21. toukokuuta 2013

Kevätjuhla-angst

Juhla-angstissa on vuorossa kevätjuhlat. Varsinainen juhla meni hyvin, mutta sinne suoriutuminen ja poistuminen kävivät kunnon päälle. Aika varmaan hoitaisi muistot kevätjuhlista sellaisiksi, että mieleen jäisi vain onnistunut juhla ja kuinka reippaasti pojat lauloivat. Minulla on ilmeisesti taipumusta masokismiin, kun pitää kirjoittaa muistiin tarina siirtymisistä.

Juhlat alkoivat "yksinhuoltajan" (mies taas reissussa) kannalta varsin epäkäytännöllisesti klo 16:30. Sitä ennen pitäisi hakea lapset päiväkodista ja yksi ip-kerhosta ja saada kevätjuhlajännittyneet syömään välipalaa ja vaihtamaan vaatteet ja kävellä takaisin päiväkotiin ja olla AJOISSA. Joskus pitäisi ne työtkin ehtiä tekemään -tervetuloa yövuoro :(

Tunnin aikana muistutin, että kohta pitää lähteä kevätjuhlaan vähintään 25 kertaa. Sekosin laskuissa.
"Ei, ei voi katsoa telkkaa, koska kohta pitää lähteä kevätjuhlaan" x 3
"Ei ei voi tulla kavereita, kohta lähdetään kevätjuhlaan"
"Ei voi pelata täppärillä, lähdetään kevätjuhlaan" x 3
"Käy vessassa, kohta lähdetään kevätjuhlaan" x 6
"Nyt pitää syödä välipala reippaasti, että ehditään kevätjuhlaan" x 4

Minikokoisen karjalanpiirakan vatsaan saattaminen osoittautui hermoja kiristäväksi hommaksi (esikoinen söi reippaasti). Loput tuhdista välipalasta jouduin jättämään jääkaappiin. Arvelin, että tässä vaiheessa vaivan säästäminen tulee kostautumaan myöhemmin. Mutta elämässä pitää ottaa riskejä ;)

Kevätjuhlalaiset eivät olleet lainkaan yhteistyökykyisiä vaatteiden vaihtamiseen, joten tein management-päätöksen, että velourhousut käyvät vaatetukseksi. Juhlat ovat pihalla (ja yleensä sataa), joten vaatetuksen ei tarvitse olla niin hieno.

Lähtötohinassa piti vielä etsiä miekkoja esitystä varten (tarpeesta kuulimme tuntia ennen). Niitä kuitenkin löytyi :) Sitten pihalla pari muuta lasta olivat näyttäneet pyllyä, osalla housut nilkoissa. Siihenkin piti puuttua, koska valitettavasti tiedän kokemuksesta touhun leviävän kuin kulovalkea poikien keskuudessa ja olen saanut omiltani kitkettyä tuon tavan.

Sitten katsoin suloisia poikia, jotka lauloivat niin reippaasti. Hetkellinen hyvä mieli :)

Takaisin tullessa kuopus teki yllätyshyökkäyksen paljasta pyllyä näyttäneen pojan kimppuun. "Mun veljelle ei pyllistellä!" 4v onnistui raapimaan pahat jäljet 8v kaulaan. Kuopus oli niin voimansa tunnossa, että mikään viesti ei meinannut mennä perille. Otteeni kuopuksen kasvattamiseen ovat ilmeisesti olleet turhan hellät, koska hän uskoo, että ei äiti hänelle suutu eikä hänen tarvitse noudattaa sääntöjä, koska hän on perheen pienin. Äiti suuttui. Pahasti.

Kun sain raapimisepisodin hoidettua ja verenpaineeni laski sentään 200 paikkeille, keskimmäinen ja esikoinen kehittivät riidan, jonka päätteeksi kaksi pihalla ulisi. Minulle jäi epäselväksi riidan syy ja se, että keneen sattui vai eikö keneenkään. Ihan hirveästi ei riittänyt myötätuntoa kummallekkaan. Sain kuitenkin siirrettyä ulisevan tappelujoukkion sisälle. Yksi täydellinen romahdus koettiin vielä ruokapöydässä, ennenkuin verensokeri alkoi nousta parempiin lukemiin. Tavallaan "kerjäsin" tätä, kun en pakottanut poikia syömään enempää välipalaa.

Nyt kaikilla on vatsat täynnä ja maassa rauha. Ja minä olen kuin märkä rätti, josta ei ole enää mihinkään. Tarmonpesät yrittivät tuossa vieressä saada minut askartelemaan kanssaan ja ovat hämmentyneitä siitä, että miksi äiti on niin väsynyt. "Eihän me olla tehty mitään muuta kuin käyty kevätjuhlissa eikä äidin pitänyt edes laulaa siellä."

Niinpä niin.

