18. tammikuuta 2015

Sushi vai teriaykilohi?

Olipas meillä vauhtilauantai! Keskimmäisen kummit tulivat meille ja suuntasimme yhdessä lasten kanssa pitkälle uimareissulle. Keskimmäinen oli aika polleaa uimaria. Hänellä oli perjantaina ekaluokan ensimmäinen uimakerta ja poika oli päässyt isoon altaaseen. Omalla reissullamme minäkin pääsin todistamaan, että keskimmäinen jaksaa uida 25m altaan päästä päähän. Esikoinen puolestaan sukeltaa kevyesti 4,3m syvän altaan pohjaan. Kohta minulla ei ole mitään syytä lötkötellä lastenaltaassa ;)

Rankan uimisen päälle piti saada ruokaa. Pitkästä aikaa tein sushia. Lähes poikkeuksetta valmistan nigirisusheja, joiden päällä on kalaa tai katkarapuja. Erilaiset makit ovat hyviä, mutta nigirit ovat herkkuani.

Äkkiä ruokaa pöytään uimareille!
Astiat olen ostanut Japanista.

Sushiriisin tärkein ainesosa on riisiviinietikasta valmistettava "kostutusliemi". Riisiviinietikkaa saa nykyisin melkein joka ruokakaupoista, mutta moni etikoista on aika mieto. Ehdottomasti paras merkki on Mitsukan. Suomessa mauttoman sushiriisin syynä on useinmite liian vähäinen kostutusliemen määrä tai liian vähäinen sokeri liemessä.

Itse valmistan riisin tällä ohjeella:
4dl sushiriisiä
3rkl riisiviinietikkaa
2 1/2rkl sokeria
2 tl merisuolaa

1. Huuhdo riisiä siivilässä kylmän veden alla. Laita riisi astiaan kylmään veteen likoamaan noin vartiksi. Huuhdo vielä sen jälkeen siivilässä.
2. Laita riisi kattilaan, lisää vettä 4,5dl. Anna riisin kiehua korkealla lämpötilalla noin 5min.
3. Alenna lämpöä ja hauduta riisiä n. 10min tai kunnes vesi on haihtunut. Älä turhaan auo usein kantta. Nosta kattila pois levyltä ja anna riisin seistä kattilassa n. 10 min.
4. Mittaa riisiviinietikka, sokeri ja suola kuppiin. Sekoita hyvin. Lämmitä mikrossa 10-20s, jotta kaikki sokeri ja suola liukenevat etikkaan.
4. Kumoa riisi laakealle vadille ja pirskottele lientä päälle.
5. Nostele riisiä, jotta liemi sekoittuu siihen. Tässä vaiheessa kannattaa jäähdyttää riisiä. Itse käytän siihen hiustenkuivaajaa, laitan sen puhaltamaan viileää ilmaa.

Omat suosikkipäällysteeni ovat tonnikala, japanilainen ankerias, lohi, graavilohi, jättiravun pyrstöt ja kylmäsavulohi. Kaloista jää usein pientä ylijäämä silppua, palastelen sen kulhoon sashimiksi.

Tänään päällä oli tonnikalaa, lohta graavilohta, jättikatkarapua ja mustekalaa (mongo ika)

Sushin kanssa tykkään hörppiä misokeittoa. Valmispussit ovat rantautuneet myös Prismaan. Maku oli ihan ok. Misopussin lisäksi tarvitset vain kiehuvaa vettä. Keittoa kannattaa jatkojalostaa lisäämällä siihen aivan ohueksi suikaloitua purjoa ja tofua.

Eines japanilaiseen tyyliin

Sitten vielä helppo ja herkullinen teriyakilohen resepti:
Teriaykikastike:
1tl sokeria
1tl sakea tai kuivaa valkoviiniä
1tl miriniä (makeaa riisiviinietikkaa. jos käytät kirpakkaa lisää sokeria ainakin 05,tl)
2tl soijaa

1. Laita 4 lohifilettä lautaselle ja kaada teriyakikastike niiden päälle. Anna marinoitua 15-30min.
2. Valuta teriayki kalafileiden päältä pois.
3. Paista keskilämpöisellä pannulla oliiviölyssä kalafileitä 2-3min paksuudesta riippuen per puoli.
4. Laita fileet nahkapuoli alaspäin pannulla, valuta loppu teriaykikastike päälle ja anna muhia 1-3min.

