25. tammikuuta 2015

Hetkessä: Raakasuklaakurssilla

Sain Hra Kepposelta viime kesänä hääpäivälahjaksi hienon punaisen, litteän ja hyvin kevyen rasian. Sieltä löytyi Elämyslahjojen kautta ostettu kahden hengen raakasuklaa workshop. Viikonloppuna pääsimme vihdoin käyttämään lahjakortin.

Olen kerran maistanut raakakakkua, en pitänyt siitä. Niputin raakasuklaan samaan kategoriaan, joten ajattelin sen olevan todennäköisesti pahaa ;)

Kokemuksena raakasuklaa workshop oli hauska. Tilassa leijaili ihana tuoksu, tekeminen oli helppoa ja kivaa ja ohjaaja mukava.

Ainoa työväline, mitä ei välttämättä kotoa löydy valmiiksi, on silikonimuotti,
muuten peruskeittiövälineet riittävät

Kaakaovoita. Se hienonnetaan ja sulatetaan vesihauteessa

Sulatettu kaakaovoi

Sekaan laitoimme raakaa kaakaojauhetta, lucumaa, riisinkuorijauhetta, hunajaa ja hiukan suolaa

Suklaamassa muottiin ja vielä loput "mausteet".
Laitoimme osaan kaakaonibsejä, inkamarjoja (hyi!), kookoshiutaleita ja cashewpähkinöitä.

Vartin pakastuksen jälkeen meillä oli valmista raakasuklaata. Vartin odottelun aikana saimme new age henkisen tietopläjäyksen raa'an kaakaon terveysvaikutuksista. Kaakao laskee verenpainetta, piristää, saa hyvälle tuulelle, stimuloi aivoja ja parantaa libidoa. Niin ja antioksidantit hidastavat ikääntymistä ja parantavat vastustuskykyä. Uskokoon ken tahtoo :) Itse kyllä uskon tumman suklaan terveysvaikutuksiin ;) Raa'an kaakaon terveysvaikutukset perustuvat siihen, että papuja ei ole paahdettu. Kaikki ravinteet säilyvät.

Sekoittelimme suklaamassan oman makumme mukaan. Intensiivinen suklaan maku, riittävän makea, jossa silti on säilynyt hiukan tumman suklaan kitkeryyttä. Ihastuin erityisesti kookossokeriin, jota käytimme hiukan hunajan ohella makeutukseen. Se säilyy mukavasti kiteisenä suklaamassassa.

Itse tehty cashew-konvehti

Kokemus ja maku oli niin onnistunut, että tilasimme pienen satsin aineksia, jotta voimme kokeilla raakasuklaan valmistusta myös kotona. Hra Kepponen tuumaili, että raakasuklaata riittää paljon pienempi määrä ja jos tekee itse suklaansa, sitä ei voi olla jatkuvasti napsimassa.

Lahjana tuollainen workshop oli minusta ihana.

16 kommenttia:

  1. No wau, mikä ihana lahja! En ole kuullutkaan tämän tyylisistä workshopeista, mutta ehdottoman ihana idea!! Ja kun valmistuu vielä ihanaa ja terveellistä suklaata, mikäs sen somempaa :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta oli tosi kiva lahjaidea ja tuli samalla tuettua kotimaista pienyritystä. Hra Kepponenkin sanoi, että raakasuklaan valmistaminen voisi hyvinkin olla meidän juttu :D

      Poista
  2. Minä en ole vielä(kään) raakasuklaata maistanut. Itse tykkään tosi paljon aineettomista lahjoista, pitääkin tutustua Elämyslahjojen tarjontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos raakasuklaa tai -kakut kiinnostaa, kursseja voi varmaan ostaa suoraan GreenStreetiltä. Itse olen vaan kiireisesti pinkonut Elämyslahjojen myyntipisteen ohitse, pitää varmaan itsekin joskus pysähtyä tutustumaan valikoimaan.

      Poista
  3. Nam, raakasuklaa on hyvää. Me pidettiin miehen kanssa viime talvena omin päin oma raakasuklaa-workhop kotona :) Nyt on taas tarvikepaketti ostettuna mutta en tiijä koska tehään koska suunnitelmissa on yhteinen ketoosi-projekti viikon päästä :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin positiivisesti mausta. Hyvää oli :) valmistaminen on niin helppoa, että varmaan pärjää ohjeilla ja tosiaan pitää oman workshopin.

      Tsemppiä ketoosiin!

      Poista
  4. No oli todellakin ihana lahja! Täytyy tunnustaa, että mulla on samansuuntaisia ennakkoluuloja raakasuklaan suhteen. En ole koskaan maistanut raakasuklaata, eikä välttämättä ole mikään kiire päästä sitä maistamaankaan.

    Mä puolestapuhuisin kyllä ennen kaikkea Geishan terveysvaikutusten puolesta. ;-D Ne henkiset terveysvaikutukset ovat ainakin ihan huomattavat. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maku oli yllättävän hyvä. Siinä vaiheessa, kun olimme laittaneet perusohjeen verran aineksia, seos oli aika mauton, mutta kitkerä. Kun siihen laittoimme riittävän paljon kaakaota ja makeutusta siitä tuli makeahko tummaa suklaata. Ei se Geisahalle pärjää, mutta maku oli hyvä.

