Revontulia ja auringon paistetta

Lauantaina ajoimme ystäväni Ilonan kanssa hänen isänsä mökille Tornioon. Matka tuntui pitkältä, mutta sen raskaus unohtui äkkiä, kun taivaalle ilmestyi revontulet. Pureva tuulikaan ei pystynyt pitämään minua sisätiloissa. Kävin vaan välillä sisällä lämmittelemässä ja sitten palasin takaisin ihailemaan muotoaan jatkuvasti muuttaviin revontuliin. Jopas oli näytös! Ihanaa oli pitkästä aikaa nähdä revontulia. Viimeksi olen nähnyt revontulia vuonna 2016 ajomatkalla Vuokattiin.

Revontulia Tornionjoen yllä

Tämä oli ihan käsittämätön. Ihan kuin joku jättimäisen taskulampun valokiiva vihreänä.

Revontulia olen nähnyt jo kolmena yönä. Uneni ovat kärsineet jonkin verran siitä, että pitää valvoa ja käydä tarkkailemassa revontulia. Viime yönä kävi niin, että tulin sänkyyn hetkeksi odottelemaan revontulien mahdollista voimistumista, mutta nukahdin. Ensimmäisen yön kaltaisia reposia ei ole tullut toista kertaa. Nyt näyttäisi appsin perusteella siltä, että revontulet ovat vähenemään päin. Ehkäpä ihan hyvä, että saan nukuttua :)

Neljä päivää on paistunut joka päivä aurinko ihanasti. Torstaina sateli suurimman osan päivästä vettä. Se kyllä syö tehokkaasti lumet. Jos ei tule takatalvea, niin Torniossakin loput lumet katoavat nopeasti. Pettymykseksemme joella ei ollutkaan hiihtolatuja. Paikallisen koulun takaa lähtee kuntoladut ja olemme käyneet siellä. Siellä on onneksi mukavan tasaisia latuja. Pystyn hiihtämään suuremmitta kivuitta ainakin neljä kertaa pidempään kuin kävelemään. Suurin piirtein tiedän, mistä se johtuu. Outo tilannehan tämä on, että en voi kävellä, mutta hiihto sujuu. Hiihto on tuntunut kropassa sekä pääkopassa niin hyvältä! Kilometrien kertymisellä en pääse kehuskelemaan, mutta kunhan tulee liikettä ja hyvää fiilistä.

Auringon lämmittävän voiman tuntee selvästi kasvoilla

Aurinko sulattaa mökin pihalta lumia kovaa kyytiä, Tornionjoen jään paksuus on vielä kuulemma ainakin 70cm

Ladulla

Ihana paiste ladulla!

Meikäläinen ulkoiluttamassa isältäni eli vaarilta perimiäni suksia. Jos Helsingissä saisin kasaan hiihtokilometrejä enemmän kuin 6km, voisin perustella itselleni uusien välineitten hankinnan.

Tämä on minun kolmas talvinen vierailuni Torniossa ja ensimmäistä kertaa jäätie on auki Ruotsiin. Koska emme päässeet hiihtämään Tornionjoen jäälle, niin menimme sitten autoilemaan sinne. Jäätie oli aika muhkurainen. Jäätielle on käyttöä lähinnä ruotsalaisille. Ruotsin puolella ei näillä paikkeilla ole kauppaa ja jäätietä pitkin pääsee näppärästi oikaisemaan Suomen puolelle kauppaan. Suomen puolen kauppa kyllä kiittää lisäasiakkaista.

Jäätiellä autoilemassa. Tässä ollaan tosin jo palaamassa Ruotsista takaisin.

Vähän panoramakuvaa joelta

Piti ottaa kuva auton navigaattorista, että mitä se näyttää jäätietä ajaessa. Ihan oikeinhan se näyttää, auto menee keskellä jokea :)

Vähäluminen talvi on saanut aikaan sen, että joella näkyy autoja muuallakin kuin jäätiellä. Minulla kesti hetki tajuta, että miksi autoja on joella parkissa. Onhan se tietenkin ihan älyttömän kätevää lähteä autolla pilkille! 

Aurinkoinen päiväpilkki

Kaverukset iltapilkillä

Mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!

Söpö korealainen kahvila

Tarvitsin jotain piristystä tylsään flunssatoipilaana elämiseen. Ajattelin ensin, että olisipa kiva lähteä ulos syömään. Mielessäni oli pari paikkaa, joissa olen halunnut pitkään vierailla. Olin vähän myöhässä ajatukseni kanssa, eikä kumpaankaan saanut enää pöytää. Seuraava idea oli joku kiva kahvila. Väsähtänyt ja viikonloppunakin töitä tekevä Hra Kepponenkin vaikutti tyytyväisemmältä lyhyempään ohjelmaan. Kahvilaan siis! Siihenkin minulla oli mielessäni kaksi itselleni uutta vaihtoehtoa. Päätimme mennä korealaiseen kahvilaan Daebakiin.

