14. huhtikuuta 2016

Helppo ja herkullinen parsapasta

Aloitimme viikonloppuna parsakauden. Parsa kuuluu suosikkiherkkuihini. Rehellisyyden nimissä pitää todeta, että suosikkiherkkujeni lista on aikamoisen pitkä, mutta parsa on pitkän listan kärkikastia. Toinen parsanipuista jäi viikonloppuna käyttämättä ja halusin tehdä siitä jonkun helpon arkiruuan.

Reseptini perustaksi valitsin Hesarissa olleen parsapastan. Ohje oli mukavan yksinkertainen. Vähensin sitruunamehun määrää radikaalisti, koska vatsani ei siedä sitruksia. Tuoretta valkosipulia ei ollut kotona, joten piti tyytyä kuivattuun murskaan. Sen sijaan kotona oli pinjansiemeniä ja lisäsin ne reseptiin.

Ainekset: nippu vihreää parsaa, tagliatellea, oliiviöljyä, parmesania, sitruunamehua, suolaa, mustapippuria ja valkosipulia

Homma meni suunnilleen näin:
1. Kuori parsa perunankuorimaveitsellä ja leikkaa 2-4cm tyvestä pois. Pilko parsa valmiiksi.
2. Keitä sopiva määrä tagliatelleä ja toisessa kattilassa parsa. Parsan keittoaika riippuu paksuudesta, 4-6min on hyvä arvio. Parsa kannattaa ottaa pois kiehumasta, kun siinä on vielä purutuntuma jäljellä.
3. Paahda pinjansiemeniä kuumalla pannulla. Tämä on tarkka homma, koska ne kärvähtävät hetkessä.
4. Sekoita keitetyn pastan joukkoon sitruunamehua. Minä käytin n. 2rkl.
5. Sekoita keitetyn pastan joukkoon oliviiölyä n. 2rkl ja pinjansiemet ja mausteet
6. Sekoita keitetyt parsat
7. ripottele annoksen päälle haluamasi määrä (=runsaasti) parmesania.

Todella helppoa ja maukasta.
Hätäiseen ehdin nappaamaan kuvan pastasta. Annokseni meinasi kadota parempiin suihin ;)

Makaroonilaatikkokansalainen halusi maistaa lautaseltani ja minun piti pitää puoleni, jotta ei käynyt niin, että minulle olisi jäänytkin pelkästään annos makaroonilaatikkoa. Pasta siis maistui esikoisellemme, vaikka parsan poika arvioi "tätä voi syödä", mutta selvästi lapsille voisi tarjota parsapastaa ilman parsaa :)

Parsasta olen postannut aikaisemminkin, kevään 2012 parsa-annoksia löytyy täältä.

Löytyykö muita parsafaneja? Mikä on suosikkiparsareseptisi?


12 kommenttia:

  1. Minä olen alkanut tykätä parsasta vasta ihan oikeastaan viimeisen vuoden sisällä (valkoisesta parsasta en tykkää edelleenkään). Tähän myötävaikutti se, kun tajusin, että en tykkää keitetystä parsasta, vaan mun on parempi valmistaa parsa mieluummin pannulla paistamalla tai uunissa. (Kai mulla oli sitten aina taipumus keittää parsa liian löllöksi.) Sen jälkeen parsa on maistunut. :-) Parasta on minusta ihan yksinkertainen paistettu parsa, johon ei tule muuta kuin suolaa ja mustapippuria, valkosipulia ja sitruunamehua.

    Pastasi näyttää kyllä hyvältä! Hitsi, nyt alkoi tehdä mieli parsaa. :-P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypäs joskus kokeilla paistaa pannulla parsaa, sitä en ole ikinä kokeillut. Uunissa olen laittanut pekoniin kiedottuja parsoja, ne oli hyviä, mutta tietysti rasvaisia. Minä syön valkoista parsaa, mutta vihreä on ehdoton suosikkini!

      Poista
  2. Slurps ja muisk! Tämä resepti menee vilo kokeiluun! Kiitos!

    Haluaisin kokeilla myös parsarisottoa - on aivan käsittämätöntä, etten ole moista koskaan kokeillut.

    t. Parsafani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ravintolassa olen syönyt parsarisottoa ja oli hyvää. Jotenkin olen ollut tosi laiska/arka tekemään risottoa kotona, vaikka eihän se nyt niin kovin monimutkainen ole. Täytyy kyllä ehdottomasti lisätä risotot kotikokkauslistalle.

      Poista
  3. Ai kun vaikuttaa hyvältä reseptiltä, laitanpa korvan taakse kunhan saamme tuon eilen tehdyn keiton syödyksi niin voisi kokeilla tätä! Parsa on huippuhyvää!
    Täällä Barcelonassa sitä kasvaa vuorilla villinä mutta en ole vielä löytänyt sitä, yksi kaveri näytti sitä ja se maistui ihan herneeltä, joihin olen ihan hulluna... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin samaa mieltä, että parsa on huippuhyvää. Parsapasta oli helppo ja maukas resepti. Villiparsa kuulostaa mielenkiintoiselta tuttavuudelta. Vähänkö olisi huippua käydä itse keräämässä villiparsaa :)

      Poista
  4. Siis tämä näyttää NIIN herkulliselta, täytyy kyllä laittaa listalle kokeiltavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parsapasta oli tosi helppo valmistaa ja maukasta :)

      Poista
  5. Nam, parsareseptejä kehiin, pakko avata itsekin parsakausi! <3

    VastaaPoista
  6. Kiitos vinkistä, huomenna meillä syödään parsapastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pidätte! Minä ajattelin tehdä jo ensi viikolla uudestaan. Syötän lapsille pelkkää tagliatelleä :D :D

      Poista