18. marraskuuta 2012

Maksimaalinen joulukalenteririesa

Tähän saakka meillä on ollut joka vuosi joulusukka. Se on mukava, mutta työläs projekti. Se on myöskin kallis, jos sukasta tulee muutakin kuin pelkkää karkkia ja tarroja. Joulusukan täyttäminen maksaa helposti enemmän kuin kaupan kalliit lelukalenterit, ellei ole pitkin vuotta tehnyt löytöjä kaupasta tai kirppareita. Meillä on kalenterissa herkkujen ja pikkuyllätysten lisäksi jouluisia puuhia. Viime vuoden kalenteri-ideoihin pääset tästä.

Viime vuonna sukan sisällöstä oli narinaa. Jotain pieniä jouluisia juttuja saimme askarreltua nyrkkitappelun välissä ;) Mielessäni päätin, että 2012 saa olla sukan välivuosi. Ajattelin, että pojat ovat aivan innoissaan, kun vihdoin saavat kaupan lelukalenterit. Ensimmäisellä "myyntikierroksella" legokalenterit eivät kelvanneet pojille. Jokainen halusi joulusukan. Yritin tietenkin niitä edullisempia Lego City kalentereita.

Pari päivää sitten pojat ihastelivat Lego Star Wars kalentereita "Voi kun on hieno, saispa tuollaisen" ja päätin heltyä (=säästää omaa vaivaa ja latoa euroja tiskiin) ja luvata jokaiselle kyseisen kalenterin.

Kuinka kävikään. Esikoinen pisti vastaan urakalla. Olin jo luvannut hänelle joulusukan. Hän haluaa leipoa, askarrella, koristella ja saada pikkuyllätyksiä ja karkkia. Sinänsä tämä ilahdutti minua suuresti, mutta silti toivoin viime hetkeen saakka, että esikoinenkin sittenkin valitsisi Lego kalenterin.

Sain joulukalenterien kaikki huonot puolet: kaupan kalleimmat kalenterit ja sen päälle tekemisen ilon/vaivan. Toisaalta täytyy todeta, että 8v on innokas leipomaan ja näppärä askartelemaan. Ehkä tänä vuonna nautimme hänen kanssaan puuhasta viime vuotta enemmän.

Oikeaan yläkulmaan tulee jossain vaiheessa linkki myös tämän vuoden kalenterisuunnitelmaan.

Ystäväni laittoi aamulla tekstarin, että Citymarketissa on legot -25%. Sieltä tuli kalenteritkin, joille ei sitten lopuksi jäänyt hintaan kuin noin 21€ kpl. Osa Cittareista on joulun alla auki klo 21, joten vielä ehtii ostoksille.


18 kommenttia:

  1. Mul on ihan huuli pyöreenä et mitåähän sitä keksis kun edellisinä vuosina mul on ollu pussikalenterit lapsille. siis sellaiset on iso neulottu pussi aatolle ja 23 pientä pussia joulukuun muille päiville ja niihin sit joka aamu tuotu ylläri ja aina kyseinen otettu pussi lähtee niin on lapsenki helppo pysyä kärryillä et montako päivää on jäljellä mut nyt ei ole kaikille sellaista enkä jaksa neuloa :P E ttarttis keksiä jotain. Jos pistäis puikot kilkattaen kun on noita lankoja tuossa jäljellä ja neulois vaan kaikille oman joulusukan tai ompelis. mä luulen et ei menis meidän yhä joulupukkiin ja tonttuihin uskoville lapsille läpi jos tonttu ei tänävuonna toiskaan mmitään jouluaamuina :D

    VastaaPoista
  2. Siilis:
    Meillä meni ihan hyvin läpi, kun kysyin pienemmiltä pojilta, että ottavatko he tontun ja äidin yhteisen joulusukan vai kaupan kalenterin. Viime vuonnakin tonttu oli niin kiireinen, että osan joulusukan sisällöstä täytti äiti.

    Tosin en tiedä, että uskooko meidän 5v enää joulupukkiin. 4v ainakin uskoo. 8v on jo lost case. Minusta joulupukissa on taikaa ja haluaisin itsekin uskoa häneen :)

    VastaaPoista
  3. Meillä Pojalla on kanssa toi Star Wars kalenteri...ja ostin sen sillä noin kolmenkympin hinnalla...Poika tosin säästi puolet viikkorahoistaan joka oli ihan kiva juttu.
    Oispais hauskaa jos sais joku vuosi aikaseks tehä tommosen hienon sukkatyyppisen kalenterin mikä teilläkin on ollu:)

    VastaaPoista
  4. :) meillä päästään joulukalenterin kanssa vielä helpolla:postista löytyi ihana suuri myyräkalenteri, joka käy yhteisesti kaikille.
    Tulevia vuosia odotellessa!
    Hatunnosto sinulle viitseliäisyydestä!