Daebak sijaitsee Punavuoressa, osoitteessa Pursimiehenkatu 13. Lauantainakin onnistui parkkipaikan saaminen kohtuullisen läheltä kahvilaa. Kahvilassa oli myös mukavasti tilaa, vaikka paikalla oli muitakin asiakkaita.

Tuotevalikoimaan kuuluu useita eksoottisia juomia perinteisten lisäksi. Tarjolla oli tuona päivänä ainakin suolaisia pastejoita, kahta eri kakkua, croissantvohveleita ja kissan muotoisia Toki-vanukkaita. Se oli selvää, että ottaisimme yhden Toki-vanukkaan, mutta sitten jäimme miettimään että mitä muuta. Kahvilan myyjä sanoi meille, että jos emme ole kokeilleet ikinä croissantvohvelia jota kutsutaan myös croffleksi ja crohveliksi, niin hän suosittelee kokeilemaan sitä. Croffelen päälle saa valita lisukkeen useammasta vaihtoehdosta. Meillä oli tiukka kisa pistaasin ja mustikan välillä. Minä valitsin juomaksi latten ja Hra Kepponen erikoisemman juoman, jossa on lohikäärmehedelmää eli pitaijaa.

Crohveli, latte ja pitaijajuoma

Pitaijajuoma oli meistä erinonomainen

Kumpi termi olisikaan kivempi croffe tai crohveli? Minä taidan kallistua jälkimmäiseen.

Crohveli oli oikein hyvän makuinen, hillo omaan makuuni hieman liian makeaa. Noita croffeja voi tehdä kaupan valmiista croissanttaikinapötköstä helposti vohveliraudalla kotonakin. Olen niitä ohjeita katsellutkin, mutta eipä ole tullut tehtyä. Nyt on vakaasti suunnitelmissa tehdä kotona koko perheelle crohveleita.

Sitten siihen toiseen jälkkäriin eli Toki-vanukkaaseen. Toki on kissamuottiin tehty aika miedon makuinen vanukas. Annokseen kuuluu "maustesetti", meillä oli hilloa, keksimuruja ja tuoreita mansikoita. Naapuripöydän nuoret tytöt jakoivat annoksen ja heillä oli erilaiset lisukkeet. Annos on ulkonäöltään supersöpö, juurikin sellainen jonka voi kuvitella juurikin Koreaan tai Japaniin.

Söpö Toki-vanukas tykötarpeineen

Minusta Daebak oli kiva paikka käydä ihmettelemässä vähän erilaista kahvilatuotteiden valikoimaa. Sitten vielä vähän videokuvaa kuinka Toki-vanukas tytisee lautasella :)

Alan olla vihdoin toipunut siitä ärsyttävästä flunssasta ja yskästä. Nyt olisi voimia blogata ja paljon jutun aiheita jonossa, mutta nyt voimat ja ajan vie hiihtäminen. Olen vihdoin päässyt avaamaan hiihtokauden. Ajoimme viikonloppuna ystäväni Ilonan kanssa hänen isänsä mökille Tornioon etätöihin pariksi viikoksi. Matkalla taivastelimme lumen vähyyttä, Oulukin näytti melkein lumettomalta. Torniossakin on poikkeuksellisen vähäluminen talvi, mutta täällä pääsee vielä ladulle. En pääse kehuskelemaan hiihtämilläni kilometreillä, mutta kroppani kestää hiihtoa huomattavasti kävelyä paremmin. Se on tuntunut hyvältä! Kävelyn kanssa tilanne on sellainen, että en juuri pysty kävelemään. Hyötyisin selvästi sellaisesta asuinpaikasta, jossa pääsisi hiihtämään. Olen päässyt hiihtämään kahdesti ja molemmilla kerroilla oli ihana auringonpaiste. 

Kivaa alkanutta viikkoa!

Vaari muistelee: Juhlajuttuja

  

 

Vaari ennen 

Ja 

 

Jälkeen 

Ei kantsi paljon juhlia nykyään.  

Ennen muuten juhlittiin allakan mukaiset pyhät, syntymä- ja nimipäivätkin, kastetilaisuudet, häät ja hautajaiset. Yhteisöön liittyvät tilaisuudetkin saatettiin rinnastaa juhlimiseen, sellaiset kuten järjestöjen järjestämät tilaisuudet ja talkootkin, joissa naapurit ja tuttavat tapasivat toisiaan. 

Nykyään juhlintaotsikon alle sijoitetaan kaikenlaista: on festareita, pippaloita jne. Mitä muuten mielestänne tarkoittavat mainosten ilmoittamat “juhlahinnat”?   

