15. huhtikuuta 2012

Valmiita ompeluksia (vihdoinkin)

Pitkäperjantaina otin Berninani kainaloon ja livahdin muutamaksi tunniksi kaverin kanssa ompelemaan. Bernina tuli Karnaluksin kontrollitud-paketista, eli se oli kaupassa purettu, säädetty ja koekäytetty. Minulle käyttöön otto oli nopea. Nostin koneen laatikosta, laitoin johdot ja lankatelineen kiinni ja ei muuta kuin hurruuttelemaan. Ihana Bernina. Täydellinen tikki.

Viime vuoden puolella Saksasta hankitut kankaat päätyivät vihdoin paidoiksi. Esikoiselle olen pitkään tehnyt vaatteet Ottobren kaavoilla siten, että leveys on 122 ja pituus 134. Nyt on aika siirtyä leveydessä reilusti suurempaan, sitä se teettää kun siirtyy painossa miinuskäyrältä plussan puolelle. Toivottavasti paidat mahtuvat esikoiselle ensimmäisen pesukerrankin jälkeen. Laiskana en viitsinyt "esipestä". Kukahan jaksaisi vielä päätellä roikkuvat langat?

Kepposkolmikon pingviinipaidat

Esikoisen paidat ovat niin isoja, että kankaan leveydestäkään ei jää juuri mitään.
Pienempi paita ei ole vauvan paita vaan about 100cm.

Esikoiselle vielä kettupaita

Yhden pojan sain houkuteltus sovituskuvaan.
Tummahko kuosi käy yllättävän hyvin sekä blondille että ruskeatukkaiselle.

5 kommenttia:

  1. Vautsivau! Sä teet niin hienoja juttuja trikoosta. Multa ei trikoo-ompelu oikein luonnistu, tereiden laitto pilaa aina työn. Olen "päättänyt", että vika on varmasti ompelukoneessani ;) Mulla on siis ompelukonekuume. Lukisin mielelläni lisää myös ompelukoneestasi... Ja siitä mitkä ovat sinun valintaperusteesi hyvälle ompelkoneelle. Ihania kankaita! Ja herkkuoranssi kaula-aukko tuossa vaaleassa kankaassa.

    VastaaPoista
  2. Nuo erittäin siistit trikookanttaukset on tehty kaverin peitetikkikoneella. Omalla ompelukoneellani saa kaksoisneulalla tehtyä oikealta puolelta siistin näköistä, mutta nurjapuoli on tosi kurjannäköinen ja langankireys on aina huono. Kantatut reunat tuntuvat sentään kestävän hyvin, toisin kun kaksoisneulalla tikattu paidan helman käänne.

    Ostin vanhan Singerin tilalle uuden Berninan saumurin Virosta. Siitä olen aikeissa postata ihan erikseen.

    Mun ompelukone on pari vuotta vanha Elna. Ei ihan perus, mutta ei se kalleinkaan malli. Ostin sen paikallisesta ompeluliikkeestä. Se oli sellainen keskihintainen kone Suomessa 400-500 väliin. Ostin sen aika kokemattomana ompelijana.

    Nyt jos ostaisin koneen, haluaisin sellaisen, jossa olisi mukavia joustavia ompeleita, jotta trikopaitojen alareunan voisi hurauttaa vaan sillä. Lisäksi kokeilisin ehdottomasti moneen kertaan, että kuinka kone toimii ihan ohuilla sekä paksuilla matskuilla ja paksuilla saumoilla sekä ihan reunasta aloittaessa ja reunaan ommellessa. Elna tuppaa noissa kohdissa vetäisemään langat ryttyyn neulalevyn alle. Kiroillen sitten ruuvaan levyn irti. Olisi pitänyt ehdottomasti ottaa omat kangastilkut kokeiltavaksi liikkeeseen.

    Kolmantena arvioisin näpinläven tekemisen helppouden ja jäljen. Jos aikoo ommella naistenvaatteita, niin sitten varmaan kannattaisi tsekata, miten esim. piilovetoketjun ompelu onnistuu koneella.

    Mulla ompelukone on aika vähäisessä käytössä, koska ompelen enimmäkseen joustavista materiaaleista saumurilla. Kaikki lastenvaatteet teen saumurilla niin pitkälle kuin mahdollista.

    Mä luulen, että mun Elna on vähän markettikoneita laadukkaampi ja kestävämpi, mutta tuskin merkittävästi. Mä en ihan koe saaneeni rahoilleni vastinetta. Jos mä nyt voisin ostaa ompelukoneen, niin mä ostaisin Berninan. Mun Berninafanius on peräisin työväenopistosta, jossa on paljon Berninaa. Tosin Berninan hinnalla saa about 2 Elnaa ja 4-5 ompelukonetta Prismasta. Markettikonetta en kyllä ostaisi sen takia, että sitä ei pääse kokeilemaan.

    Eurokankaalla oli joskus yhteistyötä jonkun edullinen ompelukone-merkin kanssa ja sinne sai tulla maksulliselle (n. 20) muutaman tunnin konekurssille ja hinnan sai takaisin, jos osti koneen.

    VastaaPoista
  3. Onpas hienoja paitoja! Ja ihana toi pingviinikuosi.
    Peitetikkikone olisi kyllä ihan äärettömän kätevä! Mulla on vaan Bernina, jonka kanssa ei ole vielä yhteistä säveltä löytynyt. Mä en vaan tajua miksi tekee usein niin huonoa tikkiä. Vaikka olis just tehnyt hyvää tikkiä, niin jos pitää pienen tauon niin yhtäkkiä tekee ihan löysää/kireää/solmua. Henkimaailman juttuja.
    Jos olisin rahoissani ostaisin kunnon Brotherin tehdasompelukoneen. Sellaisella kun on päässyt ajamaan, ei enää tee mieli ommella omalla muovisella koneellaan.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoista keskustelua! Muakin kiinnostaa nuo ompelukoneiden laatukriteerit, koska haluaisin uuden (Berninan?). Mä luulin, että Berninan sisäosat ovat kuitenkin muuta kuin muovia ja mun kässänopesisko vannoo kans B:n nimeen. En osaa sanoa, kun en ole ikinä kokeillut.

    Mikä on peitetikkikone? Tarttee kai kuuklettaa.

    VastaaPoista
  5. Komeita paitoja. Mä olen ihan rakastunut nyt sit tuohon kettukuosiin.

    VastaaPoista