7. marraskuuta 2023

Dekkarifestivaali merellä

Joudun nyt tunnustamaan, että olen alkanut sietämään Instan kohtuullisessä määrässä pysyvää ja helposti ohitettavaa mainosvirtaa ja olen välillä jopa klikannut mainoksia. Nettibannerit ja mainosvideot yleensä aiheuttavat vain harmistusta. Instassa vastaan tuli mainos dekkarifestivaalista, jossa kotimaiset dekkarigenren kärkikirjailijat kertoisivat teoksistaan, inspiraatiostaan, henkilöhahmojen luomisesta ja ylipäänsä dekkarimaailmasta Eckerö Linen laivaristeilyllä. Mainos aiheutti välittömän klikkauksen ja innostuksen. Onnistuin rekrytoimaan ystäväni Ilonan ja Sirpan mukaan.

Dekkarifestivaalin mainos

Lauantaina olimme dekkariristeilemässä. Ohjelmaan osallistuminen oli ilmaista, riitti siis ostaa laivalippu. Koska ohjelmaa oli paljon oli ostettavissa myös erikoisristeily, jolla sai ajaa Tallinnaan ja takaisin kahdesti. Me otimme miniristeilyn ja lounaan.


Luen aika monipuolisesti kaikenlaista, mutta suosikkigenreni on dekkarit. Jo lapsena koukutuin Neiti Etsivä sarjaan, Dana-tyttöhin, Kolmeen etsivään sekä tietenkin Viisikoihin. Sitten tuli Agatha Christie, isäni vinkkaamana ranskalaisen Georges Simenonin komisaario Maigret, sitten Matti Yrjänä Joensuun Harjunpäät, Donna Leonin venetsialainen komisaario Brunetti, Alexander McCall Smithin botswanalainen Mma Ramotswe ja Leena Lehtolaisen Maria Kallio ja tietenkin pohjoismaalaiset naisten kirjoittamat dekkarisarjat Liza Marklundit, Anna Janssonit, Anne Holtit, Camilla Läckbergit ja monet muut. 

Risteilyllä oli mukana kotimaisen dekkarin suosikkini nro 1 ja 2 eli Satu Rämö ja Leena Lehtolainen. Kirjailijat hengailivat laivalla ja heitä pääsi juttuttamaan vapaasti. Kirjoja oli myynnissä mukavaan alehintaan ja niihin sai omistuskirjoituksia. Minä luen nykyisin lähes kaiken e-kirjoina, mutta Satu Rämön uusimman halusin ostaa, kun se oli saatavilla näin ennakkoon. Ensi viikonloppu on varattu sille ja isänpäivälle.

Muutaman minuutin kohtaamisesta Satu Rämön kanssa jäi tosi positiivinen fiilis

Christian Rönnbacka ja Marko Kilpi kertoivat miten alkoivat poliisityön lisäksi kirjailijoiksi ja miten työstävät juonia ja miten ammentavat aiheita reaalimaailmasta kirjoihinsa. Rönnbackan tarina Kylmän Sylin taustatutkimuksesta oli mielenkiintoinen.

Haastateltavana Leena Lehtolainen ja teemana "30 vuotta dekkareita - Maria Kallion tarina"

Maria Kallio sarjan kirjoja on myyty Suomessa yhteensä 2 miljoonaa kappaletta. Huikea saavutus!

Kale Puonti ja Immu Ilmen tekivät podcast-jakson risteilyltä. Varsin viihdyttävää materiaalia.

Nämä buffet-lautaset ovat ihan karmeita kuvattavia, kun lautanen on tupaten täynnä. Tykkäsimme kaikki Ecekrön buffet-lounaasta. Alkupalat olivat hyvin. Usein en syö lämpimiä ruokia lainkaan, mutta nyt lämpimissä ruuissa oli erinomaista peuran paistia, paistettua maksaa ja erilaisia uunijuureksia.

Dekkarifestivaali oli mukavan leppoisa tapahtuma ja kaikki kirjailijat olivat hyvin esiintyjiä. Myös haastattelijat suoriutuivat hommastaan hyvin. Alustavasti sovimme, että ensi vuonna uudestaan dekkarifestivaaleille! Yllättävän kiva oli piipahtaa laivalla. Edellisestä kerrasta on kulunut aikaa, se oli joskus ennen koronaa. Vaikka olen innokas matkailija, niin risteilymatkailu ei ole toistaiseksi ollut minun juttuni lainkaan. Nyt kyllä päätin, että ensi vuonna käyn vähintään päiväseltään Tallinnassa. 


