8. joulukuuta 2017

Itsenäisyyspäiväjuhlia

Suomessa on paljon asioita, joita arvostan. Korkeimmalle minun silmissäni nousee se työ ja näkemys, jolla menneet sukupolvet ovat rakentaneet köyhästä maasta tasa-arvoisen ja varakkaan hyvinvointivaltion. Vaikka yhteiskunta ei ole täydellinen ja tuntuu, että se on moneltakin kohtaa murroksessa, niin meillä on kuitenkin hienoja asioita kuten maailman korruptoitumaton hallinto ja poliisi, huippukärkeä oleva peruskoulu, ilmainen koulutus ja hyvä turvallisuus. Lisäksi meillä puhdasta luontoa ja laajat jokamiehenoikeudet, joilla niistä pääsevät kaikki nauttimaan. On siis paljon hyvää, mitä juhlia!

Perheen ensimmäiset Itsenäisyyspäiväjuhlat osuivat keskimmäisen kohdalle. Helsingin pormestari on perinteisesti kutsunut kaikki 4-luokkalaiset Itsenäisyyspäiväjuhliin Finlandiatalolle. Päivä oli ollut pitkä, kättelyä oli joutunut jonottamaan, mutta kaiken kaikkiaan kokemus on varmasti muistiin painuva. Vielä illan päätteeksi juhlijat esittivät koululla kaikki harjoittelemansa tanssit. Se oli sykähdyttävä hetki!

Mun muru

Tanssin pyörteissä

Hyppää hetkeksi tanssin pyörteisiin

Seuraavat juhlat olivatkin sitten alakoulun Itsenäisyyspäiväjuhlat, jotka korvasivat perinteiset joulujuhlat. Todella hyvin koulu onnistuu juhlien järjestämisessä ja Suomi 100 juhlat olivatkin yhdet parhaista. Työnantajakin järjesti pienen juhlan, jossa oli puheita ja musiikkia ja kohotimme onnittelumaljat 100 itsenäiselle vuodelle.

Skool Suomelle!
Nauroin makeasti, kun suurimmat aplodit sain puheenvuoro "kuohuviiniä on lisää tarjolla" :D

Kotona järjestimme oman porukan kesken juhlaillallisen. Kuopus ja keskimmäinen esittivät aluksi sikermän koulun juhliin opeteltuja Suomi 100 lauluja ja vetäisivät vielä Maammelaulun päälle.

Skool jälleen Suomelle

Äänestimme etukäteen illan menusta. Voittajaksi valikoitui: paistettua lohta, keitinperunoita ja Hollandaise-kastiketta sekä vihersalaattia. Jälkiruuaksi oikein suomalainen herkku eli mustikkapiirakkaa Ukin mökin mustikoista ja vaniljajäätelöä. Muuten meillä sujui Itsenäisyyspäivä ihan arkisissa puuhissa, pääosin laitellen tavaroita takaisin paikoilleen. Somevirrasta katselin, että yllättävän moni osallistui isompiinkin juhliin, jopa frakkijuhliakin vilahteli. Aivan mahtavaa, että ihmiset ovat juhlineet Itsenäisyyspäivää kunnolla. Tunsin pientä haikeutta, että olisi pitänyt järjestää isommatkin juhlat, mutta tänä vuonna voimavarat riittivät vain pieneen juhlaan oman perheen kesken.



Nyt on edessä joulukorttitalkoot, toinen joulutorireissu ja joulukukkakurssi. Joten stay tuned ;)

Mukavaa viikonloppua!

3. joulukuuta 2017

Tallinnan joulutori

Minä olen hurahtanut joulutoreihin. Ne tuovat valoa ja tunnelmaa joulukuuhun. Viime vuonna kävin peräti neljillä joulumarkkinoilla. Tämän vuoden joulumarkkinakauden avasin ystäväni kanssa Tallinnassa. Suunnitelmissani on käydä vielä Helsingin Tuomaanmarkkinoilla ja Turun joulumarkkinoilla. Suuret suositukseni saa Lohjan menneen ajan joulumarkkinat, jotka järjestetään 9-10.12. Viime vuoden tunnelmia Lohjalta ja Tammisaaresta pääset kurkkaamaan *tästä*

Tallinnan joulutori oli tunnelmallinen, mutta aika pieni. Myynnissä oli käsitöitä villatuotteista nahkaan. Elintarvikkeita oli aika vähäisesti myynnissä, toki monta kojua myi glögiä ja pikkupurtavaa ja herkkua. Torin keskipisteenä oli varsin komea kuusi. Avajaisviikonloppuna joulutorin ohjelmalavalla oli melkein koko ajan musiikkia tai tanssiesityksiä. Minä löysin torilta pikkaisen herkkuja ja pellavaisen, joulunpunaisen huivin itselleni.






