7. toukokuuta 2013

Suuri Rivieran muoti- ja tyyliraportti :)

Lomalla oli aikaa istuskella kahviloissa, ravintoloissa ja puistojen penkeillä ja tutkia ohikulkijoiden tyyliä. Havaintoja oli jos jonkinmoisia. Muutamia salakuviakin napsin.

Oudoimmat vai pitäisikö kirjoittaa persoonallisimmat:
-Eräällä herralla oli aivan harmaa ohuehko palmikko, jonka pää hipoi polvitaipeita. Kyllä - se hipoi polvitaipeita! En ole ikinä nähnyt kenelläkään niin pitkiä hiuksia.

-Toinen herra saapui neonvihreässä asussaan, jossa oli ripaus pinkkiä, kahvilaan ystäviään tapaamaan. Mies työnteli oudon näköisiä katollisia matalia rattaita. Ehdin jo ihmetellä, että mitenkäs lapsi niissä viihtyy ja niihin mahtuu, kun selvisi että rattaat olivat tarkoitettu pienelle koiralle. Fifillä oli siellä oma rauha, vesikuppi täyttöä vaille ja purulelu - eikä rasitu tassut :) (harmittaa vieläkin, etten saanut koiravaunuista kuvaa)

-Vanhat daamit kulkivat pyhäpäivän kunniaksi kaupungilla jakkupuvuissa (vai mahtavatko kutsua niitä kävelypuvuiksi?). Värit olivat pinkki, persikka ja minttu tai pahimillaan/parhaimmillaan kaiken kolmen yhdistelmä. Suomessa ainoa vanhukselle hyväksyttävä pinkki tai minttu asuste lienee tuulipuku ;)

Ranskalaiset miehet:
-Oma mieskin on jo tainnut ehtiä tottumaan siihen, että ranskalaiset miehet käyttävät käsilaukkuja. Suositut mallit olivat tutut klassikot eli rannelenkillinen suorakaiteen mallinen nahkalaukku tai yliolan malli (sama nahkainen suorakaide niin, että pitkä sivu on pystysuorassa), jossa on leveä hihna tekstiilistä.

-Miehet lukevat julkisella paikalla Vogueta (miesten painosta). Salakuvattu komea nuorukainen hartaasti silitteli lehden kannen taitteen suoraksi lukemisen jälkeen. Nuorukaisen ystävä yritti napata lehden itselleen nuorukaisen poistuessa kahvilasta. Mutta ei mies siitä luopunut. Eihän sitä nyt Vogueta kaverille anneta ennenkuin jokainen juttu on luettu!

Hra Kepponen: "Katso tuo mies lukee julkisella paikalla Vogueta"
Äänen sävystä en pystynyt päättelemään oliko se huvittunut vai järkyttynyt :)

Ranskalaisten naisten arkimuotia:
-Värilliset farkut
-Kenkinä balleriinat tai kiilakorkokengät espadrillos-tyyliin
-Merkkiaurinkolasit
-Suosituimmat laukut: ehdottomasti Louis Vuitton Never full ja Eva clutch. Niitä suorastaan vilisi silmissä Nizzan katukuvassa.

Luksuslaukut ja omistajien juomat
Varsinaista luksuslaukkujen tihentymää pääsimme todistamaan Monte Carlon Casinon viereisessä Cafe de Parisissa. Saimme tuurilla varjosta mukavan pöydän, josta näimme ison osan asiakkaista, mutta sen lisäksi myös vapaata pöytää etsivät seurueet. Siinä oli hyvä seurailla, mitä muilla oli päällä ja mitä he tilasivat.

Ensimmäinen havainto: Moni joi klo 13 mojitoa. Hetken seurailun jälkeen selvisi, että he kaikki ne olivat ruotsalaisia. Mojito siis korvannee ruotsalaisen turistin iltapäiväkahvin tai lounaan? Jokaisella mojito-naisella oli kannossa Vuittonin canvasveska.

Toinen havainto: Edessämme kulki pöydän etsijöiden letka. Aloin leikkimielisesti kutsumaan sitä Chanelin ulkoilutusradaksi.

 Suosituin malli ulkoilutusradalla

Sitä ehdin miettiä tämän vanhan rouvan kohdalla, että olisiko pienempi
laukku sittenkin ollut parempi. Tämän kantamiseen meni vakiona molemmat kädet.

Silmä alkoi harjaantua laukkubongailuun. Keskityin tarkkailemaan niitä, jotka puhuivat ranskaa tai joille tarjoilija puhui ranskaa. Yhtäkki bongasin kolme tällaista (eriväristä) ympäriltäni


Olen täydellinen laukkuamatööri (kokemukseni pohjautuu nykyisin runsain miton minulle kannettuihin naistenlehtiin ja satunnaisesti seuraamiini blogeihin), mutta kuvittelen kuvassa olevan Hermesin Birkinin. Sen omistaja ei juonut mojitoa :)

Tämä laukku keräsi muidenkin katseita värillään ja koollaan:


Lopuksi vielä todistan, että en liittynyt ruotsalaiseen mojito-klaaniin :)


Terkuin Muoti-Kepposet - todelliset muodin amatöörit :)

17 kommenttia:

  1. Woops:
    :)


    Marja:
    Muodin ja tyylin bongailu hyvällä säällä jäätelön ääressä on kyllä kivaa viihdettä. Monaco oli siinä mielessä ihan huippupaikka, että siellä näki koko ajan kaikkea sellaista, mitä ei kotisuomessa välttämättä näe ikinä. Ja Nizza siinä mielessä kiva, että kirjo oli suurempi.

