26. kesäkuuta 2022

Helteinen mökkijuhannus

Jopas oli Uudellamaalla upea sää juhannuksena. Sunnuntaina kun lämpötila nousi +30, se alkoi jo tuntumaan hieman liian kuumalta. Mutta mielummin liikaa lämpöä, kuin sadetta ja kylmyyttä.

Vuosikymmenien ajan anoppilassa oli joka juhannus suvun juhannusjuhlat. Muutamaan vuoteen ei ole ollut suuria juhlia, mutta oman porukan kesken olemme juhlistaneet juhannusta mökillä. 

Juhannusaattona pakkasimme nuorison ja ruuat autoon. Nykyinen Prius+ on ollut meillä kolme vuotta ja enää kuopus hädin tuskin mahtuu kolmannelle penkkiriville. Poimimme isäni eli vaarin kyytiin ja ajelimme kauniin maalaismaiseman, jossa pellot hohtivat kirkkaan vihreinä ja teiden pientareet kukkivat, lävitse mökille.

 
Vielä on jonkin verran lupiineja teiden pientareille

Mökillä alppiruusu kukki upeasti. Se on sen verran varjoisammassa paikassa, että paras kukinta osuu useinmiten juurikin juhannukseksi.

Koska meillä on juhannusaattona hääpäivä, päätin sen kunniaksi pukeutua edellisellä viikolla hankkimaani pellavamekkoon ja meikata. Mekko on väriltään hempeä lila tai laventeli ja minullahan oli myös lila iltapuku hääpukuna 22 vuotta sitten. Ei samaa sävyä, mutta samaan suuntaan. Ostin Krakovasta itselleni pääkoristeen tapahtumaa varten, joka siirtyi syksyyn. Päätin tehdä sille koekäytön juhannuksena.

22. hääpäivä, yhteisiä vuosia takana lähemmäs 27 (muistaaksemme)

Juhannuksen pääohjelmanumerona oli tietenkin syöminen :) Istuimme pitkään ulkopöydässä herkutellen, jutellen ja nauttien lintujen laulusta ja käen kukunnasta. Kuin suomifilmistä konsanaan.

Savulohta




St. Honoren erittäin hyvä mansikkatartaletti. Miehen suvun juhliin St. Honoreen kakut kuuluvat erottamattomana osana.

Syömisen päälle uimme ja juhannuspäivänä oli aika ottaa kaikki vesilelut käyttöön. Parin vuoden takaa löytyy riikinkukko ja yksi uimapatja ja 90-luvulta yksi uimarengaskin. Vesi oli ihanan lämmintä.

Meikäläinen ja 90-luvun uimarengas.

Nuoriso ilmapatjailee
 
Ostin viime syksynä alennusmyynnistä kovasti toiveikkaana pumpattavan SUP-laudan. Ajattelin, että sillä saisi vähän hartiaseutu kesälomalla liikuntaa ja nuorisolle olisi puuhaa. Harmillisesti laudan koekäyttö jäi syksyllä tekemättä. Juhannuksena otimme sen suurin toivein käyttöön. 

SUP-laudan neitsytmatka

Lauta osoittautui ihan surkeaksi! Se on hyvin epävakaa ja jaloilla joutuu kokoajan tekemään työtä, jotta lauta pysyisi vakaana. Ei lauta välittömästi ole kaatumassa, mutta meno tuntuu sen verran huteralta, että se tekee suppailusta epämiellyttävää. Laitoimme nuorisonkin suppailemaan ja heiltä sama tuomio: Todella epämiellyttävää.

Onko sinulla kokemusta noista pumpattavista laudoista? Onko sinulla ollut vakaata kulkua? Vai täriseekö jalat ja nilkat epävakaudesta sinullakin?

Tulikohan ostettua joku ihan surkea lauta vai onko noi kaikki laudat tuollaisia epävakaita ja muut ihmiset jaksavat sitä epämukavaa tunnetta?

