11. helmikuuta 2021

Lomailun vaikeudesta

Korona-aikana minusta olisi entistä tärkeämpää pystyä lomalla irrottautumaan arkirutiineista, koska arjesta puuttuvat monet harrastukset ja sosiaaliset kontaktit ja iloa ja vaihtelua tuovat jutut ovat vähissä. Siksi on harmillista, että meidän lomailumme on taas vastatuulessa.

Uusin vastatuulen ilmentymä alla.


 
Poika kaatui koulun liikuntatunnilla ja otti kaatumisen vastaan oikealla kädellään. Käsi ei ollut niin kipeä, että olisimme heti tienneet sen murtuneen. Katselimme tilannetta muutaman päivän ja kun kipu kädessä jatkui, menimme lääkäriin. Noh, olihan siellä sellainen murtuma, jota lääkäri kutsui ryppymurtumaksi. 
 
Käsi on oikeassa asennossa, luu ei ole poikki, mutta luussa näkyy selvä vaurio. Tuollainen luu, jossa on ryppymurtuma, on kuulemma hyvin herkkä iskuille, jotka johtavat luun katkeamiseen. Siitä syystä hoidoksi suositeltiin kipsausta. Lastensairaalassa tekivät sellaisen kipsin, joka kattaa noin 3/4 käden ympäryksestä, neljännes on sidottu siteellä. Kipsi on sen verran siro, että se menee juuri ja juuri toppatakin hihasta lävitse ja ainakin parin kulahtaneimman hupparin hihasta myös. Ilahduin kipsimallista kovasti, koska tiesin, että ystäväni joutui hankkimaan omalle pojalleen toppatakin ja huppareita ja saksimaan niitä, jotta kipsikäsi mahtui hihasta lävitse. 
 
Kipsin suurin haitta on tietenkin se, että kipsi kädessä on vaikea pelata. Korona-altistuskaranteeni oli paljon parempi, koska se ei haitannut pelaamista. Pisteet Hra Kepposelle kipsilohdutuksesta, poika sai kipsauspäivänä ruuat Mäkkäristä ja jälkkäriksi jättipirtelön Burger Kingistä ja on monesti muistanut mainita saamastaan lounaasta.

Kipsiä pitää pitää kolme viikkoa ja liikuntakieltoa tuli neljä viikkoa. Hiihtolomalla poika ei siis hiihdä eikä laskettele, eikä edes sauno. Meillä oli tarkoituksena mennä mökille ja käydä mökiltä käsin jossain lähinyppylöillä laskettelemassa. Olen toki miettinyt, että uskaltaanko Etelä-Suomen laskettelukeskuksiin mennä ja minkälaiset hissijonot siellä mahtaa olla. Mökille lähtijöitä on enää yksi, eli minä. Se poika, joka ei laskettele, ei ollut innostunut mökille menemisestä lainkaan, kipsikäsi ei voi lasketella eikä saunoa, joten hänkin haluaa jäädä kotiin. Kolmas on sitä mieltä, että jos kaksi muuta saa pelata koko hiihtoloman, niin hänkin haluaa pelata. Hän voisi ehkä lähteä kanssani yhdeksi päiväksi laskettelurinteeseen. Hra Kepposella ei ole lomaa. Edellinen laskettelukausi jäi välistä peruuntuneen Lapin matkan vuoksi ja heikolta näyttää nyt tämäkin kausi. 

Viimeisen kahden vuoden perhelomat ovat olleet suurimmaksi osaksi aika tuskaisia yrityksiä. Niihin on mahtunut molempien isoäitien kuolema, kuuden vuorokauden sairaalareissu Espanjassa, peruutuksia koronan vuoksi, käyttämättä jätettyjä lentolippuja ohjusiskujen vuoksi, maahan julistettu suruaika ja kunnon tulva. Heinäsirkkaparvi jäi sentään uupumaan kokemuslistalta ;)

Hiihtoloma 2021             Kipsi ja liikuntakielto
Joululoma 2020              Ei tavattu isoisiä eikä muita sukulaisia, koska korona
Syysloma 2020               Poika virallisesssa korona-altistuskaranteenissa koko loman
Kesäloma 2020               Pidetty onnistuneesti, minä kävin jopa Norjassa
Lapin loma 2020            Lento peruutettu, rinteet suljettu
Hiihtoloma 2020            Pojat ja minä sairaana, ei onneksi matkavarauksia
Tammikuu 2020             Oma loma Dubai+Oman, ohjusiskuja, suruaika ja rankkasade
Joulu 2019                     Vietetty onnistuneesti
Syysloma 2019              Poika sairaalaan 6 vrk Espanjassa, toinen poika sairaalaan kotona
Kesäloma 2019              Äitini kuoli
Pääsiäinen 2019             Berliinissä lastenlääkärille
Hiihtoloma 2019            Anoppi viimeistä kertaa tajuissaan
(Kirottua, että sisennykset eivät osu kohdilleen!)