Juolutoreilun lisäksi ehdimme ihastella vanhaa kaupunkia, syödä hyvin ja shoppailla. Löysin itselleni erinomaiset talvikengät ja uskomatonta kyllä myös varvassandaalit. Minun piti koko kesän ostaan uudet flipflopit, mutta jäi hoitamatta ja niille olisi tarvetta ensi vuonna. Tallinnan reissun ja black friday alejen ansiosta meillä onkin kaikki joululahjat ostettuna.



Hotellin suosituksesta söimme Farm-nimisessä ravintolossa. Sisäänkäyntiä koristi erilaiset täytetyt eläimet ja mietimmekin, että minköhän olemme oikein menossa. Sisältä ravintola on avara, vaalea ja tyylikäs. Ruoka oli todella hyvää, söin todella mureaa lammasta. Annoskoko oli minusta reilu. Harmillisesti illallispaikkavalintamme ei ollut lähelekkään Farmin tasoa.

Lampaan filettä

Ravintolassa oli pyörivä joulukuusi

Farmin ravintolasali

Joulufiiliksen nostattaminen keskittyy minulla tällä hetkellä jouluherkkuihin tai sitten kodin ulkopuolelle. Koti en todellakaan pysty laittelemaan joulukuntoon, kun olemme räjäyttäneet osan irtamistoamme pitkin alakertaa. Astiat ovat melkein kaikki löytäneet tiensä takaisin astiakaappiin. Yllättävää kyllä ne eivät meinaa mahtua sinne takaisin -melkein arvasin tuon! Astiakaappien tyhjentämisen lisäksi olemme joutuneet tyhjentämään myös kirjahyllyt siirtoa varten. Nyt olohuoneessamme näyttääkin tältä:

Pieni sotku

Hiukan alkaa hermostuttamaan, että mintenkäs sitä joulua oikein vietetään, kun koti menee koko ajan enemmän ja enemmän sotkuun. 

26. marraskuuta 2017

Sinivalkoista-haaste

Sain "Kotona Annin kanssa"-blogista Sinivalkoista-haasteen. Haasteen tarkoituksena on juhlistaa Suomen 100-vuotijuhlaa sinivalkoisin kuvin. Haaste on lähtenyt käyntiin blogista Puutarhahetki.

Minulle se päälimmäinen ja mieluisin mielleyhtymä sinivalkoisesta on tietenkin luonto. Sinivalkoinen on hyvän sään väri! Siitä tulee mieleen sininen taivas ja valkoiset poutapilvet. Tai sininen taivas ja hohtavan valkoinen hanki. Molemmat ovat minulle aivan yhtä mieluisia! Rakastan molempia!

Toisvesi, Virrat

Kalvik, Helsinki 

Aurinkolahti, Helsinki 

Helsingin ulkosaaristo

Vuokatti

Sinivalkoisesta tulee myös mieleen Helsingin tuomiokirkko. Kun lähestyy kauniina päivänä Helsinkiä mereltä, näky on majesteettinen. Suurkikko hohtaa valkoisena sinistä taivasta vastaa, aivan kuin se hiukan leijuisi kaupungin yllä. Harmikseni juurikin sellaista kuvaa ei löytynyt, joten tarjoan teille hieman laimeamman version.


Ehkä rakkain sinivalkoisen mielleyhtymä on vauvani. Kaikilla lapsilla on ollut paljon vauvana sinivalkoista - etenkin vaaleansinistä ja valkoista. Minun ihanat, pienet palleroni.



Ei, en kestä kuinka suloisia palleroita poikani ovat olleet! (puolueellinen mielipide)
Miksi he ovat jo niin isoja? Pallerohaikeus iski kuvia selatessa - niisk!

Haastetta kuuluu laittaa eteenpäin. Joten haastan:
-Nannin, blogista Suortuva
-Tuijan, blogista Satulinna
-Sadun, blogista Kukkapilli

Haasteen säännöt ovat seuraavat: 
kerro postauksessa haasteen alullepanija Tiiu / Puutarhahetki blogi- tee postaus jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaankäy kirjoittamassa www-osoite Puutarhahetki- suurien unelmien puutarha blogi Sinivalkoista haasteen kommenttikenttään. Jos kokee postauksen aiheesta liian työlääksi, voi osallistua myös Instagramin puolella, merkitse silloin kuvat #sinivalkoista_haaste ja @puutarhahetki

Sitten vielä muutama varsinainen sinivalkoinen stereotypia ;)

Vaasa, Raippaluodon silta


Iloa viikkoosi!