    VastaaPoista
  2. Juu mikäs terassilla on istuskellessa ja nauttia tarjoilusta (sekä ruuan ja nesteen muodossa tai silmänruuan)

    VastaaPoista
  3. Oot ihana! Tuo annos kruunasi postauksen täydellisesti! <3 ! Ja hauska postaus.

    VastaaPoista
  4. zirk:
    Kiitos zirk, niin sinäkin ja poikasi olette <3

    VastaaPoista
  5. Ulkomailla on niin ihana katsoa ihmisten tyylejä. Mä en tajua miten "ne" tekee sen.
    Mä haluisin olla huolettoman rennon tyylikäs.

    Ihana matka teillä ollut. Taisi tehdä hyvää haipakkaisen talven jälkeen.

    VastaaPoista
  6. P:
    Kyllä välimeren rannalla on helpompi olla tyylikkäämpi kuin Helsingissä :) Sataa vähemmän eikä ole kylmä. Suomessa arvostetaan käytännöllisyyttä, usein tyylin kustannuksella. Kuulun itsekin siihen kastiin. Mutta onhan se kiva katsella ihmisiä, jotka jaksavat nähdä vaivaa ulkonäkönsä eteen. Paikalliset naiset saavat kyllä perusteetonta etua paksuista hiuksistaan :(

    Reissu teki hyvää. Talvi oli erittäin sairasteluvoittoinen. Vielä on kevään koettelemus edessä: koivuallergian kanssa 2x5 arkipäivää yksin lasten kanssa :(

    VastaaPoista
  7. Oho, sinusta taisi tulla laukku-ammattilainen kertaheitolla! Mä en edes tunnistaisi jotain vuittonin laukkua. Omani ostan jostain citymarketin alerekistä enkä mielelläni yli kolmeakymppiä maksa =).
    Saisikohan Suomeen tilattua tuollaista miesten Vogueta. Mahtaisi siinä monella miehellä leuka loksahtaa. Postilaatikosta tippuisikan Tekniikan maailman sijaan Vogue "kultaa, tilasin tän sulle vuodeks"...=)

    VastaaPoista
  8. Roz:
    Minä sain toistakymmentä vuotta sitten lyhyen oppimäärän merkkilaukkuihin työskennellessäni aasiassa. Siellä officeladylla piti ehdottomasti olla merkkilaukku ja sen lisäksi vielä minikokoinen lounaslaukku. Merkkilaukkuun satsasin. Lounaslaukun vakavuutta, en ymmärtänyt, kunnes sain sellaisen työkavereiltani lahjaksi :) He eivät enää kestäneet lounasta seurassani, kun laitoin siistin lompakkoni pöydälle. Aasian ajasta lähtien olen satunnaisesti seuraillut laukkumuotia. Tunnistan ne eniten myyvät merkit, mutta en uusia enkä harvinaisempia.

    Miesten Voguen vuosikerta olisi kyllä aika mojova isänpäivä- tai joululahja :D Tyylin lisäksi ylläpitää kielitaitoa :)

    Täytyypäs laittaa tuo muistiin. Jo pelkkä irtonumero isänpäiväpaketissa olisi hyvä. Siihenhän voisi laittaa jonkun miesten kosteusvoiteen kaveriksi ;)

    VastaaPoista
  9. Blogissani on jotain sinulle :)
    http://ruttu-nuttu.blogspot.fi/2013/05/mutturallan-arvonnan-voittajat-ovat.html

    VastaaPoista
  10. Ihana postaus! Voi että haluaisin niiiiiin hirveästi näihin maisemiin ja bongailemaan samantyyppisiä asioita :)

    VastaaPoista
  11. Annikka:
    Voittajan on helppo hymyillä :D


    Nonna:
    Kiitos :)
    Minuunkin jäi itämään haave pidemmästä Ranskan Rivieran reissusta koko perheellä. Yhdistäisin siihen vielä Italiaa, jos junat kulkisivat sujuvasti niin ehkä Milano+Garda ja sitten viikon verran Rivieran ympäristössä uimista ja kahviloissa jäätelön syömistä.

    Hankalasti unelmien toteuttamista haittaa vähäiset lomat ja rajallinen budjetti.

    VastaaPoista
  12. Tosi kiva postaus ja aivan mahtavia laukkuja!!
    -Noora

    VastaaPoista
  13. -Noora:
    Kiitos :) Hienoja laukkuja kyllä tuli bongailtua, Birkin metsänvihreänä oli todella kaunis. Hauskahan niitä on katsella, omalla käsivarrella roikkuvassa laukussa saa mielellään olla hintaa yksi tai peräti kaksi nollaa Birkiniä vähemmän ;)

    VastaaPoista
  14. Ai ettà miten ihana postaus tàmàkin. Hieman erilaisia turistikuvia olet saanut kuvattua :D Tààlàkin on muotia nuo vàrilliset farkut...itse en totu ajatukseen, vaikka meninkin jo ostamaan itselleni tummanlilat sellaiset, mutta ovat niin tummat, ettà ei niità ehkà lasketa silleen vàrilliseksi, kun jotkut pinkit tai mintunvihreet, eh.

    VastaaPoista
  15. Ciacy:
    Kiitos :)
    Olisi tehnyt mieli napsia enemmänkin salakuvia, mutta koitin tehdä sen huomaattomasti ja siten, että kuvasta ei henkilö olisi tunnistettavissa. Täytyy vähän treenailla :)

    Minä yritin jo vuosi sitten ostaa itselleni vihreät farkut, mutta ei löytynyt sopivia. Noista pastelleista en minäkään innostu (vaikka eihän sitä tiedä, että mihin tämä pinkkihuuma vielä johtaa...), mutta vihreät ja peruspunaiset kelpaisivat. Tummanlilat ottaisin myös :)

    VastaaPoista