19 kommenttia:

  1. Wow - annoit kasvot monelle!!
    Empä ole koskaan edes kuullut dekkarifestareista... kiitos siis, kun pääsi näin mukaan!! Laivat ei ole munkaan juttu... ehkä tänne rannikkokaupunkiin muutettuamme tuli liikaa risteiltyä (koko elämän kattava annos), mutta ehkä sitä joskus voisi.... Ilonkirjoja harmauteen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dekkariristeily oli kiva ja rento tapahtuma. Tykkäsin siitä, että kirjailijat notkuivat siellä laivan yökerhotilassa jossa tapahtuma oli ja halukkaat pääsivät jututtamaan heitä.

      Risteilyt ovat vähän sellaista päämäärätöntä kellumista ja sitten vähän piipahdetaan maissa. Se ei jostain syystä oikein toimi minulle. Mutta ensi vuonna menen Tallinnaan pitkästä aikaa, sen olen päättänyt.

      Poista
  2. Onpa teillä ollut mukavaa ja sivistävää. Kävin paljon kirjojen julkistamistilaisuuksissa ennen koronaa kun meitä kirjoista bloggaavia kutsuttiin niihin, joten tiedän miten jännää on kuulla kirjailijoiden itse puhuvan teoksistaan livenä. 📚

    Kirjat just niin ajankohtaisia isänpäivän alla.
    Ainakin oma isäni on aina ollut himolukija ❤️

    Minullakin dekkarit ollut ennen suosikkilukemistoa, en tiedä miten on niin pääsyt käymään että en oikein enää välitä murhista, etenkään väkivaltaisista sellaisista, mutta se ratkaiseminen ja pähkäily on edelleenkin kiva ajatus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva tilaisuus :) Minun ei ole tullut ikinä käytyä kirjajulkkareissa, pari kutsua sain joskus vuosikausia sitten, mutta silloin ei lapsiperhearki joustanut ylimääräisiin menoihin.

      Minun isänikin on innokas lukija. Tosin nykyisin hän on jaksanut lukea vähemmän kuin aikaisemmin.

      Dekkarigenreen on tullut todella väkivaltaisia kirjoja. Minä ensin innostuin esim. Keplereistä, mutta nyt en enää välitä niistä.

      Poista
  3. kuulostaapa kivalta, ja voi, kun pääsisin osallistumaan ensi vuonna. Sinulla on ihan samanlainen dekkaritausta kuin minullakin. T. Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtuma oli mukavan rento ja kirjailijoiden jutut hyvät. Kannattaa seurata, että onko ensi vuonnakin dekkarifestivaalit.

      Minä olen monesti ajautunut lukujumiin, mikään kirja ei tunnu inspiroivan lukemiseen. Lukujumista auttaa ylitse dekkarit. Kyllä se taitaa tulla sieltä lapsuudesta se dekkarihimo :)

      Poista
  4. Olipas mielettömän kiva idea ja ilmeisen onnistunut toteutus! Oliko laivalla miten paljon porukkaa (ettei kirjailijoiden tarvinnut ihan tyhjille tuoleille esiintyä)?

    Mä saattaisin myös innostua dekkareiden lukemisesta, mutta en kestä mitään ruumiinavauskuvauksia tai liian rankkoja juttuja. Osaisitko suositella jotain kirjailijaa, josta olisi helppo aloittaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porukkaa oli jonkin verran, ei nyt pilvin pimein, mutta ei sali tyhjäkään ollut. Laivayhtiö olisi voinut jotenkin ohjata matkustajia, jotka eivät osallistuneet dekkariristeilyyn johonkin muuhun tilaan kuin sinne keularavintolaan. Menomatkalla kävi niin, että kaikki pöydät varattiin nopeasti ja osa joutui seisomaan. Kaikki eivät olleet tulleet kuuntelemaan esityksiä, meidänkin vieressä ilmeisesti virolaiset nukkuivat päät pöytää vasten esityksien ajan :D

      Nythän on muodissa kokonaan uusi dekkarigenre cosy crime, niissä ei väkivallalla mässäillä. Tähän genreen kuuluu mm. Richard Osmanin Torstain murhakerho, josta tykkäsin. Alexander McCall Smithin Naisten etsivätoimisto sarja. Sarjassa on valtava määrä osia, en tiedä että jos aloittaa alusta, niin onko ajanhammas jo purrut niihin. Minä olen tykännyt sarjasta paljon. Donna Leonin dekkarit ovat myös cosy crime kategoriaa, niissä ihmetellään Venetsian menoa ja syödään melkein enenmmän kuin selvitellään rikoksia.

