14. helmikuuta 2014

Ekan vuosineljänneksen haasteet

Bisnesjargonilla ilmaistuna yrityksemme Perhe Kepponen oy on joutunut toimimaan ensimmäisen vuosineljänneksen ajan haasteellisessa toimintaympäristössä.

Ensimmäiseksi menetimme tilapäisesti toimitilamme ja jouduimme operoimaan vaihtelevissa toimitiloissa erittäin puutteellisella kalustolla. Tämä ilmeni toimitusjohtajan eleganssin rapistumisena (rva aina samoissa rytkyissä) sekä nuoren työntekijän hankaluudessa saada työtunnit täyteen ensisijaisessa työkohteessa (ala-aste).

Vuosittainen virkitysviikko ei myöskään tyydyttänyt koko yrityksen henkilökuntaa. Palveluntarjoajan lupaus auringosta toteutui vain 1/7. Virkistyspäivillä on tapana nostaa tunteita pintaan. Tällä kertaa 6v työntekijämme ventiloi rajusti ikään liittyvää elämäntuskaa. Yrityksemme johto joutui usean solvauksen kohteeksi, valitettavasti henkilön lähimmät kolleegat kärsivät muksimisesta ja raapimisesta.

Yrityksemme haasteet jatkuvat toimitusjohtajan ollessa poissa työstä. Toimitusjohtaja on tällä hetkellä sairaalassa toipumassa rutiinileikkauksesta. Edessä on muutaman viikon sairausloma, jonka aikana tulee välttää voimakasta fyysistä rasitusta. Koska toimitusjohtaja on niin hyvin morfiinijohdannaisten vaikutuksen alaisena, hän joutaa suremaan menetettyä eleganssiaan. Vuorossa on sairaalakaavut ja tukisukat. Plääh.

26 kommenttia:

  1. Voi, Oliko normi leikkaus vai vaahtoruiskutus? Onneksi paraneminen on nopeaa ja pääset pian vauhtiin entistä ketterämmin pikku kepposia vahtimaan. Minulle tehty osin nuo molemmat operaatiot. Nurinaa kuulee täällä kun lunta liian vähän ja hiihtoloma alkoi. Uintia luvassa 4kpl pojan viikarille lohdukkeeksi. T, Tea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla operoitiin vatsan kohdalta. Tukisukat on veritulppariskin takia, samoin kuin pistokset.

      Ei ole kyllä hiihtolomasäissä hurraamista. Esikoisen tuliterä murtsikkapaketti odottaa vielä joululahjapaketissaan :( Taitaa jäädä käyttämättä tänä talvea. Itse olisin laskettelukunnossa maaliskuun loppupuolella, mutta aika kauas pitänee mennä, että on lunta.

      Poista
  2. Teillä on ollut melkoinen vuosineljännes, mutta toivotaan nyt parempia aikoja koko firmalle!! ;) Otahan iisisti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Mimma :) Eiköhän virma Kepponen tästä taas kohta porskuta eteenpäin, kunhan saadaan toimitusjohtajakin mukaan vahvuuteen.

      Poista
  3. Paranemisia ja lämpimiä ajatuksia! Seuraava neljännes on varmasti nousujohteinen!!

    VastaaPoista
  4. Toivotaan, että tästä eteenpäin suunta on vain ylöspäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivon sitä samaa kovasti.

      Sen verran tavoitellaan vielä kohti pohjempaa, että keskimmäisellä on angiina ja 39 kuumetta. Itse olen kovin herkkä angiinalle. Saas nähdä miten käy.

      Poista
  5. Pikaista paranemista, ja tsemppiä seuraavaan vuosineljännekseen :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä. Kyllä tästä vielä noustaan, mutta saas nähdä, että minkälaisten kuvioiden kautta.

      Poista
  6. On se kovaa hommaa se firman pyörittäminen;) Toivottavasti tulee hyvä tulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kovaa hommaa. Meidän virman optiotkin on ihan nollassa ja virkityspäivä menee omasta kukkarosta. Tuloksen kanssa se vasta jännää onkin, yksi kvartteri ei kerro mitään. Tulos lienee nähtävissä, kun poikaset saavuttavat aikuisuuden. Siinä sitä ehtii varmaan monta kertaa murehtia, että mitä heistä tulee ;)

      Poista
  7. Onpas teidän yrityksellä ollut melkoinen vuosineljännes =( toivottavasti rva Toimitusjohtaja paranee pian, ja toipuu leikkauksestaan ennätysvauhdilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tämä toipuminen tästä lähde käyntiin, pääsin tänään kotiin. Ainakin olen mukana karjuntavahvuudessa ;)

      Poista
  8. Seuraava kvartteri on sitten monta kertaa parempi, eikös niin? Pikaista toipumista sekä rva toimitusjohtajalle että angiinapotilaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Täytyy yrittää, että ensi kvartterista tulisi varsin nousujohtoinen.