Huono hankinta harmittaa! Olin jo suunnitellut, kuinka ostan vielä toisenkin laudan ja tänä kesänä iloisesti suppailemme vuorotellen koko perhe. Tässä hankinnassa meni rahat aivan hukkaan.

Iloinen yllätys oli se, että mökkirannassa on vieraillut joutsen. Sinkku raukka etsii seuraa, mutta sitä ei mökkijärveltä valitettavasti löydy.


Viimeisiä herkkuja syödään kiireesti pois pakastimesta ennen uutta satoa.


Juhannuksena oli pöydässä myös kantarellipastaa

Oli hieno juhannus ja kerrassaan upea sää. Mukava olisi jo jäädä lomille nauttimaan helteistä, mutta meillä työt jatkuvat vielä ja palasimme takaisin kotiin hoitelemaan niitä.

14 kommenttia:

  1. Hääpäiväonnittelut! Teillä oli monen sukupolven juhannuksenviettoa, kuten meilläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Niin ne vuodet vierivät ja yllättäen olemme olleet pidempään yhdessä kuin erikseen.

      Ihanaa, kun vielä saamme viettää juhlapyhiä kolmen sukupolven kesken. Se voi olla, että nuorisolle tulee omia juhannusmenoja muutaman vuoden sisään tai sitten saamme enemmän nuorisoa paikalle :)

      Poista
  2. Lämpimät hääpäiväonnittelut!
    Kantarellipasta kuulostaa ja näyttää hyvältä 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kun olimme olleet 25 vuotta yhdessä otimme tavoitteeksi seuraavat 20 vuotta. Toivottavasti riittää terveyttä ja rakkautta niin pitkälle.

      Kantarellit ovat minun ja mieheni suurta herkkua.

      Poista
  3. Onnea huikeista vuosista. Kantarellipasta maistuisi täälläkin. Oli hieman kuuma, mutta varjon alla sujui juhannus mukavasti.

    Mukavaa helleviikkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Meillä mökillä iso puusto tuo iltapäivästä pihalle kivasti varjoa ja aina voi viilentyä järvessä. Yöllä piti laittaa tuuletin pyörimään, mutta ei olisi nukkumisesta tullut mitään.

      Poista
  4. Ihania nuo teidän hääpäiväkuvat <3!

    sisko osti viime kesänä pumpattavan suppilaudan, hän ei ole mitenkään erityisesti valittanut sen kiikkeryydestä. Kävin kertaalleen hänen kanssaan suppailemassa, mutta mulla taisi olla käytössä hänen kaverinsa lauta, joten en osaa oikein arvioida. Mun mielestäni kun kaikki laudat ovat kiikkeriä :D (en oikeasti ymmärrä, miten kukaan pystyy *seisomaan* laudalla!) (sisko oli kaverinsa kanssa kyllä suppaillut ihan kunnon päiväretken veneväylän yli, että ei se nyt varmaan ihan hirmu kiikkerä härpäke ole!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vahvistaa epäilyjäni, että minä tulin ostaneeksi ihan p* kiinalaista muovia. Kyllähän se näyttää suppilaudalta, mutta vakaudeltaan ei ole sinnepäinkään. Tuolla meidän laudalla kukaan ei ole kiinnostunut suppailemaan paria minuuttia pidempään :(

      Poista
  5. Juhannuksenne näyttää tosi kivalta ja kuvat ovat tosi kesäisiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Juhannussää oli tänä vuonna varsin huikea.

      Poista
  6. Hei, kokeile pumpata lauta niin täyteen kuin vaan pystyt. Laudoissa on ohje kuinka monta baria ilmanpaineen pitäisi olla. T. Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Laudassa oli ohje maksimi bar-määrään, mutta pumpun mittari ei toimi. Luulen, että se on maksimitäysi, mutta pitää kokeilla saisiko sitä vielä täydemmäksi. Tässä kohtaa ei ole enää mitään hävittävää.

      Poista
  7. Onnea vielä kovasti noin monesta yhteidestä vuodesta. Ihana tuo sun pääkoriste. Upea.

    VastaaPoista