17. huhtikuuta 2010

Hulinapäivä

Koko viikko meni ohi ihan hujauksessa vain, mitään muuta merkittävää ei tapahtunut kuin se, että esikoinen aloitti uimakoulun. Itse kävin kevään ompelukurssin viimeisellä kerralla ja en saanut edes jakkuni kappaleita leikattua. Ihan yhtä aikaansaava olen ollut muillakin saroilla, mutta eihän sitä aina jaksa puuhastella.

Tänään päätin kuitenkin reipastua ja ulkoilla, kirppistellä, kokata, ommella ja kortteilla. Aika hyvinhän tuo onnistuikin, mutta pojat iskivät kyllä isompaa kepposvaihdetta silmään.

Tällaisen kortin tein äitienpäiväksi anopille ja osallistun sillä p*askarteluhaasteeseen. Haasteena oli käyttää kierrätysmateriaalia.

Kortissani kierrätysmatskua on tuo kukikas kangas. Se on jämäpala kimonon vyöstä eli obista, joita olen aikoinaan kirpparilta ostanut. Se on melkein valmistunut ruokapöydän tabletiksi, mutta oli niin purkautuvaa, ettei kelvannut käyttöön. Nyt aion tuhota tuon ihanan silkin askarteluihin. Muut materiaalit uutta. Höysteenä vintagekuva ja ääriviiva- ja sydäntarroja.























Sillä välillä kun tekstasin korttiin onnittelusäkeet megakepposemme eli keskimmäinen poika hoki, että saako hän lainata äidin tussia ja minä hoin takaisin "ei, et saa". Pitihän sitä sitten lainata. Kundi väritti paksuimmalla talosta löytyvällä permanent tussilla ruokapöytää ja itseään. Pöydän saimme melkein puhtaaksi, poika juoskoon hetken tuon näköisenä.























Aamun ulkoilulta livistin kesken Vuosaaren MLL:n kirpparille, jota keskimmäisen kummitäti oli ollut järjestelemässä. Mitään ei ollut hakusessa, mutta aikamoisen kasan kanssa poistuin. Kaikki vaatteet lippistä lukuunottamatta oli 1€ kpl ja Rukan sadehousut 2€. Alarivissa vaikka tuunaukseen 3 kpl H&M perustrikoota ja yksi raitapaita,  esikoiselle Exitin oranssi t-paita kesään. Joku oli ommellut itse lippiksiä myyntiin, pitihän sellainenkin hankkia. Lippis on vaan harmikseni pientä kokoa (siis se mahtui melkein myyjän päähän mutta ei oikein meillä edes 1,5 vuotiaalle). Ylärivissä kuopukselle shortsit, esikoiselle Me&I velourhuppari ja punainen paita sekä varalle kurikset. Aika kiva satsi vai mitä? Ja sokerina pohjalla kaksi lelua, joista toinen on niin kiva ja siisti, että taitaa mennä lahjapakettiin kuopukselle. Meillä on keskimmäisen synttärit tulossa ja synttärisankarin lisäksi muut pojat saavat myös pienet paketit ja ajattelin lahjoa 1,5v kirppiskamalla :)
















Illalla vetäisin pari saumaa saumurilla ja kun tulin alakertaa kuopus köhi todella pahannäköisesti. Ehdin jo pelästyä, kunnes kuopus oksensi puolen tusinaa pientä helmeä ja jugurtit. Mieheni oli nähnyt, että pojat leikkivät helmikorullani, mutta hän ajatteli helmien olevan teräsvaijerissa :) ja kestävän poikien käsittelyn. Haloo - mdf:kään ei meinaa kestää. Mun lempparikoru - kaksi siimaa (ei todellakaan terästä) poikki ja osa helmistä vielä omilla teillään. Luistavat varmasti hyvin sukan alla...

Niisk. Hyvästi kaulakoruni. Ja onneksi ei käynyt mitään pahempaa.















Rentouttavaa viikonloppua!

3 kommenttia:

  1. Oi oi, meiltä löytyy samannäköinen kaveri mutta vihreällä värityksellä. ;D
    Ne lainaa, vaikka vastaus olis mikä. heh.

    Hyvä kirppissaalis, vau!

    VastaaPoista
  2. Ja meillä oli eilen oranssi mies. Se ei tosin osannut vielä edes selittää, kun ei osaa puhua...

    Onpa sinulla ollut viikko! Itseänikin on uudelleen alkanut kiinnostaa nuo kirppistelyt, tosin en hakisi lasten vaatteita vaan jotain retroa ja tuunattavaa kotiin - askartelumateriaalia siis. En ole vaan vielä selvittänyt, missä kannattaisi käydä.

    Saitko muuten sähköpostini? Laitoin viestin niistä minulle saapuneista Stamp Campin tuplakappaleleimoista. Josko haluat jotain. Ne on nähtävänä mun blogin sivupalkin sivulla "Leimasimia". Ei mitään paineita.

    VastaaPoista
  3. Aika pelottavalta kuulostaa tuo helmi-tapaus... Onneksi ei käynyt suurempaa vahinkoa, vaikka kaulanauha menikin.

    VastaaPoista