    VastaaPoista
  5. Sanna-Mari:
    Joulusukka on siinä mielessä kiva, että tulee tehtyä jouluisia puuhia lasten kanssa. Meillä on töissä marras-joulukuu aina todella kiireisiä ja helposti voisi tulla väsymyksen verukkeella jätettyä leivonnat ja askartelut vähäiseksi, mutta joulusukka ruoskii äidinkin liikkeelle :)

    zirk:
    Ei meillä ollut joulukalentereita silloin kun pojat olivat ihan pieniä. Joskus oli partiolaisten kuvakalentereita ja niistäkin unohdimme avata luukut :)

    VastaaPoista
  6. Olenkin varmaan kertonut, mutta mä tein joskus vuosia sitten pikkupikkusiskoille ja veljen lapsille tommoiset yllätyskalenterit. Yksi kalenteri (kahdelle lapselle) tuli yllätyksineen maksamaan reilu 100euroa, vaikka osaan "luukkuja" tonttu olikin tehnyt jouluisia tehtäviä runomitassa (muistaakseni kahdeksan tehtävää, tai sitten kuusi...) Pikkupikkusiskot olivat silloin vähän isompia (8v, 6v), ja olivat oikein innoissaan tontun tehtävistä, mutta veljen lapset olivat vasta 5v ja 2v, eikä veli tai käly [kiittämättömät väsymyksessään, mutta nyttemmin rakkaat] todellakaan olleet innoissaan tontun tekemistä pikku yllätyksistä, mitkä osuivat monasti viikonlopulle... Silloin päätin että eipä tartte tehä enää kalentereja enää kuin joskus sitten aikanaan omille kakaroille :p

    Mutta sitä mietin että miten te saatte ton toimimaan??? Miten muka muut pojat ei ole kateellisia esikoiselle sukkakalenterin tehtävistä, ja jaksaako niitä sitten oikeasti tehdä vain yhden kanssa? Ja kuinka esikoinen ei sitten ole kateellinen Star Wars legoista? Mä ainakin olisin :D

    Mä oisin varmaan suosiolla ostanut kaikille ne Star Warsit, ja sitten lisäksi kaikki joulun tekemiset olisi ollut iloista touhuamista, koska tonttu olisi tuonut kirjeitä joulun odotusta helpottamaan...

    Noh, mulla ei edelleenkään ole niitä lempeitä lapsosia tai mukavia mukeloita taikka kultaisia kakaroitakaan, niin mä en tiiä että miten noista tommoisista uhkaavista katastrofitilanteista selvitään :O

    VastaaPoista
  7. Haltiakummi:
    Älä ny maalaa piruja seinille... että tehtävistä ja legoista tapellaan koko joulukuu. Hetkellisesti ahdisti, koska voihan se mennä noinkin.

    En tiedä, kuinka mahtaa käydä. Se pitää sanoa, että esikoinen koululaisena on huomatavasti innokkaampi moneen puuhaan kuin pienemmät. Ajatuksenani oli että esikoisella on hommasta "vetovastuu" ja pienemmät saavat kiinnostuksensa ja taitojensa mukaisesti osallistua.

    Luulen, että suurin riidanaihe voi olla se, että esikoisen sukasta tulee karkkia ja pienemmät saavat hepulit.Sitten jos kaikki saa karkkia, niin se ei ole reilua ja esikoinen saa hepulit.

    Mulla oli ihan selvästi sellainen ideaalikuva päässäni, että pienet pojat leikkivät onnellisina legoillaan ja esikoisen kanssa puuhakkaina hyräillen vaikka leivomme. PIenet voivat sitten tulle ottamaan muotilla parit piparit , mutta muuten esikoinen hoitaa homman. Nää mun "aikakausilehti kuvavälähdykset perhe-elämästä" eivät ole juuri meidän arkirealismia kohdanneet... saas nähdä tuleeko vaan mehevä riita.

    Mä luulen, että toi sun ehdotus, että kalenterikaikille ja sukkaan muutama joulukirje olisi se kaikken toimivin. Mä olin niin vaan kangistunut ajatukseen, että vain toisen voi saada.

    Voihan sitä helvetin päästettä valloilleen kipaista yhden joulukalenterin lisää. Tässä just keskusteltiin poikien lahjamarinasta ja kohtuuttomista toiveista, että aletaan lähestyä sitä pistettä, että äiti ei enää järjestä synttäreitä eikä osta lahjoja, kun mikään ei riitä. Olen siis antanut kasvatuksellisia pettymyksiä turvallisessa ympäristössä, kun mitään mitä haluaa ei kuitenkaan ikinä saa. Meikäläisen hermo ei meinaa venyä edes näihin yksinkertaisiin kasvatushommiin...