Perhelomareissut ovat toistaiseksi meillä jäissä, jopa kotimaan reissut. Uskotaan maailmankaikkeuden viestiä - meidän on parempi pysyä kotona tai mökillä. Käännän katseeni toiveikkaana vuoteen 2022. Ehkä silloin ei olisi koronaa ja lomailuepäonnea.

Tuota listaa katsoessani ei ole mikään ihme, että usein on tuntunut siltä, että lomalla ei akut lataudukaan. Usein töissä on pieni lomallejäämisstressi, sitten lomalla tapahtuukin kaikenlaista kuormittavaa ja olo on saattaa olla jopa väsyneempi loman jälkeen kuin ennen sitä. 

Minulla on suunnitteilla reissu keväälle pohjoiseen Ilonan kanssa. Olen lähettänyt maailmankaikkeudelle toivetta, että olisi terveyttä, kivaa säätä ja laskettelurinteet auki.  Olisin onnistuneen loman tarpeessa.

10 kommenttia:

  1. Voi harmituksen harmitus! Onneksi menitte käymään lääkärissä. Muistattehan, että koulussa sattunut vahinko -> koulun vakuutus korvaa kustannukset.
    Tuota lomalistaa lukiessa mietin omia lomiani. Ei ole aina lomasuunnitelmat menneet minullakaan kuin Strömsössä... Ekä just siksi ole aina loman jälkeen levännyt olo. Siis nyt tajusin, että itselläkin on kohta loma. Ensin ajattelin, että mitähän sitä tekisi ja sitten voi, voi,kun ei tapahtuisi mitään! 😄
    Tsemppiä ja toipumista! 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi käytiin näyttämässä kättä, kipsin laitto lopetti kivut kädestä.

      Muistin koulun vakuutuksen, alle 18-vuotiaalle ei taida tulla mitään laskua kunnallisella virka-aikaan hoidetusta kipsauskeikasta.

      Loma ei aina tarjoa tarvittavaa palautumista. Se on harmillista, tuhdisti keski-ikäinen ei meinaa jaksaa ilman palautumista. Yksityisen alan 5vkon vuosiloma on sen verran lyhyt, että jos isoin osa siitä menee pieleen, niin sen huomaa seuraavan vuoden jaksamisessa.

      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  2. Nyt on kyllä ollut niin paljon huonoa tuuria teillä lomien suhteen, joten pakko onnen on kääntyä. Pidän kaikkia peukkuja <3 Valoa viikkikseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkohan huonon lomailuonnen on jossain vaiheessa kääntyä :) Onhan tuohonkin putkeen mahtunut pari onnistunuttakin lomaa, niille yhteistä on ollut loma kotona/mökillä eikä mitään suunnitelmia :D

      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  3. Voi hyvä luoja sentään. Milloin nämä tiedän vastoinkäymiset mahtavat loppua?!!

    Minä lähetän puolestani myös universumille toiveen, että sinun ja Ilonan reissu toteutuisi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai tämä lomailun vaikeus joskus päättyy. Olisi kiva päästä koko perheen kanssa jonnekkin ennenkuin vanhin on aikuinen :)

      Noilla ystävien kanssa tehtävillä reissuilla on ollut parempi onni, toivottavasti olisi tänäkin keväänä.

      Kivaa ystävänpäivää!

      Poista
  4. Apua. Toi on jo käsittämätöntä epäonnea. Mä en enää marise omista peruuntumisista mitään 🙄
    Miks universumi haluaa teidän olevan kotona? Mitä se tietää mitä me ei. Jos poistuisitte niin palaisko koti? Tulis vesivahinko?
    Toivon parempia lomia ♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myöskin miettinyt, että miksi universumi haluaa, että perhe pysyy kotona. Olisiko niin, että tulisi burnout tai vesivahinko, jos pääsisimme menemään toiveiden mukaisesti. Vai antaako universumi minulle jatkuvaa oppituntia, että lopeta keski-ikäinen jokapaikassa luuhaaminen ja pysy kotonasi :D :D :D

      Kivaa ystävänpäivää!

      Poista
  5. Kylläpä on teille sattunut huono tuuri.

    Onhan meilläkin luita katkottu, mutta muuten ollut suht hyvä onni näissä. keskimmäisellä oli melkein samanlainen tuo ranne kuin teillä, meni pulkkamäessä ja tuli hiusmurtuma, samana iltana käytiin näyttämässä kun särki sen verran ja samanlainen oli omakin murtuma lapsena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomareissaaminen on ollut vastatuulessa ihan koko ajan. Ainoastaan koti- ja mökkilomista osa onnistuu. Kai se onni jossain vaiheessa kääntyy.

      Tämä kipsi on perheemme toinen kipsi ja sen otti tietenkin sama poika kuin edellisenkin. Onneksi ei ole käynyt mitään leikkausta vaativaa operaatiota.

      Kivaa ystävänpäivää!

      Poista