9. marraskuuta 2012

Palkinto-ohjelma lähti lapasesta

Työtahti tällä viikolla on ollut erittäin kova. Siitä huolimatta olen suoriutunut kävelylenkeilleni pimeälle pururadalle, huutanut vähäisesti pojille ja kaiken kaikkiaan viikko on sujunut mallikkaasti. Pinna ei ole palanut, kun olen joutunut setvimään pikkukoulaisen toilauksia (no vähän on käryä ollut ilmassa).

Johtopäätökseni on, että hyvä viikko on ehdottomasti palkinto-ohjelman ansiota. Vähähiilarisella ruokavaliolla tai D-vitamiinin  yliannostuksella ei ainakaan ole vaikutusta, vaikka moni väittää molempien kohottavan myös vireystilaa. Parina aamuna aurinkokin on autolla ajaessa häikäissyt, mutta tuskin se valokaan on pääsyy. Se on se palkinto-ohjelma! Pelkkää materiaa itselleni.

Pikkasen hiertää se, että olen kouluttanut itseäni irti mielihyväshoppailusta ja päässyt siitä eroon. Nyt olen sitten harrastanut turhanpäiväistä shoppailua palkinto-ohjelman nimissä. (Turhanpäiväinen on tietenkin määrittelykysymys ja määritelmiä on varmaan useampi per nenä.)

Anyways, tässä arvokkain palkintoni:

On se kyllä hieno ja käytännöllinen

Palkinnon hankin, kun olin jo hiukan palkinnut itseäni pienemillä jutuilla. Palkinto-ohjelmaan olisi pitänyt "laittaa korkki kiinni" jo ennen tätä hankintaa, mutta palkinto-ohjelma on lähtenyt keulimaan. Budjettikin on ylitetty. Toisaalta tässä ei ole enää kuin 3 viikkoa lomaan (johon myös pitäisi jäädä rahaa)... ehkä vielä edes yksi koru... 

(Nyt on kyllä hyvä, että poikien synttärilahjat ja osa joululahjoista on hankittuna ;)  )

8 kommenttia:

  1. Oh la la, kyllähän tuollaisella palkinnolla motivoi itseään jos jonkinmoisiin suorituksiin! Hmm...voisikohan mullakin olla vastaava ohjelma...

    VastaaPoista
  2. Jee - hyvä sinä! Itseensä kannattaa satsata, monesti me äidit unohdamme itsemme kokonaan, lapsille kyllä hankitaan vaikka mitä.

    Todella ihana palkinto onkin! Wau!

    VastaaPoista
  3. Ou jee! Loistava palkinto ja täysin ansaitusti!

    VastaaPoista
  4. Hekku:
    Ehdottomasti sinulla pitäisi olla oma palkinto-ohjelma. Mitä nopeammin aloitat, sen parempi :)

    Tosin minä olen hiukan kateellisena seurannut, että sinä suoriudut kaikenlaisiin ihaniin tapahtumiin ja minä homehdun aina kotona, kun en vaan jaksa lähteä mihinkään tai sitten lastenhoito ei järjesty.


    -Jassu-
    Se on totta lapsille tulee hankittua vaikka mitä ja itselleen harvemmin. Mulla loppuu yleensä shoppailukunto (jopa netissä) lasten varusteluun. Läheinen ostoskeskus mokoma tukee tuota kulutusmallia: "naisten kaupat" ovat surkeat, mutta lapsille valikoimaa riittää.


    zirk:
    Omastakin mielestäni olin ehdottomasti ansainnut palkinnon :) Alkuperäiset palkintosuunnitelmat olivat huomattavasti vaatimattomammat, mutta ruokahalu kasvoi matkan varrella...

    VastaaPoista
  5. On hieno palkinto, on!

    Ehkä tämän palkinto-ohjelman jälkeen saat jo taltutettua mielihyväostelun uudella palkinto-ohjelmalla, jossa palkinnot ovat jotenkin ilmaisia? ;)

    VastaaPoista
  6. Leonida:
    Täytyy yrittää katkaista ostosputki. Ensi viikko on mahdollinen lankeamisen paikka. Neljäs yksihuoltaja viikko kesäloman jälkeen lähtee käyntiin ja perjantaina on kahden tarjouksen jättö, jotka teettää reilusti työtä.

    Jos saisin jostain aikaa, niin mielelläni palkitsisin itseäni sillä, että teen jotain mukavaa: askartelen, ompelen tai luen.

    VastaaPoista
  7. kai nuo palkinnot kasvavat myös korkoa?

    Lupasin itselleni vaikka mitä kivaa kun ollaan suoriuduttu remppakesästä (kaunis kotihan ei tietenkään riitä palkinnoksi!?), mutta en silloin saanut itseäni palkituksi.
    Kai nyt sentään ne kaikki palkinnot ovat vähintään kaksin- jopa kolminkertaistuneet?
    Kun tulee joulu ja kaikki?
    Saako antaa itselleen yhdistetyn remppa-korko-joululahjan?
    Tai monta semmoista?

    VastaaPoista
  8. Luulen, että palkinnot kasvavat korkoa. Ja korkotaso on oleellisesti erilainen kuin rahoitusmarkkinoilla :)

    Ehkä perheen joulurauhan säilyttämiseksi on suositeltavaa ostaa vähintään minimisetti joululahjoja ja sen jälkeen siirtyä lahjomaan lopulla varannolla. Mä kannustan -go for it. Elämässä pitää olla palkintoa. Sanoo nainen, joka kävi tänään hakemassa yhden palkinnon :)

    VastaaPoista