      Bookbeatillä ja vastaavilla on nyt pitkiä ilmaisia tutustumisjaksoja ja oma kategoria cosy crime.

      Noin 10 vuotta sitten ilmestyi Tarquin Hallin Vish Puri etsiväsarja, joka sijoittuu Intiaan. Sarjassa on muutama kirja. Aikoinaan tykkäsin kovastikin tästä intialaisesta etsivästä.

      Poista
    2. Kiitos tuhannesti kirjavinkeistäsi! <3 Tutkiskelen noita kaikkia heti kun pääsen takaisin Suomi-kirjaston hyllyjen äärelle. :-) Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  5. Varsin erilainen risteilyaihe, varmaan ihan mielenkiintoista hypätä kyytiin. Ja vielä kamut mukana. Lomasestahan tuo kävi :) Tuttuja kirjailijoita melkein kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo reissu pienestä lomasta kävi. Itseasiassa tuntui kuin olisi ollut pidempikin reissu ja mukavaa oli päästä yöksi kotiin omaan sänkyyn :)

      Poista
  6. Varmasti tosi kiva reissu, pitääpä tsekata ensi vuonna. Kaikki Lehtolaisen Maria Kalliot luettu mutta Satu Rämön dekkareita en yhtään. Ovatko hyviä? Marrasiloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa katsella ensi vuonna, että järjestetäänkö dekkarifestarit. Oli kiva tapahtuma :)
      Satu Rämö on mun dekkarisuosikki nro 1 tällä hetkellä, olen tykännyt hänen kahdesta dekkaristaan paljon. Kolmatta säästelen viikonlopuksi :)

      Poista
  7. Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta!
    Enpä tiennyt (kas kummaa) tuollaisia olevankaan.

    Oma luettelosi dekkarimenneisyydestäsi kuulosti erittäin tutulta. Ehkäpä tuollainen risteily kiinnostaisi minuakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään tiennyt dekkarifestivaalista mitään ennenkuin Instagram keksi alkaa mainostamaan sitä minulle. Nyt voisi sitten risteilymainonta mennä tauolle, ennenkuin perun hyvät puheeni Instan mainosten määrästä ja osuvuudesta :D Tapahtuma oli mukavan rento ja kun käyn niin harvoin laivalla, niin sekin tuntui kivalta pitkästä aikaa.

      Poista
  8. "Nyt kyllä päätin, että ensi vuonna käyn vähintään päiväseltään Tallinnassa.", hih hih, nauraa 'joku' alvariinsa merellä reissaava. :D
    Harmittaa, etten lue enää. En osaa samalla, kun teen käsitöitä, ja äänikirjoja en ole edes kokeillut. Pitäisi varmaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen risteillyt todella vähän. Tallinna on minulle hyvä kohde, kun sinne on nopea mennä. Nukun laivalla todella huonosti, joten siksi välttelen Helsingistä Tukholmaan reissuja. Tässä iässä pari huonosti nukuttua yötä sotkee seuraavan työviikon ja huonolla tuurilla vielä sitä seuraavalla paikkailen ensimmäisen viikon mokia. Kesällä kyllä tykkäisin katsella Tukholman saaristoa aamiaista syödessä. Mutta ensi vuonna menen Tallinnaan, sen olen päättänyt!

      Noihin äänikirjapalveluihin saa osaa pitkiäkin ilmaisia tutustumisjaksoja, kannattaa kokeilla jos olisi sopiva pätkä sopivaan aikaan tarjolla.

      Poista
  9. Onpas kiva idea. Toivottavasti näitä tulee myöhemminkin, osallistuisin mielelläni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuo oli kiva tapahtuma. Juuri luin lehdestä, että risteily-yritykset yrittävät houkutella uusia asiakkaita koulujen loma-aikojen ulkopuolelle erilaisilla teemaristeilyillä. Heti jäin kiinni koukkuun minäkin :)

      Poista