PS. Hra Kepponen - ei kannata tekstata tänne päin reissusta, että TOSI harmi, kun kevätjuhlat jäi väliin.




22 kommenttia:

  1. <3. Anteeksi, mutta en saa naurultani nyt muuta kirjoitettua. Anteeksi :) On sulla ollut ilta!!!

    VastaaPoista
  2. Nonna:
    Kohta alkaa helpottaa. Vihaisin nuori mies sammui sänkyyn aika välittömästi. Päiväunet nukkunut kuopus tuolla vielä pyöriskelee sängyssä, kohta varmaan unessa hänkin. Nyt just korpeaa erittäin pahasti se, että kotona ei ole yhtään valkkaripulloa. Mielestäni olisin ansainnut lasillisen - ihan kevätjuhlien kunniaksi ;)

    VastaaPoista
  3. Herra Kepponen varmaan soittelee sulle huomenna ja sanoo, että puhelimen akku loppui eikä saanut soitettua illalla kotiin ja loppuun toteaa, että juhlat taisivat mennä odotusten mukaisesti :)

    Toi pyllistys operaatio oli ihan uutta mulle, onneksi ei ole rantautunut tänne Hyvinkäälle

    VastaaPoista
  4. Mä ymmärrän sua! Kukaan ei ymmärrä mua!
    Aion skipata tänä vuonna ainakin toiset kevätjuhlat koska ne on viikon ainoana vapaa-iltana ja koulusta on jälleen kerran kerrottu että sori nyt vaan, koittakaa ymmärtää, kaikille ei riitä parkkipaikkoja(maksullisia:-))eikä istumapaikkoja.Itseasiassa tällä kertaa vain 700 ekaa päästetään edes sisään:-D Onneksi lasten isä on poikkeuksellisesti kotimaassa ja saa sitten viettää laatuaikaa lasten kanssa (tai aulassa katsomassa tv-ruudulta ko.juhlia:-D)
    16.30 on kyllä täysin epäinhimmillinen aika järjestää juhlat!? Olet ansainnut kyllä lasin kuoharia&mansikoita - mä tarjoon!

    VastaaPoista
  5. Marja:
    Pyllistely tuntuu kulkevan tosi tiukasti y-kromosomin mukana. Jos saa pahan tartunnan, niin se vaivaa vielä aikuisiällä, etenkin jos on paljon y-kromosomeja ympärillä.

    Taisi olla esikoisen eskari vuosi, kun se pyllistelyhuuma oli pahimmillaan. Pari kertaa näin silmäkulmasta, että nyt lähtee triolta housut alas ja ehdin väliin. Esikoisella se loppui siihen, kun kerran hän lähti ainoana leikkiin mukaan ja paikalle sattuikin eskariope. Pienempien kanssa sain tehdä tiukkaa kitkentää.


    Niinu:
    Kääks, mitkä kevätjuhlat vain ekat 700 pääse sisään! Mä ymmärrän sua, mulla voisi olla vaikeuksia motivoitua paikan päälle: tungos, meteli, kuumuus, eikä näekään mitään :(

    Juhlillehan pitäisi kohta tehdä joku webcast, että halukkaat voisivat katsoa niitä kotona tietokoneelta.

    Meillä kouluun saa tulla ainoastaan niiden luokkien vanhemmat, jotka esiintyvät juhlassa. Tuskin riittää istumapaikat sielläkään. Yksi aikuinen meiltä menee, mutta tuskin pienemmät pojat.

    VastaaPoista
  6. Ahahahhahaaaa! Sori, mutta repesin taas! :-D

    Mitkä vauhtiveikot, ei voi muuta sanoa. Mun taitaa olla ihan pakko esittää sua itsenäisyyspäivänä palkittavien äitien joukkoon.

    Olen melko varma, että jostain kumman syystä Herra Kepponen tuo juuri tällä kertaa aika ihanat tuliaiset matkaltaan....

    VastaaPoista
  7. En pidä ajatuksesta lainkaan, että lapsista yksin vastuussa oleva aikuinen alkaisi illalla lipittämään viiniä. Ikinä ei voi tietää, että mitä tapahtuu. Lapsi voi sairastua niin, että hänet pitää viedä lääkäriin.

    VastaaPoista
  8. -Jassu-
    Ehdotan vaan, mutta siellä on kuitenkin aina vino pino niitä, joilla on täysi tusina samanlaista vauhtiveikkoa ja ovat saaneet ne kaikki pidettyä hengissä ja kasvatettua aikuisiksi. Mulla on vaan hengissäpito saldo 5-8v ja ainoastaa yksi osaa lukea. Ei vissiin pääse vielä pätemään ;)

    Hra Kepponen on pikareissulla Jenkeissä ja osti lapsille tuliaiset lähtiessään. Minä en kuulemma saa yhtään mitään. Ei ole reilua :(


    Anonyymi:
    Melkein ymmärrän, että lasi viiniä voi jonkun korvaan särähtää pahalta, koska Suomessa liian moni lapsi joutuu kärsimään vanhempansa alkoholin käytöstä.