Jos kalapalat ovat isoja tai tykkäät suuremmasta kastikemäärästä teriyakikastike kannattaa tehdä tupla-annoksena. Tarjoile keityn riisin kanssa.

Miksiköhän en ole tehnyt tätäkään ikuisuuteen? Pakko saada ja pian :) Jos pitäisi valita, että sushi vai teriyakilohi, noudattaisin Hra Kepposen mottoa "Why choose, take both"

PS. Joku kävi kahdesti kastautumassa avantoaltaassa

Upeat värit tuliaisruusuissa

8 kommenttia:

  1. Teriyakilohen reseptistä kiitos! Täytyy pistää heti to do -listalle! :)
    Myös mun suosikit sushipäällysteissä on ravut, lohet ja tonnikalat. Eräs tuttava kerran totesi, miten eräästä kaupungista saa erinomaista sushia edullisesti. Ihmettelin, että kun et syö kalaa tai äyriäisiä, niin miten pidät siitä sushista, jolloin vastaus oli, että "joo mutta mä syön niitä semmosia, missä ei ole kalaa tai äyriäisiä, vaan vaikka kananmunaa tai jotain kasvista"...hmm, makuasioita toki, mutta sushi ilman kalaa/äyriäisiä on...riisiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teriyakilohi on hyvää, suosittelen kokeilemaan.
      Kyllä minä niitä kasvissusheja syön, jos johonkin settiin kuuluvat. Ei niissä mitään vikaa ole, mutta en minä niitä erikseen ostamaan viitsi ryhtyä saatikka tekemään :) Kyllä päällä pitää olla kalaa tai äyriäisiä ja mielellään iso pala :D

      Poista
  2. Siis nam, nam ja nam. Tässäpä minulla nyt loistokkaat ohjeet kun ryhdytään puuhaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sushin tekeminen on helppoa, jos on hyvä kauppa, josta saa tuoretta kalaa. Minä erehdyin menemään perjantaina Prismaan. Onneksi tajusin kysyä lohen kalastuspäivän: se oli 11.1 ja olisin käyttänyt sen 17.1. En enää kutsuisi tuoretavaraksi :(

      Poista
  3. Sushi on ollut aina mulle mystinen juttu, enkä uskalla varmaan vieläkään kokeilla, vaikka niin hyvät ohjeet annoitkin. Tosin en sushista oikein pidäkään, kun niinä harvoina kertoina, kun olen sushia maistanut, se on ollut jotenkin mautonta.

    Mutta teriyaki-lohea kokeilen pikaisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se sushi kaikkien makuun ole, vaikka on viimeisenä parina vuosikymmenenä saanut jalansijaa suurimassa osassa maailmaa.

      Suomessa on aika helppo saada mautonta sushia edeleenkin :( Riisiin ei ole käytetty riittävästi lientä tai se on ehtinyt haihtua, kun riisiä ei ole viilennetty samaan aikaan. Ja on vastaantullut sushia ilman wasabiakin. SItten jos siihen sellaiseen yhdistää vaikka kurkkutikun, niin eihän se juuri miltään maistu.

      Poista
  4. Mä en oo koskaan täysin hiffannut susheja, olen kyllä yrittänyt....

    Mainio motto: "Why choose, take both" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olet kokeillut kelvollisissa sushipaikoissa, niin sitten varmaan sushi ei vaan ole sinun makuusi. Kauppojen paketit ovat minusta järjestäen aika mauttomia ja yleensä laatuun nähden riistokalliita :(

      Hra Kepposen motto on pitkällä juoksulla etenkin suklaapatukkaan valitessa aika petollinen :D

      Mukavaa maanantaita!

      Poista