      Minuun Geishalla on huonot vaikutukset, sen syömisen kun aloittaa, niin lopettamaan ei pysty. Yksi patukkakin tuntuu aika pieneltä määrältä, just pääsee hyvin Geishan makuun ja sitten se jo loppui ja kiukuttaa :( Levyä en uskalla ostaa, koska se menee kuitenkin kerralla. Tuon raakasuklaan suurin etu on, että sitä ei voi syödä paljoa kerralla ja karkkihimo menee ohitse. Ehkä. Toivottavasti :D

      Poista
    2. Voin tässä kokemuksen tuoreella rintaäänellä sanoa, että Geishaa menee todellakin kaikki mitä sitä on. Viime viikolla loppui 775 gramman paketti, jonka olin jotain viikkoa aikaisemmin avannut. :-D Tulihan siinä pari kaloria nautittua...

      Poista
    3. Minulle käy juuri samalla lailla. Geishassa on sen verran pähkinää, että jollain <70g annostuksella suu ja korvat kutisevat, mutta eivät niin pahasti, että tajuaisin lopettaa :)

      Poista
  5. Oi jestas miten mahtava lahjaidea. <3 Että teillä on ollut kivaa. <3

    Yhtä kivaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mies on hyvä näissä lahjahommissa! Minähän olen aika surkea ja myös huonomuistinenkin :( Tasasin hiukan hommaa osaltani viemällä miehen viime keväänä Lontooseen, sitten kesällä jo unohdinkin hääpäivän :D mutta onneksi olin tasannut.

      Kurssi oli kiva ja herkullinen.

      Mukavaa viikkoa sinne kanssa :)

      Poista
  6. Hieno lahjaidea - ja selkeästi myös onnistunut lopputulos! Tummassa suklaassa on se hyvä puoli, että sitä pystyy syömään vain vähäsen, kun taas (mulla) menisi Fazerin sinistä monta riviä kerrallaan ihan helposti.

    Mies toikin sopivasti tuliaisiksi Cashew-Tobleronea, joten nyt sitten vastustan kiusausta seuraavan viikon ja yritän syödä vain palan päivässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tummaa suklaata pystyy tosiaan syömään vähemmän kerralla. Fazerin sininen on kyllä pahasti optimoitu määräkulutukseen :) Fazer on vähän heikko tuolla tumman suklaankin rintamalla, sen kaakaopitoisuus on sen verran alhainen ja sokerimäärä korkea, joten siitäkin menee rivikaupalla ihan huomaamatta :)

      Toblerone on myöskin todella hyvää, mutta nyt olen ihan hämilläni. Onko Tobleronesta cashew versio?

      Poista
  7. Wau, Herra Kepponen on kyllä melkoinen yllättäjä! Toki ravintolareissut, konsertit ja muutkin on ihan ihania lahjoja, mutta tuollainen kurssihan on ihan parhautta! Mahtavaa Hra Kepponen! :) Jaahas, jokos teille on klikkailtu kotiin kaikki mahdolliset ja mahdottomat silikonimuotit, raakasuklaasetit sekä googlattuna erilaisia makuideoita? Hyvä, niin mä ajattelinkin :)
    Te olette kyllä hyvä tiimi, ja kivasti keksitte arjen pyörittämisen lisäksi kaikkea juhlaa, niin kaksin kuin perheenäkin, ja joskus myös erilläänkin ;)
    Ja kaiken tämän vuolaan hehkutuksen jälkeen piti vielä sanoa, että löydätkö säkin raakasuklaasta vähän sellaisen viinaisan maun? Kaikilla kerroilla kun mä olen sitä tehnyt, (taitaa olla ihan ruhtinaalliset neljä kertaa...) olen löytänyt mausta jotain viinaisaa. Mä tykkään raakasuklaassa pienestä suolasuudesta, sekä pistaaseista ja esim pakastekuivatuista mansikoista. Piparkakkumauste sopi kanssa tosi hyvin, mutta se tekee kyllä tosi joulusen maun. No joo, netti on pullollaan ihan mahtavia raakasuklaa-reseptejä. Mun suosikki sivusto on toi http://raakasuklaa.com/wordpress/reseptit/

    Herkullisia sekoitteluhetkiä! :) *melko siirappista*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan, että joskus puhuit raakasuklaata, mutta en tiennytkään, että olet jo kokeillut sen valmistamista. Olin nimittäin ajatellut, että olisimme voineet pitää sinulle raakasuklaa workshopin, mutta sähän olen neljällä kerralla ihan ammattilainen verrattuna meidän yhteen kertaan :D :D Mutta voidaan varmaan silti joskus sekoitella yhdessä satsi :)

      Tilasimme pienen koe-erän raaka-aineita kotiin. Sillä tekee ehkä kolme pientä erää raakasuklaata. Kerrankin olin harkitsevainen ja ajattelin, että kokeillaan ensin ennenkuin ostetaan säästöpakkaus kaikkea :) Meille tuli aika varma visio jo kurssilla siitä, millaisia suklaita yritämme tehdä. Hra Kepponen lähtee tavoittelemaan hyvää reseptiä pistaasille (varmaan valkosuklaisena) ja minä jatkan tuota cashew-linjaa ja ehkä kokeilen joko pakastekuivattua mansikkaa tai mustikkaa.

      Me emme kyllä huomanneet maussa mitään viinaisaa :) Oma suosikkini oli cashewn lisäksi on se kookossokeri, joka on ihanan kiteistä ja toffeista.

      Hra Kepponen on huippuhyvä näissä lahjahommissa :)

      Poista