      Poista
  9. Olipa mukava "toimintakertomus"!! Sukat on selkeästi uutta toimitusjohtajaeleganssia parhaimmillaan ja noilla ei jatkokaan voi olla muuta kuin nousujohteinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari viikkoa ainakin pitää vedellä tukisukilla. Tosin tässähän sairauslomalaisena ei onneksi tarvitse muutamaan viikkoon surra eleganssia. Tänään olen ottanut suuren askeleen kohti normaalitilaan paluuta peseytymällä ensimmäistä kertaa sitten viime torstain :)

      Poista
  10. Hmmm..teillä on ollut äärettömän tapahtumarikas alkuvuosi. Pyörryttää! Ihailen sua et kuulostat noin tasapainoiselta :)

    Sun matkajuttuja on kiinnostava lukea. Ne tulee uniinkin.Just näin unta että oltiin taas tanskassa poikien kanssa vaikka olin vannonut et se on jo niin nähty. Aamulla tajusin, et mä en halua matkustaa lasten kanssa. se on sellasta kompromissia et.... Mutta pakko se kai on. joskus.

    Toipumisrauhaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuvuosi on kyllä ollut aika hanurista, mutta minkäs mahtaa. Sitten toisaalta katsoen, nämä meidän hanurihommat ovat kuitenkin olleet aika helppoja: vakuutus kattoi melkein kaikki remonttiin liittyvät kulut ja onneksi loppujen maksaminen ei tee tiukkaa, leikkauksesta toipuu aikanaan ja ainakaan toistaiseksi ei ole terveys mitenkään ollut vaarassa. Että kyllähän tuon kaiken sälän läpi tiensä selvittää, vaikka ei se mitenkään nautinnollista ole.

      Minusta lasten kanssa matkustaminen on ollut pääosin mukavaa ja reissut onnistuneita. Nyt viime reissulla raivopää 6v kyllä latisti tunnelmaa. Muilla matkoilla pojat ovat olleet ihmisiksi.

      Minä haaveilen perhelomasta Italiassa. Joko Sardiniassa auton kanssa tai sitten sellainen Venetsia - Verona - Garda järvi kombo. Tämä kesä menee varmaan Suomessa, mutta ehkä sitten kesällä 2015 tai 16. Sitä ennen varmaan pääsen lunastamaan lupauksen äiti-poikamatkasta kuopukselle, joka ei ole vielä matkaansa saanut.

      Eihän se lasten kanssa matkustaminen ole samanlaista kuin aikuisessa seurassa. Mutta itse kun tykkään myös rennosta ranta/uima-allasoleilusta, niin kaikille sopiva kohde löytyy yleensä helposti. Mies on niin joustava matkakohteen suhteen, että hänelle yleensä sopii melkein mikä vaan.

      Poista
    2. meilläkin pääasiassa mukavia matkoja, mutta sitten on se mutta.
      Mä haaveilen myös tollasesta italiaturneesta. Sitten mies muistuttaa meidän pojista. Niiden kanssa "ei voi" vaan matkata tollai, pitää olla äksöniä... Itsepä ollaan opetettu sellaisiksi. Niille ei sovi autossa istuminen ja maisemat ja ruoka. Itseään saa syyttää, ihan niin :)

      Musta on mahtavaa et käytät poikia yksitellen reissussa. Sekään ei sopis mulle. Musta on tullut sopuli joka seuraa miestä, eikä pärjää enää yksin. MATKOILLA Siis. Muuten kyllä :)

      Poista
    3. Ei meilläkään pojat jaksa istua autossa ja ihailla maisemia ainakaan kovin pitkään. Mutta Italiaturneeseen saa varmasti actionia. Venetsia kiinnostaa varmaan sen yhden päivän verran, onhan se aika hurjaa, kun kadut ovat vettä. Tosin turvavälineeksi pitää varmaan osalle laittaa pelastusliivit :) Veronaa skidit kestävät vajaan päivän, mutta sitten äkkiä Gardalle parkkiin ja lapset uima-altaaseen. Jäätelöllä pystyy varmaan houkuttelemaan pojat kävelylle. Homman hyvä puoli olisi, että pitsaa, pastaa ja jäätelöä saa joka paikasta :) Lauttamatka järven yli ja kabiinihissi vuorelle innostavat aivan varmasti.

      Yhden lapsen kanssa on leppoisaa olla reissussa, kun valitsee kohteen sopivasti. Nizzan reissussa en joutunut oikeastaan tinkimään mistään muusta kuin viinin määrästä. Eilatin reissulla jäi snorklaus väliin, mutta se nyt oli aika odotettavaa uimataidottoman 5v kanssa. Pojat muistelevat hyvin lämpimästi noita äiti-poikareissuja.

      Viimeisen matkan vatsatautiepisodi pisti hiukan epäilemään omaa sietokykyä. Pelottaa, että jos lähden kuopuksen kanssa kahden, niin taas pukkaa pöpö. Mulla ei oikein riitä kantokyky siihen oksennuspussin pitelyyn. Silti mulla on haaveissa, että jos saan vaihtaa lomarahoja edes viikon loman edestä, niin ottaisin syksyllä itselleni ja kuopukselle äkkilähdön jonnekkin rantakohteeseen.

      Kovasti toivon, että tulevaisuudessa olosuhteet sallisi koko perheen reissun ainakin Pariisiin ja Lontooseen.

      Poista
  11. Tsemppiä paranemiseen ja seuraavalla vuosineljänneksellä tulee oikein mahtava tulos :-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilkka. Ainakin seuraavalla vuosineljänneksennellä yritetään pitää toimitilat käyttökunnossa ja henkilöstö poissa lasaretista :)

      Poista