    Mutta lasi viiniä (tai edes kaksi) ei heikennä arvostelukykyäni eikä lasteni hoitoa. Lasin jälkeen olen täysin ajokuntoinen ja kahden jälkeen kulkee taksi. Kiireesti jos pitää mennä, sitten kulkee ambulanssi.

    Kotini on edelleen valkoviinitön -> edessä on täysin raitis ilta. Ole huoletta ;)

    VastaaPoista
  9. Vähän kyllä tyrskähtelin, kunnes pääsin kommentteihin. Jeps jeps *hoilottaa* kaikilleee tiiilaaa riiiitttääääää, kaikilleee paaaikkojaaaaa on... Mutta hei, arvaa mitä? Joo, tästäkin huolimatta mä vieläkin haaveilen olevani joskus suurperheellinen (tai sitten kukkakauppias, mutta se ei nyt liity tähän)

    Ja multa kanssa Hra Kepposelle terkut - älä herranen aika vaan myöhästy siltä paluulennolta!!!! :D xP

    VastaaPoista
  10. :D!

    ei mahda mitään, naurattaa ihan tajuttomasti. (ja haltiakummi, kukkakauppias? puhutaanko me samasta biisistä?)

    VastaaPoista
  11. Voi kun mä niin rakastan lukea sun hassun poikakolmikon seikkailuista. Mainioita kertomuksia. Empatiaa kyllä riittää täältä, älä huoli. Noi on yyhoona hurjia revityksiä. Ja muutenkin kyllä, ajoittain.
    Mutta aika outo aika juhlille. Meillä sentään sivistyneesti kuudelta illalla. Annetaan mahdollisuus siis työssäkäymisellekin.

    VastaaPoista
  12. Haltiakummi:
    Minusta on tosi okei olla nollatoleranssilinjalla alkoholin suhteen lasten takia. Mutta en tiedä onko sen oman linjan "tuputtamisesta" vieraalle ihmiselle mitään hyötyä.

    Etenkin kun minun omasta mielestäni ainoa alkoholiin käyttöön liittyvä ongelmani on käytön vähäisyys! Me avaamme hyvin harvoin viinipulloa miehen kanssa kahdestaan, yleensä paikalla pitää olla vieraita.

    Kehtaan tässä omalla naamallani väittää, että lasi silloin tällöin voisi parantaa elämänlaatuani. Eilen rentoutuminen viinilasin ja jonkun pienen herkun kanssa olisi tehnyt todella hyvää. Täytyy laittaa muistilistalle, että hanki nainen kotiisi Alkon vaaleita tuotteita :)

    Jos mies myöhästyisi lennolta ja majoittuisi kaupunkiin, niin hänellä ei olisi mitään syytä olla juoksematta listani kanssa kauppoja lävitse. Tällä kertaa valitsisin piru vie Siks Fifth Avenue ja tekisin helkkarinmoisen listan. Materian sijasta otan kuitenkin mieluummin toisen aikuisen lisää kotiin!

    VastaaPoista
  13. marikan polut:
    Mulla on ilmeisesti taaskin aukko populäärikulttuurissa, koska ei tule mitään kukkakauppias-biisiä mieleen.


    P:
    Kiitos. Uskon, että sulla on kyky samaistua tähän touhuun :) Mä vaan odottelen, että milloin taas iski tunne, että hyvänenaika pojathan ovat kasvaneet ja niistä on tullut fiksumpia. Sitä on niin vaikea läheltä katsottuna huomata, kun edellinen hölmöily vaan vaihtuu astetta kehittyneempään ja monimutkaisempaan. Ja ennenkaikkea kun pojat ovat yhdessä niin välillä tuntuu, että joukossa on 3 kpl 5-vuotiaita. Sellainen keskimääräinen taantuminen :)

    Minä tietenkin marisin päiväkodissa, että miksi tällainen aika. On kuulemma tullut käsky kaupungin puolelta, että juhlat pitäisi pitää työaikana. Eli syynä siis raha.

    VastaaPoista
  14. Haltiakummi:
    Minusta sinusta tuli varmasti erinomainen ison perheen äiti!

    Sitä odotellessa voin minä viikonloppuna vaan tarjota sinulle mahdollisuuden nauttia siitä jo ennakkoon. Voidaan jossain puolivälin huoltsikalla vaihtaa viikonlopuksi kotiavaimia :)

    VastaaPoista
  15. Ensi viikolla olisi edessä 2kpl kevätjuhlia, ja mä veikkaan että tollaisia välikohtauksia voidaan saada mahdolliseksi jopa juhlien aikana =)
    Noi pyllynnäyttäjät on mullekin ihan uutta. Tosin meidän vekara karkaa usein alasti ulos pihalle juoksemaan. Onneksi ei asu lapsia naapurustossa =)

    VastaaPoista
  16. Vera:
    Tsemppiä ensi viikon tuplajuhliin. Toivottavasti menee mukavasti!