Mielestäni allakan mukaiset juhlat kuuluvat kaikille. Joulu on erityisesti lasten juhla, johon sisältyy jännitystä iloa ja antamisen riemua.  

 

Helmikuussa vietettiin laskiaista. Riehuimme pulkkamäessä ja erityisen hauskaa oli, kun isä ja äitikin osallistuivat mäenlaskuun. Välillä tarjottiin kuumaa kaakaota ja laskiaispullia. Hauskaa oli ja ihan juhlavaakin. 

  

Vappu on työläisten ja ylioppilaiden oma juhla, siihen liittyy ilmapallojen, vappuviuhkojen hankkiminen ja kulkueiden marssit juhlapaikoille. Riehakas ilonpito on Vappuna pakollista. Sahtialueen ylioppilaana oma paikkani oli Hämäläisosakunta, jonka juhlamenot olivat varsin riehakkaita. Kaikilla oli hauskaa. Joskus kuitenkin saattoi tulla mieleen osakunnan laulunjohtajien tukala homma. Heiltä raakuttiin alin omaan virkavelvollisuutensa toteuttamista. Laulu raikui ja fuksitkin oppivat löytämään polun toisesta kerroksesta Ravintola Ilveksen tiloihin. En ole vuosikymmeniin käynyt Hämäläisten talossa. Mutta ohi kulkiessa on jäänyt kaihoisa olo. 

Tyttäreni oli kai 4 tai 5- vuotias, kun seurasimme vappukulkueen tuloa juhlapaikalle.  Nautimme koko ohjelman puheineen ja kaikkineen. Riehumisesta uupuneina lepäsimme pitkään, kunnes tyttö ilmoitti, että halusi laulaa papalle juhlissa oppimansa laulun. 

                   Hei täällä marssivat myöläiset 

                   Sinä myös olet myöläinen 

Pappa ja mummi olivat innostuneet laulusta, mutta pappa yritti korjata sanamuotoa turhaan. “Sinä et ollut siellä, mutta minä kuulin laulun ja sillä siisti”. 

Sillä siisti 

Tyttäreni on syntynyt pahaan aikaan kaverisynttäreiden pitämisen kannalta. yhdeksäs päivä heinäkuuta kaikki olivat jo lomalla joko mummolassa, ulkomaanreissussa tai mökillä. Mökillä tyttären syntymäpäivät järjestettiin kuitenkin aina oikeaan aikaan. Tehtiin komea kakku ja tarjoilut olivat muutenkin viimeisen päälle. Vieraitakin oli aina, vaikka lähimmät kaverit viipottivat ties missä. 

 

Yksvuotisynttäreillä mökillä Senja-mummon ja Aaro-vaarin kanssa 

 

Yksi kynttilä - ensimmäinen, toivon mukaan pitkässä sarjassa. 

 

Vähän myöhemmin synttärit mökillä metsän siimeksessä. 

Nimipäiviä vietettiin useimmiten vain perhepiirissä. Meillä oli kuitenkin Senjan päivät. jotka olivat laajentuneet perhepiirin ulkopuolelle. Äidillä oli varsin huomattavan suuri tuttavapiiri, jonka jäseniä kävi nimipäivätervehdyksellä. Pikkuhiljaa vieraiden määräkin alkoi kasvaa ja nimipäivät laajenivat kaksipäiväisiksi. Äidillä ja isällä oli kuoroharrastus lähellä sydäntä. Isän huomautus: “Et sunkaa sä tänne mitään laulujuhlia rakenna.” Minusta Senjanpäivät olivat mukavia ja juhlallisiakin. Toimin kirjurina, että äiti saisi tietoja tulijoiden määrästä. Minut oli myös ylennetty tambuurimajuriksi, Huolehdimme isän kanssa vieraiden ohjaamiseksi. Joku saattoi tuoda kukkien kera viinipullonkin, joka sujautettiin pikaisesti kaappiin. Senjanpäivät olivat absoluuttisesti alkoholittomat ja pysyivät sellaisina.  