    VastaaPoista
  8. :D))) Anteeksi rakas ystävä, tarkoitus ei ollut nostattaa verenpainetta ja jättää paria sydämen lyöntiä välistä järkyttävillä kommenteillani :D Mutta jotenkin vaan näin "suutarin lapsena jolla ei ole kenkiä" (katastroofia avun päälikkö - katastrofi altis tytär) huolestuin heti tuosta mahdollisesta katastrofista, mikä tuossa teidän joulukuun aamujen ilossa saattaa kyteä...

    Ja kun kerta tälle tielle lähettiin, niin kerronpahan vielä mitä tuli juurikin mieleen: aattele jos kävisikin niin että tarvitsette semmoisen kolmannen Star Wars Lego-kalenterin, ja ne kalenterit onkin myyty loppuun!!! [niin kuin tähän mennessä joka vuosi on mitä ilmeisemmin käynyt] ....

    Kuule, mä luulen että se Cittari aukee kasilta <3 just in case of emergency

    VastaaPoista
  9. Haltiakummi:
    Teikäläinen se on oikein huippu seinälle maalaaja :)

    Esikoinenhan olisi halunnut molemmat: sekä kalenterin että sukan. Karkista ja herkuista tulee riita, se on jo nyt selvä. Taidan täyttää sukkaa koululaistarvikkeilla tehtävien lisäksi.

    En nyt kyllä taivu ostamaan (vielä) sitä kolmatta kalenteria.

    Tarvitsen kohta kalenterin itselleni mistä tulee alkoholia, vapaailtoja, askartelutarvikkeita, vähän suklaata jne.

    Onnistuiskohan tämän homman palauttamaan jotenkin siihen partiolaisten kuvakalenteriin?

    VastaaPoista
  10. En mä usko, että pojat juurikaan pettyy, jos kalenterit vaihtuu siihen partiolaisten kalenteriin, varmasti ovat tosi iloisia ja onnellisia siitä..... Buahhhahhahhaaaa :r

    Ja et sä voi tehä esikoiselle tota, että jätät ne karkit pois sieltä sukkakalenterista - sehän on juurikin yksi syy siihen valintaan; sukasta tulee parhaat yllärit! :D

    Woih, et sä vois tänne laittaa semmosta joulukalenteria, missä kertoisit joka päivä mitenkä aamun ihana iloinen kalenterien avaaminen sujuikaan? Se ois kyllä tosi hyvä joulukalenteri, mä ainakin lukisin sen joka päivä!

    (hetken suunnittelin tekeväni sulle tommosen alkoa-vapaailtoja-askartelutarvikkeita-suklaata-kalenterin, ihan vaan silkasta ymmärryksestä ja hyvästä tahdosta hienoa naista kohtaan, mutta sitten muistinkin lupaukseni siitä, etten tee enää kenellekään kalentereja, paitsi omille kakaroille. Sori, se oli tosi lähellä, ja siitä olis tullut tosi hiano!)

    Mietin mä tässä jo, että mimmotteita kirjeitä se tonttu voisikaan kirjoitta sinne sukkaan kolmen koplan joulun odotusta ilahduttamaan...

    "Nyt on konstit ja neuvot monet
    kun jauhoiset on sormet.
    Nyt ei leivotakkaan kakkua taikka pullaa,
    kukapa teistä siis kaulitsee ja rullaa?
    Pipareita paistetaan monen monta,
    ja niitä maistellaan odotellessa lunta."

    Iloista joulun odotusta ;)

    VastaaPoista
  11. Sulle on tapahtunut niin paljon, etten tiedä mistä alottais kommentoinnin. Jos vaikka tosta Haltiakummin hauskasta toiveesta. Joulukalenteri missä saadaan seurata kalenterien avaamista. :)
    Olen muuten yltiökiitollinen et meidän muksut haluaa vaan karkkikalenterit. Olenpas päässyt helpolla.
    Musta ei ole tohon joulusukkajuttuun askarteluineen, mutta onneksi täällä puuhaillaan ja leivotaan edes.

    Sun yh viikko oli aikamoinen. Mä nostan hattua, kehun ja kumarran ja hämmästelen. Hirveä duunimäärä ja sit vielä iltapuuhat poikien kanssa yksin. Huh! Tota lukiessa taas tajus miten lellivauva elämää mulla on jopa yh viikkoina, kun puuttuu se reilu 8h muualla töissä oloa.
    Kiitos muistutuksesta. (mutta ansaitsisit kyllä maija poppasen)

    VastaaPoista
  12. Haltiakummi:
    Ihana runonpätkä <3 Käytän sen ehdottomasti!