23. marraskuuta 2017

Havahtumisia marrashorroksesta

Kuulkaas, viime viikolla sattui muutamana päivänä sellainen ihmeellinen juttu, että tunsin itseni melkein pirteäksi. Niin ja tunsin itseni terveeksi. Viimeksihän tällainen olotila on ollut ennen sairasteluputkea 10.9.

Pirteysviikon aikana sain vihdoin hoputettua ammattilaisen kasaamaan sen pahuksen nojatuolin. Häneltä oli mennyt 20min kasaukseen, mutta ammattilainenkin myönsi, että hän on joutunut kehittämään ihan oman kokoamisrutiinin tuoliin ja ohjeet ovat huonot. Tuoli on aivan ihana istua! Voi olla, että joudumme jakamaan perheen kesken vuoroja tuoliin.

Pirteysviikon aikana onnistuin ponnistamaan uuden sohvan vetovoimasta kaupungille Helsinki Contemporary galleriaan Maiju Salmenkiven näyttelyyn. Oli todella mielenkiintoista kuulla Maijulta hänen töistään ja työskentelytavoistaan. Yllättävää oli se, että Maijulla on kesken useita töitä, joskus jopa yli parikymmentä työtä kerrallaan. Mielenkiintoista oli kuulla myöskin gallerian liiketoimintamalleista ja digitalisoinnista. Helsinki Contemporarylla on netissä nähtävillä osa myyntivalikoimasta ja heillä on saatavilla appsi ja markkerimerkki, jonka avulla nettivalikoiman tauluja voi virtuaalisesti kokeilla kotona haluttuun paikkaan. Ihan älyttömän näppärää!

Maiju teoksensa edessä

Näyttelysssä minulla oli kaksi suosikkia. Hienoa vesivärityötä en saanut heijastavan lasin takia kuvattua, joten näytän teille kaksiosaisen työn nimeltä "Chinese puzzle". Maiju oli kävellyt työhuoneelleen läpi 70-luvun betonisen Itä-Pasilan ja maalannut sen. Seuraavaksi alkoi väri-iloittelu ja betonisesta Pasilasta tulikin värikäs piknikkeidas. Minä tykkään väreistä ja työ vetosi minuun juurikin raikkaan värimaailmansa takia.

Vaikka galleriassa kovasti painotettiin, että suomalainen moderni taide on edullista verrattuna muuhun Eurooppaan, oli ainakin Maijun töiden hinnat sillä tasolla, että ne eivät ole enää tavallisen palkansaajan hankittavissa.

Puolet diptyykistä - mikä värien hehku!

Ja toinen osa diptyykkiä

Koko teos

Sain viikonloppuna myytyä vanhan ruokapöydän pois ja pirteysviikko huipentui siihen, että aloitimme huonekalujen ja tavaroiden siirtelyn. Jouduimme purkamaan ison astiakaapin sisällön kahdesti ja pienen vitriinin kerran. 

Kun saimme kalusteet uusille paikoilleen, minuun iski paha ruskean ahditus. Kirjahyllymme on tummaa puuta ja olohuoneeseen siirretty iso astiakaappi keskiruskeaa puuta ja välissä lumivalkoisena hohtava valkoinen nahkasohva. Avokeittiö on sitten vielä kolmatta ruskeaa puusävyä. Silmiini alkoi sattumaan eri ruskeat. 

Menin aivan liian myöhään nukkumaan sunnuntaina, koska minun piti istua siinä ihanassa olohuoneen leptuolissa miettimässä, että minkä huonekalun pitäisi vaihtaa väriä. Onneksi en silloin tajunnut, että muutama Prisma on avoinna 24h. Olisin vielä yöllä alkanut ruskean vihapuuskassani heilumaan Osmo Colorin kanssa. Lyhyiden unien perään tuli vielä toinen huonosti nukuttu yö ja lipsahdinkin takaisin marrashorrokseen. Niinpä astiakaappien sisältö odottaa reipasta järjestelijää.

Kovasti toivon pirteysviikkoa ennen joulua, koska muuten emme mahdu valmistamaan saatikka syömään jouluruokia. Martathan ovat jo pitkään lanseeranneet sanontaa "Siivoa kaapit jouluksi vain, jos aiot viettää joulun kaapissa". Ehkäpä meillä kokeillaankin sitten joulun viettoa astiakaapissa. Sehän kaikuu tyhjyyttään ;)

Näin valmistaudut jouluun - lataa työtasot ja ruokapöytä täyteen tarpeettomia astioita