100-vuotisjuhlat 

Huomattiin jossain vaiheessa, että äidin eno oli syntynyt samana vuoden päivänä kuin minä. Kun eno Kalle täytti 70 vuotta ja minä samana päivänä 30.  Kun oikein laskettiin, niin tulihan siitä pyöreät sata. Suunnittelimme juhlat ja kutsut lähtivät, sahdin tekijä alkoi pikaisiin toimiin ja Kalle-eno kävi vielä salaa Tampereella varmistamassa tarjoilun onnistumista. Juhlintaa kesti suunnitellut kaksi päivää ja hauskaa oli. Osa vieraista yöpyi Kallen luona Pitkälässä ja osa meidän mökillä. Kun aamulla kolmen aikaan lähdin hortoilemaan kohti mökkiä, Kustaa Ruusunen piti vielä esitelmää metsänhoidon menetelmistä hartaina kuulijoina Vesa, pitäjän kuulu lintukoira ja Mikki-kissa sekä maakellarin katolla Kallen tarhakäärme Carl Gustaf. Kustaa Ruusunen oli muuten alun alkaen sukunimeltään Rein. Hän muutti sukunimensä Ruususeksi yleisen suomalaistumisaallon mukana. Kun tyttäret kyselivät, että miksi Ruususeksi. Kustaa, joka oli laulumies, selitti, että hänen suuri idolinsa oli oopperalaulaja Kalle Ruusunen ja kun kuhmoislaisten kanttorikin, loistava tenori, oli nimeltään Kalle Ruusunen, niin tuli Kustaankin olla Ruusunen. 

Selvittiin kunnialla niistäkin kemuista. 

 

Kuva on otettu äitini 90-vuotispäivänä. Vain osa kukista on päässyt sohvapöydälle. 

Äitini istuu pyörätuolissa. “Voi kun saisit olla erossa tällaisista rakkineista” Toive ei toteutunut. Olen joutunut harjoittelemaan pyörätuolissa ajelua. Äiti oli muuten varsin sisukas tyyppi. Hän leipoi viikonloppupullat pyörätuolissa, taikina vastattiin kulhossa polvien päällä. Laitan oheen vielä kuvan äidistäni ja toisesta sisukkaasta tädistä Rauha Ruususesta. Tytöt ovat markkinoilla joskus1930-luvulla. 

 

Oikealla istuvan Rauhan satavuotisjuhlia suunniteltiin hartaasti. Kaksi kuukautta ennen suurta juhlaansa Rauha siirtyi kuitenkin ajasta ikuisuuteen. Meille jäi ikävä.  

Iloisia ja viihtyisempiä tilaisuuksia olivat häät ja ristiäiset. Minun jännittävimpiä häätilaisuuksiani oli Isonmatin ja Anjan häät. Kaikki ihmettelivät, että miten minut oli saatu kantamaan kirkossa Anjan huntua ja roikottelemaan sitä hääparin jäljessä aina alttarille saakka. Nyt voi jo tunnustaa, että Anja oli ylivoimainen manipuloija ja kaiken imartelunkin vuoksi lankesin ansaan. Niitin kunniaa naisväen keskuudessa, mutta minua keljutti koko homma suunnattomasti. En kyllä enää ikinä kannattelisi kenenkään huntua.  

On tunnustettava, että lapsenlapseni käyttäytyivät kastetilaisuuksissaan säällisesti ja parkumatta, vaikka joku loiski vettä päähän varoittamatta. Uskon, että kastetilaisuus mielestäni on yhteisön jäseneksi ottamisen tunnustamista. 

 

Hautajaiset sen sijaan ovat aina ja merkitsevät aina jonkin ajanjaksonkin loppumista. Olen osallistunut, jos mahdollista, kaikkien sukulaisteni hautajaisiin. Olen saatellut äitini ja anoppini viimeiselle matkalleen heidän kuolinvuoteensa äärellä. Olen kiitollinen, että minulla on ollut mahdollisuus saatella heidät. Ensimmäisestä hautajaistisuudesta en muista kuin kolmet kunnialaukaukset, jotka ammuttiin kummisetäni haudalla Talvisodan aikana. 

Eräs meidän perheen juhlatilaisuuksista oli vaalit. Nykyisin mennä tohistaan marketin tiloissa olevaan pömpeliin suorittamaan pikaisesti äänestäminen suuremmin ajattelematta homman merkitystä. Meillä kotona äiti ja isä pukeutuivat parhaimpiinsa ja pojatkin otettiin mukaan äänestystilaisuuteen. Yhtäläinen äänioikeus ja perustuslain kunnioitus oli vanhempieni mielestä demokratian perusta, jota meillä kunnioitettiin. Kun vaalit olivat meidän perheeltä ohi, söimme vaalilounaan ja lopun päivää oli perheellä vapaata. 

Kauhistuin luettuani, että suomalaisen kykypuolueen nuorisojärjestö oli tehnyt esityksen, että yli kahdeksankymmen vuotiailta poistettaisiin äänioikeus. Tällaiset esitykset kuuluvat 1930- ja 1940 luvuille. Kannattaa muistaa mitä kyseiset ajatukset tarkoittivat saksalaisen “sivistysvaltion” vanhuksille ja vammaisille. 

Sen vuoksi haluan ojentaa Teille kaikille äänestäjille ruusun. 

KÄYKÄÄ ÄÄNESTÄMÄSSÄ