsee ulkoaltaille.

      Poista
  9. No mutta Martathan on ihan parhaita, täälläkin seurataan innolla. Kyllä tuo ihan paratiisista käy tuossa näkymässä sumpitella. Me Like ja ihan keskari täälläkin siis keski-ikäinen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Martat rules!! Altaassakin vesi on +26, niin mikäs se on keski-ikäisen vesijuostessa ja kahvitellessa :) :)

      Poista
  10. Loistava juttu! Samanlaisia keski-ikäisyyden oireita :) Ja linnutkin kiinnostavat kovasti. Aloitin nuo ubikinonit luettuani Tiian jutun niistä... Odotan sitä innostusta aamu-uinnille. Ja alankin tästä seuraamaan myös Marttoja. Upeita aamuja toivottelen sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Martat ja aamu-uinnit rulettaa! Minähän en tunnista lintuja juurikaan, mutta olen ensitöikseni alkanut seuraamaan instassa lintukuvaajia :) Siitä saa aika nopeasti käsityksen, että mitä pystyy Etelä-Suomessa bongaamaan. Sitten välillä katselen kateellisena italialaisten lintukuvia, kun sieltä löytyy aika eksoottisen värikästä lintua ihan eri lailla. Ehkä jo ensi keväänä tunnistan muutaman uuden lajin :)

      Luin Tiian jutun ubikinonista ja harkitsen itsekin sen kokeilua.

      Poista
  11. Reipas aamun aloitus. Uinnista saa varmasti virtaa koko päiväksi.
    Martat ovat ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väsymys katoaa aamulla altaaseen aina. Tosin tilalle tulee usein nälkä :D

      Poista