    Ehkä se pyllistelyvillitys on rajoittunut tänne meidän kulmille. Mä luulen, että olet ihan tyytyväinen, kun teidän Noppa ei ole keksinyt, että kiskaisemalla pyllyn paljaaksi saa nopeasti paljon huomiota ja äitiin liikettä ;)

    VastaaPoista
  17. No joo, ehkä lienee syytä tarkentaa, että itse olen aina ollut sitä mieltä, että lasten ei tarvitse katsella kenenkään alkoholilla läträämistä, ei varsinkaan omien turvallisten vanhempiensa. Mutta lasillinen viiniä ruuan kanssa, tai yksi olut pihatalkoiden jälkeen ei mielestäni ole läträämistä, vaan sivistyneemmän alkoholikulttuurin kasvattamista. Ja henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos jotain sellaista tapahtuu, että äkisti pitää lapsen kanssa illalla päivystykseen lähteä, niin sinne ei pidä kyllä kenenkään yksin näin sairaan lapsen kanssa ajaa, vaan aina mennä sitten taksilla, oli ottanut lasillisen viiniä taikkasta ei. Jos lapsi pärjää ilman vanhempaa takapenkillä turvaistuimessaan matkan ajan, niin silloin tuskin on syytä edes lähteä yöpäivystykseen, vaan asian voi hoitaa seuraavana aamuna. Ihan vaan huolestuneelle Anonyymillekin tiedoksi ja opiksi. Nih.

    VastaaPoista
  18. Haltiakummi:
    Arvaas mitä? Me käytiin eilen pienempien poikien kanssa Alkossa ostamassa viinipullo :)

    Vietiin esikoinen kaverille kylään, mikä tarkoitti sitä että pikkuveljien piti kahdesti sonnustautua automatkalle ilman, että he pääsivät mihinkään. Pojille sopi sellainen, että käydään ostamassa kaupasta vapaavalintaiset jäätelöt. Heti tuli mieleen, että sateessa mennään kyllä Prismaan ja siinä on Alko vieressä.

    Kun pojat olivat valinneet jäätelönsä, keskimmäinen kajautti kuuluvalla äänellään "Sitten tarvitaan vielä äidille viinipullo. Missäs hyllyssä ne on?" :D

    Elin vaarallisesti, otin kaksi lasia. Olen ihan räävitön yksilö, koska ekaa lasia juodessani tein vielä töitäkin.

    VastaaPoista
  19. Hihih, jotenkin tiedän tuon kaikkensa antaneen tunteen juhlien jälkeen :) Meitä miehen kanssa huvitti juhlien istumisjärjestys: esikoinen oli parkkeerattu hoitajan viereen ja kuopus peräti kahden. Välillä ihmettelen miten näinkin rauhallisista vanhemmista on tullut noinkin vilkkaat pojat. Onneksi koulun alkuun on vielä aikaa. Volyymi ja vauhti juhlien jälkeen pihalla oli melkoinen, kun päiväkodillinen latautunutta jännitystä pääsi purkautumaan.

    VastaaPoista
  20. Bellis:
    Oikealla istumajärjestyksellä on suuri merkitys :)

    Meidän vilkkain elohopea käyttäytyy useinmiten päiväkodissa hyvin, kunhan vaan on puuhaa riittävästi. Ihme kyllä kaveri osaa jo rauhoittua pöytätehtävien ääreen hyvin. Että eiköhän ne vilkkaammatkin jossain vaiheessa ala osoittamaan kykyä rauhoittua edes hetkittäin :)

    VastaaPoista
  21. Ai jai, kun nauratti nuo juhlatouhut, ja samalla myös empatiaa pursusi täältä sinne päin rutkasti!

    Olit sinä äiti ansainnut viinilasillisen tai pari. Näin voi sanoa siis ihmiselle, jolla ei ole alkoholiongelmaa (jos huolestunut anonyymi olet huolissasi tästäkin).

    Ja hei, se biisi, jota Haltiakummi hoilotti on "Jumalan kämmenellä", kukkakauppias puolestaan Haltiakummituksen urahaave... :D

    VastaaPoista
  22. Leonida:
    Se on joku noissa juhlissa, mikä saa meidän pojat aivan kierroksille. Mikään muu ilta ei ollut samanlainen härdelli. Kai se on se juhlajännitys sittenkin kuitenkin :)

    Nyt on onneksi viikko ohi ja tässä odottelen miestä kotiin saapuvaksi.

    VastaaPoista