    Jokapäiväiseen joulukalenterin avauksen postaukseen voi olla hankala kyetä, mutta mä lupaan dokumentoida parhaimmat ja pahimmat :)

    Mua vähän jännittää, että miten mies tulee pärjäämään joulusukan kanssa sen viikon, kun minä ja keskimmäinen otetaan aurinkoa etelässä... Parit jutut laitan valmiiksi, mutta muuten epäilyttää että sukasta nousee mun parkkirahat ;)

    Mä laitan sitten sinne karkkia. Saadaanhan ainakin vähän joulunalusriitaa aikaiseksi...

    Voisinko mä anoa pääseväni sulle adoptiolapseksi? Silloin saisin vihdoinkin kalenterin josta olen koko elämäni haaveillut. (lapsena en haaveillut viinasta, mutta omatekoisesta kalenterista kylläkin)

    VastaaPoista
  13. Meillä Eppu väittää edelleen sinnikkäästi uskovansa joulupukkiin =D
    Siis kyllä se tietää ettei meille tule aito pukki, ja että lahjatkin ostetaan itse, mutta uskoo että Korvatunturilla asuu ihka oikea pukki. Ja se on mun mielestä aika ihanaa, mä haluaisin myös uskoa niin.

    Joulukalenterit, ah mikä joka vuotinen tuskan aihe!

    VastaaPoista
  14. P:
    Mä laitan parhaimmat ja riitaisimmat luukut blogiin :)

    Meillä karkkikalenteria on jarruttanut se, että esikoinen ei ole juurikaan syönyt karkkia ja todella harva karkki kelpaa. Joulusukka on minusta ajatuksena ihana, se käytäntö vain usein tökkii.

    Loppuvuosi on aina hektinen. Töissä se on akiireisin aika vuodesta, marraskuussa on kahden lapsen synttärit ja pimeys verottaa voimia. Välillä tässä on itsekin ihan sekaisin, että mitä tapahtui ja mihin pitikään seuraavaksi sännätä. Maija Poppanen tulisi kyllä tarpeeseen. Jos hän ei itse pääse paikalle, niin voisi edes lähettää parit laulut, joilla lapset saisi käyttäytymään järkevästi.


    Vera:
    Ihana tuo teidän Eppu :)
    Joskus esikoisen kanssa jotain joululeffaa katsoessa oli samanlainen keskustelu, että voihan se joulupukki olla kuitenkin olemassa, vaikka lahjat tulivat läheisiltä. Ja ehkä se joulupukki käy niiden lasten luona, joita muuten ei kukaan muistaisi lahjoilla.

    VastaaPoista
  15. Mä ainakin oon nähnyt Joulupukin siellä korvatunturilla, seitsemisen vuotta sitten käytiin siskon kanssa tarkistamassa ja siellä se Pukki oli! Pukki kyseli että onkos siskokset olleet kilttejä, ja otetaankos yhteinen kuva? Me, 26vuotiaat naiset, hihitimme ja punastelimme kuin pikkutytöt, ja jännitti melkein yhtä paljon kuin 20vuotta aijemmin aattoiltana :) Joten kyllä, Joulupukki ON olemassa. Vanhemmat ja muut aikuiset auttavat pukkia lahjojen hankinnassa, kun niitä on niiiiin paljon, mutta Joulupukki on siellä korvatunturilla, missä häntä voi käydä morjestamassa ja mihinkä hänelle voi lähettää postia. Ja sitä postia oli kyllä tosi tosi paljon :)

    VastaaPoista
  16. Haltiakummi:
    Ihanat joulupukkiin uskovat siskot :)

    Ihan sellainen pieni tarkentava kysymys, että halusiko pukki korvauksen kuvauksesta? Ja olitteko sittenkin Rovaniemellä? ;)

    VastaaPoista
  17. Meilläkin on useampana vuotena ollut tehtäväkalenteri, tehtävinä mm. joulukylpy(kylpyammeessa kynttilänvalossa), joululaulujen laulamista, pihakuusen koristelua, joulukoristeiden hakua vintiltä... Joulukoriste hamahelmistä on kyllä huippuidea, kiitos, pätyy varmasti meidän kalenteriin tänä vuonna.

    VastaaPoista
  18. Anonyymi:
    Oih, minulle kyllä kelpaisi joulukylpy! Harmi, että meillä ei ole kylpyammetta.

    Hamahelmiä saisi ainakin nettikaupoista vielä erikoisväreissä. Viime vuonnakin heräsin aivan liian myöhään hankkimaan niitä. Hopeiset tähdet olisivat hienoja.

    VastaaPoista